Heikkiseltä väkevä kauden avaus, Tähti ja Kotaja kärkiaikoihin

Keihäänheiton luokan 34 Euroopan mestari Marjaana Heikkinen avasi kilpailukautensa Espoossa väkevästi. Hän heitti maailmantilaston kärkituloksen 19,09 eikä hänen oma Suomen ja Euroopan ennätyksensäkään jäänyt kuin 49 sentin päähän.

– En tavoitellut 19 metriä. Ajattelin ennen kilpailua, että tavoitteena on 18-metrinen, Heikkinen sanoi.

Heikkiselle Espoon kilpailu saattoi jäädä kauden ainoaksi.

– Kilpailenko vielä tällä kaudella, riippuu siitä miten koronatilanne kehittyy. Olen itse riskiryhmässä, joten sitä pitää miettiä, Siilinjärven Ponnistusta edustava Heikkinen sanoi.

Vaikka koronapandemia on pitänyt Heikkisen varovaisena kilpailujen suhteen, se ei ole syönyt intoa keihäänheittoon.

– Treenattu on heittoa paljon ja tekniikan kanssa on vielä paljon tekemistä, Heikkinen sanoi.

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuomas Manni heitti Espoossa 24,51. Hänen nimissään oleva luokan 34 Suomen ennätys on vain 67 senttiä parempi.

– Heitot lähtivät liian korkealle sekä tuulen takia, että muutenkin. Yli 25 metrin on tavoitteena heittää, Manni linjasi.

Tähti ja Kotaja kauden kärkiaikoihin

Ratakelaajista Porin Tarmon Leo-Pekka Tähti ja Vampulan Urheilijoiden Amanda Kotaja kelasivat luokassa 54 miesten ja naisten maailman tämän kauden kärkitulokset. Tähden aika 0,5 sekuntimetrin myötätuuleen oli 14,00 ja Kotajan 15,88. Esa-Pekka Mattilam aika 14,61 on maailman tämän vuoden neljänneksi paras.

Luokassa 34 Henry Manni Länsi-Uudenmaan Urheilijoista jäi vain sekunnin sadasosan kauden parhaasta ajastaan, jolla hän on maailmantilastossa toisena. Mannin aika oli 15,83.

Espoon Tapioiden Toni Piispanen oli luokan 51 nopein ajalla 21,43, joka syntyi alkuillasta napakassa pyörivässä tuulessa. Vaikka tuulimittari näyttää nollaa, radalla tilanne oli toinen.

– Tuuli oli sellainen, mitä vähän pelkäsin. Lähdössä tuntui ihan perustuuli, mutta 40 metrin jälkeen se muuttui vastaiseksi ja syö minulta maksiminopeutta. Pito oli kuitenkin hyvä, Piispanen kertoi.

Turunseudun Kenttäurheilijoiden Juuso Nuotio oli luokan 52 nopein ajalla 22,75.