Åstrand jätti kilparadat: Viestien jaettu ilo ei unohdu

Jonathan Åstrand päätti aktiiviuransa kuluvaan syksyyn. Hän jättää kilparadat yhtenä kotimaisen pikajuoksun kaikkien aikojen parhaista.   

Juoksijan mukaan rahkeissa olisi ollut varaa parempaankin, mutta omien rajojen etsimistä rajoittivat vammat sekä ammattimaisen harjoittelun mahdollistavien resurssien puute.

- Itsestäni tuntuu, etten ihan löytänyt omaa maksimiani, mutta motivaatio ei enää riitä jatkaa uraa, eikä siihen ole oikein edellytyksiäkään, Åstrand sanoo.

Åstrand, 31, aloittaa syksymmällä kaupan alan töissä Vaasassa. Sydän sykkii urheilulle kuitenkin niin vahvasti, että hänet saatetaan jossakin vaiheessa nähdä valmentajana.

- Valmennushommat ovat jossain vaiheessa ihan mahdollisia, jos vaan löytyy sopiva nuori urheilija. Nyt olen keskittynyt vain siihen, että saan tämän urheilun jälkeisen elämän toimimaan, Åstrand sanoo.

Viestimenestykset jäivät mieleen

IF Kraftin juoksijan tavaramerkki oli loistava luontainen nopeus ja kepeän kimmoisa askel. Kilpakentät hän jättää 100 metrin kotimaan kaikkien aikojen tilaston kolmantena (10,26) ja paraatimatkansa 200 metrin kakkosena (20,50). Hänen nimissään on myös 200 metrin halli-SE 20,72.

Åstrand eteni MM-kisoissa 200 metrin välieriin Daegussa 2011. Samaan hän pystyi vuosien 2010 ja 2012 EM-kisoissa sekä EM-hallien 60 metrillä 2011.

Kalevan kisoista Åstrand juoksi 100 ja 200 metrin matkoilla yhteensä 7 mitalia (4+2+1). Sadan metrin mestaruuden hän voitti kerran ja 200 metriä kolmesti.

Parhaiten juoksijan mieleen ovat painuneet viestimenestykset.

- Viestien hauskuus on siinä, että saa jakaa ilon ja hyvän fiiliksen. Kyllä Barcelonan EM-kisojen 4 x 100 metrin seitsemäs sija ja SE-aika oli todella hieno hetki. Samoin 22-vuotiaiden EM-kisojen viestipronssi 2007, Åstrand sanoo.

- Olen edelleen lähes kuukausittain yhteydessä monien viestijuoksukavereiden kanssa, vaikka heistäkin moni on jo lopettanut juoksu-uransa.

Maajoukkueleiri toi motivaation

Åstrand aloitti huipulle tähtäävän harjoittelun melko myöhään.

- Innostus syttyi, kun sain mahdollisuuden harjoitella maajoukkueen mukana Teneriffalla. Ennen sitä oli motivaation kanssa pieniä vaikeuksia. Leirillä totesin, että kun saan olla mukana, miksei yrittäisi tosissaan, Åstrand sanoo.

Närpiöläislähtöinen juoksija oli Jan-Erik Bergmanin valmennuksessa 14 vuotta ennen kuin vaihtoi kolme vuotta sitten Petteri Jousteen hoiviin. Kuluneen ja rikkonaiseksi jääneen kauden hän harjoitteli taas Bergmanin johdolla.

- Jannen kanssa oltiin enemmän kavereita kuin valmentaja ja valmennettava. Jos oli huono päivä kumpikin tiesi sen heti. Kun sitten kehityin 2011 ja 2012, Janne ei oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä kehityksen eteen, joten päätettiin kokeilla valmentajan vaihtoa. Petterin kanssa olin tehnyt muutaman talven Teneriffalla paljon yhteistyötä, Åstrand muistelee.

 Uuden kehitysharppauksen hakeminen tyssäsi vammoihin.

- Molemmat akillesjänteet ovat kiusanneet viimeiset kolme vuotta. En oikein koskaan saanut tarkkaa tietoa siitä, mistä se johtuu. Moni asiantuntija niitä tutki. Kaikki sanoivat vähän eri asioita, joten loppupeleissä ei oikein tiennyt, että onko se sitä tai tätä, Åstrand sanoo.

Serkkupojasta kasvamassa huipputekijä

Aiemmin urallaan Åstrand kuntoutti kahdesti takareisivaivan. Lajin nousevia nimiä hän kehottaa kuuntelemaan tarkasti kropan viestejä.

- Tärkeintä on pysyä terveenä. Kaikessa tekemisessä pitää olla koko ajan järki mukana. Minkään jutun ei saisi antaa mennä överiksi.

Lajin tulevaisuuden lupauksista Åstrand seuraa erityisen tarkasti porvoolaista serkkuaan Isac Wedenbergiä, joka juoksi hiljattain 15-vuotiaiden poikien 300 metrin Suomen ennätyksen 35,30.

- Fiksu poika. Hän miettii tarkkaan kaikki asiat.

 

astrand-jonathan-1.jpg
Jonathan Åstrand on aina viihtynyt viesteissä. Norjan Bärumissa hän sai ruotsalaisurheilijat lämpenemään tuulettaessaan 4x200 metrin viestinjuoksun ankkurina, samalla kun kiri ruotsalaisjuoksijan ohi toiseksi.
astrand_jonathan_3.jpg

​Faktat: Jonathan Åstrand

31-v. (9.9.1985)

IF Kraft

Asuu: Vaasassa

Valmentajat: Jan-Erik Bergman ja Petteri Jouste

Ennätyksiä:

Ulkoradoilla: 100 m 10,26 ja 200 m 20,50. Oli Barcelonan EM-kisoissa 2010 juoksemassa 4 x100 metrin silloista SE-aikaa 39,29.

Hallissa: 60 m 6,70 ja 200 m 20,72 (SE).

Saavutuksia:

- Kalevan kisoista 100 ja 200 metrin matkoilla yhteensä 7 mitalia (4+2+1). Mestari 100 metrillä 2013 ja 200 metrillä 2010, 2012 ja 2013.

- SM-halleista kolme mestaruutta 60 metrillä 2010 ja 200 metrillä 2009 ja 2012.

- MM-kisoissa 200 metrin välierissä 2011, EM-kisoissa  200 metrin välierissä vuosina 2010 ja 2012. Mukana myös 2014.

- EM-hallien 60 metrin välierissä 2011

- Olympiaedustaja Lontoossa 2012

16.09.2016 - 18:28