Hese-kummien treenipäivät Ulvilassa ja Kotkassa

Hese-kummien treenipäivät Ulvilassa ja Kotkassa

Hese-kisojen kummiurheilijoiden vetämät treenipäivät on arvottu. Minna Nikkanen ohjaa treenipäivän Friitalan koululla Ulvilassa ja Eemeli Salomäki Rauhalan koululla Kotkassa.

– Treenipäivät arvottiin Hese-kisoihin vuodenvaihteeseen mennessä ilmoittautuneiden koulujen kesken, sanoo Hese-kisojen projektivastaava Tiina Haapanen Suomen Urheiluliitosta.

Treenipäivän aikana oppilaille on tarjolla huippuoppia. Nikkanen on kansainvälisen tason seiväshyppääjä, joka päätavoitteet ovat talvella Belgradin EM-hallikilpailuissa ja kesällä Lontoon MM-kilpailuissa.

Salomäki oli seiväshyppääjänä vuosia Suomen yleisurheilumaajoukkueiden vakiomiehistöä. Hän on monipuolinen urheilija, joka taitaa useita yleisurheilulajeja ja on pikkuhiljaa siirtymässä vahvemmin valmennuspuolelle.

Treenipäivän aikana Nikkanen ja Salomäki ohjaavat Hese-kisatreenit, opastavat nuoria ja vastaavat nuorten kysymyksiin.

Piirikisoihin ennätysmäärä osallistujia

Hese-kisoissa viides- ja kuudesluokkalaiset koululaiset kilpailevat koulun, paikkakunnan, piirien ja valtakunnan mestaruudesta. Valtakunnallinen finaali kilpaillaan 23.5.2017 Pyynikin kentällä Tampereella.

– Piirikisoihin ilmoittautuminen on nyt käynnissä ja käy vilkkaana. Mukaan on ilmoittautunut jo ennätykselliset 130 luokkaa, Haapanen kertoo.

Hesa-kisat huipentavat vuosittain Hesburgerin ja Suomen Urheiluliiton H-hetki koululiikuntaohjelman. Sillä edistetään lasten hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista koulun toimintaympäristössä, ja kannustetaan elinikäiseen liikunnan harrastukseen.

Lisätietoja:

Tiina Haapanen

Suomen Urheiluliitto

050-301 1372

tiina.haapanen@sul.fi