Klasila ja Honkala Spartathlonin kymppisakissa

Janne Klasila juoksi Kreikassa äärimmäisen raastavassa 246 kilometrin mittaisessa Spartathlonissa komeasti seitsemänneksi. Kaarinalaista Finnish Maraton Runnersia edustavan 36-vuotiaan Klasilan aika 26.23.39 on nopein suomalaisen aika vuodesta 1983 lähtien järjestetyssä Spartathlonissa.

Klasila on myös sijoittunut 15:nneksi vuorokaudenjuoksun MM-kilpailuissa vuonna 2010. Viime vuoden Spartathlonissa hän joutui keskeyttämään, mutta otti tänä vuonna loistavan revanssin.

Lohjalaisen Endurancen vasta 23-vuotias Noora Honkala sijoittui naisten kilpailussa kymmenenneksi kaikkien aikojen nopeimmalla suomalaisten naisten ajalla 34.02.23. Honkala selviytyi maaliin jo viime vuonna nuorimpana naisena kilpailun historiassa. Tänä vuonna Honkala oli selvästi nuorin maaliintulija. Toiseksi nuorin oli 30-vuotias.

Tänä vuonna suomalaisista maaliin juoksivat myös Endurancen Kari Ranta, Endurancea edustava kajaanilainen Tero Hyppölä, joensuulaisen ultrajuoksuseura Sisun Pasi Penttinen ja porvoolainen Stefan Smeds.
Ranta ja Penttinen osallistuivat Spartathloniin ensimmäistä kertaa. Ranta juoksi Suomen viidenneksi nopeimman ja Hyppölä kuudenneksi nopeimman ajan.

Suomalaisista joutuivat keskeyttämään Tuula Ahlholm, Marianne Kankaanpää, Jaana Thorström, Marko Forsell, Timo Härkönen, Ari Mustala, Ville Tommola ja Vesa Välipirtti.  Mustala juoksi Spartathlonissa jo 20:ttä kertaa.   

Tänä vuonna matkaan lähti kaikkiaan 373 juoksijaa. Kilpailun raakuutta kuvaa se, että heistä vain 174 pystyi taistelemaan maaliin ennen kuin 36 tunnin aikaraja täyttyi.
Suomalaisten paras sijoitus on kolmas. Seppo Leinonen oli kolmas vuonna 1992 ja Janne Kankaansyrjä 2004.
 
(Jyrki Repola.)

ATEENA-SPARTA 25.-26.9.2015 Spartathlon

Miehet,

246 km: 1) Florian Reus Saksa 23.17.31, 2) Dan Lawson Britannia 23.53.32, 3) Kim Hansen Tanska 23.54.37, 4) Oliver Leu Saksa 25.51.42, 5) Henrik Westerlin Tanska 26.19.28, 6) Ivan Cudin Italia 26.19.29, 7) Janne Klasila Suomi 26.23.39, 8) Kenji Takeda Japani 26.58.25, 9) Shigemi Takayoshi Japani 27.17.26, 10) Joao Oliveira Portugali 27.30.26 …20) Kari Ranta Suomi 29.09.19, 23) Tero Hyppölä Suomi 29.26.21, 27) Pasi Penttinen Suomi 30.16.24, 79) Stefan Smeds Suomi 34.02.25.

Naiset,

246 km: 1) Katalyn Nagi Yhdysvallat 25.07.12, 2) Alyson Venti Yhdysvallat 26.50.51, 3) Szilvia Lubics Unkari 29.18.44, 4) Natasa Robnik Slovenia 29.27.15, 5) Debbie Martin-Consani 30.36.01, 6) Ulrike Striednig Itävalta 30.48.36, 7) Isobel Wykes Britannia 32.33.16, 8) Heike Bergmann Saksa 33.36.58, 9) Annika Nilrud Ruotsi 33.49.56, 10) Noora Honkala Suomi 34.02.23.

(153 miestä ja 21 naista saapui maaliin.)

Tulospalvelu, reitti, historiaa jne: http://www.spartathlon.gr/en/