Lahdesta ja Oulusta isolla joukolla YAG:hen

SUL perustaa nuorten SOMEtiimin

Perjantaina käynnistyviin Youth Athletics Gameseihin tullaan kunnon seurajoukkueilla eri puolilta Suomea. Tapahtuman kynnyksellä odotukset ovat jo korkealla!

  • Teimme maanantaisessa Vattenfall Seuracupin piirikisassa niin huikean yhteistuloksen, että sen jälkeen on todella mahtavaa lähteä YAG:hen. Luvassa on hienoja yksilösuorituksia useassa eri lajissa ja sarjassa sekä tietenkin mahtavaa kannustusta koko porukalle, Lahden Ahkeran nuorisopäällikkönä juuri työnsä päättänyt Matti Hannikainen iloitsee.

Hannikaisen mukaan Ahkerasta on lähdössä YAG-tapahtumaan yhteensä 45 urheilijaa ja huoltajat päälle.

  • 15 majoittuu kouluilla, loput ajelevat Lahden Espoon väliä.

Bussilla matkaan

Oulun Pyrinnöstä tulee YAG:hen 39 nuorta urheilijaa ja seitsemän valmentajaa ja huoltajaa. Reissuun lähdetään bussikyydillä.

  • Osa nuoremmista on mukana ensimmäistä kertaa, mutta joukossa on myös niitä, jotka ovat olleet YAG:ssa joka vuosi ja lähtevät sinne mielellään jo kavereidenkin takia, Oulun Pyrinnön lajikoordinaattori Harri Heikkilä kertoo.

Hän odottaa kilpailuja innolla, sillä seuran juniorit ovat tehneet alkukesästä huikeita suorituksia.

  • Samuel Purola osallistuu YAG:ssa sekä sataselle että 300 metrille. Hän juoksi hiljattain sadalla metrillä kaikkein aikojen tilastossa kahdeksanneksi ja aivan 11 sekunnin pintaan. Joni Heikkinen pitää puolestaan kesän tilastokärkeä 17-vuotiaiden poikien 3-loikassa. Luvassa on mielenkiintoinen viikonloppu!