Hyviä tuloksia eri piirien junnumestaruuskilpailuissa

Hyviä tuloksia eri piirien junnumestaruuskilpailuissa

(Kotimaankatsaus 5.-7.8.) Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna kilpailtiin nuorten ja junioreiden Suomen mestaruuksista Lappeenrannassa, Aikuisurheiluliiton mestaruuksista Iisalmessa ja paraurheilijoiden mestaruuksista Leppävaarassa. Lisäksi seitsemän piiriä järjesti omat junnumestaruuskilpailunsa.

Junnumestaruuskilpailuista varsinkin Keski-Suomessa ja Varsinais-Suomessa tehtiin hyviä tuloksia. Äänekosken Urheilijoiden Arttu Mattila hyppäsi Jyväskylässä korkeutta 205 senttiä. Hän on tänä vuonna kohentanut 15-vuotiaiden halliennätystä kolmesti ja Suomen ennätystä aiemmin tänä kesänä korkeuteen 207.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Eemil Helander voitti kotikentällään 1500 metrin estejuoksun 15-vuotiaiden viidenneksi parhaalla tuloksella kautta aikain 4.28,66. Tomi Lehdon toissakesäinen Suomen ennätys on 4.21,52. Raine Lehto juoksi kauan sitten jo vuonna 1974 nykyistä korkeammin estein 4.24,2.

Varsinais-Suomen junnumestaruuskilpailuissa varsinkin tytöt urheilivat hyvin. Nousiaisten Suden Iida Verainen juoksi 13-vuotiaiden tyttöjen 200 metrin aitajuoksun ikäkausiennätyksen 29,41. Samassa kilpailussa Raision Kuulan Aada Aho jäi vain sekunnin sadasosan aiemmasta ennätyksestä ajalla 29,61.

Esbo IF:n 16-vuotias seiväshyppääjä Saga Andersson ylitti kotikentällään Leppävaarassa 405 senttiä ja teki myös kolme yritystä 16-vuotiaiden uudesta ikäkausiennätyksestä 416. Andersson on tänä vuonna kilpaillut hallikausi mukaan lukien peräti 37 kertaa ja ylittänyt jo yhdeksässä kilpailussa vähintään neljä metriä.

(Mikko Nieminen.)

 

KOTIMAANKATSAUS 5.-7.8.2016

PARASTA A-RYHMÄÄ:

ESPOO, Leppävaara 5.8.2016 Tapioiden kansalliset nuorisokilpailut

Pojat,

800 m: 1) Atte Nevala 14 KU-58 2.05,98.

3000 m: 1) Niklas Heikkilä 16 KuusankUS 9.00,40, 2) Matias Meriläinen 16 NurmijYU 9.01,31 … 10) Tero Korpi 10 KU-58 11.40,73.

Tytöt,

1000 m: 1) Selene Rossi 11 EspTa 3.17,08, 2) Ea Vuori 11 MäntsU 3.19,22, 3) Inka Peltola 9 VehmaistU 3.24,40, 4) Venla Virrantuomi 10 HKV 3.25,50.

400 m aj: 1) Katariina Kontio 16 EspTa 66,76.

Seiväs: 1) Saga Andersson 16 EsboIF 405, 2) Marielle Gustafsson 16 EsboIF 330, 3) Saana Ivakko 15 EspTa 310, 4) Silja Andersson 13 EsboIF 300. – Saga Andersson (370-xo, 390-o, 405-o, 416-xxx).

Kuula (3 kg): 1) Lotta Putkiranta 13 EspTa 12,94.

Keihäs (400 g): 1) Vivian Suominen 13 HIFK 41,62.

KALAJOKI 5.8.2016 Himangan Urheilijain kisat

Miehet,

Seiväs: 1) Santtu Koskimäki 17 KarijTa 470, 2) Tero Ojala 30 LohtVe 440, 3) Lassi Yli-Kotila 17 KannUra 440.

Kuula: 1) Jani Santala HimangU 14,59, 2) Tero Ojala 30 LohtVe 13,36 (moniottelija).

Naiset,

Seiväs: 1) Minttu Koskimäki 15 KarijTa 360, 2) Sofie Westerlund 16 JakobstDr 330, 3) Miisa Koskiaho 13 KarijTa 310.

TORNIO 6.8.2016 Pohjan stadionin sprintit

Miehet,

Pituus: 1) Mathias Johansson Ruotsi (SWE) 713 (2,3 m/s), myös 694/0,2.

Naiset,

100 m (0,8 m/s): 1) Mette Baas 16 VeitsilKV 12,3, 2) Emilia Segerlund Ruotsi (SWE) 12,4.

ESPOO, Leppävaara 6.-7.8.2016 Paraurheilijoiden SM-kilpailut

Tulospalvelu:

IISALMI 5.-7.8.2016 Aikuisurheiluliiton (30-100-v.) mestaruuskilpailut

Tulospalvelu:

JOENSUU 6.-7.8.2016 Pohjois-Karjalan junnumestaruuskilpailut

1. päivä 6.8.

Pojat,

1500 m ej (76,2 cm): 1) Jimi Huuho 15 PyhäselU 4.46,51.

Keihäs (400 g): 1) Aku Parviainen 13 TuupovU 57,53.

2. päivä 7.8.

Pojat,

Keihäs (400 g): 1) Topi Parviainen 10 TuupovU 38,97.

Tytöt,

3000 m kävely: 1) Eevi-Inkeri Tossavainen 13 SavRi 16.39,77.

JYVÄSKYLÄ 6.-7.8.2016 Keski-Suomen junnumestaruuskilpailut

1. päivä 6.8.

Pojat,

1500 m ej (76,2 cm): 1) Eemil Helander 15 JKU 4.28,66 (15-v. ka-5).

Korkeus: 1) Arttu Mattila 15 ÄänekU 205.

Seiväs: 1) Tommi Järvenpää 10 KeurKi 270.

Kiekko (600 g): 1) Topi Räsänen 10 ViitasVi 32,05.

Keihäs (600 g): 1) Aleksi Yli-Mannila 15 AlajAn 64,90, 2) Heikki Marin 15 PihtipTu 62,10 … 4) Eemil Porvari 13 HartVo 55,94.

Tytöt,

800 m: 1) Alisa Virtanen 14 JKU 2.15,25.

200 m aj (-0,6 m/s): 1) Saga Vanninen 13 TP 30,95.

300 m aj: 1) Emmi Pennanen 14 JKU 45,68, 2) Pinja Heinonen 15 TP 47,31.

Korkeus: 1) Tuuli Järvinen 11 KeurKi 145.

Seiväs: 1) Iina Niemelä 9 LempKi 180, 2) Niia Niemelä 9 LempKi 180 (kaksoset).

3-loikka: … 2) Iina Niemelä 9 LempKi 8,26.

Kiekko (750 g): 1) Jenna Rajala 15 KeurKi 45,38, 2) Venla Väliharju 14 TP 40,49.

Moukari (3 kg): 1) (pm-kilp. ulkop.) Unna Sinivuori 16 JKU 51,26.

Keihäs (400 g): 1) Viivi Raatikainen 13 ViitasVi 47,16, 2) Saara Ahonen 15 KeurKi 46,65 (ent. ennätys 38,11).

2. päivä 7.8.

Pojat,

1000 m: 1) Aapo Virkajärvi 9 KaipVi 3.28,86.

2000 m: 1) Eemil Helander 15 JKU 5.54,92.

Keihäs (400 g): 1) Topi Räsänen 10 ViitasVi 41,74.

Tytöt,

300 m: 1) Alisa Virtanen 14 JKU 42,72.

2000 m: 1) Alisa Virtanen 14 JKU 7.00,91, 2) Selene Rossi 11 EspTa 7.07,42.

600 m kävely: 1) Iina Niemelä 9 LempKi 3.03,82, 2) Niia Niemelä 9 LempKi 3.28,67 (kaksoset).

1000 m kävely: 1) Melia Palsinajärvi 11 KaipVi 5.07,94.

LAPPEENRANTA 5.-7.8.2016 Nuorten (22-v.) ja Junioreiden (19-v.) SM-kilpailut

Perjantain 5.8. raportti:

Lauantain 6.8. raportti:

Sunnuntain 7.8. raportti:

Täydelliset tulokset:

NÄRPIÖ 6.-7.8.2016 Österbottenin junnumestaruuskilpailut

1. päivä 6.8.

Tytöt,

Korkeus: 1) Hanna Lindberg 11 Korsh5 145.

OULU 6.-7.8.2016 Pohjois-Pohjanmaan junnumestaruuskilpailut

1. päivä 6.8.

Pojat,

1000 m: 1) Antti Juvonen 13 OP 2.58,20.

Korkeus: 1) Teemu Koskela 9 KempKi 130.

Tytöt,

200 m aj (-0,8 m/s): 1) Laura Markuksela 12 KuivasjAu 32,9.

300 m aj: 1) Erin Karjalahti 15 NurmijYU 47,38.

Kiekko (600 g): 1) Anette Saalismaa 12 OP 36,62.

TORNIO 6.-7.8.2016 Länsi-Pohjan junnumestaruuskilpailut

1. päivä 6.8.

Pojat,

Seiväs: 1) Onni Hirsivaara 8 VeitsilKV 185.

Tytöt,

Seiväs: 1) Olivia Härkönen 14 VeitsilKV 320.

TURKU 6.-7.8.2016 Varsinais-Suomen junnumestaruuskilpailut

1. päivä 6.8.

Pojat,

100 m (0,2 m/s): 1) Heikki Äijälä 15 NouSu 11,51.

Tytöt,

300 m aj: 1) Linnea Loukola 14 RaisKu 47,37.

Pituus: 1) Enni Virjonen 9 TuUL 408.

Kiekko (750 g): 1) Roosa Naula 15 TuUL 42,95.

Moukari (3 kg): 1) Anniina Witka 15 SomEsa 49,98, 2) Heidi Nevala 15 KosKa 49,81.

Kuula (2,5 kg): 1) Pinja Naula 12 TuUL 12,21.

Kuula (2 kg): 1) Pinja Kärhä 9 LoimJa 8,89, 2) Venla Kärhä 9 LoimJa 7,91 (kaksoset).

2. päivä 7.8.

Pojat,

60 m (0,7 m/s): 1) Lukas Brandt 8 NaantLö 6,55, 2) Oskari Karvonen 8 MynämIs 6,60.

Pituus: 1) Heikki Äijälä 15 NouSu 622 (0,9 m/s).

Kiekko (600 g): 1) Tuukka Juntunen 12 SalVil 43,51.

Tytöt,

60 m (1,7 m/s): 1) Enni Virjonen 9 TuUL 6,57.

200 m (-0,7 m/s): 1) Pinja Naula 12 TuUL 27,38.

300 m: 1) Linnea Loukola 14 RaisKu 42,96.

2000 m: 1) Isabella Latva 15 RaisKu 6.49,57, 2) Lotta Kukkonen 14 PaimU 6.51,92.

60 m aj (76,2 cm, 0,5 cm): 1) Aada Aho 13 RaisKu 9,32, 2) Iida Verainen 13 NouSu 9,47. – N12 60 m aj (76,2 cm, 1,0 m/s): 1) Viveka Loukola 12 RaisKu 9,46.

60 m aj (60 cm, 1,9 m/s): 1) Mea Toivonen 11 UKK 10,06.

Korkeus: 1) Milla Rantala 12 LoimLe 152.

Pituus: 1) Carmen Welling 10 TuUL 431 (0,7 m/s).

Kiekko (600 g): 1) Pinja Naula 12 TuUL 37,35.

TÄYDENNYKSIÄ:

PIETARSAARI 22.7.2016 XL Jakob-maraton

Miehet,

8 km: 1) Mikael Bergdahl 33 PedersFa 26.46, 2) Jan Kaas 36 GamlakarlIF 26.47, 3) Joakim Träskelin 32 VasaIS 27.06, 4) Kevin Sandell 18 PedersFa 27.25.

Puolimaraton: 1) Jacob Reunanen Ruotsi (SWE) 73.40, 2) Christian Grannas 38 VöråIF 73.52 … 5) Max Pesola 54 JakobstDr 1.23.37. – Ikätasoitus: Pesola 72.20.

Maraton: 1) Björn Sandler MunsalaIK 2.46.19, 2) Jyrki Kukko 54 FinMR 2.48.49. – Ikätasoitus: Kukko 2.26.02.

Naiset,

8 km: 1) Marie Sippus 30 VöråIF 31.06, 2) Heli Heiskanen 35 PosPy 32.09.

Puolimaraton: 1) Malin Liljestedt 36 Ruotsi (SWE) 79.55, seur. hävisi 17.26 min.

Maraton: 1) Cecilia Backman 37 IFNykarl 3.29.46.

(Yhteensä 348 saapui maaiin.)

Edellinen kotimaankatsaus 4.8.