Kososelle ja Tervolle arvokisamaistiaiset Paavo Nurmi Gamesissa: ”Kova kattaus”

Moukarinheittäjät Silja Kosonen ja Krista Tervo saavat esimakua arvokisojen tunnelmasta jo Turun Paavo Nurmi Gamesissa 17. kesäkuuta. Kilpailun osanottajalistalta löytyy useita kokeneita arvokisamenestyjiä.

Turussa kilpailevat ainakin kanadalainen MM- ja olympiavoittaja Camryn Rogers, Euroopan mestari Sara Fantini ja ME:n haltija Puolan Anita Wlodarczyk.

– Hienoa saada kova kisa Turkuun, keväällä lajinsa SE:n lukemiin 77,07 siirtänyt Kosonen totesi mediatılaisuudessa Helsingissä perjantaina.

– Kova kattaus. Innolla odotan, että pääsen heittämään maailman kovimpien kanssa heti alkukaudesta, Tervo vakuutti.

Kososelle lajin kärkikaartin heittäjät ovat monista kilpailuista tuttuja. Hän on seurannut erityisen tarkasti Rogersia.

– Camryn on henkisesti todella vahva kilpailija. Hän pitää päänsä kylmänä loppuun asti, vaikka kilpailun aikana tulisi kuinka hyvä tulos. Olen itse koettanut kehittää sitä, etten innostuisi liikaa, jos tulee kova tulos. Yritän nollata tilanteen ja jatkaa kilpailua. Siinä olen oppinut Camryniltä ja myös kehittynyt, Kosonen sanoo.

Kehitys näkyi Kososen kauden ensimmäisissä kilpailussa Kaustisella ja Nikosiassa. Kumpikin päättyi hyvän sarjan jälkeen viimeisellä kierroksella SE-heittoon tuloksin 75,45 ja 77,07.

Lisää nopeutta ja voimaa – tekniikka-asiantuntija punttisaliin

Kosonen paransi kevään kahdessa kilpailussaan ennätystään yhteensä liki kolme metriä. Kehityksen taustalla on onnistunut harjoituskausi. Sen aikana kroppaan tuli voimaa ja varsinkin nopeutta, joka on ollut yksi harjoittelun teemoista.

– Muuten on menty samoin kuin aiemmin, mutta nopeus- ja tehonmittaus on nyt ollut enemmän voimaharjoittelussa mukana, kertoo Kososen valmentaja Jani Pihkanen.

Talvella rinnallevedon ennätys koheni 10 kilolla 120 kiloon ja ennätyksiä syntyi myös yli- ja alipainoisilla moukareilla.

– Sen huomaan, että nopeutta on tullut lisää. Alipainoinen, kolmen kilon moukari on toiminut hyvin. Ja jos enkka paranee kisoissa niin paljon kuin se nyt on parantunut, siitä näkee, että jotakin on tehty oikein, Kosonen sanoo.

Voimien kehityksestä Kosonen kiittelee myös tiimiin syksyllä tullutta painonnostovalmentaja Tommi Rinnettä, jonka opissa nostotekniikat ovat kehittyneet.

– Kun rupesin tekemään treenejä hänen kanssaan, olin aluksi ihan kuollut jo alkulämmittelyssä. En ollut tottunut tekemään niin montaa lämmittelysarjaa ennen päänostoja, mutta se on toiminut hyvin, Kosonen sanoo.

Pihkasen ja Rinteen lisäksi Kososen valmennustiimiin kuuluu fysiikkavalmentaja Olli Koskinen.

Kenttäennätys ei ole mahdottomuus 

Kososen kilpailukausi alkaa toukokuun lopussa Puolan Chorzówissa ja jatkuu kahdella kilpailulla ennen Paavo Nurmi Gamesia. Onko Paavo Nurmi Gamesissa edellytykset rikkoa Brooke Andersenin kenttäennätys 76,45?

– En sanoisi, että se on mahdotonta, mutta sellaisia 75-metrisiä lähden sieltä hakemaan ja hyvää peruskisarytmiä, Kosonen sanoo.

Kososen paras sijoitus Paavo Nurmi Gamesista on viime vuoden toinen sija. Olisiko nyt voiton aika?

– On se mielessä käynyt. Olisi ihan siistiä voittaa kotiyleisön edessä. Se olisi hieno tunne, kun katsomoon tulee niin paljon tuttuja ja sukulaisia.

Tervo hakee jatkoa kolmen SE:n kesälle 

Krista Tervo heitti viime kauden mittaan SE-tuloksen kolmesti. Viimeksi Ruotsi-ottelussa, jossa lajivoitto tuli 74,85 kantaneella heitolla. Sitä ennen hän heitti olympiakisojen finaalissa Pariisissa kuudenneksi ja karsinnassa SE:n 74,79.

– Loppukaudesta heittoon löytyi aika hyvä boogi. Sen pohjalta ruvettiin rakentamaan seuraavaa kautta. Haettiin harjoituksiin nimenomaan sitä loppukauden fiilistä miltä heittämisen ja kisaamisen kuuluu tuntua, ettei se olisi sellaista pakkopullaa kuin se oli jossain kohdin kesää, Tervo kertoo.

– Sitä kautta löytyi harjoitteluun ydin, eli se tunnepuoli. Muuten mentiin treeneissä aika samalla tavalla kuin ennenkin.

Heittoon on löytynyt uudenlaista tasaisuutta

Tervolta löytyy perusvoimaa. Rinnallevedossa hän on nostanut 115 kiloa ja takakyykystä on noussut 180 kiloa. Viimeisen noin kuukauden aikana harjoittelu on muuttunut nopeuspainotteisemmaksi, joka on tuonut räjähtävyyttä, mikä on näkynyt heitoissa.

– Olen nyt aika samalla tasolla kuin vuosi sitten, mutta heittoon on löytynyt uudenlaista tasaisuutta. Välillä on harjoituksissa meinannut oikein ärsyttää, kun on ollut niin tasaista, mutta sitä on haettu monta vuotta. Tuntuu, että nyt tietää, mihin heitossa keskittyy, Tervo kertoo.

Tervon kilpailukalenterissa on ainakin Bergenin kilpailu Norjassa ja Motonet GP Lahdessa ennen Paavo Nurmi Gamesia.

– Kilpailemista on mietitty paljon, ettei tulisi liikaa kisoja ja olisi tarpeeksi lepoa. Nyt siihen on hyvä suunnitelma, Tervo sanoo.

Tervon kuten Kososen kauden pääkilpailu on syyskuinen MM-kilpailu Tokiossa, jonne on rutkasti aikaa.

– Tavoitteena on, että tulisi paljon hyviä kisoja pitkin kesää, paljon onnistumisia ja enemmän heittoja häkistä ulos kuin viime kesänä, Tervo veisteli ja viittasi viime kesän tekniikkamurheisiinsa.