Jami Kinnunen ja Janette Lepistö avasivat kauden ennätysheitoillaan

Jami Kinnunen teki Kuortaneen keihäskilpailussa jotakin, mihin hän ei ole aiemmin pystynyt. Kilpailukausi alkoi omalla ennätyksellä, kun Kinnunen heitti ensimmäisellä yrityksellään 79,12. Se riitti voittoon ja vei Äänekosken Urheilijoita edustavan heittäjän kuluvan kauden kotimaan tilaston kakkoseksi.

– Sanoin parille ihmiselle ennen kisaa, että olisin pettynyt, jos en pääsisi nyt oman ennätyksen lähelle, Kinnunen kertoi.

Voittoheitollaan Kinnunen, 25, paransi kaksi vuotta vanhaa ennätystään 68 senttiä. Hänen kaksi muuta mitattua heittoaan kantoivat 75,12 ja 76,70.

Väkevän kauden alun taustalla on onnistunut harjoituskausi kahden valmentajan Kimmo Kinnusen ja Olavi Parjasen johdolla.

– Sanoin viime kauden jälkeen, että nyt lopetetaan leikkiminen ja aletaan heittämään. Se on käytännössä tarkoittanut, että olen harjoittelussa pystynyt paremmin erottamaan olennaisen ja epäolennaisen, Kinnunen sanoo.

Hyvää kauden avausta pohjusti sekin, että Kinnusen harjoituskausi oli ehjä. Fyysinen kunto on hyvä, mutta erityisen mielissään Kinnunen on siitä, että on pystynyt kehittämään heittoaan teknisesti.

– Kun tulen heittoon aika kovalla vauhdilla, niin nyt on haettu sitä, etteivät askelet lähde viimeisestä ristiaskelhypystä ylöspäin vaan eteenpäin. Silloin saan paremmin ajoitettua heittoa, Kinnunen sanoo.

”Pääsisipä jo heittämään – jännitystä”

Vahva harjoituskaus loi Kinnusen mukaan kauden avauskilpailuun poikkeuksellisen tunnelman.

– Olen aikaisemmin ollut aika kova jännittämään. Nyt jännitys oli sellaista pääsisipä jo kilpailemaan -jännitystä.

Toiseksi Kuortaneella heitti Kälviän Tarmon Jarmo Marttila tuloksella 75,30. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Lassi Saarinen oli kolmas heitettyään 74,35. Kumpikin heitti hieman paremmin kauden avauksessaan Jyväskylässä 1. kesäkuuta. Marttila sipasi silloin 76,56 ja Saarinen ennätyksensä 76,67.

27-vuotias Marttila on heittänyt uransa kuudessa viimeisimmässä kilpailussa uransa viisi tähän mennessä parasta kilpailutulosta.

Naisten keihään kakkonen Jelena Jaakkola, voittaja Janette Lepistö ja kolmanneksi sijoittunut Rebecca Ljung Jarkko Koski-Vähälän kanssa.

Lepistö löysi räpsyn heiton loppuun

Janette Lepistö oli Kuortaneen naisten kilpailussa loistovireessä. Hän voitti kilpailun ennätyksellään ja kimmahti kesän kotimaan tilastossa toiseksi Julia Valtasen jälkeen.

Lepistö heitti Kuortaneella mainion sarjan: (57,31, 57,78, 56,44, x, 56,16, 55,02). Kaikki mitatut heitot ylittivät hänen entisen ennätyksensä vuodelta 2018.

– Kovaa ollaan tuon Kuuselan pojan kanssa treenattu. Kaksi-kolme viime heittotreeniä ovat olleet hyviä, joten osasin odottaa tällaista tulosta, Lepistö kertoi.

”Kuuselan pojalla” Lepistö viittasi harjoituskaveriinsa Toni Kuuselaan, joka treenaa Lepistön tapaan Petteri Piirosen valmennuksessa. Lepistön mukaan ennätyskunnon ovat tuoneet nimenomaan kehitysaskelet tekniikassa.

– Voima- ja kimmo-ominaisuudet ovat pysyneet samalla tasolla, mutta olen oppinnut paremmin heittämään. Olen saanut sellaista räpsyä siihen heiton loppuun. Sitä minulla ei ole ennen ollut, Lepistö sanoi.

Kauden ensimmäinen kilpailu ei Lepistön mukaan ollut vielä sitä, mihin on edellytyksiä.

– Juoksu oli vielä vähän loikkimista. Siihen tarvitaan varmuutta, mutta ihan hyvä ensimmäiseksi kilpailuksi, Lepistö sanoi.

Naisten kilpailussa toiseksi heitti Soinin Sisun Jelena Jaakkola tuloksella 51,77. Kaksi tyttöjen Suomen mestaruutta voittanut Sjundeå IF:n Emilia Karell heitti 17-vuotiaiden 500-grammaista keihästä uuden ennätyksensä 53,79.

 

KUORTANE 13.6.2020 Seiväshypyn ja keihäänheiton lajipäivä

Miehet,

Seiväs: 1) Tommi Holttinen SomEsa 535 (kkk), 2) Juho Alasaari 17 LaihLu 515 (17-v. ka-2 & 17-v. maailman kärkitulos), 3) Mikko Paavola AlajAn 500, 4-5) Joonatan Kemppainen PihtipTu & Eetu Turakainen TuUL 485, 6) Juuso Toivonen ÄhtärU 485, 7) Anton Kunnas SibVa 470, Johan-Antti Kivilahti HaapajKi ilman tulosta (470). – Holttinen (515-o, 535-o, 545-xxx).

Keihäs: 1) Jami Kinnunen ÄänekU 79,12, 2) Jarmo Marttila KälvTa 75,30, 3) Lassi Saarinen JKU 74,35, 4) Teemu Narvi KankaanpSL 72,91, 5) Toni Keränen LimingNM 72,84, 6) Aleksi Yli-Mannila AlajAn 72,80 (19-v. kilpailun voittaja), 7) Leevi Uusitalo RaisKu 68,18, 8) Lassi Yli-Kotila KannUra 66,44, 9) Eetu Peltokangas ToholU 65,79 (come-back, ed. kilp. 15.9.18), 10) Juho Järvinen KarstKi 64,68, 11) Aku Parviainen 17 TuupovU 64,10, 12) Janne Läspä 18 KaustPV 62,84, 13) Eemeli Aarnio 18 NaantLö 62,66, 14) Hermanni Suutala LapuanVi 62,39, 15) Ville Toivonen 18 ÄhtärU 61,73, 16) Juho Takanen 18 KuortKu 61,03, 17) Samuli Eriksson SalVil 58,91 (korkeushypyn Suomen mestari 2018). – Kinnunen (79,12, 75,12, x, -, 76,70, x).

Keihäs (700 g): 1) Lenni Yli-Kotila 16 KannUra 64,14 (ent. ennätys 58,25).

Keihäs (400 g): 1) Jere Murto 11 AlavVi 47,48.

Naiset,

Seiväs: 1) Wilma Murto SalVil 445 (kkk, 22-v. maailman kärkitulos), 2) Elina Lampela OP 445 (Suomen ka-3, 22-v. maailman kärkitulos), 3) Sofie Westerlund VasaIS 370, 4-5) Maria Kytölä NurmijYU & Essi Melender VaasVa 350, 6) Emma Rovasalo 17 HyvinkSU 350, Saga Andersson EsboIF ilman tulosta (400). – Murto (425-xxo, 435-o, 445-o, 455-xxx). Lampela (385-o, 400-o, 415-o, 425-o, 435-xxo, 445-xxo, 450-xxx).

Keihäs: 1) Janette Lepistö LehtimJy 57,78, 2) Jelena Jaakkola SoinSi 51,77, 3) Minna Hollanti GamlakarlIF 49,07, 4) Rebecca Ljung LarsmoIF 46,69, 5) Heli Pynnönen HankasHa 43,37, 6) Elin Källberg VasaIS 43,25, 7) Meri Elomaa TP 41,91. – Lepistö (57,31, 57,78, 56,44, x, 56,16, 55,02).

Keihäs (500 g): 1) Emilia Karell 17 SjuIF 53,79 (17-v. ka-10), 2) Siiri Elomaa 17 TP 49,34, 3) Salla Koskimäki 16 KaustPV 48,65 (debyytti), 4) Saga Kurunmäki 17 LehtimJy 44,06 (ent. ennätys 37,91).

Keihäs (400 g): 1) Veera Sauna-aho 15 KuortKu 51,55.