Baas kuorrutti tuplamestaruuden huippuajalla – Lehtonen aitoi tuplan – Prännin kiekko kaarsi ennätykseen

Veitsiluodon Kisaveikkojen Mette Baas ei ujostellut Kemin tuulista säätä ja vähäistä kokemustaan 400 metrin aitajuoksusta. Baas voitti 22-vuotiaiden naisten 400 metrin aitajuoksun Suomen mestaruuden huippuajalla 58,53, jolla oma ennätys koheni lähes kaksi sekuntia. Baas voitti Kemissä perjantaina myös 400 metriä ja juhli kotikisoissaan tuplaa.

Viivi Lehikoisen nimissä oleva naisten tämän kauden kotimainen kärkiaika on vain hitusen nopeampi 58,48.

– Juoksu oli alussa melkoista hakemista, mutta se helpottui, kun alkoi hapottaa, nopeus putosi ja juoksun loppu meni siksi paremmin, Baas arvioi puuskatuulessa juostua 400 metrin aitakilpailua.

– Aika oli positiivinen yllätys. En osannut odottaa tuollaista.

Kalevan kisojen ja Kemin nuorten SM-kilpailujen sileän 400 metrin mestari Baas juoksi juniorina 300 metrin aitoja. Mutta viime ja tänä vuonna hän on juossut 400 metrin aidat vain kerran viime kesänä, jolloin syntyi oma ennätys 60,23 ja kerran tänä kesänä.

– Tämä kyllä kannustaa juoksemaan aitoja jatkossakin. Ehkä sitten joskus voi startata 400 metrin aitoihin luottavaisin mielin, Baas tuumi.

Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläinen oli toinen ajalla 60,26.

– Aika perusjuoksu. Samanlainen kuin Kalevan kisoissa, Turussa viikko sitten viidenneksi ajalla 60,30 juossut Hämäläinen sanoi,

Vasa IS:n Mathilda Kvist oli kolmas ajalla 60,76.

Lehtoselle myös aitamestaruus: Oli aika raskas kierros

Liedon Parman Tuomas Lehtonen juoksi Mette Baasin tapaan Kalevan kisojen voiton jatkoksi Kemissä 400 metrin sileän ja 400 metrin aitojen 22-vuotiaiden mestaruudet. 400 metrin aidat Lehtonen voitti ajalla 51,75. Porvoon Akilleksen Jonni Blomqvist oli toinen ajalla 52,24 ja HIFK:n Anton Tallbacka kolmas ennätyksellään 53,63.

– Mestaruudet olivat täällä tärkeimmät. Nyt en lähtenyt yrittämään samanlaista aikaa kuin Kalevan kisoissa, sen verran 400 metriä painoi jaloissa, Lehtonen sanoi.

Lehtonen johti tuulisessa säässä käytyä kilpailua koko matkan.

– Viimeinen aitaväli ei mennyt hyvin. Sen verran varmistelin, että vaihdoin siinä 16 askelen rytmiin. Se olisi varmaan mennyt paremmin 15 askelella. Kaikkiaan aika raskas kierros. Ainakin takakaarteessa oli kova vastatuuli, Lehtonen kertoi.

Laakso piti suosikin asemansa

Tapanilan Erän Tomi Laakso piti suosikin aseman 19-vuotiaiden 400 metrin aitajuoksussa. Hän oli Turun Kalevan kisoissa kuudes ja voitti Kemissä mestaruuden ylivoimaisesti ajalla 54,40. Laakson ennätys on Kalevan kisoissa juostu 53,91.

– Mestaruutta läksin hakemaan. Juoksu tuntui aika hyvältä. Vaikka tuuli, se ei paljon häirinnyt, Laakso sanoi.

Toiseksi sijoittui Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Dani Lirkki ennätyksellään 55,90. Aempi ennätys oli 56,34. Myös kolmanneksi juossut Turun Urheiluliiton 17-vuotias Nuutti Kokko teki ennätyksensä 57,33. Kilpailu oli hänelle vasta toinen 400 metrin aidoissa.

Tuuli sotki askelrytmit, mutta Karjalahti aitoi mestariksi

Nurmijärven Yleisurheilun Erin Karjalahti ei ujostellut puuskaista tuulta. Hän avasi 19-vuotiaiden 400 metrin aitajuoksun finaalin lujaa ja piti asemansa loppuun asti. Mestaruus heltisi 100 metrin viidennen sijan jatkoksi ajalla 62,32.

– Olen nukkunut aika heikosti koko viikon. Elämässä on ollut stressiä. Se tuntui tuossa loppusuoralla. Ajattelin, selviänkö maaliin ja samalla ihmettelin, ettei muita näkynyt. Yleensä kun olen aloittanut lujaa, joku on tullut lopussa ohi, Karjalahti sanoi.

Tuulisessa säässä kilpailu ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan, mutta se ei mestaria häirinnyt.

– Askelrytmi meni ihan sekaisin suunniteltuun verrattuna, Karjalahti hymyili.

HIFK:n Vilma Hakala oli toinen ajalla 63,82 ja B-erän voittanut Savonlinnan Riennon moniottelija Neea Käyhkö kolmas ajalla 64,81.

Pränni paransi ennätystään kolmesti

Track and Field Espoon Antti Pränni parani ennätystään kolmesti ja voitti Kemissä 19-vuotiaiden kiekonheiton mestaruuden hyvällä tuloksella 58,95. Tulos vei hänet ikäluokassaan Suomen kaikkien aikojen tilastossa yhdeksänneksi.

– Suomen ennätystä läksin hakemaan ja se oli lähellä. Olisi vain pitänyt saada heitto lähtemään vähän enemmän oikeaan sektoriin, Pränni totesi.

Pränni heitti kilpailun kolme pisintä heittoa: 57,66, 58,66, 58,95. Ne kaikki ylittivät Prännin aiemman ennätyksen 57,23 ja olisivat riittäneet myös voittoon. Toiseksi kilpailussa heitti Ilmajoen Kisailijoiden Rami Kankaanpää tuloksella 55,67.

Kuluvan kesän kisoissa 197-senttinen lahjakas heittäjä on rikkonut ennätyksiään 19-vuotiaiden 1,75 kilon kiekolla ja miesten 2 kilon kiekolla. Sitä hän heitti Turun Kalevan kisoissa 53,19 ja oli viides.

– Oikean jalan nilkka pyörähti pari kuukautta sitten. Sitä kuntouttaessa treenasin yläkropan voimaa ja sain sitä kautta fysiikkaa parannettua, Pränni setvi kesän hyvän vireen taustoja.

Imatran Urheilijoiden Eero Virtanen oli Prännin ja Kankaanpään jälkeen kolmas tuloksella 53,23.

https://live.tuloslista.com/8382