Kuusi suomalaista EM-hallien avauksessa, Väyrynen sairastui ja jäi pois

Kuusi suomalaista EM-hallien avauksessa

Kolmiloikkaajat Kristiina Mäkelä ja Simo Lipsanen, kestävyysjuoksijat Topi Raitanen ja Sara Kuivisto sekä korkeushyppääjät Ella Junnila ja Jessica Kähärä ovat perjantaina Glasgow´ssa alkavien EM-hallien avauspäivän suomalaisnimet.

Suomen joukkue kilpailee Skotlannissa 12 urheilijan ryhmällä. Joukkue supistui, kun pituushyppääjä Henri Väyrynen joutui jäämään pois sairastumisen takia.

– Meillä on Glasgow´ssa hyvähenkinen ja iskukykyinen joukkue. Myös puitteet kisoille näyttävät olevan kunnossa, kisapaikkoihin torstaina tutustunut Suomen Urheiluliiton (SUL) valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola sanoo.

Glasgow´ssa kilpaillaan Emirates Areenaan rakennetulla kilpailupaikalla. Tarjolla on Mondo-pintainen, kuusiratainen 200 metrin kiertävä rata, jonka keskellä on kahdeksanratainen suora pika- ja aitajuoksuille sekä kuulatyönnön ja hyppylajien suorituspaikat. 

Kristiina Mäkelälle kuten muillekin torstaina kisapaikkaan tutustuneille suomalaisella areena sopii hyvin. Mäkelä hakee perjantain karsinnasta paikkaa kahdeksan hyppääjän finaaliin. Karsintaraja on 14,20.

– Mondo-pinta auttaa minua juoksemaan paremmin. Se oli minun heikoin lenkkini edellisessä kilpailussa Düsseldorfissa, mutta nyt kun juoksu saadaan täällä toimimaan, loikat lentävät pitkälle, Mäkelä ennusti.

Mäkelän on EM-hallien kisatilastossa viides halli-SE:llä 14,38. Edellisessä kilpailussaan Düsseldorfissa hän oli kolmas tuloksella 14,05. Siellä ei kilpailtu mondolla.

– Karsintaraja on kova ja se pitää aika varmasti hypätä, mutta katse on finaalissa. Karsinta pitää hoitaa helpolla hypyllä, Mäkelä sanoo.

Naisten kolmiloikan tilastosuosikit ovat mestaruutta puolustava Saksan Kristin Gierisch, joka on tällä kaudella kimmahdellut 14,59 ja viime talven MM-hallien pronssimitalisti, Espanjan Ana Peleteiro, jonka on kauden paras on 14,51.

– Sunnuntainen finaali on aikaisin aamulla. Se saattaa sekoittaa pakkaa ja tuoda yllätysmomentin. Minulla on positiivinen ja varma olo. Olen valmistautunut kisaan hyvin, Mäkelä sanoo.

 


emirates_areena_sisalta.jpg

Glasgow´n EM-hallien kilpailuareena.

,

Lipsanen odottaa tasaista kilpailua

Lipsanen ei anna tilastojen hämätä. Hän on EM-halleissa tilastokärki tämän talven halli-SE:llä 16,98, mutta kisatilaston kahdeksan parasta mahtuvat vajaan 30 sentin päässä toisistaan, joten tilastoja ei kannata tuijotella.

– Se voi olla todella tasainen kilpailu, Lipsanen arvioi.

Kolmiloikka alkaa perjantain karsinnalla. Finaaliin pääsee kahdeksan parasta ja karsintaraja on 16,70. Lipsanen on ylittänyt 16,70 talven kahdessa Keski-Euroopan kilpailussaan Val-de-Reuilissa (16,78) ja Lievenissä (16,98). Kuopion SM-halleihin hän ei löytänyt samaa fiilistä kuin edellisiin kisoihin, mutta EM-halleja edeltäneet harjoitukset ovat menneet hyvin.

– Olen tehnyt lähinnä askelmerkkijuoksuja ja vähän viisiloikkaa. Hyvillä mielin lähden kilpailuun, Lipsanen sanoo.

Kolmiloikan EM-hallien kärkinimiä ovat muiden muassa olympia- ja MM-voittaja, Portugalin Nelson Evora, jonka ponkaisi hiljattain 16,77. Simone Forte, 22, joka vei Italian hallimestaruuden ennätyksellään 16,76 ja Saksan hallimestari, 16,74 venyttänyt Max Hess, joka on kaksien edellisten EM-hallien mitalisti.

Raitanen: Tässä oppii myös taktista puolta

Topi Raitanen juoksee perjantaina 3000 metrin alkuerissä. Kaksitoista finaalipaikkaa jaetaan kahdessa alkuerässä, joiden neljä parasta saa suoran finaalipaikan. Lisäksi finaaliin pääsee neljä juoksijaa aikavertailusta.

Raitanen juoksi hiljattain Pohjois-Irlannissa maantiellä 5 kilometriä mainiosti 13.43 ja päätti sen jälkeen kilpailla EM-halleissa. Tulosrajan hän rikkoi Helsingissä ennätyksellään 8.01,00.

– Nyt toiveena on saada juostua hyvä aika ja oppia vähän tuota taktista puolta. En ole koskaan juossut oikein kunnon kansainvälistä hallikilpailua, Raitanen sanoo.

Raitanen on talven juoksujen perusteella 3000 metrillä alle 8 minuutin kunnossa, mutta kun alkuerässä on 17 juoksijaa, täytyy onnistua myös taktisesti, jos haluaa tehdä kunnon mukaista tulosta.

– Vitonen kulki Pohjois-Irlannissa hyvin, se kertoo, että jaksamista on. Saa nähdä miten kiri irtoaa, nyt kun pitäisi juosta 1500 metriä alle neljään minuutin, Raitanen viittasi 3000 metriin alkuerien todennäköisesti rivakkaan vauhtiin.

Raitasen alkuerän kärkinimi on kahdesti 1500 metrin junioreiden halli-ME:n rikkonut Norjan Jakob Ingebrigtsen, joka viime kesänä voitti Berliinin EM-kisoissa 1500 ja 5000 metriä. Erän tilastokärki tämän talven ajoilla on Bostonissa matkan 7.46,50 juossut Andrew Butchart.

Jakob Ingebgritsen juoksee Glasgow´ssa myös 1500 metriä, jonka alkuerät ovat vajaat kaksi tuntia ennen 3000 metrin alkueriä. Ingebrigtsenin veljeksistä nähdään 3000 metrillä kaksi, kun Henrik juoksee toisessa alkuerässä. 

Kuivisto urakoi kaksi starttia

Sara Kuivisto juoksee perjantaina kaksi matkaa: 800 metrin alkuerän aamupäivällä ja 1500 metriä illalla. 1500 metrin kolmesta alkuerästä finaaliin menevät erän kaksi parasta ja kolme aikavertailun nopeinta. 800 metrillä alkuerien kaksi parasta ja neljä parasta aikavertailusta jatkavat välieriin.

–  Meidän tavoite näissä kisoissa on saada mahdollisimman monta starttia. Niitä Sara tarvitsee uransa tässä vaiheessa. Tavoite on taistella jatkopaikasta molemmissa alkuerissä, Kuiviston valmentaja Ari Suhonen sanoo.

Kuivisto pääsee 1500 metrillä nauttimaan yleisön kannustuksesta, kun erän suosikkina radalle kirmaa mestaruuden puolustaja ja viime kesän EM-kisojen 1500 metrin mestari, skotti Laura Muir. Samassa erässä juoksee myös Tshekkiä edustava Kristiina Mäki.

Kovassa seurassa Kuivisto on myös 800 metrin alkuerässä. Sen kärkinimi on kolmatta perättäistä EM-hallien mestaruutta jahtaava Sveitsin Selina Büchel. 

 

,


isolehto_juha_kahara_jessica_junnila_ella.jpg

Valmentaja Juha Isolehto sekä korkeushyppääjät Jessica Kähärä ja Ella Junnila piipahtiva katsastamassa Glasgow´n EM-hallin suorituspaikat.

,

Junnila ja Kähärä huippuseurassa

Tällä kaudella 190 ylittäneet Ella Junnila ja Jessica Kähärä odottavat kovatasoista karsintaa naisten korkeushypyssä.

– On vähän puhuttu, että Suomen ennätys pitää hypätä, jos mielii finaaliin, Junnila sanoo.

Naisten halli-SE on Linda Sandblomin 191. EM-hallien karsintaraja on 196 ja karsinnassa riman korotukset menevät: 175, 181, 185, 189, 193 ja 196. 

Joukkueen korkeushyppyvalmentaja Juha Isolehto näkee, että puhtaalla pelillä, eli ilman pudotuksia, 189 saattaisi riittää jatkoon, vaikka kilpailussa on mukana seitsemän tällä kaudella vähintään 196 ylittänyttä hyppääjää.

Junnilan edellinen kilpailu on helmikuun alusta, kun Kähärä ponnisti 190 kaksi viikkoa sitten Kuopion SM-halleissa ja voitti 19-vuotiaiden mestaruuden viikonvaihteen nuorten SM-halleissa Joensuussa, vaikka oli Kuopion kisan jälkeen tovin flunssassa.

– Tässä on ollut vähän hyppytaukoa, mutta treenit ovat menneet hyvin, Junnila sanoo.

Kähärälle, 17, EM-hallit ovat tilaisuus kilpailla kansainvälisessä huippuseurassa ja kerätä oppia hyvän hallikauden päätteeksi.

– Kunhan lähden hyppimään ja yritän tehdä hyvän tuloksen, Kähärä linjasi tavoitettaan.

EM-hallien karsintarajat (naiset/miehet):

Korkeus: 196/228

Seiväs 465/580

Pituus: 665/795

Kolmiloikka: 14,20/16,70

Kuula: 18,20/20,90

Livetulokset, starttilistat ja aikataulu tästä linkistä

,


purola_samuel.jpg

Samuel Purolan urakka 60 metrillä Glasgow´ssa alkaa lauantaina

,

Suomen EM-hallijoukkue

 
Suomen joukkue yleisurheilun EM-halleissa Glasgow´ssa 1.-3.3. 2019:
Miehet:
60 m: Samuel Purola OulPy (kauden paras ja halliennätys) 6,67
60 m aj: Elmo Lakka JyväskKU 7,67
3000 m:  Topi Raitanen HelsKV 8.01,00.
Pituus: Henri Väyrynen KajKi 794.
Kolmiloikka: Simo Lipsanen LappUM 16,98
Naiset:
800 m: Sara Kuivisto BorgåAk 2.04,20
1500 m: Sara Kuivisto BorgåAk 4.14,99
60 m aj: Reetta Hurske TampPy 7,97, Nooralotta Neziri JyväskKU 7,97, Matilda Bogdanoff HIFK 8,04.
Korkeus: Ella Junnila TampPy 190, Jessica Kähärä MikkKV 190.
Seiväs: Wilma Murto (ulkoratatulos) 451
Kolmiloikka: Kristiina Mäkelä OrimJy 14,38.
 

Ylen lähetykset EM-halleista:

Perjantaina 1.3.  

TV2:                                
Klo 12.00 Yleisurheilu EM-halli        
Klo 21.50 Yleisurheilu EM-halli
Yle Areena:
Klo 11.55 Yleisurheilu EM-halli
Klo 20.55 Yleisurheilu EM-halli
Lauantaina 2.3.
TV1
Klo 12.30 Yleisurheilu EM-halli
Klo 21.15 Yleisurheilu EM-halli
TV2
Klo 15.00 Yleisurheilu EM-halli
Yle Areena:
Klo 11.55 Yleisurheilun EM-halli
Klo 19.55 Yleisurheilun EM-halli
Sunnuntaina 3.3.
TV2                              
Klo 11.55 Yleisurheilun EM-halli
Klo 20.00 Yleisurheilun EM-halli
Yle Areena                       
Klo 11.55 Yleisurheilun EM-halli
Klo 19.55 Yleisurheilu EM-halli