Jukka Härkösen ja Atte Husun kirja Kilsoja, kunniaa ja kyyneleitä – Urheilumanagerin muistelmat on tarina yleisurheilun huipulta. Urheilijoiden manageroinnista tuli Härköselle elämätehtävä.
Sana managerointi herättää helposti kielteisiäkin kaikuja, varsinkin urheilun perinteisiä arvoja vaalivissa mielissä, vaikka kysymyksessä on urheilijoiden auttaminen ja heidän etujensa puolustaminen.
– Raha ei koskaan ajanut urheilun edelle. Siitä toki neuvoteltiin, mutta kaiken perustana pysyi aina intohimo urheilua kohtaan. Rahalla mahdollistettiin itse urheilu mahdollisimman ammattimaisesti, Härkönen kertoo kirjassaan.
– Painotin jokaiselle manageroitavalleni ja valmennettavalleni tätä samaa logiikkaa: minun tehtäväni oli pyrkiä saamaan ovi raolleen, mutta urheilijan tehtävä oli avata se ja mennä ovesta sisään.
Työstään varsinkin eteläafrikkalaisten urheilijoiden kanssa Härkönen sai suojateiltaan lempinimen Madala, joka tarkoittaa zulun kielellä harmaatukkaista ja arvostettua valkoista miestä.
Tallin kuuluisin urheilija Caster Semenya muistelee ensitapaamistaan Härkösen kanssa:
– Khotso Mokoena ja Mbulaeni Mulaudzi olivat kertoneet, että heillä on manageri, joka asettaa aina urheilijan rahan edelle. Tiesin managerista vain nimen Madala. Kun tapasin Jukan ensi kertaa Pretoriassa, etsin nimen vuoksi afrikkalaista miestä. Yllätyin, kun Jukka käveli luokseni esittäytymään. Jukka kertoi, että hän näkee minussa potentiaalia ja että minulla voisi olla hieno tulevaisuus. Mikäli haluaisin, hän voisi auttaa minua saavuttamaan tavoitteeni. Hän ei puhunut mitään sopimuksista, vaan ainoastaan potentiaalistani ja että olin yksi parhaista nuorista naisurheilijoista, jonka hän oli tavannut. Tapaaminen ei kestänyt kauaa, kun sanoin: Okei, Madala, työ on sinun.
Mitalisadetta
Härkösen manageroimat urheilijat ovat saavuttaneet olympia-, MM-, EM- ja Kansainyhteisön kisoissa yhteensä 145 mitalia, joista 58 on ykkössijoja. Mitalit ovat tulleet 48 urheilijan voimin, heistä yhdeksän on suomalaisia: Kimmo Kinnunen, Heli Rantanen, Janne Holmén, Jukka Keskisalo, Olli-Pekka Karjalainen, Aki Parviainen ja Ari Mannio sekä mäkihyppääjät Janne Ahonen ja Janne Happonen.
Kirjan henkilöhakemistossa on lähes 500 nimeä. Se kertoo, että manageritoiminta perustuu hyvää verkostoitumiseen. Kirjan lukijalle se merkitsee hengästymistä tiiviissä tekstissä ja tapahtumien kulussa monine nopeine käänteinen.
Jo aikaisemmin Härkönen on kertonut, että hänellä oli hyvä onni manageritoiminnan alkumetreillä, kun ensimmäinen urheilija, namibialainen pikajuoksija Frank Fredericks kehittyi nopeasti maailman huipulle. Hänen myötään joukkoon liittyi pian ranskalainen pikajuoksutähti Marie-José Pérec, kolminkertainen olympiavoittaja 400 ja 200 metriltä vuoden 1992 ja 1996 kisoista sekä maailmanmestari 1995.
Tämä kaksikko oli managerille tukeva käyntikortti lajin kansainvälisiin piireihin ja avasi ovia myös Härkösen muille urheilijoille.
– Tarvitsin tuekseni henkilön, johon voin luottaa. En halunnut juosta rahasta. Kaikki managerit, joiden kanssa keskustelin, kertoivat, kuinka he voisivat tehdä minusta rikkaan. Jukka ei puhunut sanallakaan rahasta, Fredericks kertoo kirjassa.
Opintomatka brittien leirille
Sotkamossa vuonna 1952 syntynyt ja lukioikäisenä Lahteen muuttanut Härkönen sai perinnöksi urheiluinnostuksen. Lempilajissaan kolmiloikassa hän hyppäsi parhaimmillaan tuloksen 15,38 ja Kalevan kisojen neljännen sijan vuonna 1976. Perintönä tuli myös oikukas selkä, joka yhdistettynä kolmiloikan rajuun rasitukseen aiheutti Härköselle elinikäisen vaivan.
Opinnot veivät Jyväskylän liikuntatieteelliseen, ja liikunnanopettajan töitä löytyi heti kotikaupungista Lahdesta. Härkönen huomasi jo varhain, että lahjakkuus urheilussa on hänelle rajallista, ja kiinnostus kohdistui seuravalmennukseen Lahden Ahkerassa.
Pinnan alla kyti myös kiinnostus kansainvälisiin ympyröihin. Siihen tuli yllättävä mahdollisuus, kun Härkönen sain Suomen Urheiluliitolta Seppo Nuuttilan ja Tapani Ilkan toimesta komennuksen liittyä valmentaja Jussi Hirvosen kanssa keväällä 1986 brittien 400 metrin juoksijoiden kuuden viikon harjoitusleirille Kaliforniassa ja tallettaa heidän kaikki tekemisensä suomalaisille opiksi. Ryhmään kuuluivat muun muassa sellaiset nimet kuin Roger Black ja Kriss Akabusi sekä valmentajaguru Frank Dick.
Leirin aineiston esittelyssä Vaasan Kalevan kisoissa suomalaisille pikajuoksuvalmentajille Härkönen näytti videon yhdestä ryhmän harjoituksesta. Tunnettu suomalaisvalmentaja epäili videon aitoutta ja väitti sen olevan kooste useamman päivän vetomääristä. Hirvosen muistiinpanot kuitenkin todistivat videon aitouden ja että yhdessä harjoituksessa voidaan tosiaan juosta niin paljon. Se tieto jakoi suomalaisvalmentajat selkeästi kahteen eri leiriin. Härköselle itselleen leirin kokemukset avasivat ymmärrystä huippu-urheilun vaatimuksista maailmalla ja sytytti kipinän pyrkiä itse joskus samaan.
”Yleisurheilu on maailman huipputasolla puhtaasti geneettisesti huippulahjakkaiden ihmisten temmellyskenttä. Suomessa ei valitettavasti näitä huippulahjakkaita ihmisiä hirvittävän montaa putkahda tälle tasolle”, Härkönen totesi Yle urheilun haastattelussa 2017. Kuva Ari Paunonen/Juoksija-lehti.
Eliittikisojen vetäjäksi
Kesällä 1987 Härkönen pestattiin SUL:n kolmiloikan OTO-lajivalmentajaksi. Lisää kansainvälistä kokemusta tuli, kun moukarinheittäjä Juha Tiainen halusi nimenomaan Härkösen matkajohtajakseen Yhdysvaltain kilpailukiertueelleen viimeisenä kilpailuvuotenaan 1990. Sen matkan jälkeen huippu-urheilun nopeisiin käänteisiin hyvin sopeutuva Härkönen sai olympiavoittaja Tiaiselta moukarismies-arvonimen.
1980-luvun lopulla Härköselle avautui toinenkin ura, jonka päätepistettä hän ei heti osannut arvata. SUL perusti Mikko Vannin johdolla Eliittikisasarjan. Uuden markkinointiajattelun ja televisioinnin ansiosta sarjan taloudelliset resurssit nousivat. Lahden osakilpailun vetäjäksi valittu Härkönen pisti urheilijahankinoissa hihat heilumaan ja lähti levittämään verkostoaan myös ulkomaille.
Silloin elettiin vielä Neuvostoliiton aikaa, ja neuvottelut aloitettiin tuhdilla vodkaryypyllä. Uutta aikaa edusti jo käytäntö, että virallisen laskutuksen lisäksi urheilijoilla oli mahdollisuus tehdä omia sopimuksia. Osa niistä toteutettiin vielä perinteiseen tapaa väritelevisoilla.
Härkönen toimi myös eri nimillä pidettyjen Helsinki GP-kisojen (1995–2006) ja Tampereen Tähtien kisojen (1996–2007) promoottorina. Varsinkin Helsingin GP-kisoilla Härkönen kertoo olleen suuren vaikutuksen hänen manageritoimintaansa.
”Tämä kaveri kannattaa ottaa Lahteen”
Urheilijavinkki Lahteen tuli myös Amerikasta ja Brigham Young -yliopistosta, jossa opintojaan oli lopettelemassa nouseva pikajuoksija Fredericks. Muutaman päivän Suomen vierailunsa päätteeksi Fredericks kysyi Härköstä managerikseen, koska ura kansainvälisellä tasolla oli tiedossa. Parin kieltäytymisen jälkeen Härkönen suostui tehtävään Lahden moottoritiellä matkalla lentokentälle.
Tuohon aikaan manageritoiminta oli varsin outo asia yleisurheilussa. Muutamia toimijoita oli, enimmäkseen Yhdysvalloissa. Suomessa tultiin jälkijunassa, ja vielä 1983 SUL lähetti urheilijoille paimenkirjeen ja kielsi managereiden käytön. Ainoa hyväksytty henkilö oli liitossa työskennellyt Kari Wauhkonen.
Outo asia managerointi oli viranomaisillekin. Kun Härkönen muutaman vuoden jälkeen perusti toiminnalleen yrityksen, Jukka Härkönen Sports Management Oy, sopivaa toimialanimikettä ei löytynyt. Lopulta Härkönen merkattiin torimyyjäksi.
Managerointi on monipuolista työtä. Pohjatyönä on suunnitella kilpailuohjelmia ja kontaktoida kisajärjestäjiä ympäri maapalloa. Kesäisin Härkönen majoitti Suomessa lukuisia urheilijoita. Ohjelmaan kuului harjoitusolosuhteiden järjestelyjen lisäksi arkisia asioita terveydenhoidosta pyykinpesuun. Pitkillä ulkomaanmatkoillaan urheilijat kohtasivat myös perhetradegioita, joihin Härkönen osallistui täydellä sielullaan.
Omassa valmennuksessa Härkösellä on ollut kaksi huippunimeä: kamerunilainen kolmiloikkaaja, kaksinkertainen olympiavoittaja Françoise Mbango Etone ja Etelä-Afrikan Godfrey Mokoena, pituushypyn olympia- ja MM-hopeamitalisti.
Urheilijoiden valmennusjärjestelyissä managerilla on ollut usein iso rooli. Esimerkiksi kotimaastamme muistamme Härkösen kätilöinnin Jukka Keskisalon ja Risto Ulmalan valmennussuhteessa.
Suorasukaisia mielipiteitä
Härkönen tunnetaan suorasanaisena ja usein räväkkänäkin asioiden esittäjänä. Urheilijoiden etujen puolustajana Härkönen toimi ”terrierimäisesti”.
Omien urheilijoittensa kanssa hän on ottanut kainostelematta esille ravintoasioita, elektronisen viihteen liiallista käyttöä ja myös ylipaino-ongelmia, liiallisista yöjuoksuista puhumattakaan.
Yksi urheilija on ollut kuitenkin poikkeus: Marie-José Pérec oli sen verran kova diiva, että hänen edessään Härkönen joutui miettimään sanomisiaan kahdesti.
– Monen ulkomaisen urheilijani oli ansaittava elantonsa kilpailemalla. He tarvitsivat vuodessa 15–20 kilpailua, jotta arki kotona ja valmistautuminen seuraavaan kauteen olisi turvattu. Kun piti pärjätä, se näkyi usein urheilijan paneutumisessa, omistautumisessa ja asenteessa, Härkönen kertoo.
Härkönen ottaa kirjassaan kantaa myös suomalaiseen valmennusjärjestelmään, eikä ole nykytilanteeseen ollenkaan tyytyväinen. Moni urheilujohtajakin saa kuulla kunniansa, aina World Athleticsin pomoa Sebastian Coeta myöten.
Dopingiin Härkösellä on ehdottoman kielteinen kanta. Siitä huolimatta pari hänen suojateistaan on kärähtänyt kielletyistä aineista, saksalainen pituushyppääjä Susen Tiedtke ja egyptiläinen keihäsjätti Ihab Abdelrahman. Kenialainen 1500 metrin maailmanmestari Eliah Manangoi sai kilpailukiellon virheellisen olinpaikkatiedon takia, ja hänen uransa päättyi siihen.
Semenyan kiirastuli, Freitagin karu kohtalo
Härkösen näkyvin ja eniten julkisuutta saanut urheilija on Caster Semenya, jonka hän löysi Etelä-Afrikassa pikkukisoissa. Lahjakkuus juoksi 18-vuotiaana 800 metriä aikaan 2.00.
DSD-urheilijana (poikkeava seksuaalinen kehitys) Semenya joutui pyörremyrskyn silmään. Ura päättyi lopulta turhautumiseen rankkoihin lääkehoitoihin, joita hän joutui noudattamaan saadakseen kilpailuluvan.
Satuttavin tarina lienee kirjan prologissa esiintyvä eteläafrikkalainen korkeushyppääjä Jacques Freitag, joka menetti lapsena isänsä, mutta koulukoti auttoi elämässä eteenpäin. Sieltä hän löysi myös korkeushypyn. Freitag hyppäsi suoraan huipulle: MM-tittelit 18- ja 20-vuotisten sarjassa ja heti perään aikuisten MM-titteli 21-vuotiaana Pariisissa 2003. Ennätys 238.
Freitagin elämää varjosti kuitenkin huumeriippuvuus, joka ei hellittänyt urheilumenestyksen rinnalla. Uransa jälkeen hän ajautui koviin huumepiireihin ja koki lopulta kuoleman ammuttuna. Lähin ystäväpiiri ja manageri yrittivät auttaa Freitagia monin tavoin, mutta ilman tulosta. Urheilijan kohtalosta tuli Härköselle elinikäinen trauma.
Härkösen viimeiset mitaleita tuoneet arvokisat olivat vuoden 2017 MM-kisat. Toiminnan lopettaminen alkoi muhia selkävaivojen puristeessa.
Managerin muistelmat tarjoavat ainutlaatuisen kurkistuksen huippu-urheilun maailmaan. Sujuva teksti, sopivasti huumorilla höystettynä, antaa lisäksi hyvän lukukokemuksen.
Kilsoja, kunniaa ja kyyneleitä – Urheilumanagerin muistelmat. Jukka Härkönen ja Atte Husu. Teos 2026. 490 s.
Teksti Ari Paunonen
