Kuivisto ennätykseen ja kärkiaikaan, Herman 12,64, Vadlejch 88,94

Kuivisto ennätykseen ja kärkiaikaan

Sara Kuivisto juoksi 800 metrin ennätyksensä ja kauden kotimaisen kärkiajan Slovakian Samorinissa. Kuivisto oli neljäs ajalla 2.03,31, joka kohensi juoksijan viime vuonna tekemää omaa ennätystä 0,56 sekuntia.

Kilpailun voitti Etiopian Mahelet Mulugeta ajalla 2.01,83. Tshekin Diana Mezuliáníková oli  toinen ennätyksellään 2.02,38.

Kilpailun jänis veti ensimmäiset 400 metriä 59,78. Kuivisto oli koko matkan tiukasti kärkiryhmässä ja kaarsi loppusuoralle toisena.

– Vähän harmi, että nyt ei juostu niin kovaa kuin olisin toivonut. Halusin juosta kovaa ja olin siksi vähän malttamaton ja hermostunut, ja kulutin voimia rynnimiseen, Kuivisto kertaili.

– Jos olisin juossut vain sijoituksesta, olisin varmaan ollut toinen tai kolmas.

Kuiviston tavoitteena kilpailussa oli rikkoa elokuisten Berliinin EM-kisojen tulosraja 2.02,50.

 – Tiedän, että pystyn juoksemaan 2.01-alkuisen ajan, kun vain pääsisin sellaiseen juoksuun, jossa ei tarvitsisi kuin roikkua mukana sellaisessa vauhdissa, Kuivisto tuumi.

Porvoon Akilleksen juoksija käy seuraavan kerran EM-rajan kimppuun Joensuussa 4. heinäkuuta.

Herman aitoi 12,64, Volko kiihdytti Slovakian ennätyksen

Illan muissa lajeissa Valko-Venäjän Elvira Herman voitti 100 metrin aidat komealla ennätyksellään 12,64, joka on Euroopan tilaston kakkosaika. Hän juoksi saman ajan jo alkuerissä, mutta silloin myötätuulta oli 2,4 metriä sekunnissa. Finaalissa sitä oli 1,4 metriä sekunnissa.

Hermanin aiempi ennätys oli kesäkuun alussa juostu 12,69.

Joensuussa 4. heinäkuuta kilpaileva tshekki Jakub Vadlejch voitti keihäänheiton ylivoimaisesti 88,94 kantaneella heitolla. Hänen kauden parhaansa on 89,02.

Miesten 100 metrillä Jan Volko nipisti 0,02 sekuntia omasta Slovakian ennätyksestään ajalla 10,13. Se riitti Sambian Sydneyn Siamen vanavedessä toiseen sijaan. Siame juoksi 10,06. Volko, 21, juoksi alkuerissä hulppeasti 10,07, mutta myötäistä oli 2,8 metriä sekunnissa.

Samorin, Slovakia:

Kv.kilpailu:

Naiset, 100 m aj (+1,4 m/s): 1) Elvira Herman Valko-Venäjä 12,64, 2) Queen Harrison USA 12,69, 3) Karolina Kołeczek Puola 13,07. Alkuerät: Erä 2 ( +2,4 m/s): 1) Herman 12,64.

800 m: 1) Mahelet Mulugeta Etiopia 2.01,83, 2) Diana Mezulianikova Tshekki 2.02,38, 3) Simona Vrzalova Tshekki 2.02,99, 4) Sara Kuivisto Suomi 2.03,31 (kkk).                                 

Miehet, 100 m (+1,1 m/s) 1) Sydney Siame Sambia 10,06, 2) Jan Volko Slovakia 10,13. Alkuerät: Erä 2 (+2,8): 1) Brandon Carnes USA 10,05, 2) Volko 10,07.

Keihäs: 1) Jakub Vadlejch Tshekki 88,94, 2) Andrian Mardare Moldova 82,64         

Kaikki tulokset