Koskinen pyörähteli hulppean ennätysparannuksen Kaustisella – Liipola vei miesten kilpailun

Kauhajoen Karhun Suvi Koskinen heitti  mojovan ennätyksen 67,69 Kaustisen moukarikarnevaalin naisten kilpailussa. Ennätys koheni 1,68 metriä ja vei Koskisen Suomen kaikkien aikojen tilastossa seitsemänneksi. Karnevaalikilpailussa tulos riitti toiseen sijaan. Voiton vei 67,98 heittänyt Noormarkun Nopsan Kati Ojaloo.

– Alkukesä on treenattu aika kovaa. Nyt parin viikon ajan on kevennetty treeniä ja tuntuu, että heitto alkaa irtoamaan, Koskinen totesi.

Miesten kilpailun voitti Someron Esa Henri Liipola, joka heitti 72,31. Noormarkun Nopsan Tuomas Seppänen oli toinen heitettyään  71,44.

Koskisen sarjan toiseksi ja kolmanneksi pisin heitto naisten kilpailussa kantoivat 67,25 ja 66,95. Aiemman tänä kesänä syntyneen ennätyksensä 66,01 hän ylitti neljästi.

– Olen ollut hyvässä kunnossa jo alkukesästä, mutta nyt oli ringissä hyvä meininki. Jalat tuntuivat teräviltä ja tekniikka toimi paljon paremmin, kuin aiemmin tänä kesänä.

Koskinen, 23, on viritellyt ennätyskuntoaan kolmikon Arto Rinta-aho, Henri Hänninen ja Veikka Koskinen valmennuksessa.

– Paljon on kuvattu heittoja ja YouTubesta on katsottu niin paljon heittoja, että pää on muussina, Koskinen veistelee.

Seuraavaksi Koskinen heittää Turun Kalevan kisoissa parin viikon päästä. Sinne hän menee kotimaan tilaston nelosena edellään 72,12 ja 71,34 tänä kesänä heittäneet Krista Tervo ja Silja Kosonen sekä Ojaloo, jonka kesän paras on kantanut tasan 68 metriä. Ojaloo on Viron kansalainen, mutta hänellä on Kalevan kisojen edustusoikeus.

– Heitossa on vielä parantamista ja Turussa on hyvät kilpasiskot kirittämässä, Koskinen tuumi.

Tasaista kilpailukautta heittävä Varpaisjärven Vireen Kiira Väänänen voitti 22-vuotiaiden kilpailun heitettyään 63,84. Hänen kesän paras tuloksensa on 64,42.

Liipola sai tuloksen vain voittoheitollaan

Miesten kilpailussa Liipola sai tuloksen vain neljännellään heitollaan, joka kantoi 72,31. Liipola on tällä kaudella heittänyt 74,92.

Seppänen heitti 71,44 ensimmäisellä yrityksellän ja johti kilpailua neljännelle kierroselle asti, Seppäsen sarjan toiseksi paras heitto kantoi 70,59. Kolmas oli 68,39 heittänyt Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes.

https://live.tuloslista.com/8229