Kalevan kisojen lippukauppa käy vilkkaana

Porin Kalevan kisojen kilpailunjohtajalta Manne Willmanilla ei kauan kestä kaivaa esiin oman seiväshyppyuran parasta Kalevan kisa -muistoa. Se on vuodelta 1991 ja Helsingistä.

– Se oli nuorelle pojalle sävähdyttävää, kun yleisö kohahti Olympiastadionilla, kun ylitin riman, Willman muistelee uransa ensimmäisiä Kalevan kisoja.

Nyt Willman johtaa vajaan 500 hengen vapaaehtoisorganisaatiota, joka pyrkii varmistamaan, että Porin stadionilla kilpailevilla urheilijoilla on parhaat edellytykset kerätä muistoja onnistuneista kilpailusta.

– On pyritty tekemään urheilijaystävälliset kilpailut. Tuosta työstä parhaiten on jäänyt mieleen aikataulun laadinta. Se alkoi jo ennen viime vuoden Kuopion Kalevan kisoja, joista sitten otettiin vielä mallia. Koskaanhan aikataulu ei kaikkia tyydytä, mutta vähän on tullut mitään sanomista, Willman sanoo.

Onnistuneesta aikataulusta kielii sekin, että Kalevan kisojen lipunmyynti on ollut tasaista.

– Odotin, että sunnuntai vetäisi parhaiten, mutta lippuja on mennyt tasaiseen tahtiin kaikille kolmelle päivällä. Pääkatsomo alkaa olla täysi. Yli puolet kisojen yleisötavoitteen lipuista on jo myyty, Willman sanoo.

Kilpailut alkavat torstaina kävelykilpailulla, johon yleisöllä on vapaa pääsy.

Uudet suorituspaikat, penkit ja hulppea videotaulu

Porin stadionilla kilpaillaan täysin uusituilla suorituspaikoilla. Radalle tehtiin viime vuonna uusi Novotan-pinnoite, joka on kuluvan kesän mittaan osoittautunut hyväksi. Paikalle tulevaa yleisöä on muistettu uusimalla istuimet ja tuomalla paikalle hulppea 14,5 metriä leveä videotaulu, jonka kuvapinta-ala on yli 70 neliötä.

Perjantaina kisojen tähtiä ovat pika-aiturit Nooralotta Nezirin johdolla. Lauantaina kentällä nähdään muun muassa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä, keihäänheittäjä Sanni Utriainen ja miespituushyppääjät sekä mies- ja naispikajuoksijat jalkavaivoista tervehtyneen Hanna-Maari Latvalan johdolla. 

Sunnuntaina naisten finaalien kärkinimiä ovat estejuoksija Sandra Eriksson ja seiväshyppääjä Minna Nikkanen. Silloin ratkeas myös kuka on miesten keihäänheiton Suomen mestari ja onko MM-joukkueen kolmas kisoihin lähtevä heittäjä Ari Mannio vai Teemu Wirkkala.

Entä mitä Willman ex-urheilijana itse kisoilta eniten odottaa?

– Katselin jo Kuopion Kalevan kisoissa, että naisten korkeushyppy on kiinnostava, nouseva laji. Halusin myös naisten kolmiloikan lauantai-illaksi paraatipaikalle. Joensuussa nähtiin, että Nooralotta Neziri on palannut ennalleen ja vetää toivon mukaan Matilda Bogdanoffin hyvään tulokseen, Willman sanoo.

– Näiden lisäksi seuraan oman seurani Noormarkun Nopsan Matti Välimäen paluuta ja toivon, että moukarinheittäjä Tuomas Seppänen pääsee tuloksissa sille tasolle, jolla hän oikeasti on.

Kalevan kisojen järjestelyistä vastaavat Porin Yleisurheilu, Noormarkun Nopsa ja Nakkilan Vire.

Aikataulut ja lisätietoja