Kangas päätti kauden ennätystyöntöön: ”Syksyn treeneissä kokeilen pyörähdystä” – Tuloskatsaus 12.-13.9.

Kuulantyöntäjä Emilia Kangas päätti kilpailukauden Ylivieskassa komeaan ennätyksen 15,38. Sitä paremmin naisten 19-vuotiaiden sarjassa ei ole Suomessa 2000-luvulla työnnetty.  Alkavaa peruskuntokautta Kangas odottaa mielenkiinnolla, sillä se saattaa poikia ison muutoksen.

– Peruskuntokauden treeneissä on tarkoitus kokeilla pyörähdystä. Se on harkinnassa, että vaihtaisin siihen, jos se luonnistuu, Kangas sanoo.

Pyörähdystä Kangas ei ole aiemmin kokeillut.

– Olen kuitenkin heittänyt kiekkoa, joten sitä kautta pyörähdys on suhteellisen tuttua, Kangas sanoo.

Kangas, 19, voitti tänä vuonna 19-vuotiaiden Suomen mestaruuden hallissa ja ulkoradoilla, ja kohensi ulkoratojen ennätystään kolmesti. Ylivieskassa syntyneellä ennätyksellään hän nousi 19-vuotiaiden kaikkien aikojen Suomen tilastossa kahdeksanneksi. Paremmin 19-vuotiaissa on viimeksi työntänyt kesällä 1998 Hämeenkyrössä tuloksen 15,97 tehnyt Mari Wahlman.

Maajoukkueleirien yhteistreenit apuna

Ylivieskassa Kankaan ennätystä ryyditti tasainen sarja, jossa oli kolme työntöä 14,97, 15,09 ja 15,38, jotka ylittivät entisen ennätyksen 14,86.

– Kilpailussa oli kova kannustus ja työntäminen pysyi rentona, en yrittänyt liikaa. Se ratkaisi. Pisin työntö ei tuntunut nappityönnöltä. Se oli kyllä aika lailla sellainen, kun sitä videolta katselin, Kangas sanoi.

Ennätyksen taustalla on Kankaan mukaan tasainen kehitys.

– Kovaa on treenattu. Fysiikka on mennyt tasaisesti eteenpäin, vaikka mitään suuria parannuksia ei ole tullut. Teknisesti olen saanut työnnössä liun viemään suoraan kohti parrua ja jalat toimimaan paremmin, Kangas ruotii.

– Siitä on myös ollut apua, että olen päässyt mukaan kuulantyönnön maajoukkueleireille, ja Senja Mäkitörmän ja Eveliina Rouvalin treeneihin. Yhteisissä työntö- ja punttitreeneissä näkee tasoeron ja sen mihin pitäisi pyrkiä.

YLEISURHEILUKATSAUS

HÄMEENKYRÖ 12.9.2020 XLVIII Kyröskosken kuulakarnevaalikilpailut

Miehet,

Kuula: 1) Eero Ahola PoYU 17,14, 2) Olli Niemi KangKi 14,96.

Naiset,

Kuula: 1) Suvi Helin 35 TP 14,60.

YLIVIESKA 12.9.2020 Koski-Vähälän Karijasut

Miehet,

Keihäs: 1) Toni Keränen LimingNM 75,49, 2) Teemu Wirkkala 36 ToholU 74,81, 3) Jarmo Marttila KälvTa 71,81, 4) Eetu Peltokangas 19 ToholU 69,06, 5) Leevi Lindi KeitKu 67,80, 6) Juho Järvinen 19 KarstKi 63,35 … Jarkko Koski-Vähälä 42 YlivKu ilman tulosta. – Keränen (75,49, x, x, x, x, x). Wirkkala (71,31, x, 72,93, x, 74,81, x).

Keihäs (400 g): 1) Jere Murto 11 AlavVi 49,53.

Naiset

Kuula: 1) Emilia Kangas 19 SeinäjSU 15,38 (19-v ka-8). – Kangas (14,82, x, 14,97, 15,09, 15,38, x).

Keihäs: 1) Jelena Jaakkola 31 SoinSi 54,92, 2) Siiri Elomaa 17 TP 53,12, 3) Jenni Kangas LA 51,27, 4) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 51,12, 5) Heli Pynnönen HankasHa 42,58, 6) Viivi Raatikainen 17 ÄänekU 42,56. – Jaakkola (x, 53,87, 54,92, x, x, x). Elomaa (45,01, 45,68, 48,40, 46,68, 50,62, 53,12). Kangas (x, 50,68, x, 51,27, x, x). Jääskeläinen (x, x, x, 51,12, x, x).

Keihäs (500 g): 1) Elomaa 54,58 (17-v. ka-7), 2) Helmiina Kynnäs 16 SaarijPu 43,70. – Elomaa (x, 48,50, x, 49,68, 52,28, 54,58).

Keihäs (400 g): 1) Joanna Kangas 14 SeinäjSU 42,73, 2) Helmi Jauhiainen 13 ReisjPi 40,85.

ALAVUS, Töysä 13.9.2020 Kesän ennätysten murskajaiset

Miehet,

Kiekko: … 2) Petteri Peitso 33 SeinäjSU 36,97 (luokan 11 Suomen mestari).

Kiekko (1 kg): 1) Timo Mustikkamaa 50 TP 33,28 (luokan 37 Suomen mestari).

Moukari: 1) Aleksi Jaakkola VehmaistU 72,26, 2) Henri Liipola SomEsa 71,31, 3) Juhana Karjanlahti AlajAn 56,91, 4) Peitso 14,94 (debyytti). – Jaakkola (x, x, 72,26, x, 71,01, 70,27). Liipola (70,13, 70,82, 68,96, 71,31, x, 70,18).

Moukari (4 kg): 1) Eetu Saramäki 13 PetäjävPe 55,82 (13-v. ka-3).

Moukari (3 kg): 1)) Valtteri Paksuniemi 13 JKU 51,52.

Keihäs (400 g): 1) Topi Räsänen 14 ViitasVi 50,96.

Naiset,

Kiekko: 1) Vilma Räsänen 17 ViitasVi 43,66.

Moukari: 1) Julia Kivinen 19 KaustPV 54,28 … Aada Koppeli 18 JKU ilman tulosta.

Moukari (3 kg): 1) Emmanuela Koomson 17 KristLä (GHA) 56,17, 2) Ilona Verho 15 KangKi 55,92, 3) Salla Koskimäki 16 KaustPV 55,05, 4) Aino-Kaisa Sihvonen 17 VirtainU 54,51, 5) Olivia Laasanen 12 IlmajKi 43,17.

Moukari (2,5 kg): 1) Laasanen 41,18.

Keihäs (500 g): 1) Saga Kurunmäki 17 LehtimJy 42,74.

Keihäs (400 g): 1) Fanny Taira 14 KurikRy 43,78.