Hämeenlinnan Tarmo ja HIFK juoksivat pikaviestin kärkiajat

(Viestinjuoksukatsaus 15.-16.6.) Viestinjuoksun aluemestaruuskilpailut juostiin kuudella paikkakunnalla. Niissä hiottiin juoksukuntoa ja kapulan vaihtoja kahden viikon kuluttua Seinäjoella pidettäviin viestinjuoksun Suomen mestaruuskilpailuihin.

Hämeenlinnan Tarmon miehet juoksivat Turussa 4 x 100 metrin kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 41,82. Joukkueessa juoksivat Aaro Forss, Hannu Hämäläinen, Sampo Kiviharju ja Arttu Seppänen. Hämäläinen on satasen Suomen mestari vuodelta 2011.

Toiseksi nopeimman ajan, 42,19, juoksi Porvoossa Esbo IF. Helsingin IFK:n naiset pinkoivat Porvoossa 4 x 100 metrin kauden kotimaisen kärkiajan 47,01. Joukkueen jäsenet olivat Jasmin Showlah, Heini Vainionpää, Cecilia Sandell ja Viivi Lehikoinen.

Turun Urheiluliitto juoksi Turussa miesten 4 x 400 metrin kärkiajan 3.19,25. Viestinviejät olivat Ville Wendelin, Juho Launto, Jukka-Pekka Smolander ja Henri Hagelberg. Wendelin on EM-kisaedustaja ja kaksinkertainen 400 metrin SM-hopeamitalisti.  

Myös Noormarkun Nopsa juoksi mainion ajan 3.20,76. Joukkueessa viilettivätTeemu Lankinen, moninkertainen 400 metrin Suomen mestari Matti Välimäki, Antti Lempinen, Eemeli Välimäki. Noormarkun Nopsa voitti vuosina 2007–2012 peräti viisi miesten 4 x 400 metrin SM-kultaa.

Turun Urheiluliitto juoksi naisten 4 x 400 metrin parhaan ajan 3.51,55. Joukkueessa juoksivat Saara Raitis, Emma Niemi, Silja Pelto-Piri sekä 400 metrin aitajuoksun kaksinkertainen Suomen mestari Venla Paunonen.

(Jyrki Repola.)

 

VIESTINJUOKSUKATSAUS 15.-16.6.

PORVOO 15.–16.6.2015 Viestinjuoksun Etelä-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

4×100 m. 1) EsboIF 42,19 (Tommi Eerola, Roope Saarinen, Tuukka Huuskola, Tobias Öhman), 2) HKV 43,64 (Matias Linkoaho, Ossi Linkoaho, Jarkko Pesola, Elias Mäkelä), 3) EspTa 43,76 (Tommi Huoponen, Valtteri Sarasmaa, Kaius Huoponen, Pauli Hyvärinen). Esbo IF juoksi 1. erässä ja HKV sekä Espoon Tapiot toisessa erässä.

4 x 400 m: 1) HIFK 3.23,55 (Jevgeni Aleksandrov, Ilari Mäkinen, Johan Versluis, Gustav Klingstedt),

2) KU-58 3.26,09 (Aapo Alenius, Tuomas Kaukolahti, Sebastian Aaltonen, Ville Lampinen).

4×800 m: 1) HIFK 8.30,73 (Jevgeni Aleksandrov, Samuli Manninen, Kerkko Visuri, Fabian af Hällström).

4×1500 m:1) EspTa 18.18,32 (Liiban Hagiali, Mikko Purhonen, Henrik Kymäläinen,Aleksi Uusipere).

M19,

4×100 m: 1) HKV 43,10 (Joni Heikkilä, Elmo Rantala, Niklas Bryggare, David Dawkins), 2) BorgåAk 43,20 (Victor Fagerholm, Willem Kajander, Jani Backman, Viktor Kantele), 3) LUU 44,02 (Santeri Tanner, Mikke Jaakkola, Tatu Tyrväinen, Artturi Salonen), 4) HIFK 44,71 (Aleksi Sohlman, Omar Mountassir, Daniel Björklund, Juho Rinne).

4×400 m: 1) HIFK 3.29,60 (Juho Rinne, Omar Mountassir, Daniel Björklund, Jani Rastas).

4×100 m aj: 1) HKV 56,66 (Elmo Rantala, David Dawkins, Jaakko Kuismanen, Niklas Bryggare),

2) EspTa 56,73 (Oskar Niva, Hiski Jatkola, Valtteri Sarasmaa, Márk Szücs Bártfai).

M17,

4×100 m: 1 BorgåAk 44,37 (Teemu Gustavson, Lauri Tuomilehto, Henri Puumalainen, Samuel Kouri), 2) HIFK 44,52 (Anton Tallbacka, Pekka Sinkkonen, Daniel Lundmark, Jesse Lehtimäki), 3) SibboV 44,84 (Joonatan Nsukami, Mikael Granqvist, Elias Ylöstalo, Oscar Asikainen), 4) EspTa 45,86 (Márk Szücs Bártfai, Juuso Helpiö, Hiski Jatkola, Elias Nurmela). Akilles ja HIFK juoksivat kolmannessa, Sibbo Vargarna toisessa ja Espoon Tapiot ensimmäisessä erässä.

4 x 300 m: 1) HIFK 2.27,58 (Anton Tallbacka, Pekka Sinkkonen, Daniel Lundmark, Jesse Lehtimäki), 2) BorgåAk 2.30,18 (Teemu Gustavson, Henri Puumalainen, Lauri Tuomilehto, Samuel Kouri).

4×100 m aj: 1) HIFK 56,83 (Tatu Heikkinen, Anton Tallbacka, Ahmed Ibrahim, Pekka Sinkkonen), 2) KarkkPo 59,04 (Oskari Söderström, Ilari Keränen, Samuli Mäkelä, Kalle Mäenpää).

3×800 m: 1) HIFK 6.21,83 (Casimir Engblom, Hugo Åström, Pekka Sinkkonen), 2) HKV 6.27,64 (Chibunna Ezeabasirim, Niko Viljola,Vincent Quednau), 3) HIFK 6.31,59 (Lauri Siltanen, Ahmed Ibrahim, Ahmed Ahmed).

Naiset,

4 x 100 m: 1) HIFK 47,01 (kkk) (Jasmin Showlah, Heini Vainionpää, Cecilia Sandell, Viivi Lehikoinen), 2) KU-58 49,26 (Tiia Rikamaa, Anne-Mari Lehtiö, Petra Perttula, Pauliina Perttula), 3) KUYU 50,61 (Heini Gråsten, Milla Kelo, Niina Kelo, Eveliina Määttänen).

4×400 m: 1 HKV 4.01,34 (Beda Eronen, Rauha Buchwald, Amira Chokairy, Oona Hujanen), 2) HIFK 4.01,81 (Emma Falck, Heini Vainionpää, Linda Aho, Viivi Lehikoinen), 3) KUYU 4.02,80 (Nelly Roukala, Hanna Liukka, Milla Kelo, Eveliina Määttänen), 4) KU-58 4.04,82 (Anne-Mari Lehtiö, Alma-Sofia Mäkelä, Hilla Uusimäki, Tiia Rikamaa). HKV sekä KU-58 juoksivat ensimmäisessä erässä ja HIFK sekä KUYU toisessa erässä.

4 x 800 m: 1 EsboIF 10.14,11 (Jasmin Koivunen, Jenny Fagerstedt, Jenny Vuonoranta, Riitta Paasio).

N19,

4×400 m: 1) EsboIF 4.02,83 (Josefina Paqvalén, Saga Rekonen, Eliisa Räsänen, Jessica Rautelin), 2) EspTa 4.05,21 (Saara Keskitalo, Satu Nissilä, Reetta Kämäräinen, Anni Jäntti).

3×800 m: 1) EsboIF 7.21,20 (Saga Rekonen, Josefina Paqvalén, Eliisa Räsänen).

4×100 m aj: 1) Esbo IF 62,62 (Katariina Liipo, Josefina Paqvalén, Jasmin Koivunen, Jessica Rautelin),

2) EspTa 62,97 (Reetta Kämäräinen, Laura Putkiranta, Camilla Kohl, Iiris Peterzéns), 3)

HIFK 63,62 (Veronica Rohula, Pinja Pikkupeura, Carmen Antonio, Suvi Eerikäinen). Esbo IF juoksi ensimmäisessä ja Tapiot sekä HIFK toisessa erässä.

N17,

4×100 m: 1) HKV 48,34 (Anni Siirtola, Charlotta Bützow, Heidi Parikka, Kira Kruuti), 2) EspTa 48,83 (Satu Nissilä, Anni Jäntti, Mette Gerkman, Iiris Peterzéns), 3) KUYU 49,03 (Kerttu Latvala, Sanni Mahonen, Iina-Kaisa Mäkelä, Rosanna Rajulin). Neljässä erässä juoksi yhteensä 22 joukkuetta!

4 x 300 m: 1) HKV 2.47,47 (Heidi Parikka, Anni Siirtola, Charlotta Bützow, Kira Kruuti), 2) KeskiUYU 2.47,93 (Kerttu Latvala, Iina-Kaisa Mäkelä, Sanni Mahonen, Saara Hakanen).  

4×100 m aj: 1) KUYU 61,14 (Sanni Mahonen, Iina-Kaisa Mäkelä, Rosanna Rajulin, Saara Hakanen), 2) HKV 61,20 (Anni Siirtola, Heidi Parikka, Charlotta Bützow, Kira Kruuti), KUYU juoksi ensimmäisessä ja, HKV toisessa erässä.


 

KUOPIO 16.6.2015 Viestinjuoksun Itä-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

4 x 100 m: 1) KuopRe 44,63 (Pyry-Pekka Härkönen, Tuomas Rouvali, Ville Keskinen, Janne Heikkinen).

4 x 800 m: 1) KuopRe 8.35,25, (Janne Heikkinen, Olli Pulkkanen, Joonas Mustonen, Ville Keskinen).

M19,

4 x 400 m: 1) Kuopion Reipas 3.30,09, (Sami Hänninen, Ville Hyttinen, Samu Mikkonen, Juho Pirskanen).

3 x 800 m: 1) Kuopion Reipas 6.04,43, (Vili Holopainen, Sami Hänninen, Samu Mikkonen).

Naiset,

4 x 100 m: 1) MiKV 50,62 (Viivi Avikainen, Mette Ukkonen, Paula Pelkonen).

4 x 400 m: 1) KuopRe 4.06,53 (Marianne Pitkänen, Maria Murtorinne, Kirsi Pekkanen, Sara Hänninen).

4 x 800 m: 1) KuopRe 9.52,79, (Maria Murtorinne, Venla Mäkäräinen, Marianne Pitkänen, Kirsi Pekkanen).

LAPPEENRANTA 16.6.2015 Viestinjuoksun Kaakkois-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

4×100 m: 1) LA 43,04 (Mikko Tuominen, Samuli Lehtinen, Aleksi Harju, Samuli Paalanen).

4 x 400 m: 1) AnjLi 3.34,28 (Antti Raskinen, Sami Maamela, Perttu Nyman, Eetu Nyman).

4×1500 m: 1) AnjLi 18.59,83 (Sami Maamela, Perttu Nyman, Eetu Nyman,Topi Kupias).

M17,

4×100 m: 1) LA 45,37 (Janne Kanerva, Lauri Eerola, Joonas Kanerva, Leevi Lyytinen).

M15,

4×100 m: 1) LA 46,78 (Joni Järvinen, Justus Arvelin, Leevi Kallio, Arttu Sandberg).

4 x 80 m aj: 1) LA 49,05 (Joni Järvinen, Karim Echahid, Arttu Sandberg, Leevi Kallio), 2) LUM 49,61 (Antti Parkkonen, Kaapo Kummunsalo, Jori Turtiainen, Henri Hoskonen)

Naiset,

4 x 100 m: 1) LA 48,49 (Elisa Hakamäki,Heli Halonen, Neea Honkala, Noora Pesola).

4×400 m: 1) LA 4.11,39 (Elisa Hakamäki, Heli Halonen, Jenna Pihkola, Noora Pesola) … 3) KarhKa 4.33,06 (Nelli Rantanen, Oona Kettunen, Henna Mäkinen, Krista Lindholm).  

 4×800 m: 1) KarhKa 10.09,86 (Krista Lindholm, Roosa Rantanen, Henna Mäkinen, Oona Kettunen).

N19,

4×100 m: 1) LUM 49,47 (Elina Peltola, Aleksandra Niiranen, Kristiina Halonen, Aino Heikkilä).

N15,

4×100 m: 1) LA 51,52 (Sanna Tiilikainen, Kia Kemppainen, Roosa Kinnunen, Roosa Villanen).

4×80 m aj: 1) LA 49,70 (Jemina Kousa, Sannamari Knuutila, Roosa Kinnunen, Kia Kemppainen).

OULU 16.6.2015 Viestinjuoksun Pohjois-Pohjanmaan mestaruuskilpailut

Miehet,

4×400 m: 1) KuivasjAu 3.58,14 (Sami Kallio-Kokko, Viljami Vuorre, Antti Männikkö, Matti Uusitalo).

4×1500 m: 1) LimNM 18.46,91 (Jesse Kuokkanen, Jarkko Paukkeri, Jani Määttä, Markku Nikkanen).

M19,

4×100 m: 1) OP 44,38 (Osku Loukkola, Jyri Kangasharju, Tuomas Määttä, Jere Posti).

Naiset,

4×100 m:1) OP 52,06 (Sara Walsh, Sini Oikarinen, Vilma Silvamaa, Enni Hietapelto)

4×800 m: 1) OP 11.33,90 (Elina Heikkinen, Sara Niva, Jenni Keränen, Heini Niva).

N19,

4×400 m: 1) RaahVe 4.28,70 (Wilma Isokääntä, Nea Heilala, Malviina Kortessalo, Paula Mikkonen).

SEINÄJOKI 16.6.2015 Viestinjuoksun Pohjanmaan ja Keski-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

4 x 100 m: 1) SeinäjsU 45,02 (Mikael Halkola, Mikko Kangas, Jesse Naukkarinen, Aleksi Lehto).

4×400 m: 1) PedersFa 3.28,36 (Simon Haglund, Jonatan Järn, Christoffer Envall, Niclas Sandells).

4×800 m: 1) KurikRy 8.09,08 (Juha Järvelä, Janne Mäntylä, Jussi Raittinen, Mikko Raittinen).

M19,

4×100 m: 1) JyväskKU 44,17 (Ilari Manninen, Aaron Savolainen, Lauri Hietaharju, Antti Ruuti), 2) TeuvRi 44,56 (Eetu Honkanen, Artturi Tiipiö, Leevi Kormano, Niko Vainionpää), 3) IlmajKi 45,02 (Matias Hannuksela, Aleksi Haapala, Gabriel Koppel, Nahashon Njehia).

4×100 m aj: 1) TeuvRi 59,28 (Eetu Honkanen, Niko Vainionpää, Leevi Kormano, Artturi Tiipiö).

3×800 m: 1) GamlakIF 6.20,67 (Janne Nyman, Juuso Haarala, Filiph Johansson).

M17,

4×100 m: 1) JKU 44,58 (Miska Sundberg, Daniel Savolainen, Julius Toivola, Iiro Surkka).

4×300 m: 1) JKU 2.36,54 (Kaapo Kangas, Viljami Hietaharju, Juho Nieminen, Iiro Surkka).

4×100 m aj: 1) JKU 55,19 (Kaapo Kangas, Julius Toivola, Miska Sundberg, Daniel Savolainen).

Naiset,

4×100 m: 1) SeinäjsU 49,52 (Sofia Kasari, Maria Herrala, Tiia Rintaniemi, Heidi Erkinheimo).

4×400 m: 1) IFNykn 3.54,86 (Anna Julin, Jonna Skrifvars, Simone Wiklund, Jonna Julin), 2) PedersFa 3.58,20 (Cecilia Långnabba, Heidi Eriksson, Emilia Borgmästars, Mette Paavolainen).

4×800 m: 1) KälvTa 10.24,57 (Justiina Juntunen, Roosa Hämäläinen, Johanna Ala-Pöntiö, Päivi Knutar).

N17,

4×100 m: 1) LarsmoIF 50,18 (Anni Salminen, Alina Strömberg, Jennifer Roos, Jenny Asplund).

4×100 m aj: 1) JKU 61,05 (Monika Ahonen, Nora-Julia Isoluoma, Hilla Nieminen, Vilhelmiina Tornberg).

N15,

4×80 m aj: 1) JKU 49,74 (Siiri Rainio, Oona Nieminen, Roosa Mähönen, Laura Koivisto).

TURKU 16.6.2015 Viestinjuoksun Lounais-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,

4×100 m: 1) HämeenlTa 41,82 (kkk) (Aaro Forss, Hannu Hämäläinen, Sampo Kiviharju, Arttu Seppänen).

4×400 m: 1) TuUL 3.19,25 (kkk) (Ville Wendelin, Juho Launto, Jukka-Pekka Smolander, Henri Hagelberg),2) NoorNo 3.20,76 (Teemu Lankinen, Matti Välimäki, Antti Lempinen, Eemeli Välimäki). 3) TuUL 3.33,62 (Jukka Moisio, Saku Lehikoinen, Simo Seppälä, Ilpo Haalisto), 4) TP 3.34,99 (Kalle Ikonen, Jaakko Laakso, Elias Saarinen, Benjamin Heinonen).

4×1500 m: 1) TuUL 18.33,22 (Jukka Kero, Jere Sipponen, Timo Kero, Ilpo Haalisto).

M19,

4×100 m: 1) TU-38 43,69 (Patrik Daymond, Aaro Pekkola, Aleksi Heimonen, Lauri Eneh), 2) TU-38 II 43,71 (Rashiid Jamac, Ilari Ryyppö, Aleksi Pelto, Joona Kopakkala), 3) TP 44,08 (Leo Railevirta,Julius Saarinen,Elias Saarinen, Anssi Pajukanta).

4×400 m: 1) TU-38 3.23,99 (Ilari Ryyppö, Lauri Eneh, Patrik Daymond, Aleksi Heimonen).

4×100 m aj: 1) TU-38 57,54 (Niklas Kivipuro, Aleksi Heimonen, Lauri Eneh, Aleksi Pelto).

3×800 m: 1) TU-38 6.27,11 (Manu Lahtinen, Jon Forss, Topi Lahtinen), 2) TuUL 6.34,93 (Antti Uusitupa, Kalle Linnasaari, Kennedy Charicha).

M17,

4×100 m: 1) KanksLei 44,92 (Joni Ojala, Eelis Hirvinen, Pyry Santahuhta, Eero Hirvinen), 2) NoormNo 45,42 (Tommi Kukkula, Teijo Lahdenperä, Leevi Vihtalahti, Santeri Välimäki), 3) SalVil 45,76 (Nuutti Pirhonen, Atte Sailola, Oscar Varalahti, Iiro Isokääntä), 4)TammelRy 46,02 (Juuso Kuusinen, Oskari Kaseva, Eetu Kurkikangas, Atte Kurkikangas).  

4×300 m: 1) NoormNo 2.35,11 (Tommi Kukkula, Leevi Vihtalahti, Hermanni Haaparanta, Santeri Välimäki).

4×100 m aj: 1) KanksLei 57,05 (Pyry Santahuhta, Eero Hirvinen, Joni Ojala, Eelis Hirvinen), 2) LempKiYU 58,69 (Santeri Kuusiniemi, Juuso Petäjäsuo, Nico Nurmesniemi, Tomy Nurmesniemi).

3×800 m: 1) TuUL 6.33,16 (Matias Lehtiaho, Elmo Kekkonen, Niklas Lainto).

P15 4×80 m aj: 1) TP 49,73 (Joel Turkka, Ville Suoniemi, Ville Eikkula, Joona Tuomi).

Naiset,

4 x100 m: 1) TP 48,70 (Merika Sumanen, Inka Kassinen, Jutta Kuusela, Tiina Hakanen), 2) TuUL 49,01 (Pauliina Pessi, Laura Nakolinna, Emma Niemi, Saara Raitis).

4×400 m: 1) TuUL 3.51,55 (kkk) (Saara Raitis, Emma Niemi, Silja Pelto-Piri, Venla Paunonen).

4×800 m: 1) TuUL 9.41,09 (Tiia Taipale, Silja Pelto-Piri, Suvi Miettinen, Hanna Uski).

N19,

4×100 m: 1) TP 47,73 (Jessi Landström, Sara Jokinen, Tiia Tammisalo, Heta Haapala), 2) TuUL 48,17 (Eeva Paavilainen, Emma Hyvärinen, Lotta Vento, Maiju Niemelä).

4×400 m: 1) TuUL 3.56,98 (Lotta Vento, Emma Hyvärinen, Laura Nakolinna, Maiju Niemelä), 2) TP 4.04,60 (Satu-Maaria Pentinlehto, Jannina Antila, Tiia Tammisalo, Sara Jokinen).

4×100 m aj: 1) TP 60,06 (Jessi Landström, Julia Enarvi, Karoliina Salminen, Sanna Pihkala), 2) TuUL 61,08 (Laura Rantanen, Pauliina Pessi, Lotta Vento, Emma Hyvärinen).

N17,

4×100 m: 1) TuWe 50,25 (Ilona Pulkkinen, Amanda Kylén, Greta Neffling, Taika Koilahti).

4×300 m: 1) TuWe 2.46,49 (Ilona Pulkkinen, Amanda Kylén, Marika Aarnio, Taika Koilahti), 2) NoormNo 2.51,68 (Jenni Walli, Jenni Lope, Taija Lankinen, Nuppu Leppänen).

3×800 m: 1) TuWe 7.14,74 (Ilona Pulkkinen, Melinda Mustonen, Marika Aarnio).

N15,

4×800 m: 1) TP 9.43,98 (Aino Sikkinen, Kiia Keinonen, Frida Hämäläinen, Jemina Forss).