Kiryu myötätuulessa 9,87, Barber ylitti 590

Kiryu myötätuulessa 9

Japanilainen pikajuoksijalahjakkuus Yoshihide Kiryu on mainiossa kunnossa. Hän kiihdytti Austinissa reilun myötätuulen siivittämänä 100 metriä aikaan 9,87.

Ennätyskelpoinen 19-vuotiaan juoksijan tulos ei ole. Myötätuulta oli tuulimittarin mukaan 3,3 metriä sekunnissa. Se näkyi muissakin tuloksissa, sillä Yhdysvaltain Clayton Vauhghn oli toinen ajalla 9,89 ja Charles Silmon kolmas (9,91).

Kiryu pinkoi aikanaan 100 metrillä alle 18-vuotiaiden kärkiajan 10,19 ja on sittemmin pudottanut ennätyksensä 10,01:een.

Hyvin kulki juoksu Austinin tuulissa myös toissa kesän 200 metrin MM-kisojen kuutosella. Etelä-Afrikan Anaso Jobodwana voitti Texas Relays –kilpailussa 200 metriä ajalla 19,87. Myötätuulta juoksusta mittaan 4,5 metriä sekunnissa.

Naisten 100 metriä voitti Trinadadin Michelle-Lee Ahye loistojalla 10,87, joka syntyi 3,7 metriä sekunnissa puhkuneessa myötätuulessa.

Barber taivutti 590

Miesten seiväshypyssä kanadalainen Shawn Barber nosti kauden tuloksen lukemiin 590. Tulos jää sentin Barberin hallikaudella tekemästä Kanadan ennätyksestä 591. Tuo tulos toi hänelle Yhdysvaltain yliopistomestaruuden.

Ylitettyään 590 toisellaan Barber teki kolme yritystä kuudesta metristä. Niistä ensimmäinen oli lähellä onnistua.

Samaisessa kilpailussa 17-vuotias Adam Hague taivutti kotimaansa juniorennätyksen 560 ja oli kuudes.