Korpela heitti kärkituloksen 69,15 Kurikassa

Muuttuuko Kalevan kisojen mitalitilasto Oulussa?

Merja Korpela avasi kilpailukauden siirtämällä naisten moukarinheiton kauden kärkituloksen lukemiin 69,15. Korpelan tulos syntyi Kurikassa käydyssä kilpailussa. Soinin Sisun heittäjän sarjaan mahtui toinenkin 69 metrin heitto, joka kuitenkin painui ohi sektorin.

– Vähän oli kylmä keli, mutta oli myötätuuli ja ihan hyvä heittää. Heitossa jalat toimivat aika hyvin ja veivät heittoa eteenpäin. Ei tullut tehtyä turhaan yläkropalla töitä, Korpela kertaili.

Korpelan, 35, ennätys on 69,56. Hänen edellinen 69 metrin ylityksensä on vuodelta 2013. Kurikassa syntynyt tulos on myös 35-vuotiaiden Suomen ennätys.

Viime vuosien tapaan Korpelan toiveissa on rikkoa 70 metrin rajapyykki.

– Toivottavasti se onnistuu. Sitä on odoteltu monta kesää. Nyt sain pidettyä tekniikan hyvin koossa. Tästä on hyvä jatkaa, Korpela tuumi.

Toiseksi Kurikassa heitti Riihimäen Kiskon Inga Linna, joka teki tuloksen 67,03. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Johanna Salmela oli kolmas heitettyään 63,63.