Jimmy Vicaut sivusi Euroopan ennätystä

Jimmy Vicaut sivusi Euroopan ennätystä

Jimmy Vicaut sivusi tiistai-iltana miesten 100 metrin Euroopan ennätystä 9,86. Thomas Röhler on heittänyt kotikaupungissaan Jenassa keihästä maailman tämän kauden kärkituloksen 87,91. Mo Farah rikkoi 34 vuotta vanhan Britannian ennätyksen. Barbora Špotáková kuntoutuu jälleen.

Ranskalainen Jimmy Vicaut sivusi jo viime kesänä portugalilaisen Francis Obikwelun 100 metrin Euroopan ennätystä 9,86. Kotikentällään Montreuil´ssä Vicaut juoksi nyt uudelleen aivan saman tuloksen. Olosuhteet olivat likimain täydelliset. Myötätuulen voimakkuus oli 1,8 metriä sekunnissa.

– Verryttelyssä tuntui kipua reiden takaosassa ja mietin jo vetäytymistä kilpailusta, mutta kotiyleisön edessä päätin kuitenkin juosta täysillä, Vicaut kertoi.

– Rehellisesti sanoen se ei tuntunut 9,86:lta. Tuntuu siltä, että myötätuuli auttoi ja luulin ottaneeni vilppilähdönkin. Maalissa ehdin ajatella, että tämä oli sellainen 10,00:n juoksu.

 

Röhler kiskaisi kauden kärkituloksen

195-senttinen itäsaksalainen Thomas Röhler heitti viime kesänä Kuortaneen Eliittikisoissa oman ennätyksensä 89,27. Nyt hän pitää hallussaan maailman tämän vuoden parasta tulosta 87,91. Röhlerin jälkeen seuraaviksi Jenassa sijoittuivat Lars Hamann ja 21-vuotias Julian Weber tuloksin 84,16 ja 82,51.

Saksan naisten pikaviestijoukkue juoksi Regensburgissa loistotuloksen 42,00. Se on maailman tämän vuoden kärkiaika eikä yksikään saksalaistiimi ole pystynyt samaan koko tällä vuosituhannella.

Saksan nuoressa tulevaisuudenjoukkueessa juoksivat 23-vuotias Tatjana Pinto, 20-vuotias Lina Mayer, 19-vuotias Gina Lückenkemper ja 23-vuotias Rebekka Haase. Heidän 100 metrin ennätyksensä ovat edelläluetellussa juoksujärjestyksessä 11,19, 11,25, 11,13 ja 11,21.

 

Farah rikkoi 34 vuotta vanhan ennätyksen

Birminghamin Timanttiliigan suurimmat suosionosoitukset sai ainoa kotivoittaja Mo Farah, joka jätti 3000 metrillä toiseksi juossutta kilpailijaa noin 80 metriä ja rikkoi 34 vuotta vanhan Britannian ennätyksen. Edellinen ennätys oli Dave Moorcroftin vuonna 1982 juoksema silloinen Euroopan ennätys 7.32,79.

Farah juoksi ennätyksensä metronomin tarkkuudella. Kaikki kolme kilometriä nakuttivat sekunnin sadasosan sisään toisistaan! Kenialaisjänikset Reuben Bett ja Vincent Rono vetivät kaksi ensimmäistä kilometriä 2.30,88 ja 2.30,87. Muiden uuvuttua Farah kiri kolmannen edelleen samaa vauhtia 2.30,87.

Kenialainen 800 metrin maailmanennätysmies David Rudisha oli vähällä rikkoa Yhdysvaltain Johnny Grayn 30 vuotta vanhan maailmanennätyksen 600 metrin juoksussa. Gray juoksi ajan 1.12,81 vuonna 1986.

Rudisha ohitti 200 metriä ajassa 23,31 ja 400 metriä 47,17. Hänen loppuaikansa 1.13.10 on historian toiseksi nopein. Paljon ei hävinnyt ranskalainen Pierre-Ambroise Bosse, jonka aika 1.13,21 on historian kolmanneksi nopein.

 

Reese hyppäsi kahdesti 704

Seitsenkertainen suurkilpailuiden kultamitalinainen Yhdysvaltain Brittney Reese on tänä vuonna kolmen vuoden tauon jälkeen palannut seitsemän metrin kerhoon. Reese hyppäsi pituutta 704 senttiä Bellinzonassa, Sveitsissä. Hänelle mitattiin täsmälleen sama tulos kahdella eri hyppykierroksella.

Keihäänheiton nelinkertainen suurkilpailuiden kultamitalinainen Tšekin Barbora Špotáková jaksaa hänkin edelleen pysytellä maailman huipulla. 34-vuotias Špotáková heitti Jozef Odložilin muistokilpailuissa Prahassa 63,79. Hän kohensi tämän kesän parasta tulostaan lähes neljä metriä.

Miesten 100 metriä Prahassa voitti Youssef Meité uudella Norsunluurannikon ennätyksellä. Vuoden 1996 olympiavoittajaa Donovan Baileyta muistuttavalla juoksutekniikalla etenevä Meité rikkoi nyt ensi kerran 10 sekunnin haamurajan ajalla 9,99.

 

Sami Peltomäki voitti Södertäljessä

Pohjoismaissa ja Baltianmaissakin on kesän korvalla tehty mielenkiintoisia tuloksia. Virolainen jo 37-vuotias Pekingin olympiakisojen kiekonheiton kultamitalimies Gerd Kanter on heittänyt Tallinnassa yhä 65,08.

Suomi–Ruotsi-maaottelussa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Tampereella tulee yksi korkeatasoisimmista lajeista olemaan naisten seiväshyppy. Suomalaiset ovat Minna Nikkasen ja Wilma Murron johdolla huippukunnossa. Ruotsin joukkueessa on useita huippuhyppääjiä.

Ruotsin uusin tekijännimi tässä lajissa on göteborgilainen Michaela Meijer, joka Tanskassa kilpaillessaan ylitti Ruotsin tämän kauden kärkituloksen ja uuden ennätyksensä 462 senttiä.

170-senttinen taskuraketti Tom Kling-Baptiste juoksi maanantaina 100 metriä Ruotsin tämän kauden kärkiaikaan ja uuteen ennätykseensä 10,27. Ruotsin tämän kauden lähinnä nopeimmat ovat olleet Austin Hamilton ja Odain Rose, jotka molemmat ovat syntyneet Jamaikassa.

Samana päivänä Södertäljessä kilpaili suomalaisia keihäänheittäjiä hyvällä menestyksellä. Alajärven Ankkureiden Sami Peltomäki voitti miesten kilpailun tuloksella 76,43 ja Simpeleen Urheilijoiden Heidi Nokelainen oli naisten kilpailun toinen tuloksella 56,88. Sofi Flink heitti 36 senttiä Nokelaista pidemmälle.

(Mikko Nieminen. SYUA.)

 


peltomaki_sami.jpg

Sami Peltomäki on kuluvan kesän haastajia Amsterdamin koneeseen.