Kähärä kantaa Suomen lippua nuorten olympialaisten avajaisissa

Kähärä kantaa Suomen lippua nuorten olympialaisten avajaisissa

Korkeushyppääjä Jessica Kähärä on valittu kantamaan Suomen lippua Nuorten olympialaisten huomisissa avajaisissa Argentiinan Buenos Airesissa. Järjestyksessään kolmannet nuorten kesäolympialaiset kilpaillaan 6.-18.10.

Suomen olympiajoukkueeseen kuuluu 25 urheilijaa, joiden joukosta Jessica Kähärä valikoitui lipunkantajaksi joukkueenjohdon päätöksellä.

– Urheilijat valitsivat joukkueen kapteeneiksi Jessica Kähärän ja Topias Laineen. On luontevaa, että avajaisissa lipunkantajana toimii toinen kapteeneista, taustoittaa Suomen joukkueen johtaja Leena Paavolainen.  

17-vuotias Mikkelin Kilpa-Veikkoja edustava Kähärä on yleisurheilun monilahjakkuus, jonka palkintokaapista löytyy mm. nuorten EM-hopeaa korkeushypyssä ja EM-pronssia kolmiloikassa sekä Kalevan kisojen pronssimitalit korkeus- ja pituushypyssä.

– Olen katsonut aina aikuisten olympialaisten avajaisia televisiosta ja haaveillut siitä, että jonain päivänä voisin itse olla mukana kisoissa. Suomen lipun kantaminen Nuorten olympialaisissa on kunniatehtävä ja yksi askel kohti isoja unelmia urallani, Kähärä sanoo.

Kähärä kilpailee Buenos Airesissa korkeushypyssä, ja hänen kilpailupäivänsä ovat 12.10. ja 15.10.

– Oma valmistautumiseni kisoihin on sujunut hyvin ja kaikki on mennyt Argentiinassa suunnitelmien mukaan. Täällä on hieno kansainvälinen tunnelma, on siistiä olla tällaisessa tapahtumassa mukana, Kähärä kertoo.