Anniina Kortetmaa viiletti satasen 11,70

Anniina Kortetmaa viiletti satasen 11

Jyväskylässä aikuisten ja nuorten maajoukkueurheilijat tekivät hyviä tuloksia. Muun muassa nuorten arvokilpailujen tulosrajoja rikottiin urakalla. 

Kannuksen Uran 20-vuotias Anniina Kortetmaa viiletti 100 metrin ennätyksensä 11,70.  Hän paransi ennätystään yhdellä kymmenysosasekunnilla ja alitti 22-vuotiaiden EM-kilpailujen tulosrajan 0,15 sekunnilla. Kortetmaa juoksi jo alkuerässä ajan 11,71.  Hän on kotimaan vuositilastossa toisena Milja Thuresonin jälkeen.

Kortetmaa oli kilpailussa ylivoimainen ykkönen, sillä toiseksi tullut Kuopion Reippaan Maria Räsänen hävisi hänelle 0,34 sekuntia. Räsänen on juossut kaksi vuotta sitten ennätyksekseen 11,65.

Monni pyyhälsi ennätyksensä 10,64

Viisi miestä juoksi 100 metriä alle 11 sekunnin, ja heistä neljä neljä uuden ennätyksensä. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Petteri Monni kohensi kuusi vuotta vanhaa ennätystään peräti 0,16 sekunnilla lukemiin 10,64.

Monnin päälaji on 400 metrin aitajuoksu, jossa hän on voittanut Suomen mestaruuden vuosina 2010, 2011 ja 2013. Monni nousi satasen vuositilastossa Otto Ahlforsin jälkeen kakkoseksi.

Monnin seurakaveri Elmo Lakka pinkoi toiseksi ajalla 10,71. Hänen ennätyksensä on 10,57. Viime viikonloppuna Karjaalla Lakka juoksi päälajinsa 110 metrin aidat harvinaisen rajussa kymmenen sekuntimetrin myötätuulessa aikaan 13,83. Jyväskylässä Lakka aitoi 110 metriä 4,1 sekuntimetrin myötätuulessa 14,07.

Myös Seinäjoen seudun Urheilijoiden 19-vuotias Aleksi Lehto pyyhälsi ajan 10,71. Hän lohkaisi ennätyksestään 14 sadasosasekuntia. Lisäksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juho Kaihlajärvi ja hänen seurakaverinsa Tatu Vähäkangas juoksivat ennätyksekseen 10,88. Kaihlajärvi juoksi ajan finaalissa ja Vähäkangas alkuerässä. Finaalissa tuuli puhalsi selän takana juuri sopivasti tasan kahden sekuntimetrin voimalla.

Hurske aitoi satasen 13,44

Tampereen Pyrinnön 20-vuotias Reetta Hurske voitti naisten 100 metrin aitajuoksun ajalla 13,44. Hän jäi ennätyksestään vain yhden sadasosasekunnin. Aika alittaa reippaasti 22-vuotiaiden EM-rajan. Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Ida Aidanpää aitoi 13,54 ja hänen 18-vuotias seurakaverinsa Emma Koistinen 13,75.

Koistinen alitti hulppeasti 19-vuotiaiden EM-rajan. Naisten 100 metrin aitajuoksussa puhalsi tuuli sopivan myötäisesti tasan kaksi metriä sekunnissa.  Hurske ja Aidanpää ovat vuositilastossa toisena ja kolmantena Nooralotta Nezirin jälkeen.

Mustola juoksi kärkiajan

Hallitseva Suomen mestari ja EM-kilpailuedustaja Kalajoen Junkkareiden Katri Mustola juoksi 400 metrin kauden kotimaisen kärkiajan 55,38. Lappeenrannan Urheilu-Miesten 15-vuotias Aleksandra Niiranen juoksi ikäisekseen loistavan ajan 56,95.

Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen alitti 400 metrin aitajuoksussa 22-vuotiaiden EM-rajan ennätyksellään 59,99.  Anniina Laitinen juoksi viikko sitten Belgiassa kauden kotimaiseksi kärkiajaksi 58,71. Pekkanen on tilastossa kolmantena Laitisen ja Emma Millardin jälkeen.

Pullola kolmiloikkasi 13 metriä

Vaasan Vasaman 18-vuotias Emma Pullola hyppäsi kolmiloikkaa kauden avauskisassaan tasan 13 metriä. Myötätuulta oli siinä hypyssä 2,6 metriä sekunnissa. Tilastokelpoisessa tuulessa hän loikki ennätyksensä 12,80, joka ylittää myös 19-vuotiaiden EM-rajan. Imatran Urheilijoiden Senni Salminen loikki tilastokelpoisesti 12,94 eli hänkin ylitti 19-vuotiaiden EM-rajan.

Vasa IS:n Erica Hjerpe hyppäsi seivästä ulkoennätyksensä 416.  Tulos ylittää 22-vuotiaiden EM-rajan. Hjerpe on vuositilastossa Minna Nikkasen jälkeen toisena. Myös Helsingin Kisa-Veikkojen Aino Siitonen ylitti 22-vuotiaiden EM-rajan tuloksella 405.

Lempäälän Kisan kiekonheittäjä Heini Järventausta ylitti 22-vuotiaiden EM-rajan tuloksella 50,27. Kuopion Reippaan Eveliina Rouvali ylitti 19-vuotiaiden EM-rajan kuulantyönnössä tuloksella 13,93.

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Arno Laitinen heitti moukaria 70,11, jolla nousi vuositilastossa kolmanneksi. Noormarkun Nopsan Ilmari Lahtinen ja Kiuruveden Urheilijoiden Tommi Remes ylittivät 22-vuotiaiden EM-rajan tuloksin 68,34 ja 67,71.

Karhulan Urheilijoiden 18-vuotias Tomas Wecksten hyppäsi seivästä 517 ylittäen 19-vuotiaiden EM-rajan. Noormarkun Nopsan 21-vuotias Einari Välimäki ylitti tuloksella 507 viisi metriä ensimmäistä kertaa ulkona.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten 19-vuotias Simo Lipsanen hyppäsi pituutta 2,5 sekuntimetrin myötätuulessa 748. Lipsanen on Suomen tilastoykkönen miesten kolmiloikassa.

IK Falkenin Heidi Eriksson voitti naisten 1500 metriä ajalla 4.32,87. Hän päihitti Karhulan Katajaisten Oona Kettusen puolellatoista sekunnilla.

(Jyrki Repola.)

JYVÄSKYLÄ 12.6.2015 Kenttäurheilijoiden aluekilpailut

Miehet,

100 m (2,0 m/s): 1) Petteri Monni JKU 10,64, 2) Elmo Lakka JKU 10,71, 3) Aleksi Lehto SeinäjSU 10,71, 4) Juho Kaihlajärvi JKU 10,88, 5) Tatu Vähäkangas JKU 10,90.

100 m, alkuerät:

 1. erä (+1,7): 1) Juho Kaihlajärvi 10,91.

2. erä (+1,0): 1) Elmo Lakka  10,84, 2) Tatu Vähäkangas 10,88.

3. erä (+3,0): 1) Petteri Monni 10,73, 2) Aleksi Lehto 10,76.

400 m: 1) Jani Koskela TP 48,96, 2) Matti Välimäki NoormNo 49,27, 3) Gustav Klingstedt HIFK 49,29, 4) Juho Pirskanen KuopRei 49,68, 5) Eemeli Välimäki NoormNo 50,10, 6) Roope Saarinen EsboIF 50,18, 7) Lauri Alasaukko-Oja TampPy 50,22.

1500 m: 1) Andi Noot Viro 3.48,93, 2) Ilari Piipponen KarhKa 3.58,03, 3) Jari Räsänen JoKa 3.58,53, 4) Joonas Lehtinen TuUL 3.59,56, 5) Samu Mikkonen KuopRei 4.01,02.

110 m aj: (+4,1): 1) Elmo Lakka JKU 14,07, 2) Joli Koivu EsboIF 14,61, 3) Antti Tanhuamäki SavonlRie 16,08.

Korkeus: 1) Samuli Eriksson SalVil 212, 2) Mauri Kaattari HimU 208, 3) Valtteri Mattila ÄänekU 204, 4) Samuli Sievi-Korte ViialVa 200, 4) Jesse Huttunen SavitU 200.

Seiväs: 1) Tomas Wecksten KarhU 517 (19-v. EM-raja), 2) Einari Välimäki NoormNo 507, 3) Joonas Jokivartio JyväskKU 475, 3) Joonas Mikkanen LahdA 475, 5) Vesa Rantanen 40 VirtU 465, 6) Jesse Salmi VaasVa 465, Perttu Korhonen LahdA ilman tulosta.

Pituus: 1) Simo Lipsanen LUM 748 (2,5) 726 (0,8), 2) Kristian Bäck VasaIS 737 (1,7), 3) Konsta Kauppinen OrimJy 717 (1,9), 4) Tuomas Rouvali KuopRei 709 (1,3).

Kuula: 1) Matti Kahilainen PihtipTui 14,82, 2) Sami Itani JyväskKU 14,08 (10-ottelun Suomen mestari -11 ja -12).

Kiekko: 1) Ville Kivioja NokU 53,89, 2) Olli-Pekka Korhonen KaavKai 51,58, 3) Teemu Poikolainen JoKa 49,90, 4) Veikko Laitinen KeurKi 49,18.

Kiekko luokka F37: 1) Iiro Kokkonen JKU 36,80, 2) Timo Mustikkamaa TP 36,10.

Moukari: 1) Arno Laitinen JKU 70,11, 2) Ilmari Lahtinen NoormNo 68,34 (22-v. EM-raja), 3) Tommi Remes KiuruvU 67,71 (22-v. EM-raja), 4) Waltteri Lahtinen NoormNo 63,50.

Keihäs: 1) Anssi Liimatta JoKa 71,06, 2) Toni Lifländer ImatrU 68,76.

Naiset,

100 m (1,4): 1) Anniina Kortetmaa KannU 11,70 (22-v. EM-raja), 2) Maria Räsänen KuopRei 12,04, 3) Milla Heiskanen IisVi 12,06, 4) Anna Julin IFNykn 12,14, 5) Henriikka Parpala KokkVei 12,20, 6) Annika Haverinen KajKi 12,42, 6) Heli Halonen LahdA 12,42, 6) Jenna Pihkola LahdA 12,42, 9) Kamilla Nurminen HKV 12,43.

1.erä 1 (+1,4): 1) Annika Haverinen KajKi 12,42.E

2. erä (+1,4): 1) Anniina Kortetmaa KannU 11,70, 2) Maria Räsänen KuopRei 12,04, 3) Milla Heiskanen IisVi 12,06, 4) Anna Julin IFNykn 12,14, 5) Henriikka Parpala KokkVei 12,20, 6) Heli Halonen LahdA 12,42, 6) Jenna Pihkola LahdA 12,42, 8) Kamilla Nurminen HKV 12,43.

100 m, alkuerät:

1. erä (+2,3): 1) Maria Räsänen KuopRei 12,06, 2) Jenna Pihkola LahdA 12,43, 3) Annika Haverinen KajKi 12,59

2. erä (+1,3): 1) Kamilla Nurminen HKV 12,37, 2) Hanna-Elina Kaila LappUM 12,51, 3) Aino Mikkola KuopRei 12,58

3. erä (+1,8): 1) Anniina Kortetmaa KannU 11,71, 2) Anna Julin IFNykn 12,19, 3) Heli Halonen LahdA 12,40, 4.erä (+2,2): 1) Henriikka Parpala KokkVei 12,13, 2) Milla Heiskanen IisVi 12,14.

400 m: 1) Katri Mustola KalajJu 55,38 (kkk), 2) Aleksandra Niiranen LappUM 56,95, 3) Jonna Julin IFNykn 57,20, 4) Venla Paunonen TuUL 57,54, 5) Mette Paavolainen IKFalken 57,72, 6) Simone Wiklund IFNykn 57,86, 7) Ella Kumpulainen SavonlRie 58,62.

1500 m: 1) Heidi Eriksson IKFalken 4.32,87, 2) Oona Kettunen KarhKa 4.34,23, 3) Saija Seppä SuolU 4.36,71, 4) Aino Kivenmäki KuortKu 4.54,47, 5) Linnea Harala SomE 4.55,68, 6) Katri Niemistö JyväskKU 4.56,07, 7) Jasmin Nyyssönen JyväskKU 5.04,44, 8) Roosa Rantanen KarhKa 5.05,77, 9) Anna Huostila OrivPo 5.07,15, 10) Siiri Möller SuolU 5.22,66, 11) Linda Leppikorpi JyväskKU 5.29,27.

100 m aj (1,3): 1) Reetta Hurske TP 13,49, 2) Ida Aidanpää JKU 13,57, 3) Emma Koistinen JKU 13,83, 4) Heidi Erkinheimo SeinäjSU 13,97, 5) Jessi Landström TampPy 14,32, 6) Paula Pelkonen MiKV 14,78.

100 m aj, 2. erä (1,5): 1) Heta Rasinkangas JKU 14,56, 2) Sini Toivola JKU 14,82.

100 m aj, 2. juoksu: (2,0): 1) Reetta Hurske 13,44, 2) Ida Aidanpää 13,54, 3) Emma Koistinen 13,75, 4) Heidi Erkinheimo 13,84, 5) Jessi Landström 14,22, 6) Heta Rasinkangas 14,59, 7) Paula Pelkonen 14,63.

400 m aj: 1) Kirsi Pekkanen KuopRei 59,99 (22-v. EM-raja), 2) Eveliina Määttänen KeskiUYU 60,49, 3) Kristiina Halonen LappUM 62,24, 4) Kaisa Rytkönen RantasU 62,53, 5) Siiri Rainio JyväskKU 63,67.

Seiväs: 1) Erica Hjerpe VasaIS 416 (22-v. EM-raja), 2) Aino Siitonen HKV 405 (22-v. EM-raja), 3) Laura Ollikainen VarkKV 348, 4) Piia Peets JyväskKU 334, 5) Krista Koskinen KaipVi 320.

Pituus, sokeiden luokka F11: 1) Elisa Montonen HKV 402.

3-loikka: 1) Emma Pullola VaasVa 13,00 (2,6) 12,80 (1,6) (19-v. EM-raja), 2) Senni Salminen ImU 12,95 (2,3) 12,94 (1,6) (19-v. EM-raja), 3) Anna Pajunen IFÅsarna 12,63.

Kuula: 1) Minna-Marjatta Liimatainen AlajAn 14,08, 2) Tara Tuominen UudKK 14,06, 3) Eveliina Rouvali KuopRei 13,93 (19-v. EM-raja), 4) Senja Mäkitörmä VarpVi 13,20, 5) Maarit Iso-Jaakkola PunkalKu 12,93, 6) Helena Leveelahti VirtU 12,88, 7) Maria Pulkkinen MerikI 12,74, 8) Salli Kirvesmies LappUM 12,15.

Kiekko: 1) Heini Järventausta LempKiYU 50,27 (22-v. EM-raja), 2) Helena Leveelahti VirtU 48,86, 3) Kaisa Ilonen KangKi 42,17, 4) Heli Kortesmäki TeuvRi 40,77.

N15 80 m aj (76,2 cm) (+2,5): 1) Siiri Rainio JyväskKU 11,88.

LAITILA 11.6.2015 Avoimet Varsinais-Suomen mestaruuskilpailut

Miehet,
100 m (-1,1 m/s): 1) Joni Vainio-Kaila LaitJy 11,36 (300 m aj. hallimestari -15).
400 m: 1) Joona Forsgren 17 MaarMa 49,97, 2) Markus Teijula 17 NaantLöy 50,27.
Seiväs: 1) Tommi Holttinen 18 SomEsa 460, Akseli Välimäki NoormNo ja Teemu Hyytiä LaitJy ilman tulosta.
Kolmiloikka: 1) Niko Simola VammsVo 14,21, 2) Sauli Leino UudKK 14,07.
Kiekko: 1) Topi Laitila TeuvRi 50,15.
Naiset,
Kiekko: 1) Pauliina Aalto 35 RaisKu 49,03, 2) Hanna Rintamäki Korsh5 48,08, 3) Emma Rintamäki Korsh5 43,22, 4) Suvi Arvela 17 VehmKi 41,69, 5) Krista Uusi-Kinnala 18 LaitJy 40,87.

 


kirsi_pekkanen.jpg

Kirsi Pekkanen hakee vauhtia 400 metrille ja 400 metrin aitajuoksuun nopeuskestävyyden kautta.