Flying Finns -sarja jatkui Kuortaneen maastofinaalissa

(Kotimaankatsaus 22.9.) – Myrskytuulen riepottelemana lauantaina kilpailtiin maratonin SM-kilpailuiden lisäksi mm. Kuortaneen maastofinaali, olympiapainonheiton mestaruuskilpailut, Ruissalojuoksut sekä useita muita maantiejuoksuja ja heittokilpailuita.

Flying Finns -sarjan kolmannessa osakilpailussa Kuortaneella nopeimmat maastojuoksijat olivat Gamlakarleby IF:n 35-vuotias Mikael Bergdahl ja Lappeenrannan Urheilu-Miehien 16-vuotias Moona Korkealaakso.

Bergdahl juoksi kuusi vuotta sitten 1500 metriä komeasti 3.39,44, lopetti sen jälkeen tavoitteellisen harjoittelun, mutta on kuluneena vuonna taas saavuttanut SM-kilpailuiden pistesijat toukokuussa maastojuoksun joukkuekilpailussa ja syyskuussa 4x800 metrin viestinjuoksussa.

Korkealaakso harjoittelee yhdessä Alisa Vainion kanssa Jarmo Viskarin valmennuksessa. Hän on kolmena viime vuonna saavuttanut tyttöjen SM-kilpailuissa yhdeksän Suomen mestaruutta kahdeksalla eri juoksumatkalla.

 

Olympiapainonheiton mestaruuskilpailut Virroilla

Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Tuomas Kalliovaara voitti Virroilla olympiapainonheiton Suomen mestaruuden täyspainoisella 56 paunan (25,4 kg) heittopainolla. Kalliovaaran tulos tässä entisessä olympialajissa oli 12,57. Juha Kauppisen seitsemän vuotta vanha Suomen ennätys kirjataan 12,95.

56-paunaista heittopainoa kutsutaan nykyisin olympiapainoksi. Se oli miesten olympialaji vuosina 1904 ja 1920. Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa ja Kansainvälisen aikuisurheiluliiton (WMA) mestaruuskilpailuissa miehet heittävät nykyisin tätä kevyempää 35-paunaista (15,88 kg) ns. naisten olympiapainoa.

Olympiapainonheiton mestaruuskilpailuiden yhteydessä heitettiin myös kevyempää nykypainoa. Tampereella junioreiden MM-kilpailuissa hopeamitalin kiekonheittäjänä saavuttanut Virtain Urheilijoiden Helena Leveelahti heitti 9,08-kiloista painoa ennätyksensä ja naisten tämän vuoden kärkituloksen 17,83.

Leveelahti kohoaa Suomen kautta aikain tilastossa jaetulle seitsemännelle tilalle sentilleen samalla tuloksella, kuin hänen 23 vuotta vanhempi seuratoverinsa Kirsi Koro, joka heitti saman tuloksen vuonna 2013. Suomen ennätys on 20,15, minkä on heittänyt Sini Latvala vuonna 2004.

Moukarinheitossa viidesti eri ikäluokkien Suomen mestaruuden voittanut Kaustisen Pohjan-Veikkojen Jesse Lehto palasi kilpakentille ensi kerran toukokuun jälkeen. Pitkäaikaisesta sairaudesta toipunut Lehto heitti kotikentällään miesten moukaria jo ilahduttavan hyvin 66,08.

 

Iivo Niskanen, Kaarlo Maaninka ja Karin Storbacka lähtöviivalla

Maastohiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen juoksi Pohjois-Savon maantieviestin nopeimman osuusajan Puijon Hiihtoseuran voittajajoukkueessa. Tunnelmalliseen klassikkokilpailuun osallistui tänä vuonna 94 joukkuetta ja 356 juoksijaa. Kaarlo Maaninka puolestaan kilpaili nimikkojuoksussaan Posiolla.

Kalevan kisoissa kahdeksan Suomen mestaruutta 400 – 1500 metrin juoksuissa saavuttanut Pedersören Falkenin Karin Storbacka ilmestyi yllättäen lähtöviivalle Helsingissä Lassilan tekonurmikentällä, missä ammuttiin Haaga Runin lähtölaukaus. Storbacka voitti naisten maantiekympin ajalla 38.07.

Elämänsä ensimmäisen puolimaratonin juossut Forssan Salaman 18-vuotias Astrid Snäll voitti Turussa naisten Ruisrääkin ajalla 1.21.58. Ruissalojuoksuissa saapui tänä vuonna maaliin 1113 juoksijaa.

(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)

 

KOTIMAANKATSAUS 22.9.2018

PARASTA A-RYHMÄÄ:

HELSINKI 22.9.2018 Haaga Run

Naiset,

10 km: 1) Karin Storbacka PedersFa 38.07.

Tulospalvelu:

KAUSTINEN 22.9.2018 Kaustisen syysheitot

Miehet,

Moukari: 1) Jesse Lehto KaustPV 66,08.

KUOPIO, Karttula 22.9.2018 Pohjois-Savon maakuntaviesti

Miehet,

11,7 km maantieviesti (1,3+2,6+3,9+2,6+1,3 km): 1) PuijHS 39.22 (3:s osuus Iivo Niskanen 12.12), 2) Savon ammattiopisto 40.05 (3:s osuus Samu Mikkonen KuopRe 12.37), 3) SiilinjHS 40.09.

Naiset,

7,8 km maantieviesti (1,3+2.6+2.6+1,3 km): 1) KuopRe 30.26 (2:nen osuus Maria Murtorinne-Taskinen 9.55), 2) SiilinjHS 32.09, 3) PuijHS 32.13.

(94 joukkuetta. 356 kilpailijaa.)

Tulospalvelu:

KUORTANE 22.9.2018 XXVIII Kuortaneen maastofinaali & Flying Finns 3/4

Miehet,

8,3 km: 1) Mikael Bergdahl 35 GamlakarlIF 29.53, 2) Jonas Ingo VasaIS 29.55, 3) Joni Hulkko 35 JalasjJa 30.23.

M19 5 km: 1) Julius Mäkinen 17 TP 17.22, 2) Valtteri Luomala 17 KauhWi 18.28, 3) Ahmed Mohammed Abdu SeinäjSU 18.43 (19-v. voittaja).

M15 3,3 km: 1) Wäinö Hautala LA 12.45, 2) Otto Hirvilampi 14 ÄhtärU 13.14 (14-v. voittaja), 3) Pietari Jussinmäki 14 HalsTo 13.15.

Naiset,

5 km: 1) Moona Korkealaakso 16 LUM 18.19, 2) Jenni Moskari KU-58 19.11, 3) Johanna Kykyri 38 KälvTa 23.54 (maratonin SM 2012).

N19 3,3 km: 1) Venla Saari 15 JKU 13.09 (15-v. voittaja), 2) Kiia Paavola 14 JKU 13.19 (14-v. voittaja), 3) Elma Hannikainen 13 HKV 13.27 (13-v. voittaja), 4) Melissa Kykyri 14 KälvTa 13.33, 5) Reija-Elina Jylhä 14 HalsTo 13.43, 6) Helmi Karkiainen 13 KeurKi 13.54, 7) Sara Kivenmäki KuortKu 14.01 (19-v. voittaja).

Tulospalvelu:

Flying Finns-sarja:

LAPPEENRANTA, Joutseno 22.9.2018 Maratonin SM-kilpailut & XXXVII Kullervo-maraton

Tulospalvelu:

NIVALA 22.-23.9.2018 Pyssymäen ultrafestivaali

(Suomen pisin polkujuoksu. Soisessa maastossa.)

Miehet,

171 km polkujuoksu: 1) Mika Leppälä JoSi 27.14.

Tulospalvelu:

POSIO 22.9.2018 Kaarlon juoksu

Miehet,

9 km: 1) Teemu Hoisko 17 KemijU 33.17 … 3) Kaarlo Maaninka 65 KauhajKa 35.09 (olympiakisojen hopeaa ja pronssia v. 1980).

TURKU 22.9.2018 XLVI Ruissalojuoksut

Miehet,

Puolimaraton: 1) Juuso Hakala TuUL 1.15.43.

10 km: 1) Niklas Heikkilä 18 KuusankUS 33.12, 2) Niklas Wihlman TuUL 33.15, 3) Aku Nikander JäminJä 33.30, 4) Mikko Vesma 16 TuUL 35.01 … 6) Matias Vesma 16 TuUL 35.38 (kaksoset). – (Bruttoaika: Heikkilä 33.11.)

Naiset,

Puolimaraton: 1) Astrid Snäll FoSa 1.21.58, 2) Petra Kilpeläinen Turku 1.27.04, 3) Merja (Takamäki-)Rautiainen 48 VilppVe 1.37.05 (10000 m 34.25,14 -93). – (Bruttoaikoja: Snäll 1.21.59, Kilpeläinen 1.27.07.)

10 km: 1) Heljä-Viivi Unkila 16 TuUL 39.09, 2) Andreina Kero 40 TuUL (GER) 39.38, 3) Amanda Virtanen TuUL 40.31. – (Bruttoaika: Kero 39.39.)

(1113 saapui maaliin.)

Tulospalvelu:

VIRRAT 22.9.2018 Perinneurheiluliiton olympiapainonheiton mestaruuskilpailut

Miehet,

Paino (25,4 kg): 1) Tuomas Kalliovaara LUU 12,57 (kkk), 2) Tuomo Tarvainen 43 KauhWi 10,07, 3) Jussi Tukeva JalasjJa 9,69 (30-v. mestari), 4) Jussi Murtasaari 42 KuopRe 9,40 (40-v. mestari).

Naiset,

Paino (15,88 kg): 1) Kirsi Koro 42 VirtainU 7,84 (40-v. mestari), 2) Teija Aho 47 PulkkPo 7,39 (45-v. mestari), 3) Satu Lehtonen 48 LS35+ 7,03, 4) Sirpa Tarvainen 41 KauhWi 7,02, 5) Anneli Oksanen 50 LoimVo 6,90.

Kansalliset painonheittokilpailut:

Miehet,

Paino (15,88 kg) 1) Tuomas Kalliovaara LUU 18,22, 2) Jussi Murtasaari 42 KuopRe 15,40.

Naiset,

Paino (9,08 kg): 1) Helena Leveelahti 19 VirtainU 17,83 (kkk & ka-7), 2) Kirsi Koro 42 VirtainU 13,63, 3) Satu Lehtonen 48 LS35+ 11,77.

Tulospalvelu: