Isac Wedenberg juoksi koululaisten mestaruuskilpailuissa SE:n

Isac Wedenberg juoksi koululaisten mestaruuskilpailuissa SE:n

Koululiikuntaliiton kaksipäiväisissä mestaruuskilpailuissa Keravalla osallistujia oli erittäin paljon ja tulostaso kauniissa säässä erittäin hyvä. Porvoon Akilleen pikajuoksutallin Isac Wedenberg rikkoi 15-vuotiaiden poikien 300 metrin juoksun Suomen ennätyksen.

 

Ilari Manninen voitti kolmoismestaruuden

Jyväskyläläisen Schildtin lukion 18-vuotias Ilari Manninen voitti 110 metrin aitajuoksun metrin korkuisin aidoin erinomaisella ajalla 13,99 ja 100 metriä vastatuuleen ajalla 11,16. Lisäksi hän juoksi takasuoran koulunsa voittoisassa pikaviestijoukkueessa.

Pohjois-Haagan yhteiskoulun 16-vuotias Tommi Mäkinen voitti poikien 400 metriä ajalla 49,35, vaikka vastustajina oli neljäkin vuotta vanhempia lukiolaisia ja ammattikoululaisia. Nopeammin ovat 16-vuotiaana juosseet Jaakko Kemola vuonna 1973, Antti Toivonen 2001, Jani Koskela 2009 ja Artur Hämäläinen 2013.

Vain muutama päivä ennen kilpailuja 16 vuotta täyttänyt helsinkiläisen Pukinmäenkaaren peruskoulun Niko Viljola juoksi Tommi Mäkisen voittamalla 400 metrillä toiseksi. Myös Etelä-Savon ammattiopiston 18-vuotiaan Konsta Hämäläisen voittamalla 800 metrillä Viljola saavutti toisen tilan.

Lohjan yhteislyseon 17-vuotias Julius Kuusela hyppäsi korkeutta kaksi metriä ja Indonesiassa syntynyt Mäkelänrinteen urheilulukion 19-vuotias Veikko Nugraha voitti kolmiloikan. Nugraha on tänä kesänä parantanut ennätystään 1,31 metriä tulokseen 15,08.

Mäkelänrinteen urheilulukiossa opiskeleva 18-vuotias Roope Auvinen rikkoi ensi kerran 70 metrin rajan kuusikiloisella moukarilla heittäessään 70,27. Kuortaneen urheilulukiota käyvät Hauta-ahon veljekset veivät keihäänheitossa kaksoisvoiton.

Kuortaneen urheilulukion 19-vuotias Veikko Laitinen voitti kiekonheiton tuloksella 51,95, palkittiin kuulantyönnössä hopeamitalilla ja sijoittui sekä moukarinheitossa että keihäänheitossa neljänneksi.

4×100 metrin viestinjuoksun mestaruudet voittivat Schildtin lukio ja Mäkelänrinteen lukio kelpo ajoin 42,68 ja 48,59. Ensinmainittu koostui Jyväskylän Kenttäurheilijoiden pojista ja viimemainittu Helsingin Kisa-Veikkojen tytöistä.

 

15-vuotias Maija Tukeva juoksi kaksoismestariksi

Joulukuussa 16 vuotta täyttävä Ähtärin yhteiskoulun Maija Tukeva voitti lukioiden ja ammattikoulujen tyttöjen 400 ja 800 metriä ennätyksillään 58,01 ja 2.12,05. Maija on parantanut 800 metrin ennätystään tänä kesänä yli kahdeksan sekuntia ja 400 metriä hän ei ennen tätä kesää ollut juossut vielä kertaakaan.

Kannuksen lukion 16-vuotias Emma Katajalaakso voitti tyttöjen 3000 metriä ylivoimaisesti lähes 50 sekunnin erolla voittoajan ollessa 10.12,53. Emma kiri lisäksi Maija Tukevan jälkeen 800 metrillä toiseksi ennätyksellään 2.13,30.

Anni Siirtola Pohjois-Tapiolan yhteiskoulusta voitti 100 metrin aitajuoksun ajalla 14,14 ja pituushypyn ennätyksellään 588. Yhtä päivää mestaruuskilpailuiden jälkeen Anni vietti 18-vuotispäiväänsä. Mainion tuloksen 14,32 teki myös aitajuoksussa toiseksi sijoittunut Lahden lyseon 16-vuotias Kia Kemppainen.

Keihäänheiton viimeisellä kierroksella Eurajoen lukion 17-vuotias Venla Olli paransi ennätystään 4,36 metriä ja nousi johtoon tuloksella 48,77. Uudenkaupungin lukion Elina Kinnunen kuitenkin vastasi vielä pidemmällä kaarella 49,99. Kinnusen tulos on 17-vuotiaiden 10:nneksi paras kautta aikain.

Yhden parhaista tuloksista teki Kosken lukion Johanna Witka, joka joulun alla täyttää 18 vuotta. Hän heitti täyspainoista naisten moukaria 59,17, mikä on hänen ikäluokkansa 8:nneksi paras tulos kautta aikain.

Kuopion klassillisen lyseon 19-vuotias Eveliina Rouvali työnsi kuulaa 14,23 ja hyvinkääläisen Sveitsin lukion 19-vuotias Maria Kytölä hyppäsi seipäällä uuden ennätyksensä 380. Merikarvian lukion 16-vuotias Janita Leppäranta paransi kolmiloikan ennätystään vastatuuleen 36 senttiä ja voitti mestaruuden tuloksella 11,98.

Lyhytkestoisimman lajin 100 metrin juoksun voitti Kajaanin lukion 16-vuotias Annika Haverinen ajalla 12,27. Vain 0,03 sekuntia hävisi iisalmelaisen Juhani Ahon koulun 15-vuotias Sara Francis. Pitkäkestoisimman lajin 3000 metrin kävelyn voitti Lapuan lukion 17-vuotias Anniina Kivimäki ennätyksellään 15.10,09.

 

Kaksi poikaa yksi 300 metrin Suomen ennätykseen

Peruskoululaisten 300 metrillä porvoolaisen Lyceiparken skolan Isac Wedenberg juoksi uuden 15-vuotiaiden poikien Suomen ennätyksen 35,30 ja toiseksi sijoittunut Helsingin Kisa-Veikkojen Lassi Kaukonenkin sivusi Ville Wendelinin vuonna 2005 juoksemaa aikaisempaa Suomen ennätystä 35,61.

Helsingin yhteiskoulun joukkue juoksi 4×100 metrin viestissä 0,06 sekunnin päähän Porvoon Akilleen tämänkesäisestä Suomen ennätyksestä ajalla 44,40. Viestikapulaa kiidättivät Helsingin Kisa-Veikkojen Topias Laine, Chibunna Ezeabasirim ja Lassi Kaukonen sekä takakaarteessa Helsingin IFK:n Akseli Salin.

Peruskoulujen tyttöurheilijoista kokkolalaisen Kiviniityn koulun Minna Hollanti paransi keihäänheitossa joka kierroksella ja paiskasi viimeisellä yrityksellään upean ennätyksensä 55,04. Tulos on 15-vuotiaiden tyttöjen kolmanneksi paras kautta aikain. Tämän ikäluokan mestaruuskilpailukeihäs painaa 400 grammaa.

Kaustisen keskuskoulun Julia Kivinen heitti 15-vuotiaiden tyttöjen kolmikiloista moukaria kautta aikain kolmanneksi parhaiten 62,04. Palokan koulun 14-vuotias Alisa Virtasen juoksi 800 metriä 2.13,13. Nopeammin ovat hänen iässään juosseet vain Maria Valtanen vuonna 2005 ja Teija Virkberg jo 1977.

(Mikko Nieminen.)

 

KERAVA 10.-11.9.2016 Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut

M20,

100 m (10.9.) (-0,8 m/s): 1) Ilari Manninen 19 JKU 11,16, 2) Mathias Launonen 18 NärpKr 11,23, 3) Jesse Väyrynen 16 JKU 11,32, 4) Juho Rönkä 18 JanJa 11,34 (ae. & ve. 11,30).

1. alkuerä (-0,9): 1) Launonen 11,30. – 2. alkuerä (0,0): 1) Rönkä 11,30 … 3) Väyrynen 11,33. – 1. välierä (0,1): 1) Rönkä 11,30, 2) Väyrynen 11,34. – 2. välierä (-2,3): 1) Manninen 11,25.

400 m (11.9.): 1) Tommi Mäkinen 16 HKV 49,35 (16-v. ka-5), 2) Niko Viljola 16 HKV 50,49, 3) Nico Agard 17 VantSa 51,18, 4) Konsta Hämäläinen 18 SulkavU 51,59.

800 m (10.9.): 1) Konsta Hämäläinen 18 SulkavU 1.57,19, 2) Niko Viljola 16 HKV 1.57,43, 3) Samu Heikkonen 18 LUM 2.00,19, 4) Vincent Quednau 17 HKV 2.00,21.

3000 m (11.9.): 1) Samu Heikkonen 18 LUM 9.17,43, 2) Matias Meriläinen 16 NurmijYU 9.19,47, 3) Mika Kotiranta 16 JoKa 9.28,08.

110 m aj (100 cm), (1,3 m/s): 1) Ilari Manninen 19 JKU 13,99, 2) Miska Sundberg 18 JKU 14,51, 3) Iikka Alingué 17 JanJa 14,90, 4) Leo Uusimäki 18 KU-58 15,45.

Korkeus (11.9.): 1) Julius Kuusela 18 LUU 200, seur. hävisi 30 cm.

Seiväs (10.9.): 1) Johan-Antti Kivilahti 18 HaapajKi 455, 2) Lassi Yli-Kotila 17 KannUra 455, 3) Iiro Suutarinen 16 ÄhtärU 430.

Pituus (11.9.): 1) Joni Heikkilä 19 HKV 646 (0,8 m/s), 2) Leo Uusimäki 18 KU-58 646 (0,7).

3-loikka (10.9.): 1) Veikko Nugraha 19 EspTa 14,53 (0,6 m/s), 2) Iikka Alingué 17 JanJa 14,19 (0,0).

Kuula (6 kg), (11.9.): 1) Olli Niemi 18 KangKi 15,38, 2) Veikko Laitinen 19 KeurKi 15,03, 3) Roope Auvinen 18 SjuIF 14,89, 4) Ville Halonen 16 PyhäselU 14,28.

Kiekko (1,75 kg), (11.9.): 1) Veikko Laitinen 19 KeurKi 51,95, 2) Roope Auvinen 18 SjuIF 46,70, 3) Lassi-Pekka Korhonen 19 KaavKa 45,38, 4) Jussi Hämelahti 18 LängelmU 45,28, 5) Lauri Lindqvist 18 SiilinjPo 44,27, 6) Olli Niemi 18 KangKi 44,21.

Moukari (6 kg), (10.9.): 1) Roope Auvinen 18 SjuIF 70,27 (18-v. ka-10), 2) Otso Puro 18 LappajVe 61,45, 3) Victor Hongell 17 KronÅs 57,81, 4) Veikko Laitinen 19 KeurKi 56,66, 5) Juhana Karjanlahti 16 AlajAn 56,50. – Auvinen (70,27, 69,08, 68,49, 68,57, 67,17, 69,61).

Keihäs (10.9.): 1) Jaakko Hauta-aho 19 TöysVe 64,13, 2) Juhani Hauta-aho 17 TöysVe 60,73, 3) Teemu Narvi 16 KankaanpSL 58,11, 4) Veikko Laitinen 19 KeurKi 55,88, 5) Hermanni Suutala 16 LapuanVi 55,74.

4×100 m (11.9.): 1) Schildtin lukio (JKU M19) 42,68 (Miska Sundberg, Ilari Manninen, Daniel Savolainen, Jesse Väyrynen), 2) Vörå Samgymnasium (M19) 43,95 (Rickard Nygård, David Bamm, Maxim Backlund, Filiph Johansson), 3) Mäkelänrinteen urheilulukio (M19) 44,49 (Samu Laakso, Nico Agard, Veikko Nugraha, Anton Tallbacka), 4) Riihimäen lukio 44,83 (Vesa Karppinen, Juho Rönkä, Iikka Alingué, Anton Laakso), 5) Kuortaneen Urheilulukio (M18) 45,06 (Johan-Antti Kivilahti, Markus Erkkilä, Markus Mäntylä, Joonas Kokko).

M15,

100 m (10.9.) (0,1 m/s): 1) Isac Wedenberg 15 BorgåAk 11,53 (ae. 11,45), 2) Lassi Kaukonen 15 HKV 11,58, 3) Lassi Hirvonen ValkealKa 11,77 (ae. 11,72). – 2. alkuerä (0,0): 1) Wedenberg 11,45, Hirvonen 11,72.

300 m (11.9.): 1) Isac Wedenberg 15 BorgåAk 35,30 (15-v. SE, ent. 35,61 Ville Wendelin 2005), 2) Lassi Kaukonen 15 HKV 35,61 (15-v. ka-2), 3) Chibunna Ezeabasirim 15 HKV 36,37, 4) Lassi Hirvonen ValkealKa 36,76.

800 m (10.9.): 1) Julius Mäkinen 15 TP 2.03,85, 2) Eelis Uitto 15 VU 2.05,90, 3) Lasse Raudaskoski 15 NivalU 2.06,34, 4) Atte Nevala 14 KU-58 2.06,60, 5) Aleksi Rajaniemi 13 LA 2.08,21.

2000 m (11.9.): 1) Lasse Raudaskoski 15 NivalU 6.06,65, 2) Jaakko Lehtinen 15 KarhKa 6.08,63, 3) Carl Björkendahl 14 PorvU 6.10,45, 4) Niko Putkinen 15 KarhKa 6.13,00, 5) Atte Nevala 14 KU-58 6.14,29, 6) Eelis Uitto 15 VU 6.17,49.

100 m aj (83,8 cm), (0,3 m/s), (11.9.): 1) Lassi Saarela 15 LUU 13,89, 2) Marcus Kytölä 15 HyvinkSU 14,10, 3) Tomi Laakso 14 TapanilErä 14,61. – (Saarela voitti B-erän tuuleen 0,2 m/s.)

3000 m kävely (10.9.): 1) Lauri Joukas 15 YlänKi 14.27,93.

Korkeus (10.9.): 1) Tomi Valkama 15 KauhWi 185.

Pituus (11.9.): 1) Otto Pulkkinen 15 ImatrU 627 (2,8 m/s), 2) Tomi Valkama 15 KauhWi 617 (0,9), 3) Chibunna Ezeabasirim 15 HKV 608 (-1,0).

Kuula (4 kg), (11.9.): 1) Rami Kankaanpää 15 IlmajKi 15,22, 2) Saku Laine 14 TP 15,13.

Moukari (4 kg), (10.9.): 1) Tobias Söderholm 15 SjuIF 60,67, 2) Santtu Kotamäki 15 NurmijYU 60,53.

Keihäs (600 g), (11.9.): 1) Aleksi Yli-Mannila 15 AlajAn 68,31, 2) Rasmus Yli-Kotila 15 KannUra 67,07, 3) Topias Laine 15 HKV 62,98 … 6) Saku Laine 14 TP 57,08, 7) Eemil Porvari 13 HartVo 55,06.

4×100 m: 1) Töölön yhteiskoulu (M15) 44,40 (15-v. ka-2), (Topias Laine, Chibunna Ezeabasirim, Akseli Salin, Lassi Kaukonen), 2) Porvoo (BorgåAk M15) 45,75 (Henrik Illman, Isac Wedenberg, Max Tallqvist, Sebastian Lundqvist), 3) Hyvinkää (HyvinkSU M15) 47,25 (Jermu Tarkiainen, Marcus Kytölä, Pyry Kalanen, Lauri Aaltonen).

N20,

100 m (10.9.) (-1,2 m/s): 1) Annika Haverinen 17 KajKi 12,27, 2) Sara Francis 16 KiuruvU 12,30, 3) Lotta Kemppinen 18 HIFK 12,54 (ve. 12,53), 4) Ada Koistinen 17 JKU 12,69 (ve. 12,43).

1. alkuerä (0,1): 1) Francis 12,37. – 1. välierä (1,0): 1-1) Haverinen & Koistinen 12,43. – 2. välierä (-0,6): 1) Francis 12,42, 2) Kemppinen 12,53.

400 m (11.9.): 1) Maija Tukeva 16 ÄhtärU 58,01, 2) Heini Ikonen 17 JKU 58,17, 3) Wilma Lassfolk 17 NärpKr 58,45.

800 m (10.9.): 1) Maija Tukeva 16 ÄhtärU 2.12,05, 2) Emma Katajalaakso 17 KannUra 2.13,30, 3) Essi Heiskanen 16 KU-58 2.18,96 … Heini Ikonen 17 JKU keskeytti.

3000 m (11.9.): 1) Emma Katajalaakso 17 KannUra 10.12,53, 2) Mona af Forselles 16 RekolRa 11.01,88.

100 m aj (11.9.) (-0,2 m/s): 1) Anni Siirtola 18 HKV 14,14, 2) Kia Kemppainen 16 LA 14,32.

3000 m kävely (10.9.): 1) Anniina Kivimäki 17 LapuanVi 15.10,09, 2) Erika Westerlund 16 JakobstDr 16.56,55.

Korkeus (11.9.): 1) Janina Pykäri 18 KUYU 166, 2) Janita Leppäranta 16 KristU 163, 3) Emma Nyman 16 NärpKr 163, 4) Amanda Liljendal 18 BorgåAk 163.

Seiväs (10.9.): 1) Maria Kytölä 19 HyvinkSU 380, 2) Pinja Koivumäki 18 LauttakLu 360, 3) Sofie Westerlund 16 JakobstDr 350, 4) Elina Peltola 17 LUM 345, 5) Iida Tolonen 16 HyvinkSU 310.

Pituus (11.9.): 1) Anni Siirtola 18 HKV 588 (0,4 m/s), 2) Heta Rasinkangas 19 JKU 579 (1,9), 3) Ada Koistinen 17 JKU 578 (0,6), 4) Oona Nieminen 16 JKU 569 (0,9).

3-loikka (10.9.): 1) Janita Leppäranta KristU 11,98 (-1,0 m/s), 2) Minttu Mattinen 16 LUM 11,37 (-0,7).

Kuula (11.9.): 1) Eveliina Rouvali 19 KuopRe 14,23, 2) Henna Sallinen 18 SavRi 13,45, 3) Amanda Liljendal 18 BorgåAk 12,46, 4) Riikka Purho 17 KouvU 12,19, 5) Iina-Kaisa Mäkelä 17 KUYU 11,79, 6) Lotta Kemppinen 18 HIFK 11,51.

Kiekko (11.9.): 1) Pinja Karhunen 18 HämTa 42,00, 2) Henna Sallinen 18 SavRi 38,94.

Moukari (10.9.): 1) Johanna Witka 18 SomEsa 59,17 (18-v. ka-8), 2) Emilia Olkkonen 18 RistiinU 54,68, 3) Kiira Väänänen 17 VarpaisjVi 53,89, 4) Essi Levelä-Pohjala 18 TöysVe 53,01. – Witka (x, x, x, 57,53, 59,17, x).

Keihäs (10.9.): 1) Elina Kinnunen 17 UKK 49,99 (17-v. ka-10), 2) Venla Olli 17 EurajVe 48,77, 3) Sofia Pölkky 16 SeinäjSU 47,18, 4) Emmi Heino 18 KarkkPo 43,94, 5) Heta Paavola 16 KeravU 43,75, 6) Milla Koski-Vähälä 17 LimingNM 43,46. – Kinnunen (48,04, 46,42, 47,17, 46,83, 47,22, 49,99).

4×100 m (11.9.): 1) HKV (N19) 48,59 (Veera Miettinen, Charlotta Bützow, Annika Hannola, Kira Kruuti), 2) JKU (N19) 48,85 (Oona Nieminen, Ada Koistinen, Heta Rasinkangas, Heini Ikonen), 3) HämTa (N17) 49,74 (Iida Lehtonen, Nea Laine, Jenni Rämö, Reetta Juurakko), 4) Borgå gymnasium (BorgåAk N18) 50,62 (Noora Juslin, Amanda Liljendal, Sandra Liljendal, Annika Ketola), 5) KajKi (N17) 50,78 (Mari Heinonen, Venla Reponen, Emma Karjalainen, Annika Haverinen).

N15,

100 m (10.9.) (0,0 m/s): 1) Kerttu Latvala 15 KUYU 12,52, 2) Jenna Kokkonen 15 KajKi 12,70 … 5) Ida Henricson 13 BorgåAk 13,18 (ae. 13,08). – 6. alkuerä (1,0): … 2) Henricson 13,08. – 2. välierä (-0,3): … 2) Henricson 13,13.

300 m (11.9.): 1) Moona Korkealaakso 14 LUM 40,97, 2) Pinja Heinonen 15 TP 41,48, 3) Kerttu Latvala 15 KUYU 41,59, 4) Merituuli Saarela 15 EspTa 41,66, 5) Ida Henricson 13 BorgåAk 42,32, 6) Aada Mikkilä 13  SeinäjSU 42,47.

800 m (10.9.): 1) Alisa Virtanen 14 JKU 2.13,13 (14-v. ka-3), 2) Pinja Kotinurmi 14 LA 2.15,75, 3) Veera Hakomäki 14 VähänkVi 2.18,38.

80 m aj (76,2 cm), (-0,3 m/s): 1) Jessica Kähärä 15 MiKV 12,15, 2) Kerttu Latvala 15 KUYU 12,47 (ae. 12,11). – 1. alkuerä (1,4): 1) Latvala 12,11. – 3. alkuerä (0,9): 1) Kähärä 12,15.

3000 m kävely (10.9.): 1) Siina Sahlberg 14 VähänkVi 15.31,77, 2) Rosa Niittyviita 12 LA 16.38,87.

Korkeus (11.9.): 1) Jessica Kähärä 15 MiKV 176, 2) Rebekka Sukselainen 15 EspTa 163.

Pituus (10.9.): 1) Jenna Kokkonen KajKi 546 (0,0 m/s), 2) Jessica Kähärä 15 MiKV 539 (0,4).

Kuula (3 kg), (11.9.): 1) Sara Killinen 15 LapuanVi 13,12, 2) Annukka Saalismaa 14 OP 12,97 … 5) Lotta Putkiranta 13 EspTa 12,30, 6) Patricia Kellgren 13 BorgåAk 12,10.

Moukari (10.9.): 1) Julia Kivinen 15 KaustPV 62,04 (15-v. ka-3), 2) Emma Uosukainen 15 EspTa 53,68, 3) Sara Killinen 15 LapuanVi 50,25. – Kivinen (x, 59,04, 61,18, 58,08, 62,04, x).

Keihäs (11.9.): 1) Minna Hollanti 15 GamlakarlIF 55,04 (15-v. ka-3), 2) Julia Valtanen 15 RaumU 51,70, 3) Jenna Harju 15 TöysVe 45,04, 4) Venla Peltola 15 LUM 44,88, 5) Vivian Suominen 13 HIFK 44,14 … 7) Lotta Putkiranta 13 EspTa 42,81, 9) Viivi Raatikainen 13 ViitasVi 42,46. – Hollanti (48,56, 48,66, 49,07, 51,03, 51,90, 55,04).

4×100 m: 1) Espoo (EspTa N15) 50,29 (Jenny Sario, Merituuli Saarela, Jutta Seppänen, Saana Pirttijärvi), 2) Porvoo (BorgåAk N15) 51,10 (Sandra Granroth, Filippa Tallqvist, Jannika Viljakainen, Ida Henricson), 3) Suomalainen yhteiskoulu (N15) 51,25 (Elena el Founti, Lotta Putkiranta, Vappu Valtonen, Aino Bergqvist), 4) Nurmijärvi (NurmijYU N15) 52,15 (Janette Lohilahti, Erin Karjalahti, Petra Häggqvist, Anni Pulkkinen). – (Espoo voitti B-erän.)

Täydelliset tulokset sisältäen myös oppilaiden koulujen nimet: