HKV loistovauhdissa miesten 4×400 metrillä – VKV kiihdytti naisten mestariksi B-erästä – HKV voitti historian ensimmäisen sekaviestin

Veitsiluodon Kisa-Veikot kiihdytti B-finaalista naisten 4×400 metrin Suomen mestariksi hyvällä ajalla 3.45,12. Helsingin Kisa-Veikot puolestaan vei miesten 4×400 metriä ajalla 3.14,15, joka on nopein seurajoukkueen tulos 12 vuoteen.

– En olisi uskonut, että ihan näin hyvää aikaa pystytään juoksemaan. Oli oikeastaan onni meille, että päästiin juoksemaan B-erään. Saatiin juosta kaikki rauhassa B-erässä omaa juoksua eikä lähdetty muiden perässä höntyilemään, Baas hehkutti.

– Toki myös se lauantainen 4×100 metrin neljäs sija vähän sisuunnutti.

B-erään viime vuoden mitalijoukkue joutui, koska sillä ei ollut tilastotulosta tältä kaudelta.

VKV:n viestin avasi Teea Järvinen, jonka osuusaika oli 59,6. A-erässä Lahden Ahkeran Sanna Erkinheimo ja Esbo IF:n Jessica Rautelin avasivat 2,4 sekuntia nopeammin 57,2. Sen jälkeen VKV:n muut juoksijat paransivat jokainen noin kahdella sekunnilla edellisen osuuden juoksijaan nähden.

Toisella osuudella VKV:n 34-vuotias Erika Utriainen juoksi 57,0, kolmannella osuudella toisen polven Suomen mestari Elisabet Salmela upeasti 55,4 ja ankkurina hallitseva 400 metrin Suomen mestari Metta Baas loistavasti 53,2.

– Sama se missä erässä juostaan, täysillähän sitä mennään kuitenkin aina, Utriainen sanoi.

A-erän voittaneen Helsingin IFK:n aika oli lähes kolme sekuntia VKV:ta hitaampi 3.48,04. HIFK:n toisella osuudella juoksi hallitseva 100 metrin Suomen mestari Lotta Kemppinen. Kahdella viimeisellä osuudella HIFK:n Inka Pöyry ja Viivi Lehikoinen vetivät mainiosti 55,9 ja 55,4.

Kolmanneksi sijoittui Jyväskylän Kenttäurheilijat ajalla 3.48,90. JKU:n toisella osuudella juoksi Nooralotta Neziri osuusajan 56,2. HKV:n ankkuri Amira Chokairy juoksi A-erän nopeimman osuusajan 54,9 ja nosti joukkueensa neljänneksi.

Mäkinen: Menin lopussa kuin viitapiru

Miesten 4×400 metriä ratkesi HKV:n seitsemän sadasosan voittoon, kun varttimailin Suomen mestari Tommi Mäkinen kukisti Esbo IF:n Oskari Mörön, vaikka tämä vetikin upean osuuden 46,9, Mäkisen osuusaika oli 47,6.

– Ajattelin, että ratkaisen loppusuoralla ja siellä juoksen kuin viitapiru, Mäkinen hehkutti.

Avausosuuden nopein oli Vantaan Kenttäurheilijat -58:n Leo Uusimäki ajalla 48,8. HIFK:n Anton Tallbacka, HKV:n Matias Linkoaho ja Esbo IF:n Roope Saarinen vaihtoivat aivan hänen tuntumassaan.

Toisella osuudella kärkeen nousi HIFK Daniel Lundmarkin juostua osuutensa 48,8. Liedon Parma nousi toiseksi 400 metrin aitajuoksun Suomen mestarin Tuomas Lehtosen juostua peräti 47,2. Hyvässä tuntumassa tulivat KU-58:n Tuomas Kaukolahti, HKV:n Lassi Kaukonen ja Esbo IF:n Tuukka Huuskola.

KU-58 palasi kärkeen kolmannella osuudella, kun Elias Jrad veti osuutensa 48,6. Niko Viljola nosti HKV:n toiseksi, viisi-kuusi metriä kärkikaksikon jäljessä vaihtoivat Esbo IF:n Jonathan Brace ja HIFK:n Aleksi Sairanen.

HIFK:n Erik Back juoksi ankkuriosuuden 47,8 ja nosti joukkueensa kolmanneksi KU-58:n ohi ajalla 3.15,15. Mestaruutta puolustanut Sibbo-Vargarna hylättiin ratarikon vuoksi. Sipoolaisten toisella osuudella juoksi selkävaivastaan toipunut viimekesäinen Suomen mestari Eljas Aalto kelpo osuuden 48,3.

HKV voitti historian ensimmäisen sekaviestin

Aikaisemmin vain miesten kilpailuohjelmaan kuulunut 4×1500 metriä juostiin tämän vuoden SM-kilpailuissa ensi kerran sekaviestinä siten, että miehet juoksivat ensimmäisen ja kolmannen osuuden sekä naiset toisen ja neljännen osuuden.

Mestaruuden voitti hyvävauhtisessa kilpailussa Helsingin Kisa-Veikot ajalla 17.02,43, mikä on Suomen kaikkien aikojen paras tulos. Suomen Urheiluliitto vahvistaa tämän uuden lajin SE:t ensi vuonna.

Avausosuuden nopein oli Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Otto Kaario ajalla 4.01,0 tuntumassaan Joensuun Katajan Konsta Hämäläinen ja mestarijoukkueen aloittaja Panu Jantunen. Ratkaisevan eron HKV:n hyväksi nykäisi toisen osuuden juossut Mona Jäppinen, jonka osuusaika oli erinomainen 4.33,0.

Kolmannella osuudella Eero Saleva ei antanut JKU:n Eemil Helanderin tavoittaa ja ankkuriosuudella Moona Latvala piti vaikeuksitta JKU:n Alisa Virtasen takanaan. Toiseksi sijoittunut JKU hävisi HKV:lle lopulta 3,11 sekuntia.

– Hienoa, että yleisurheiluun tulee uusia lajeja, iloitsi mestarijoukkueen aloittaja Jantunen.

– Meillä on monia tosi kovia keskimatkojen juoksijoita ja tänään oli minun vuoroni onnistua, jatkoi Jäppinen.

– Voittaminen on aina kivaa. Sanoin Eemilille (Helander) ennen lähtöä: Jos lähdetään tasoissa, niin vedetään vuorovedolla kovaa aikaa. Mutta pääsin yksin matkaan, Saleva kertoi.

– Seurakaverit veti tosi hienosti. Minä vain tulin maaliin, päätti Latvala.

Lahden Ahkeran ankkuri Ilona Mononen nousi kolmanneksi ohi Turun Urheiluliiton Janica Rauman. Ahkeran aika oli 17.09,49. Turkulaiset hävisivät pronssimitalin 1,17 sekunnin erolla.

Mestarijoukkue HKV:n kakkosjoukkuekin sijoittui viidenneksi kelpo ajalla 17.27,51. Kakkosjoukkueen viestiä veivät 40-vuotiaiden ikäluokassa jo kilpailevat aiemmat moninkertaiset mestarijuoksijat Katja Blundén ja Suvi Selvenius.

HIFK kukisti Auran 19-vuotiaiden 4×400 metrillä

19-vuotiaiden naisten 4×100 metriä ja 4×100 metrin aitajuoksun voittanut Kuivasjärven Aura löysi parempansa 4×400 metrillä, kun Helsingin IFK:n tasainen joukkue voitti mestaruuden ajalla 3.53,27.

HIFK:n aloittajana vasta 14-vuotias Teresa Perttilä juoksi upeasti 57,1 saapuen vaihtoon viisi sekuntia ennen viidenneksi nopeimmin avannutta Auran aloittajaa Ilona Kamusta. Mestarijoukkueen muut juoksijat olivat Silja Jaatinen, Sandra Piippo-Pinho ja Vilma Hakala.

– Minulle sanottiin, että kaikki peliin ja juokset rennosti ja tuot kapulan ensimmäisenä vaihtoon, niin tein, kertoi joukkueen kuopus Perttilä.

– Pikajuoksijana lähdin kovaa ja tulin lopun minkä jaksoin, puuskutti Piippo-Pinho.

– Meillä on hyvä porukka. Tiedettiin, että vaihtojen onnistuessa on mahdollisuus voittoon. Itsellä oli hyvä tunne jaloissa koko ajan, sanoi ankkuri Hakala.

Ronja Koskela nosti Auran vielä voittokamppailuun toisen osuuden ajallaan 56,4, mutta maalissa eroa oli vielä 2,52 sekuntia HIFK:n hyväksi. Ankkuriosuudella Auran 14-vuotias Aino Vuorjoki taittoi osuutensa 57,5.

Raision Kuulan kaksi viimeistä juoksijaa Johanna Kylmänen ja Aada Aho vetivät osuutensa upeasti 55,1 ja 55,2. Viestin kaksi nopeinta osuusaikaa nostivat Kuulan kolmanneksi ajalla 3.56,25.

Lahden Ahkeran 19-vuotiaille miehille toinen mestaruus

19-vuotiaiden miesten 4×400 metriä voitti lauantaina jo 3×800 metriä voittanut Lahden Ahkera ajalla 3.26,63.

Ahkera johti kilpailua lähdöstä maaliin joukkueella Olli Ahlgren, Lauri Syväranta, Aleksi Rajaniemi ja Matias Mononen. Ahlgren oli avausosuuden nopein ajalla 51,0 ja Syväranta toisen osuuden nopein ajalla 50,6. Ahlgren ja Mononen kuuluivat myös 3×800 metrin mestarijoukkueeseen.

– Meillä on hyvä porukka, treenataan yhdessä. Minulle tämä oli eka 4×400 metriä, mutta positiivisella mielellä lähdin urakoimaan, kun oli Suomen mestaruus tarjolla, kertoi ankkuri Mononen.

– Kausi jatkuu minulla ja osalla porukasta vielä maastojuoksun ja maantiejuoksun SM-kilpailuissa, Mononen jatkoi.

Joel Turkka ankkuroi Tampereen Pyrinnön toiseksi ajalla 3.28,56 juostuaan viestin nopeimman osuusajan 50,5. Jyväskylän Kenttäurheilijat oli kolmas.

Osat vaihtuivat 17-vuotiaiden tyttöjen 4×300 metrillä

17-vuotiaiden tyttöjen 4×300 metrin finaalissa kaikki kahdeksan joukkuetta juoksivat nopeammin, kuin samanpäiväisissä alkuerissä. Vaikka alkuerien nopein Lahden Ahkerakin paransi aikaansa, niin se jäi finaalin viimeiseksi.

Mestaruuden voitti heikoimmalla ajalla finaaliin selviytynyt Jyväskylän Kenttäurheilijat, joka alkuerissä vielä säästeli voimiaan. Voittoaika oli mainio 2.42,32. Mestarijoukkueessa juoksivat Pihla Tiihonen, Amanda Kulju, Iida Pajunen ja Heidi Salminen, joka ankkuroi lauantaina myös 3×800 metrin mestarijoukkuetta.

– Vähän painoi jaloissa, mutta silti kaikki meni hyvin, puuskutti Salminen, joka aiemmin tänä vuonna on juossut nuorten SE:n 200 metrin aitajuoksussa ja sai aikuisten maaottelukasteensa Ruotsi-ottelun 4×400 metrin viestissä.

Ilona Ruohola kiri Turun Urheiluliiton toiseksi ajalla 2.43,05. Kolmas oli Tampereen Pyrintö ajalla 2.43,87. Pyrinnön pronssijoukkueessa juoksivat sekä 4×100 metriä että 4×100 metrin aitajuoksun voittaneet moniottelijat Saga Vanninen ja Vilma Itälinna.

Benjamin Lee ankkuroi HKV:n 17-vuotiaiden 4×300 metrin voittoon

17-vuotiaiden poikien 4×300 metrillä Helsingin Kisa-Veikot oli ylivoimainen mainiolla ajalla 2.23,57. Tulos jää vain 1,63 sekuntia Turun Urheiluliiton 13 vuotta vanhasta Suomen ennätyksestä.

Mestarijoukkueen aloittajana toimi Miki Laakso, toisen osuuden juoksi Simeon Vorselman, kolmannen Jere Raunio ja ankkuriosuuden kolmessa lajissa urakoinut Benjamin Lee.

– Olihan sähäkkä startti, hyvin kulki, kertoi aloittaja Laakso.

– Jalat olivat raskaat, mutta kärjessä tultiin, jatkoi toisen osuuden juossut Vorselman.

– Yllätyin kun tulin reilusti kärjessä. Ajattelin että olisi ollut tasaisempaa Benin osuuteen saakka, tiivisti Raunio.

– Mulla on näiden kavereiden kanssa aina niin helppoa. Ei mun tarvitse ankkuriosuudella tehdä enää oikeastaan mitään, lohkaisi Lee.

Toiseksi juossut Tampereen Pyrintö hävisi HKV:lle tasan kolme sekuntia. Kolmanneksi taisteli Alavieskan Viri, joka hieman aikaisemmin saavutti pronssimitalin myös 17-vuotiaiden aitajuoksuviestissä.

TP ja HKV ylivoimaisia 15-vuotiaiden poikien ja tyttöjen 4×800 metrillä

15-vuotiaiden tyttöjen 4×800 metrin viestissä kilpaili 23 joukkuetta. 15-vuotiaiden poikien samassa lajissa joukkueita oli 15. Tyttöjen mestaruuden voitti Helsingin Kisa-Veikot erittäin hyvällä ajalla 9.31,33. HKV:n mestarijoukkueessa juoksivat Taimi Vallinoja, Chantelle Peter, Elma Hannikainen ja Venla Virrantuomi.

Toiseksi sijoittunut Turun Urheiluliitto hävisi HKV:lle yli 15 sekuntia ajalla 9.46,47. Kolmas oli Lahden Ahkera ajalla 9.54,52 ja neljäntenä joukkueena 10 minuutin rajan alitti B-erän voittanut Mikkelin Kilpa-Veikot.

Tyttöjen viisi parasta osuusaikaa juostiin kaikki ankkuriosuudella seuraavasti: Venla Virrantuomi HKV 2.17,4, Inka Peltola LA 2.18,3, Tinja Pirttikoski TuUL 2.21,3, Ella Westerlund EsboIF 2.21,6, Iida Kastarinen TP 2.23,1.

Poikien viestiä johti lähdöstä maaliin Tampereen Pyrintö, jonka voittoaika oli 8.42,55. Toiseksi kiri Turun Urheiluliitto ajalla 8.51,43 ja kolmanneksi Vantaan Kenttäurheilijat -58 ajalla 8.54,26.

Poikien kaksi nopeinta osuusaikaa juoksivat kahden kärkijoukkueen ankkurit Tampereen Pyrinnön Konsta Uuttera 2.03,2 ja Turun Urheiluliiton Riku Uusitalo 2.04,3.

KOTKA, Karhula 13.9.2020 Viestinjuoksun SM-kilpailut, 2. päivä

(Lämpötila 13-14°C. Tuuli 8-11 m/s. Puuskissa 16 m/s.)

Finaalit:

Miehet,

4×400 m: 1) HKV 3.14,15 (kkk), (Matias Linkoaho, Lassi Kaukonen, Niko Viljola, Tommi Mäkinen), 2) EsboIF 3.14,22 (Roope Saarinen, Tuukka Huuskola, Jonathan Brace, Oskari Mörö), 3) HIFK 3.15,15 (Anton Tallbacka, Daniel Lundmark, Aleksi Sairanen, Erik Back), 4) KU-58 3.15,98 (Leo Uusimäki, Tuomas Kaukolahti, Elias Jrad, Atte Nevala), 5) LiePa 3.19,25 (Samuli Raikunen, Tuomas Lehtonen, Markus Hurri, Valtteri Kalliokulju), 6) JKU 3.19,35 (Iiro Surkka, Ilari Manninen, Daniel Savolainen, Pietari Valoranta), 7) OP 3.23,34 (Antti Kokkonen, Joni Heikkinen, Niko Kangasoja, Samuel Purola), SibVa hylättiin (Mikael Granqvist, Eljas Aalto, Joona Luotonen, Anton Kunnas). – (B-erän voittaja BorgåAk oli kokonaiskilpailun 7:s.)

B-erä: 1) BorgåAk 3.20,92 (Isac Wedenberg, Max Tallqvist, Viktor Kantele, Jonni Blomqvist), 2) GamlakarlIF 3.24,84 (Filiph Johansson, Robert Hagström, Väinö Venetjoki, Joni Virkkala), 3) TuUL 3.33,30 (Harald Spoof, Pyry Suojanen, Niklas Lainto, Tuure Ilmari Haapanen), 4) LimingNM 3.37,19 (Johannes Helander, Eetu Luoma, Jaakko Kotajärvi, Samuli Hussa), 5) VasaIS 3.43,41 (Albin Lundberg, Mattias Asp, Mahance Muisa, Kabongu Tshibangu), SeinäjSU hylättiin (Aleksi Lehto, Aukusti Jaskari, Viljami Parpala, Niilo Mustalahti).

Osuusaikoja: 1. osuus paikaltaan: Uusimäki 48,9, Tallbacka 49,0, Linkoaho 49,2, Saarinen 49,5, Johansson 49,5, Granqvist 49,8, Kokkonen 50,6, Surkka 50,6, Raikunen 50,7, – Muut osuudet lentävällä lähdöllä: Mörö 46,9, Lehtonen 47,2, Mäkinen 47,6, Back 47,8, Purola 48,1, Aalto 48,3, Manninen 48,5, Brace 48,6, Jrad 48,6, Viljola 48,7, Valoranta 48,7, Kaukonen 48,8, Lundmark 48,8, Kunnas 49,0, Kaukolahti 49,1, Blomqvist 49,2, Huuskola 49,3, Tallqvist 49,6, Sairanen 49,7, Nevala 49,7, Kalliokulju 50,0, Mustalahti 50,1.

3×3000 m kävely: 1) EspTa 37.17,03 (SE, ent. 37.32,02 EsboIF 2016), (Joni Hava 11.45,9 ka-9, Sajan Irintšejev 12.51,1, Jaakko Määttänen 12.40,2), 2) EsboIF 46.34,80 (Pekka Peltola, Mikko Ruokolainen, Jonathan Ekberg), UrjalU hylättiin (Aleksi Ojala 11.29,2 ka-6, Markku Leino, Akseli Leino).

Osuusaikoja: Ojala 11.29,2 (ka-6), Hava 11.45,9 (ka-9), Määttänen 12.40,2, Irintšejev 12.51,1, Ekberg 13.09,9.

M19 4×400 m: 1) LA 3.26,63 (Olli Ahlgren, Lauri Syväranta, Aleksi Rajaniemi, Matias Mononen), 2) TP 3.28,56 (Patrik Järvinen, Julius Mäkinen, Aleksi Savolainen, Joel Turkka), 3) JKU 3.30,32 (Kristian Peltola, Dani Lirkki, Arttu Peltola, Jonatan Kinnunen), 4) JakobstDr 3.32,51 (Alexander Björkgren, Alfons Söderman, Adrian Björkgren, Johannes Åhman), 5) TuUL 3.34,46 (Nuutti Kokko, Max Milian Montin, Peetu Toivonen, Mustafe Muuse).

Osuusaikoja: Turkka 50,6, Syväranta 50,6, Ahlgren 51,0 (1. osuus paikaltaan).

M19 4×100 m aj (91,4 cm): 1) JKU 54,46 (Juuso Peltola, Dani Lirkki, Kristian Peltola, Arttu Peltola), 2) TP 55,29 (Joel Turkka, Ville Eikkula, Juho Kahelin, Aleksi Savolainen), 3) HKV 59,74 (Aapo Nikkola, Joel Heinonen, Atte Timgren, Antti Pihlavisto).

B-erä: 1) JakobstDr 55,92 (Alexander Björkgren, Adrian Björkgren, Oscar Grannas, Johannes Åhman), 2) TuUL 57,01 (Jeremi Siimes, Elias Saru, Roope Kivelä, Jermu Vihmakoski).

M17 4×300 m: 1) HKV 2.23,57 (Miki Laakso, Simeon Vorselman, Jere Raunio, Benjamin Lee), 2) TP 2.26,57 (Konsta Kankainen, Jere Haapalainen, Eino Perämaa, Jaakko Linnus), 3) AlavVi 2.27,19 (Tomi Simonen, Eetu Jokela, Kristian Hautakoski, Samuli Takkunen), 4) LA 2.27,46 (Anton Mustonen, Tuukka Ingers, Teemu Mälkiä, Daniel Keane), 5) JKU 2.27,51 (Lassi Hakonen, Joonas Lapinkero, Juho Koivisto, Lassi Nalkki), 6) VU 2.27,69 (Miska Koponen, Karlos Kemppaala, Henri Korhonen, Aapeli Hatanpää), 7) EspTa 2.28,73 (Jonatan Sperryn, Lassi Lehtimäki, Waltteri Koenkytö, Johannes Hakala), 8) JoKa 2.30,26 (Sakari Vallius, Onni Huovinen, Otto Vilpponen, Rasmus Lehikoinen).

M17 4×100 m aj (83,8 cm): 1) JKU 52,62 (17-v. SE, ent. 52,64 JKU 2017), (Juho Koivisto, Lassi Nalkki, Joonas Lapinkero, Veeti Lettojärvi), 2) TP 53,49 (Konsta Kankainen, Jere Haapalainen, Ville Väliharju, Jaakko Linnus), 3) AlavVi 53,49 (Tomi Simonen, Taneli Hietala, Eetu Jokela, Samuli Takkunen), 4) LUM 53,50 (Konsta Rutonen, Martti Hyvärinen, Rasmus Vehmaa, Kasperi Vehmaa).

B-erä: 1) LA 55,08 (Manu Metsäkangas, Eelis Snåre, Tuukka Ingers, Daniel Keane), 2) LapuanVi 55,28 (Valtteri Louko, Santeri Yliselä, Teemu Pihlajamäki, Juho Kallio), 3) SibVa 55,39 (Matias Komi, Paulus Lehtimäki, Mikael Lehtimäki, Matias Tulokas), 4) EspTa 55,67 (Jonatan Sperryn, Otso Väyrynen, Jonathan Lindroos, Johannes Hakala).

M15 4×800 m: 1) TP 8.42,55 (Eelis Harjunmaa, Mikael Lahdensuo, Antti Sainio, Konsta Uuttera), 2) TuUL 8.51,43 (Aarne Autio, Sisu Moilanen, Kasper Kouvonen, Riku Uusitalo), 3) KU-58 8.54,26 (Santtu Heiskanen, Aapo Ikola, Tero Korpi, Joona Heiskanen), 4) JKU 8.54,75 (Valtteri Kinnunen, Kalle Tossavainen, Konsta Vuorela, Luukas Kontro), 5) HKV 8.57,94 (Viljami Lestinen, Jaakko Siltala, Maxim Både, Oliver Asikainen), 6) GamlakarlIF 9.17,89 (Miro Heikkilä, Jimi Rousu, Kasper Biskop, Nante Korkatti), 7) OP 9.18,36 (Noa Korhonen, Armas Uusitalo, Jussi Raudaskoski, Topi Timonen), 8) Kerimäen Urheilijat 9.19,65 (Anttoni Kunttu, Aapo Turtiainen, Ossi Mutikainen, Santtu Rautio), 9) LempKi 9.21,16 (Jesse Salo, Mikael Viitanen, Eelis Kuusjärvi, Eero Ranta), 10) NurmijYU 9.41,48 (Jonne Mourujärvi, Kasperi Kontola, Anton Kemppi, Rasmus Laapas), 11) BorgåAk 9.47,28 (Linus Henriksson, Elliot Schmidt, Victor Lindroos, Linus Ekholm), 12) KarhKa 9.53,79 (Perttu Grönvall, Aatu Sihvonen, Miro Naski, Valtteri Partanen), 13) Riihimäen Kisko 9.58,68 (Jusa Niemi, Vilho Haaksluoto, Juuso Tuominen, Juho Mantila), IFRaseb hylättiin (Rasmus Tenkanen, Simon Ekholm, Jens-Aarne Kero, Florian Fritzén), TP II hylättiin (Konsta Tynkkynen, Aaron Halme, Santeri Haapamäki, Jami Pesonen.)

Osuusaikoja: Uuttera 2.03,2, Uusitalo 2.04,3, Kontro 2.04,7, J.Heiskanen 2.06,1.

Naiset,

4×400 m, yhdistetyt tulokset: 1) VeitsilKV 3.45,12 (B-erän voittaja, kkk), 2) HIFK 3.48,04, 3) JKU 3.48,90, 4) HKV 3.50,32, 5) EsboIF 3.51,43, 6) TP 3.51,67 (B-erässä), 7) VasaIS 3.51,71 (B-erässä), 8) KUYU 3.54,08.

A-erä: 1) HIFK 3.48,04 (Pinja Pikkupeura, Lotta Kemppinen, Inka Pöyry, Viivi Lehikoinen), 2) JKU 3.48,90 (Siiri Rainio, Nooralotta Neziri, Anniina Kortetmaa, Aino Pulkkinen), 3) HKV 3.50,32 (Laura Andberg, Kira Kruuti, Anniina Laitinen, Amira Chokairy), 4) EsboIF 3.51,43 (Jessica Rautelin, Meeri Salomaa, Emilia Jousimaa, Kira Kytölä), 5) KUYU 3.54,08 (Kerttu Latvala, Eveliina Määttänen, Elina Kujala, Hertta Hankimaa), 6) LA 3.55,81 (Sanna Erkinheimo, Helmi Vuorimaa, Sini Rajaniemi, Ilona Mononen), 7) TuWe 3.56,60 (Taika Koilahti, Eeva Paavilainen, Ilona Pulkkinen, Marika Aarnio), 8) TuUL 3.59,45 (Edit Nurminen, Viola Westling, Anni Maarit Karoliina Räty, Viivi Lankinen), 9) OP 4.14,75 (Taru Väisänen, Pinja Purola, Enni Lehtomäki, Helmi Peipinen).

B-erä: 1) VeitsilKV 3.45,12 (kkk), (Tiia Järvinen, Erika Utriainen, Elisabet Salmela, Mette Baas), 2) TP 3.51,67 (Kiia Keinonen, Jemina Forss, Frida Hämäläinen, Alisa Aalto), 3) VasaIS 3.51,71 (Maisa Laakso, Mathilda Kvist, Malva Nylund, Jeanine Nygård), 4) JKU II 4.02,95 (Johanna Kulmala, Roosa Mähönen, Pinja Hirvilahti, Heini Ikonen), 5) VU 4.11,82 (Martta Rautala, Pihla Tiilikainen, Aura Porkka, Elisa Sihvola), 6) KarhKa 4.13,54 (Petra Mannonen, Kia Heiskanen, Senni Salorinne, Roosa Pirinen), 7) NurmijYU 4.14,15 (Nea Kylmänen, Ida Andersson, Riitta Rättyä, Nina Leivo), KarhU hylättiin (Olivia Ettanen, Maria Wennerstrand, Ada Koskelainen, Janette Hanski).

Osuusaikoja: 1. osuus paikaltaan: Rautelin 57,2, Erkinheimo 57,2, Koilahti 57,5, Latvala 58,1, Andberg 58,3, Rautala 58,7, Järvinen 59,6, Nurminen 59,7, Väisänen 59,7, Pikkupeura 59,8, Keinonen 60,1, Rainio 60,7. – Muut osuudet lentävällä lähdöllä: Baas 53,2, Kvist 54,8, Chokairy 54,9, Nygård 55,0, Kortetmaa 56,0, Pulkkinen 56,0, Neziri 56,2, Aalto 56,7, Laitinen 56,8, Kytölä 56,9, Kemppinen 57,1, Westling 57,2, Forss 57,3, Hankimaa 57,4, Hämäläinen 57,6, Aarnio 57,8, Määttänen 57,9, Ikonen 58,2, Salomaa 58,7, Jousimaa 58,7, Rajaniemi 58,9, Nylund 59,6, Vuorimaa 59,8, Andersson 59,9, Mononen 60,0.

3×3000 m kävely: 1) EspTa 41.45,32 (kkk & ka-4:s tulos, vain EspTa kävellyt kolmesti nopeammin), (Ellen Seisto, Taika Nummi, Enni Nurmi), 2) LapuanVi 42.33,97 (ka-3), (Sanna Mäenpää, Heta Veikkola, Anniina Kivimäki), 3) PyhäselU 45.17,89 (Peppi Ahponen, Anna Nousiainen, Cindy Ahponen), 4) LaitJy 47.22,53 (Venla Laiho, Jonna Voronkoff, Maria Antola), 5) LUM 48.03,95 (Elisa Neuvonen, Sanna Neuvonen, Tiia Kuikka), 6) RekolRa 50.42,84 (Taika Nurro, Anna-Maj Vierikko, Helmi Köykkä), 7) KalannVa 51.09,93 (Aino Saarinen, Linnea Ellä, Emilia Ellä), 8) Ikurin Vire 55.24,96 (Jenni Lahtinen, Jonna Korpi, Heidi Viitaniemi).

Osuusaikoja: Kivimäki 13.25,7, Nurmi 13.35,0, E.Neuvonen 13.38,6, Nummi 13.41,6, Kuikka 13.52,9, P.Ahponen 13.55,1, Veikkola 13.55,2, Laiho 14.06,4, Seisto 14.28,9, C.Ahponen 15.07,6, Mäenpää 15.14,3, Antola 16.13,8, Nousiainen 16.15,3, E.Ellä 16.15,7, Vierikko 16.39,8, Köykkä 16.44,7.

N19 4×400 m: 1) HIFK 3.53,27 (Teresa Perttilä 57,1, Silja Jaatinen 60,0, Sandra Piippo-Pinho 58,8, Vilma Hakala 57,6), 2) KuivasjAu 3.55,79 (Ilona Kamunen, Ronja Koskela, Sonja Stång, Aino Vuorjoki), 3) RaisKu 3.56,25 (Viveka Loukola, Linnea Loukola, Johanna Kylmänen, Aada Aho), 4) PohjanKo 4.01,83 (Laura Kemppainen, Jenna-Emilia Piirainen, Enni Petrelius, Emma Mäkikallio), 5) HKV 4.07,44 (Petra Häggqvist, Eeva Samberg, Roosa Toivonen, Sara Siltala), 6) EspTa 4.10,94 (Viivi Patronen, Laura Nissinen, Fanni Jokinen, Ella Koskiniemi), 7) TP 4.19,93 (Lotta Alasaukko-Oja, Venla Väliharju, Nea Lento, Pihla Aro). – (B-erän LUM oli kokonaiskilpailun 5:s ja SavRi 7:s.)

B-erä: 1) LUM 4.05,85 (Milja Mahlavuori, Essi Vehmaa, Anni Berg, Riina Heikkonen), 2) SavRi 4.09,47 (Neea Käyhkö, Erin Kainulainen, Helmi Laine, Milla Pirkkalainen), 3) TuUL 4.15,33 (Milja Heikura, Liina Ahtiainen, Olivia Heino, Liisa Jalava).

Osuusaikoja: 1. osuus paikaltaan: Perttilä 57,5, Kemppainen 60,5, Käyhkö 61,1. – Muut osuudet lentävällä lähdöllä: Kylmänen 55,1, Aho 55,2, Koskela 56,4, Vuorjoki 57,5, Heikkonen 58,8, Siltala 59,3, Piirainen 59,4, Mäkikallio 59,6, Jaatinen 60,0, Stång 60,0, Pirkkalainen 60,6.

N19 4×100 m aj (76,2 cm): 1) KuivasjAu 56,18 (19-v. SE, ent. 56,24 KankaanpSL 2003), (Sonja Stång, Ronja Koskela, Ella Nisula, Aino Vuorjoki), 2) TP 59,12 (Nea Lento, Maiju Saukkosaari, Pinja Heinonen, Venla Väliharju), 3) HIFK 59,25 (Aino Koskela, Sandra Piippo-Pinho, Silja Jaatinen, Vilma Hakala), 4) HKV 61,28 (Essi Eriksson, Petra Häggqvist, Eeva Samberg, Roosa Toivonen).

B-erä: 1) LUM 58,65 (Essi Vehmaa, Sani Rantalainen, Noora Tiainen, Milja Mahlavuori), 2) SavRi 59,01 (Neea Käyhkö, Erin Kainulainen, Milla Pirkkalainen, Niina Karttunen), 3) JKU 61,70 (Wilhelmiina Harju, Mimosa Teerijoki, Laura Koivisto, Kerttu Kinnunen), 4) LempKi 65,83 (Pinja Kukko, Pinja Lehtinen, Anni Tiensuu, Jasmin Juujärvi).

N17 4×300 m: 1) JKU 2.42,32 (Pihla Tiihonen, Amanda Kulju, Iida Pajunen, Heidi Salminen), 2) TuUL 2.43,05 (Emmi Valtonen, Pinja Naula, Daniela Fernandez Furu, Ilona Ruohola), 3) TP 2.43,87 (Krista Lehti, Saga Vanninen, Vilma Itälinna, Jenna Saarilahti), 4) HIFK 2.45,91 (Iina Holopainen, Laura Einamo, Liina Tervo, Vivian Tran), 5) EspTa 2.46,91 (Julia Ihantola, Anna Pursiainen, Carla Liukkonen, Minea Fogelholm), 6) EurajVe 2.46,92 (Sani Rajala, Aada Puosi, Linne Kallio, Sofia Määttä), 7) SeinäjSU 2.46,94 (Inka Metsämäki, Saana Takala, Kiia Perttula, Meeri Elomaa), 8) LA 2.47,61 (Senja Roos, Pinja Olivia Ruoho, Juulia Inkinen, Ilona Saarikunnas).

N17 4×100 m aj (76,2 cm): 1) TP 56,35 (17-v. SE, ent. 57,33 LUM 2019), (Saga Vanninen, Vilma Itälinna, Anni Nurminen, Vilma Väliharju), 2) HIFK 57,51 (Iina Holopainen, Laura Einamo, Vivian Tran, Liina Tervo), 3) JKU 57,80 (Amanda Kulju, Alisa Seilonen, Heidi Salminen, Riikka Savolainen), 4) EspTa 64,72 (Kerttu Valtonen, Isabella Strömberg, Anni Nurminen, Ellinoora Riikinsaari).

B-erä: 1) TP II 62,22 (Sanni Lento, Lotta Mäkelä, Helmi Tarkiainen, Jenna Saarilahti), 2) KarhKa 68,80 (Maria Suntio, Gita Reinholm, Mette Nurminen, Sade Lampila), 3) VehkalVe 71,69 (Milla Kokkonen, Venla Roimola, Nea Nakari, Sini Kuokka).

N15 4×800 m: 1) HKV 9.31,33 (Taimi Vallinoja, Chantelle Peter, Elma Hannikainen, Venla Virrantuomi), 2) TuUL 9.46,47 (Ella Rajamäki, Elsa Sisko Kukka Karjalainen, Roosa Fagerström, Tinja Pirttikoski), 3) LA 9.54,52 (Celina Salonen, Hilla Tuominen, Sofia Rinne, Inka Peltola), 4) VU 10.03,33 (Ronja Orivuori, Iina Rantonen, Nataliya Rozhnova, Miina Kilpeläinen), 5) EspTa 10.03,66 (Valentina Seppälä, Jenna Tarvo, Noora Niininen, Kia Suni), 6) HKV II 10.03,76 (Unna Korja, Terhi Vehko, Unna Putaala, Venny Auvinen), 7) JakobstDr 10.09,17 (Nea Hassila, Hanna Vornanen, Mia Backman, Jamira Suarez), 8) IFRaseb 10.18,32 (Matilda Silfver, Cassandra Nynäs, Rebecca Malmberg, Jill Friberg), 9) KeravU 10.20,70 (Aino Risku, Elle Ceder, Amanda Rontu, Sini-Minea Saarikoski), 10) EsboIF 10.21,27 (Lina Kiviaho, Mona Lamppu, Matilda Pennanen, Ella Westerlund), 11) PoYU 10.24,26 (Kiira Kautto, Aleksandra Huhtala, Julia Gröndahl, Sofia Sivunen), 12) NokU 10.40,10 (Venla Patrikainen, Tuuli Murtoniemi, Jenna Järvenmäki, Helmi Haavisto). – (B-erän MiKV oli kokonaiskilpailun 4:s ja VantSa 6:s.)

B-erä: 1) MiKV 9.58,32 (Silja Valtola, Heidi Paasonen, Lotta Häkkänen, Neela Ombati), 2) VantSa 10.03,61 (Aava Lajunen, Jenna Vakkilainen, Eva Peltopuro, Maiju Mäkelä), 3) TP 10.07,12 (Monamaria Pyhältö, Iida Kujanpää, Meri Väistökoski, Iida Kastarinen), 4) KarhKa 10.20,74 (Iisa-Erika Auranen, Minea Nurminen, Aliisa Kiiski, Edit Merivirta), 5) JoKa 10.24,84 (Nella Voutilainen, Kiira Kiiskinen, Riikka Jokinen, Iiris Voutilainen), 6) VehkalVe 10.46,20 (Annika Haikka, Anni Pärtty, Neea Lanki, Maria Tasa), 7) SavRi 10.46,31 (Oona Immonen, Elsa Kairikko, Ella-Sofia Kaiponen, Siiri Lindholm), 8) NurmijYU 10.48,80 (Pihla Jaakola-Siimes, Sara Parviainen, Emma Lehtonen, Sanni Lehtonen), 9) TuUL II 10.54,72 (Saara Fahlbom, Iida Sofia Ruoho, Pinja Siljanto, Linnea Kero), 10) KarhKa II 11.11,52 (Pihla Kallio, Anni Olli, Eevi Lehtinen, Niia-Sofia Auranen), 11) VeitsilKV 11.15,36 (Ella Martimo, Anna-Sofia Orajärvi, Nea Salo, Anniina Piipponen).

Osuusaikoja: Virrantuomi 2.17,4, Peltola 2.18,3, Pirttikoski 2.21,3, Westerlund 2.21,6, Paasonen 2.21,9, Kastarinen 2.23,1, Hannikainen 2.23,8, Vallinoja 2.24,3, Hassila 2.24,5, Kilpeläinen 2.24,7, Suni 2.24,7, Friberg 2.25,0, Vakkilainen 2.25,4, Orivuori 2.25,7.

Sekajoukkueet,

4×1500 m sekaviesti: 1) HKV 17.02,43 (SE), (Panu Jantunen, Mona Jäppinen, Eero Saleva, Moona Latvala), 2) JKU 17.05,54 (Otto Kaario, Heini Ikonen, Eemil Helander, Alisa Virtanen), 3) LA 17.09,49 (Hannu Granberg, Pinja Kotinurmi, Wilho Hautala, Ilona Mononen), 4) TuUL 17.10,66 (Tuure Ilmari Haapanen, Viola Westling, Robin Ryynänen, Janica Rauma), 5) HKV II 17.27,51 (Niko Viljola, Suvi Selvenius, Aki Nummela, Katja Blunden), 6) JoKa 17.56,10 (Konsta Hämäläinen, Veera Kontkanen, Samu Mikkonen, Lotta Tarvainen), 7) LA II 17.58,97 (Martti Siikaluoma, Helmi Vuorimaa, Ossi Kekki, Ea Vuori), 8) TuUL II 17.59,59 (Juuso Hakala, Viivi Lankinen, Joonas Mikko Johannes Lehtinen, Johanna Sällinen), 9) LempKi 18.08,93 (Leevi Keronen, Milla Ala-Lahti, Santtu Heikkinen, Venla Ranta), 10) KU-58 18.15,26 (Rasmus Krogell, Enni Jarvala, Juuso Hava, Edith Eikkinen), 11) JKU II 18.21,57 (Jussi Huuskonen, Oona-Mari Hakulinen, Jonathan Kilpelä, Venla Saari), 12) TuUL III 18.40,29 (Niklas Lainto, Nelli Hiippavuori, Niklas Wihlman, Amanda Virtanen), 13) EspTa 19.05,75 (Jere Niemi, Sofia Muinonen, Sami Maamela, Lotta Penttinen).

Osuusaikoja:

Miehet: Helander 3.53,1, Ryynänen 3.54,6, Mikkonen 3.55,7, Saleva 3.55,9, Hautala 3.56,6, Nummela 4.00,3, Heikkinen 4.01,5, Kaario 4.01,7, Hämäläinen 4.03,1, Jantunen 4.03,5, Siikaluoma 4.04,1, Granberg 4.04,3, Viljola 4.04,8, Kekki 4.05,1, Haapanen 4.05,2, Hakala 4.05,5, Lehtinen 4.07,9, Keronen 4.08,5, Lainto 4.09,2, Huuskonen 4.10,4, Krogell 4.11,0, Wihlman 4.11,1, Maamela 4.12,4, Niemi 4.13,8.

Naiset: Mononen 4.28,6, Latvala 4.30,6, Rauma 4.32,1, Alisa Virtanen 4.32,6, Jäppinen 4.32,4, Ikonen 4.38,1, Westling 4.38,8, Kotinurmi 4.40,0, Selvenius 4.40,9, Blundén 4.41,5, Eikkinen 4.49,6, Vuorimaa 4.51,5, Jarvala 4.51,5, Sällinen 4.51,2, Lankinen 4.55,0, Saari 4.55,6, Kontkanen 4.57,0, Hakulinen 4.56,9, Vuori 4.58,3, Lankinen 4.59, Ranta 4.59,1, Ala-Lahti 4.59,8, Tarvainen 5.00,3.

Alkukilpailut:

M17 4×300 m:

  1. alkuerä: 1) HKV 2.27,70 (Miki Laakso, Simeon Vorselman, Jere Raunio, Benjamin Lee), 2) JKU 2.29,37 (Lassi Hakonen, Joonas Lapinkero, Aku Kulju, Lassi Nalkki), 3) EspTa 2.29,66 (Jonatan Sperryn, Lassi Lehtimäki, Waltteri Koenkytö, Johannes Hakala), 4) JoKa 2.29,79 (Sakari Vallius, Onni Huovinen, Otto Vilpponen, Rasmus Lehikoinen), 5) VasaIS 2.30,03 (Benjamin Olli, Nico Källberg, Elias Rintanen, Ive Ntumba), 6) JakobstDr 2.39,02 (Albin Söderman, Edward Wikar, William Westerlund, Isak Höglund), 7) TuUL 2.41,47 (Vilho Ahtinen, Pyry Laine, Alvar Itämeri, Elmeri Kero).
  2. alkuerä: 1) TP 2.33,66 (Konsta Kankainen, Jaakko Linnus, Eino Perämaa, Jere Haapalainen), 2) VU 2.33,67 (Miska Koponen, Karlos Kemppaala, Henri Korhonen, Aapeli Hatanpää), 3) EsboIF 2.37,91 (Walter Törnwall, Adnan Ilmari Vuorinen, Rado Lindberg, Kristian Pirnes), 4) IFRaseb 2.39,78 (Marius Wasström, Oliver Forsman, Emil Grabber, Oliver Öhman), 5) LUM 2.41,27 (Eetu Pohjonen, Martti Majuri, Lauri Nokkala, Rasmus Vehmaa), 6) KarhKa 2.50,60 (Veeti Hostikka, Eliel Mulari, Veikko Sundberg, Otro Kettunen).
  3. alkuerä: 1) LA 2.28,45 (Anton Mustonen, Tuukka Ingers, Teemu Mälkiä, Daniel Keane), 2) AlavVi 2.30,08 (Tomi Simonen, Eetu Jokela, Kristian Hautakoski, Samuli Takkunen), 3) SibVa 2.31,14 (Matias Tulokas, Mikael Lehtimäki, Paulus Lehtimäki, Matias Komi), 4) LUU 2.32,08 (Simo Laine, Oiva Ylä-Jarkko, Andreas Kärkkäinen, Markus Serenius), 5) KaarinUra 2.34,56 (Lauri Valli, Jesse Fagerström, Joona Koivisto, Ilari Hiltunen), 6) TP II 2.39,01 (Ville Väliharju, Oskar Toomet, Pyry Iltanen, Elias Marjamäki), TuUL II hylättiin (Eemil Aaltonen, Tomi Kuusisto, Topias Koivunen, Aatu Penttilä).

M17 4×100 m aj (83,8 cm):

  1. alkuerä: 1) LapuanVi 55,73 (Valtteri Louko, Santeri Yliselä, Teemu Pihlajamäki, Juho Kallio), 2) EspTa 56,16 (Jonatan Sperryn, Otso Väyrynen, Jonathan Lindroos, Johannes Hakala), VU hylättiin (Mortti Metsäkoivu, Samuel Koski, Elias Neuvonen, Aapeli Hatanpää).
  2. alkuerä: 1) LUM 54,21 (Konsta Rutonen, Martti Hyvärinen, Rasmus Vehmaa, Kasperi Vehmaa), 2) AlavVi 54,36 (Tomi Simonen, Taneli Hietala, Eetu Jokela, Samuli Takkunen), 3) SibVa 56,01 (Matias Komi, Paulus Lehtimäki, Mikael Lehtimäki, Matias Tulokas).
  3. alkuerä: 1) JKU 53,29 (Juho Koivisto, Joonas Lapinkero, Lassi Nalkki, Veeti Lettojärvi), 2) TP 53,45 (Konsta Kankainen, Jere Haapalainen, Ville Väliharju, Jaakko Linnus), 3) LA 55,52 (Manu Metsäkangas, Eelis Snåre, Tuukka Ingers, Daniel Keane).

N17 4×300 m:

  1. alkuerä: 1) JKU 2.54,02 (Pihla Tiihonen, Iida Pajunen, Amanda Kulju, Heidi Salminen), 2) HämTa 2.56,28 (Aino Ojaniemi, Erika Välkkynen, Venla Mäkelä, Vilma Kerälä), 3) ImatrU 2.57,58 (Nelli Anttonen, Aino Venäläinen, Meeri Riiali, Venla Savolainen), 4) TP II 2.59,11 (Helmi Tarkiainen, Anni Nurminen, Lotta Mäkelä, Sanni Lento), 5) SeinäjSU II 2.59,74 (Aada Mikkilä, Sofia Ylinen, Kristiina Kunnari, Saana Lappalainen), 6) HyvinkSU 3.09,54 (Emma Rovasalo, Angelina Billingham, Sissi Kaksonen, Isla Sokoff), 7) KUYU 3.11,08 (Sara Veijalainen, Ida Cardona, Noora Sihvonen, Emmi Ronkainen).
  2. alkuerä: 1) TuUL 2.48,76 (Emmi Valtonen, Pinja Naula, Daniela Fernandez Furu, Ilona Ruohola), 2) TP 2.50,53 (Vilma Itälinna, Saga Vanninen, Krista Lehti, Jenna Saarilahti), 3) EsboIF 2.51,66 (Ella Paukku, Annika Juvala, Noomi Malmgren, Natascha Foley), 4) OP 2.51,67 (Alisa Niemi, Essi Niskala, Sointu Purola, Eveliina Lehtola), 5) JoKa 2.52,50 (Veera Kauhanen, Tiia Säde, Veera Häkkinen, Riika Tirkkonen), 6) ValkealKa 3.03,34 (Nelli Viskari, Elina Ruotsalainen, Anna Tommola, Nea Korhonen), 7) JanJa 3.08,13 (Lotta Jalonen, Helmi Lipsanen, Nea Nummenpää, Tuuli Kulju), 8) BorgåAk 3.08,21 (Emelie Hägglund, Carla Jalkanen, Fanny Böhling, Ida Finell).
  3. alkuerä: 1) LA 2.48,42 (Senja Roos, Ilona Saarikunnas, Pinja Olivia Ruoho, Juulia Inkinen), 2) EurajVe 2.50,64 (Sani Rajala, Aada Puosi, Linne Kallio, Sofia Määttä), 3) HKV 2.58,04 (Lilja Koskela, Elina Mettälä, Krista Korhonen, Emilia Voutilainen), 4) JoKa II 3.01,69 (Olivia Panhelainen, Aava Kipinä, Reetta Ryynänen, Venla Häkkinen), 5) TuUL II 3.03,32 (Maria Ranne, Lotta Kirjavainen, Matlena Karvonen, Elviira Niemelä), 6) VantSa 3.03,40 (Takwa Adam, Olivia Marttila, Milja Majuri, Tia Piskunen), 7) KarhKa 3.12,59 (Maria Suntio, Ada Hartonen, Mette Nurminen, Sade Lampila), EsboIF II hylättiin (Sanni Latvala, Betty Aschan, Leonie Winell, Emilia Tallqvist).
  4. alkuerä: 1) HIFK 2.48,90 (Iina Holopainen, Laura Einamo, Liina Tervo, Vivian Tran), 2) EspTa 2.49,40 (Elmiina Siikala, Julia Ihantola, Carla Liukkonen, Minea Fogelholm), 3) SeinäjSU 2.50,24 (Saana Takala, Inka Metsämäki, Kiia Perttula, Meeri Elomaa), 4) OP II 2.53,04 (Minja Kurtti, Bettina Siltala, Venla Laukka, Siiri Hihnala), 5) PohjanKo 3.04,09 (Iida Pahtaja, Nea Tenno, Safia Mekki, Jenni Ojala), 6) HämTa II 3.11,25 (Vilma Toivonen, Aino Aalto, Emmi Ylä-Soininmäki, Emilia Rättö), 7) PedersFa 3.16,17 (Andrea Rönnskär, Emma Fors, Chantelle Finne, Laura Byström).