19-vuotiaiden SE-heitto yllätti Tervon (video)

Karhulan Katajaisten Krista Tervo yllätti itsensä iloisesti Espoon Tähtikisoissa. Moukari oli lennellyt hyvin harjoituksissa ja nyt heittoon löytyi terää myös kilpailussa. Tervo kiskaisi 19-vuotiaiden SE:n 63,66 ja kohensi samalla omaa ennätystään 3,42 metriä. Sini Latvalan nimissä vuodesta 1999 ollut ennätys koheni kuusi senttiä.

 – Kisan alku oli huono. Olin aika jännittynyt. Edellinen kilpailu meni huonosti. Pelkäsin, että nyt käy taas niin. Siksi alku oli jotenkin varovainen, Tervo muistelee.

Heittäjän ja kilpailua seuranneen valmentaja Jukka Vihtosen ilme kirkastui kolmannella kierroksella, kun Tervo heitti 61,24. Neljäs heitto ei onnistunut, mutta viides ja kuudes toivat komeat tuloksen 63,66 ja 63,32.

– En tiedä mitä tapahtui. Jostain sain sitä itseluottamusta, Tervo sanoo.

– Olihan se yllättävää. Vaikka treeneissä oli mennyt hyvin, kisassa on aina ollut vaikeampaa.

Tervon tulos rikkoo kirkkaasti heinäkuun puolivälissä Eskilstunassa käytävien 19-vuotiaiden EM-kisojen tulosrajan. EM-mittelö on Tervolle kesän pääkilpailu.

– Ainakin pistesija, mutta ainahan sitä lähdetään voitosta heittämään, Tervo linjaa EM-kisatavoitettaan.

Kehityksestään Tervo kiittää valmentajaansa. Voimat ovat heittäjän mukaan menneet eteenpäin, mutta vielä enemmän on kehittynyt heittotekniikka.

Korhonen: Yleisvahva ja rohkea heittäjä

Tervo ei lupaa, mutta toivoo, että kesän mittaan ennätys kohenee. Suomen Urheiluliiton (SUL) moukarinheiton lajivalmentaja Lassi Korhonen näkee siihen hyvät edellytykset-

– Krista on yleisvahva heittäjä, jolla on hyvä irtiottokyky ja uskallus heittää ”täysillä”, mikä yhdistettynä hyviin ominaisuuksiin tuo tulosta, Korhonen sanoo.

– Rapatessa roiskuu eli maksimaalisesti heitettäessä hajonta heittojen välillä voi olla suurtakin, mutta tietynlainen rämäpäisyys ringissä on ilman muuta Kristan kohdalla vahvuus, jonka kanssa on hyvä edetä.