Kruger palasi kiekonheiton mestariksi

Kruger palasi  kiekonheiton mestariksi

Frantz Kruger palasi miesten kiekonheiton mestariksi kuuden vuoden tauon jälkeen. Vasa IS:n Kruger, 42, sinkautti neljännellä kierroksella kultatuloksen 57,35. Se on myös Krugerin kauden paras tulos. Hän oli heittänyt aikaisemmin tänä kesänä viisi kilpailua.

-Olen onnellinen. Sijoitus oli yllättävän hyvä, mutta tulos ei. Tavoitteeni oli 60 metrin ylitys ja se olisi onnistunut, jos olisi ollut parempi tuuli. Olen harjoitellut vain pari kertaa viikossa, mutta tehokkaasti. Voidaan sanoa, että olen näin vanhaksi mieheksi aika hyvässä kunnossa, Kruger naurahti.

Kilpailu heitettiin myötätuuleen, mikä on kiekonheittoon huonompi kuin vastatuuli. Lahden Ahkeran Olli Takala, 22, heitti viimeisellä kierroksella ennätyksensä 56,55 ja huomasi olevansa yllättäen hopeamitalimies.

Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Pyry Niskala on tuloksella 61,66 ylivoimainen tilastoykkönen, mutta joutui tällä kertaa tyytymään tulokseen 56,01 ja pronssiin. Niskala oli kolmen kierroksen jälkeen neljäntenä ja nousi viidennellä kierroksella toiseksi, mutta Takala paiskasi hänen ohitseen.

Niskala oli heittänyt tänä kesänä ennen Kalevan kisoja kymmenen kilpailua, joista yhdeksässä paremman voittotuloksen kuin Kruger tänään.  

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Oskari Perälampi oli neljän kierroksen jälkeen kolmantena, mutta putosi neljänneksi. Yhdeksän vuoden takainen olympiaedustaja Janakkalan Janan Mikko Halvari sijoittui seitsemänneksi tuloksella 52,57.

Nikander joutuu tarjoamaan kakkua mestaruuden kunniaksi

Lohjalaisen Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander juoksi jättiyllätyksen. Nikander lohkaisi naisten 10 000 metrillä ennätyksestään peräti 51 sekuntia voittaen mestaruuden ajalla 35.07,08. Nikanderin, 23, paras sijoitus Kalevan kisoissa oli ennen tätä seitsemäs.Nikander juoksi viimeiset 5000 metriä 19 sekuntia nopeammin kuin ensimmäiset 5000 metriä.

Ennakkosuosikki Forssan Salaman Janica Mäkelä joutui tyytymään hopeaan ajalla 35.14,21. Joensuun Katajan Meri Rantanen otti ajalla 35.23,35 ensimmäisen Kalevan kisojen mitalinsa. Muut jäivät Rantasesta vähintään 40 sekuntia.

Mitalikolmikko karkasi muilta ensimmäisen ja toisen kilometrin välissä. Mäkelä veti, kunnes Nikander nykäisi kolme kilometriä ennen maalia. Nikanderin tavoitteena oli vain parantaa ennätystään.    

-Työkaverini sanoivat, että tuo sitten maanantaina kakkua töihin, kun olet voittanut Kalevan kisoissa kultaa. Totesin, että älkää nähkö unta. En uskaltanut edes kuvitella voittavani. Olen tosi iloinen, Nikander riemuitsi.

-Odotin, että Janica olisi karannut jossain vaiheessa. Irtiottoni jälkeen meni pari kierrosta ennen kuin huomasin, että toiset jäivät. Sen jälkeen kangistuin ja pelkäsin, että Janica tai Meri ohittaa minut. Olin varma voitostani vasta viimeisellä kierroksella, sanoi isänsä Antero Nikanderin valmentama Saara Nikander.

Kuivisto päihitti Mäen ensimmäistä kertaa

Naisten 1500 metrillä Sara Kuivisto kukisti Kristiina Mäen ensimmäistä kertaa. Porvoon Akilleksen Kuiviston voittoaika 4.14,27 oli vain neljä sekuntia hitaampi kuin miesten voittoaika. Lahden Ahkeran Mäki joutui taipumaan loppukirissä hopealle 1,11 sekuntia hävinneenä. IK Falkenin Karin Storbacka juoksi pronssia ajalla 4.23,42.

Mäki johti juoksua ensimmäiset 1470 metriä, kunnes Kuivisto viiletti hymyillen hänen ohitseen.

-Tiesin, että en varmasti häviä, kun lähdimme viimeiselle kierrokselle. Olen iloinen siitä, että Mäki veti alusta alkaen kovaa vauhtia. Olisin tarvittaessa pystynyt juoksemaan viimeisen kierroksen vieläkin lujempaa, kertoi myös 800 metrin kultaan tähtäävä Kuivisto.

Rinne kukisti Mikkosen 1500 metrin kultakamppailussa

Miesten 1500 metrillä ensimmäiset 800 metriä hiiviskeltiin aikaan 2.32 eli maratonin vauhtia. Sitten Samu Mikkonen säntäsi kärkeen ja sai peräänsä Panu Jantusen ja Joonas Rinteen. Mikkonen johti kisaa loppusuoran puoliväliin, kunnes Rinne rutisti hänen ohitseen 50 metriä ennen maalia.

Saarijärven Pullistuksen Rinteen voittoaika oli alkuköpöttelystä johtuen vain 4.10,32, mutta viimeisen kierroksen Rinne kiiti komeasti 54 sekunnissa. Kuopion Reippaan Mikkonen sai hopeaa kuusi kymmenystä hävinneenä. Espoon Tapioiden Tuomo Salonen tuli pronssille vain seitsemän sadasosan päässä Mikkosesta.

– Lähdin hakemaan mitalia. Hidas alkuvauhti ei haitannut minua. Vastassani oli monta kovaa äijää, mutta tiesin, että minullakin on mahdollisuudet voittoon, jutteli alkukahinoissa viillon sääreensä saanut Rinne.

Tilastoykkönen Mikkonen (3.45,54) pettyi hopeaansa.

-Ennakkosuosikkina odotin tietysti enemmän kuin sain. Olisin ollut vahvempi lopussa, jos olisimme juosseet alusta lähtien lujaa. Mutta tämmöisiä nämä 1500 metrin arvokisajuoksut usein ovat, Mikkonen totesi.

Heikkisen kaksosilla kaksoisjohto seitsenottelussa

Joensuun Katajan Jutta Heikkinen johtaa naisten seitsenottelua pistein 3379. Hänen kaksoissiskonsa ja seurakaverinsa Hertta Heikkinen on toisena (3283) ja Perttelin Peikkojen Elina Kakko kolmantena (3154).

-Korkeus meni alakanttiin, mutta muuten sujui hyvin. Kuula lensi yllättävän hyvin, Jutta Heikkinen kertoi.  

Kolmena viime vuotena seitsenottelun mestaruuden voittanut Jutta Heikkinen paransi 100 metrin aitajuoksun ennätystään 13 asteen lämpötilassa 0,03 sekuntia tasan 14 sekuntiin. Tuulen voimakkuus oli 1,2 metriä sekunnissa. Lähinnä nopeimmat olivat Esbo IF:n Jessica Rautelin ja Hertta Heikkinen ajoin 14,37 ja 14,38.

Pertteli Peikkojen Elina Kakko voitti korkeushypyn ylivoimaisesti tuloksella 177, joka on sama kuin hänen pituutensa. Hän oli erittäin lähellä ylittää myös 180. Kakon ennätys on jopa 185. Jutta Heikkinen hyppäsi 168 ja Hertta Heikkinen 162. Jutta jäi ennätyksestään viisi senttiä ja Hertta 11 senttiä.

– Helsingin IFK:n 182-senttinen Sanni Pajasmaa voitti kuulantyönnön tuloksella 13,13. Jutta Heikkinen pukkasi ennätyksensä 12,72. Hertta Heikkinen työnsi 12,59.

Hertta Heikkinen hurjasteli 200 metrin ykköseksi ennätyksellään 24,87. Jutta Heikkinen viiletti samassa erässä toiseksi ajalla 25,27. Pajasmaa juoksi ennätyksensä 25,73.

-Ensimmäinen päivä oli minulta alavireinen lukuun ottamatta 200:a metriä, Hertta Heikkinen harmitteli.

-Hertta kiritti minua hienosti 200 metrillä. Olemme toisillemme korvaamattomat, Jutta Heikkinen hehkutti.

Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Milla Kelo, 39, urheilee Seinäjoella jo 23. Kalevan kisoissaan. Tänään seitsenottelun ensimmäisenä päivänä Kelo juoksi 100 metrin aidat 17.50, hyppäsi korkeutta 138, työnsi kuulaa 11,02 ja juoksi 200 metriä 28,35.

Kelo on saavuttanut vuonna 2001 seitsenottelun pronssin ja voittanut vuonna 2002 mestaruuden 400 metrin aitajuoksussa. 

Naisten seitsenottelu jatkuu lauantaina pituushypyllä, keihäänheitolla ja 800 metrillä.

(Jyrki Repola.)

 

 

      

,


jutta_heikkinen_ii.jpg

,


nikander_peltoniemi.jpg