HIFK voitti lauantaina viisi mestaruutta

Lauantain 4.7. kilpailuraportti:

Viestinjuoksun SM-kilpailuiden avauspäivänä helteisellä Seinäjoella Helsingin IFK voitti viisi mestaruutta. Pedersören Falken voitti sekä miesten että naisten 800 metrin mestaruudet. Helsingin IFK rikkoi 15-vuotiaiden poikien 4x80 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen.

HIFK voitti miesten pikaviestin
 

Miesten 4x100 metrin viestin alkuerien selvästi nopeimman ajan 41,53 juoksi Helsingin IFK joukkuella Joona-Ville Heinä, Ilari Mäkinen, Erik Back, Johan Versluis. Toisessa alkuerässä neljä joukkuetta sortui vaihtoihin ja niin tästä erästä päästiin finaaliin niinkin heikolla ajalla kuin 45,74. Ennakkosuosikeista hylättiin Lahden Ahkera, Hämeenlinnan Tarmo ja Närpiön Kraft.

Finaalissa HIFK paransi tulostaan yli puoli sekuntia mainioon aikaan 41,02. HIFK:n vaihdot oli nyt viritetty täyspitkiksi ja vauhti oli senmukaista. Turun Urheiluliitto venyi toiseksi ajalla 41,52. Turkulaisten joukkueessa juoksivat Jaakko Malmivirta, Ville Wendelin, Cheela Changala ja Lauri Kirkkola, joista viimemainittu oli ankkuriosuuden nopein.

Esbo IF venyi ensi kerran mitalille miesten pikaviestissä sijoittuen kolmanneksi ajalla 41,81. Takasuoralla Esbo IF:n Roope Saarinen juoksi osuutensa erinomaisesti. Viipurin Urheilijat oli neljäs ajalla 41,99 ja Helsingin Kisa-Veikot viides ajalla 42,03. Finaalin viidestä parhaasta joukkueesta neljä oli pääkaupunkiseudun urheiluseuroista.

Ahkera voitti naisten pikaviestin
 

Naisten 4x100 metrin alkuerissä nopeimman ajan 46,85 juoksi Lahden Ahkera joukkueella Heli Halonen, Elisa Hakamäki, Jenna Pihkola, Neea Honkala. Helsingin Kisa-Veikkojen ja Helsingin IFK:n ajat olivat myös mainioita 47,01 ja 47,14. Kaikki kahdeksan finaaliin selviytynyttä joukkuetta juoksivat erittäin tasaisesti 47,79 tai sitä nopeammin.

Finaalissa kaksi tuntia myöhemmin yksikään joukkue ei kyennyt alkuerien kolmen parhaan joukkueen tuloksiin. Alkuerien nopein Lahden Ahkera oli silti finaalinkin nopein ajalla 47,15. Helsingin IFK:n ankkuri Sanna Erkinheimo (o.s. Aaltonen) tavoitti Ahkeran ankkuria Neea Honkalaa koko loppusuoran, muttei aivan ehtinyt ohi. Kärkikaksikon välinen aikaero oli vain 0,03 sekuntia.

Pronssimitalein palkittiin Helsingin Kisa-Veikot ajalla 47,28. Viimevuotinen SE-joukkue Jyväskylän Kenttäurheilijat oli neljäs ajalla 47,49. Ennätysjoukkueen jäsenistä tänä vuonna kilpaili ainoastaan Minna Laukka. Muutkin joukkueet IF Nykarlebynejden, Veitsiluodon Kisa-Veikot, Savonlinnan Riento ja Tampereen Pyrintö juoksivat finaalissa heikomman ajan kuin alkueräaikansa 47,53-47,79.

Falken voitti molemmat 4x800 metrin viestit
 

Loukkaantumisistaan toipuneet olympiaedustajat Sandra Eriksson ja Niclas Sandells ankkuroivat Pedersören Falkenin Suomen mestariksi sekä naisten että miesten 4x800 metrin juoksuissa.

Falkenin naisten joukkueen aloittaja Heidi Eriksson juoksi osuutensa 2.13,3 ja Zenitha Eriksson toisen osuuden erinomaisesti 2.08,8. Kahden ensimmäisen osuuden jälkeen arveltiin Falkenin pystyvän jopa uuteen Suomen ennätykseen, mikä olisi edellyttänyt viimeisillä osuuksilla Karin Storbackan ja Sandra Erikssonin juoksevan omat osuutensa hieman yli 2.08.

Storbacka erehtyi kuitenkin liian kovaan alkuvauhtiin. Hänen ensimmäinen kierroksensa vei aikaa vain 60,7, mutta toinen kierros yli 72 sekuntia osuusajan ollessa 2.12,6. Sandra Eriksson juoksi ennätyshaaveiden kariuduttua ankkuriosuuden aivan kaikkeaan yrittämättä 2.13,0. Turun Urheiluliiton ankkuri Aino Paunonen oli viestin toiseksi nopein osuusajallaan 2.11,7.

Toiseksi ehtinyt Turun Urheiluliitto oli vasta takakaarteessa Falkenin jo saavuttua maaliin. Turkulaisten aika oli 9.08,79 joukkueella, johon kuuluivat sisarusparit Venla ja Aino Paunonen sekä Pauliina ja Silja Pelto-Piri. Pronssimitalein palkittiin Helsingin Kisa-Veikot ajalla 9.16,59. HKV:n joukkueessa juoksivat mm. 36-vuotias Katja Erävistö ja 32-vuotias Minna Lamminen.

Sandells kultaa, Keskisalo pronssia
 

Niclas Sandells avasi kilpailukautensa miesten 4x800 metrin ankkurisosuudella, jolle hän pääsi puolitoista sekuntia jäljessä Turun Urheiluliiton ankkuria Joonas Lehtistä. Sandells ajoi Lehtisen kiinni 300 metrin juoksun jälkeen, peesasi loppusuoran alkuun ja kiri hänelle tyypillisellä terävällä rytminvaihdoksella mestaruuteen.

Falkenin aloittaja Mikael Bergdahl juoksi osuutensa 1.57,2, Jimmy Finnholm toisen osuuden 1.55,4, Simon Haglund kolmannen osuuden1.55,3 ja Sandells ankkuriosuuden 1.53,2 voittoajan ollessa 7.41,91. Turun Urheiluliiton hopeajoukkueen Marco Bertolotti juoksi toisella osuudella 1.53,1 ja Kurikan Ryhdin Jussi Raittinen kolmannella osuudella 1.53,2.

Pronssimitalein palkittiin kolmen joukkueen tiukassa loppukirikamppailussa Joensuun Kataja, jonka ankkuri Jiri Räsänen saapui maaliin ajassa 7.50,36. Katajan aloittajana vuoden 2006 Euroopan mestari Jukka Keskisalo oli aloitusosuuden nopein ajalla 1.56,7. Kurikan Ryhti hävisi Katajalle 0,51 sekuntia ja mestaruutta puolustanut Lahden Ahkera 0,54 sekuntia.

Kuudentena maaliin ehti Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen ajalla 7.54,51. Vain kuusi parasta joukkuetta juoksivat alle kahdeksan minuutin.

HIFK hallitsi 17-vuotiaiden 3x800 metriä
 

Kuopion Reippaan kolmikko Juho Pirskanen, Samu Mikkonen ja Sami Hänninen voittivat 19-vuotiaiden nuorukaisten 3x800 metriä kelpo tuloksella 5.52,81. Tulos on vain 4,48 sekuntia heikompi, kuin Helsingin Kisa-Veikkojen tämän ikäluokan Suomen ennätys vuodelta 2003.

Reippaan aloittaja Juho Pirskanen karkasi muilta juoksijoilta 50 metrin päähän jo avausosuudella. HKV:n Julius Uutela saapui maaiin toisena 12,92 sekuntia Reippaan Sami Hännisen jälkeen. Pronssimitalein palkittu rovaniemeläinen Lapin Lukko jäi ylivoimaisesta mestarijoukkueesta jo lähes 20 sekuntia.

17-vuotiaiden poikien koko tasainen mitalikolmikko juoksi Lapin Lukon 19-vuotiaiden pronssimitalijoukkuetta nopeammin. Hurjassa viimeisen kierroksen kirissä johto vaihtui useaan otteeseen. Lopulta HIFK:n Pekka Sinkkonen löi Espoon Tapioiden Tomi Lehdon 0,63 sekunnin erolla. Turun Urheiluliiton Niklas Lainto hävisi hopeamitalin 0,70 sekunnin erolla. Voittoaika oli 6.06,52.

Hyvin juoksivat myös neljänneksi ja viidenneksi sijoittuneet Jyväskylän Kenttäurheilijat ja HIFK:n kakkosjoukkue, jonka aloittaja Hugo Åström oli mestaruuden voittaneen ykkösjoukkueen aloittajaa Casimir Engblomia nopeampi. Mestarijoukkueen jäsenistä Daniel Lundmark ja Pekka Sinkkonen voittivat samana päivänä sekä 17-vuotiaiden 4x800 metrin että 4x100 metrin mestaruudet!

Parhaat osuusajat: Samu Mikkonen KuopRe-M19 1.56,0, Sami Hänninen KuopRe-M19 1.57,4, Tomi Lehto EspTa-M17 1.57,5, Pekka Sinkkonen HIFK-M17 1.58,6, Samuel Vorselman HIFK-M19 1.58,7, Juho Pirskanen KuopRe-M19 1.59,4.

B-erästä Suomen mestareiksi!
 

Kestävyysjuoksujen tulostaso on aivan viime vuosina kääntynyt nuorten ikäluokissa uudelleen nousuun. 19-vuotiaiden nuorukaisten Suomen ennätyksen ohella myös 19-vuotiaat neitoset kävivät 3x800 metrillä kovavauhtisen kilpailun.

Kärkikaksikko Esbo IF ja Porvoon Urheilijat alittivat seitsemän minuuttia ajoin 6.57,99 ja 6.59,08. Mestarijoukkueessa juoksivat Jasmin Koivunen, Eliisa Räsänen ja moniottelija Jessica Rautelin. Lujasti vastaan kamppailleet porvoolaiset olivat Emma Jalkanen, Johanna Halonen ja Mona Jäppinen. Lappeenrannan Urheilu-Miesten ja Turun Urheiluliiton ajat olivat myös hyvät 7.03,47 ja 7.04,68.

17-vuotiaiden A-erässä ensimmäisenä maaliin saapui Turun Weikkojen pitkäsäärinen lahjakkuus Marika Aarnio ajalla 7.11,61, mutta Jyväskylän Kenttäurheilijat juoksi B-erässä vielä nopeammin 7.08,49 ja voitti mestaruuden joukkueella Jasmin Nyyssönen, Lotta Mäkinen ja Heini Ikonen.

Tasaistakin tasaisemmassa usean joukkueen pronssimitalikamppailussa Turun Urheiluliiton Anna Hyvärinen pujahti viime hetkessä 0,03 sekuntia ohi Helsingin Kisa-Veikkojen ajalla 7.15,30. Hyvätasoisen kilpailun vielä kahdeksaskin joukkue Lahden Ahkera jäi mitalista vain hiukan saaden ajakseen 7.17,99.

Nopeimmat osuusajat: Laura Nakolinna TuUL-N19 2.14,7, Eliisa Räsänen EsboIF-N19 2.16,0, Mona Jäppinen PorvU-N19 2.17,1, Heini Ikonen JKU-N17 2.17,3.

HKV:llä nopein juniorijoukkue
 

19-vuotiaiden nuorukaisten 4x100 metriä voitti Helsingin Kisa-Veikot ajalla 42,66. Mestarijoukkueessa juoksivat pituushyppääjät ja moniottelijat Joni Heikkilä, Tuomas Valle, Niklas Bryggare ja David Dawkins. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden ankkuri Antti Ruuti saapui maaliin toisena vain 0,19 sekuntia Dawkinsin jälkeen.

Porvoon Akilles juoksi alkuerien toiseksi nopeimman ajan 43,13, mutta sen kolmannen osuuden juoksija Jani Backman kaatui juuri ennen viimeistä vaihtoa kamppailtuaan tuossa vaiheessa vielä jopa mestaruudesta. Pronssimitalein palkittiin Tampereen Urheilijat -38, jonka aika oli 43,36.

17-vuotiaiden poikien pikaviestissä neljä parasta joukkuetta juoksi alle 44 sekunnin. Porvoon Akilles johti Lauri Tuomilehdon loistavan toisen osuuden ansiosta vielä joitakin kymmeniä metrejä maalista, mutta mestariksi nousi Lahden Ahkeran tasainen kvartetti Joska Tommola, Leevi Lyytinen, Joonas Kanerva ja Lauri Eerola ajalla 43,63.

Helsingin IFK heittäytyi toiseksi 0,04 sekuntia ennen Jyväskylän Kenttäurheilijoita. Akilles tipahti viime metreillä neljänneksi vain 0,03 sekuntia jyväskyläläisten taakse. 17-vuotiaiden kärkikaksikko Ahkera ja HIFK juoksivat alkuerissä finaalituloksiaan selvästi nopeamminkin 43,35 ja 43,50.

15-vuotiaiden junnujen pikaviestin voitti HIFK ajalla 45,76. Mestarijoukkueessa juoksivat Antti Chen, Sander Radionov, Tatu Heikkinen ja Pavel Mäkinen. Kelpo tuloksiin 46,09 ja 46,76 pystyivät myös Jyväskylän Kenttäurheilijat ja Helsingin Kisa-Veikot. Jyväskylän Kenttäurheilijat oli ainoa seura, joka saavutti mitalin kaikissa nuorten miesten ja poikien kolmessa eri ikäluokassa.

17-vuotiaat olivat 19-vuotiaita nopeampia
 

17-vuotiaiden tyttöjen pikaviestissä helsinkiläiskaksikko HIFK ja HKV juoksivat nopeammat ajat 47,95 ja 48,00, kuin 19-vuotiaiden neitosten mestaruuden ajalla 48,04 voittanut Tampereen Pyrintö.

Pyrinnön 19-vuotiaiden mestarijoukkueessa juoksivat Jessi Landström, Sara Jokinen, Maria Huntington ja Heta Haapala. Turun Urheiluliiton ankkuri Maiju Niemelä ehti maaliin vain 0,20 sekuntia Pyrinnön jälkeen. Pronssimitalein palkittiin HKV ajalla 48,52. Alkuerien kolmanneksi nopeimman ajan 48,83 juossut Jyväskylän Kenttäurheilijat hylättiin finaalissa.

HKV johti 17-vuotiaiden tyttöjen pikaviestiä vielä hieman ennen maalia, mutta HIFK:n Lotta Kemppinen ohitti HKV:n niukalla 0,05 sekunnin erolla. Muut mestarijoukkueen jäsenet olivat Sanni Pajasmaa, Viivi Lehikoinen ja Tilda Lipasti. Hyvän vastuksen tarjonnut paikalliskilpailija juoksi joukkueella Anni Siirtola, Charlotta Bützow, Heidi Parikka ja Kira Kruuti.

Kokonaisuutenakin 17-vuotiaiden pikaviestin tulostaso oli erinomainen. Kymmenen joukkuetta juoksi alle 50 sekunnin ja viisi joukkuetta alle 49 sekunnin. Taika Koilahti nosti finaalissa Turun Weikot kolmanneksi ajalla 48,57, vaikka alkuerissä olivatkin Espoon Tapiot ja Keski-Uudenmaan Yleisurheilu juosseet sitä nopeammin 48,36 ja 48,48.

15-vuotiaiden tyttöjen pikaviestiin osallistui kahdeksassa alkuerässä peräti 240 juoksijaa. Kymmenen joukkuetta alitti 51 sekuntia ja mitalikolmikko 50 sekuntia. Espoon Tapiot voitti mestaruuden joukkueella Camilla Kohl, Saara Keskitalo, Reetta Kämäräinen ja Kia Laisi. Voittoaika 49,30 olisi voinut olla paljon nopeampikin, ellei toinen vaihto olisi pahoin epäonnistunut.

Tätä juoksimäärältään koko viikonlopun suurinta lajia hallitsivat espoolaistytöt. Mestarijoukkue Espoon Tapioiden ja toiseksi juosseen Tampereen Pyrinnön jälkeen Esbo IF palkittiin pronssimitalein ja Espoon Tapioiden kakkosjoukkuekin oli kuudes.

HIFK rikkoi 15-vuotiaiden aitajuoksuennätyksen
 

15-vuotiaat kilpailivat myös 4x80 metrin aitajuoksussa. Tyttöjen tasainen kärkikolmikko olivat Tampereen Pyrintö, Espoon Tapiot ja Lahden Ahkera. Pyrinnön Frida Hämäläinen ehti maaliin 0,07 sekuntia ennen Tapioiden Kia Laisia ajassa 48,00. Mestarijoukkueessa juoksivat lisäksi Olivia Ben Khalifa, Kaisa Pousi ja Pinja Heinonen. Muut kuin mitalijoukkueet viipyivät yli 50 sekunnin.

Helsingin IFK:n viiden mestaruuden päivän täydensi 15-vuotiaiden poikien aitajuoksuviestin uusi Suomen ennätys 44,91 joukkueella Antti Chen, Lauri Savolainen, Sander Radionov ja Tatu Heikkinen. Aiemman ennätyksen 45,03 olivat juosseet Turun Urheiluliiton Tuomas Ranta, Jaakko Malmivirta, Joakim Nordström ja Sami Kärri vuonna 2006.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aitaviestijoukkue Juuso Peltola, Pietari Valoranta, Juho Nieminen ja Jesse Väyrynen oli myös erinomainen. Se juoksi alkuerien nopeimman ajan 45,16, mutta sortui finaalissa vilppilähtöön. Lopulta pronssimitalein palkittiin 2,45 sekuntia HIFK:lle hävinnyt Lappeenrannan Urheilu-Miehet ja pronssimitalein Hyvinkään seudun Urheilijat.

Suomen ruotsinkielisen urheiluliiton SFI:n seurat Helsingin IFK, Pedersören Falken ja Esbo IF voittivat yhteensä kahdeksan kultamitalia eli puolet kaikista 16:sta. Loistavasti menestynyt HIFK rikkoi yhden Suomen ennätyksen lisäksi SFI:n ennätykset 17-vuotiaiden poikien, 15-vuotiaiden poikien ja 17-vuotiaiden tyttöjen 4x100 metrillä sekä 17-vuotiaiden poikien 3x800 metrillä.

1. päivän mitalitaulukko:
 

1) HIFK 7 (5+2+0), 2) HKV 7 (1+2+4), 3) TuUL 6 (0+4+2), 4) JKU 4 (1+2+1), 5) TP 3 (2+1+0), 6) LA 3 (2+0+1), 7) EspTa 3 (1+2+0), 8) EsboIF 3 (1+0+2), 9) PedersFa 2 (2+0+0), 10-11) LUM & TuWe 2 (0+1+1).

LIVE-Tulospalvelu:

Lisätietoja: