Hyvä suorituskaan ei vienyt Tähteä loppukilpailuun 400 metrillä

Hyvä suorituskaan ei vienyt Tähteä loppukilpailuun 400 metrillä

Leo-Pekka Tähden kaksi mitalia tuonut urakka parayleisurheilun MM-kilpailuissa Lontoossa päättyi keskiviikkona 400 metrin alkueriin. Porilainen kelasi T54-luokassa eränsä kolmanneksi ajalla 48,26 ja oli lopulta ensimmäinen loppukilpailusta karsiutuja.

Matka oli jo ennakkoon tilastojenkin perusteella Tähden kisaviikon heikoin.

– Sijoituskin aika lailla maksimi, mitä etukäteen ajattelin, että pystyisi vetämään. Viimeinen 50 metriä oli aika rankka, kunnon hapot. Ihan hyvä suoritus.

Ensimmäisessä erässä kelannut Tähti arveli jo tuoreeltaan, ettei suoritus riitä jatkopaikkaan. Se ei harmittanut miestä, joka kelasi muilla matkoillaan satasella maailmanmestariksi ja 200 metrillä MM-pronssille.

– Täyden kympin kisat. Ei oikeastaan yhtään huonoa suoritusta. Satanen oli aika huikea, samoin kakkonen. Nelonenkin oli ajallisesti paljon kovempi, mitä uskalsin etukäteen ennen näitä kisoja odottaa. Pakko on kiitettävä antaa, jopa näinkin kriittiseltä urheilijalta, Tähti sanoi naurahtaen.

Torstaina suomalaisista Ronja Oja kilpailee T11-luokassa pituushypyssä sekä Henry Manni T34-luokassa 800 metrillä.

Tulokset:

Parayleisurheilun MM-kilpailut, 6. päivä:

Alkuerät:

Miehet, T54 400m, erä 1/3: 1) Marcel Hug Sveitsi 46,98, 2) Kenny van Weeghel Hollanti 47,68, 3) Leo-Pekka Tähti Suomi 48,26. Erien kaksi parasta ja kaksi nopeinta aikavertailusta loppukilpailuun, Tähti karsiutui.