Arttu Korkeasalo pisti jälleen 17-vuotiaiden SE:n uusiksi

Arttu Korkeasalo pisti jälleen 17-vuotiaiden SE:n uusiksi

Nuorten Eliittikisoissa Valkeakoskella nähtiin 19-vuotiaiden miesten kuulassa suomalaisittain kovia kaaria. Lielahden Kipinän Arttu Korkeasalo työnsi kuuden kilon rautapalloa kolmannellaan 19,20, jolla Kipinän lahjakkuus paransi omissa nimissään olevaa 17-vuotiaiden SE:tä 20 sentillä. Viides kierros toi vielä seitsemän senttiä lisää, joten voittotulos ja uusi ikäluokan SE on nyt 19,27. Ennen Korkeasalon ennätysparannusta Porin Yleisurheilun Eero Ahola pukkasi 19,00.

– Finaalipaikka on tavoite Italian Grossetossa pidettävissä juniorien EM-kilpailuissa. Mitaliin vaaditaan päälle 20 metrin pukkausta. Se vaatisi jo täydellistä onnistumista, 196-senttinen Korkeasalo analysoi Apian kesäillassa.

– Työntö oli pahasti kateissa ennen juhannusta, joten tämä kisa teki erityisesti päälle enemmän kuin hyvää.  Isä-Kari on henkilökohtainen valmentajani. Sen lisäksi Mika Halvari on pitänyt kauden mittaan useamman tekniikkaleirin.

Korkeasalo on kehittynyt vielä maltillisin voimavaroin.

– Parannettavaa on joka osa-alueella, ”kauppiksessa” opiskeleva mörssärijätti myhäili.

Santeri Kuusiniemi, 18, taitaa sileät kuin aitamatkatkin. Lempäälän Kisa Yleisurheilun sprintteri kokeili ensi kerran tänä suvena 110 metrin aitoja. Ei lainkaan hassummin, sillä loppuaika 13,82 riittää kuudenneksi 19-vuotiaiden kaikkien aikojen tilastoissa.

Kuusiniemi on ns. myöhemmällä iällä yleisurheiluun erikoistunut. – Jalkapallo oli 11 vuotta päälajini. Vasta pari vuotta sitten otin vakavammin pikajuoksun ohjelmaan. Monipuolisesta harjoittelusta on ollut hyötyä, tämän kevään ylioppilas tuumi vihjailevasti.

Kuusiniemen ennätys satasella on 10,58 ja 200 metrillä 21,27. – Molemmilla matkoilla on tavoitteena finaalipaikka Grossetossa, minimissään yhteensä neljä juoksua ja 40 sekunnin alitus 4 x 100 metrillä.

– Syksyllä on sitten armeija, toivon mukaan, hän jutteli. Naisten 17-sarjan kuulassa nähtiin teknisesti hyviä työntöjä ja myös pitkiä kaaria. Maaningan Kaisu Eskelinen puhkaisi peräti kolme kertaa 15 metriä, parhaallaan peräti 15,57.

– Olen todella iloinen tämän alevan päivän kilpailutyönnöistäni. Tänä kesänä ennätykseni on parantunut jo 1,5 metrillä.  Tavoite oli 15 metrin puhkaisu, joten tulostavoite on saavutettu, Juha Nykäsen valmennettava säteili Apian kentän kisan jälkeen.

Eskelisen käteen sopii jo neljän kilon rautapallokin.

– Ennätys on 13 metriä ja sitä olisi hyvä parantaa Kalevan kisoissa ja työntää vielä finaalikierroksilla, hän sanoi.

 

Viisi urheilijaa tuhannen pisteen kastiin

Tuhannen pisteen urheilijat olivat: kuulapojat Arttu Korkeasalo, Eero Ahola ja kolmanneksi sijoittunut Ville Välimaa 17,89 kantaneella pukkauksella. Kaksi muuta olivat Lempäälän Santeri Kuusiniemi ja Maaningan Kaisu Eskelinen.

(Jarmo Hakanen.)

 

VALKEAKOSKI 13.7.2017 Nuorten Eliittikisat 4/5

M19,

100 m (0,1 m/s): 1) Juho Rönkä JanJa 11,48.

400 m: 1) Mikael Granqvist SibVa 50,38, 2) Kaapo Kangas JKU 51,87.

110 m aj (100 cm, 0,0 m/s): 1) Santeri Kuusiniemi LempKi 13,82 (1000 p juniori), 2) Pyry Santahuhta KankaanpSL 14,84.

Korkeus: 1) Jussi Lepistö OrivPo 195.

Pituus: 1) Topias Koukkula (21-v.) KangU 747 (0,8 m/s), 2) Tomy Nurmesniemi (16-v.) LempKi 655 (1,9).

Kuula (5 kg): 1) Arttu Korkeasalo LielKi 19,27 (17-v. SE, ent. 19,00 Korkeasalo 29.6. Kokemäki), 2) Eero Ahola PorinYU 19,00, 3) Ville Välimaa KU-58 17,89. – (Kaikki kolme palkittiin 1000 p junioreina.)

Kiekko (1,75 kg): 1) Olli Niemi KangKi 47,12.

M17,

100 m (-0,6 m/s): 1) Eric Sjölund Åland (MÌFK) 11,31, 2) Eero Hirvinen KankaanpSL 11,42.

200 m (-0,7 m/s): 1) Eric Sjölund Åland (MIFK) 23,05.

1500 m: 1) Vilho Kilpeläinen PiikKe 4.13,53.

Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 198, 2) Casper Tillander SibVa 195.

3-loikka: 1) Jonatan Kinnunen SaarijPu 13,79 (0,0 m/s).

Kuula (5 kg): 1) Ville Halonen PyhäselU 16,59.

Kiekko (1,5 kg): 1) Heikki Leveelahti VirtainU 52,39, 2) Markus Alajoki VammSV 50,79, 3) Ville Halonen PyhäselU 46,68.

N19,

100 m (-0,5 m/s): 1) Nea Laine HämTa 12,62.

1500 m: 1) Nea Nurmisto TU-38 4.55,16, 2) Maarit Kuhmonen TU-38 4.56,27.

Korkeus: 1) Saara Sinervo SalVil 169.

Pituus: 1) Olivia Mäkinen TP 571 (0,3 m/s), 2) Riina Rautelin EsboIF 551 (0,9), 3) Oona Hietala TP 548 (1,2).

Keihäs: 1) Mette Gerkman EspTa 40,55.

N17,

100 m (-0,1 m/s): 1) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 12,61.

200 m: 1) Anni Nylund Åland (JomalaIK) 26,45 (B-erän voittaja -0,1 m/s), 2) Karoliina Kujanpää ValkeakHa 26,52 (A-erän voittaja -0,2 m/s).

400 m: 1) Elin Mickos SibVa 59,72.

1500 m: 1) Sini Tirri ToijVau 4.52,53.

Seiväs: 1) Emma Rovasalo HyvinkSU 340.

Kuula (3 kg): 1) Kaisu Eskelinen MaaningMa 15,57 (1000 p juniori), 2) Patricia Kellgren HIFK 12,96, 3) Nelli Talvitie HyvinkSU 12,62.

Keihäs (500 g): 1) Tessa Toropainen SuolUrho 41,06.