Vantaan Salamien Riku Illukka ja HIFK:n Lotta Kemppinen kestivät suosikin paineet ja voittivat Jyväskylässä 100 metrin mestaruudet. Illukka voitti mestaruuden sateen kastelemalla radalla ajalla 10,38. Kemppisen voittoaika oli 11,51.
Ilukkalle mestaruus oli uran toinen. Hän oli nopein alkuerissä ja finaalissa samalla ajalla 10,38. Mestaruus maistui, mutta 100 metrin kilpailut juostiin Harjun kentän pääsuoralla päinvastaiseen suuntaan kuin normaalisti, mikä tuotti pientä päänvaivaa
– Tuntuma oli tosi hyvä. Verkka meni hyvin, mutta aika oli pieni pettymys. Tuntui oudolta, kun juostiin väärinpäin. Se on Suomessa harvinaista, että juostaan näin. Siellä on viivoja eri kohdissa ja maaliviivakin on vähän erilainen. Ne ovat pieniä asioita, jotka voivat vähän häiritä, Illukka sanoi.

Kauden toisen ja kolmannen 100 metrin starttinsa juossut Oulun Pyrinnön Samuel Purola oli toinen ajalla 10,46, juostuaan alkuerissä kaksi sekunnin sadasosaa nopeammin. Lapuan Virkiän Valtteri Louko oli kolmas ajalla 10,52. Hän juoksi alkuerissä 10,44.
– Juoksin rennosti, ei ollut odotuksia. Ainoa asia oli, että sain startattua ja pääsen nyt loppukesään terveempänä ja parantamaan aikaa, Purola sanoi.

Kemppinen: ”Juoksin kaksi täysin erilaista juoksua”
Lotta Kemppinen voitti naisten 100 metrin mestaruuden. Hän oli nopein jo naisten alkuerissä ajalla 11,51, mikä oli myös finaalin voittoaika.
– Suomen mestaruuteen olen tosi tyytyväinen. Juoksin kaksi täysin erilaista juoksua. Alkuerässä loppu oli tehotonta ja nättiä, mutta jollakin tavalla eteenpäin vievää. Finaaliin yritin laittaa tehoja sillä seurauksella, että loppu hajosi totaalisesti. Hyvä ettei Tessa päässyt ohi, Kemppinen viittasi Tessa Moisioon.
– Se loppu on osa-alue, jota ei ole takareiden kuntoutuksen aikana päässyt kunnolla harjoituksissa tekemään. Tunnen, että olen nousukunnossa. Nyt täytyy vain saada kisoja alle.

Kaipolan Vireen Tessa Moisio juoksi toiseksi ajalla 11,59. Paimion Urheilijoiden Emma Tainio oli kolmas selvästi kärkikaksikosta jääneenä ajalla 11,81. Matkaan päästiin toisella yrittämällä, kun Nooralotta Neziri otti vilppilähdön.
– Se oli selkeä varaslähtö, eikä kukaan nykäissyt siinä. Se ei tuntunut siltä, mutta näin sitten videolta, että liikuin paljon ennen laukausta. Oli kuitenkin pakko ottaa kova lähtö. Se oli taktiikkana, kun vire ei ollut paras mahdollinen, Neziri totesi.
– Olen vähän pettynyt, mutta ylpeä, että lähdin rohkeasti yrittämään. Ei ollut muuta mahdollisuutta, kun ei ollut paras tuntemus kropassa.

Kangasniemelle kuulakultaa kaatosateessa
Aatu Kangasniemi Espoon Tapioista hallitsi kuularinkiä mestaruuden arvoisella tavalla. Hänen sarjansa oli 18,12, 18,45, 18,16, 18,17, 18,05 ja 17,72. Turun Urheiluliiton Miika Lahtonen otti hopeaa tuloksella 17,99 ja Eero Ahola, Porin Yleisurheilu, pronssia numeroin 17,12.
Alun tihkusade muuttui viidennellä kierroksella kaatosateeksi, joka johti samaan aikaan kilpaillun naisten seiväshypyn keskeyttämiseen. Hyvällä tekniikalla työntänyt Kangasniemi hallitsi poikkeukselliset olosuhteet kuin Daniel Ståhl Tokion kiekkofinaalissa.
– Sade ei vaikuttanut minulle oikein mitenkään. Ekan työnnön jälkeen tiesin, että haen pitkää työntöä ja onnistumista. Olisi se sadekelilläkin voinut onnistuminen tulla, jos olisi ollut tullakseen, Kangasniemi kertoi.
Sateen takia muutama kilpailija jätti yrityksiään väliin, minkä takia muiden suoritustahti tihentyi.
– Minuun se ei vaikuttanut. Minulla oli muutama kuivauspyyhe mukana, kun tiesin, että saattaa sataa. Uusi rinki oli melkein parempi nyt sateella kuin kuivalla. Aika harvinaista, että näin päin, Kangasniemi tuumi.
Mestaruus oli Kangasniemen, 20, ensimmäinen. Viime vuonna hän oli pronssilla. Kangasniemi on kesän mittaan työntänyt ennätyksekseen 18,68.
– Ennätys on parantunut ja ehkä eniten on kehittynyt kisatyöntöjen keskiarvo. Se on tällä kaudella ehkä se oleellisempi mittari. Siinä näkee, että olen mennyt laajalla mittarilla eteenpäin. Jatkoa varten vaaditaan pohjatason nostamista, jos aikoo parempia tuloksia hätyytellä, Kangasniemi kertoi.
– Loppukausi on aikaa parannella ennätystä ja lähteä 19 metriä rikkomaan.
Lahtonen toinen ja Ahola kolmas
Toiseksi sijoittui kauden kotimaisen kärkituloksen haltija Miika Lahtonen Turun Urheiluliitosta. Hän avasi tuloksella 17,99, muttei sateen yltyessä pystynyt enää normaalisuorituksiinsa.
Mestaruutta puolustanut Porin Yleisurheilun Eero Ahola oli kolmas toisen kierroksen työnnöllään 17,12. Neljänneksi sijoittui perjantaina kiekonheitossa pronssimitalin saavuttanut Piikkiön Kehityksen Juho Suominen. 16 metriä ylitti lisäksi Teuvan Rivakan Linus Nurminen.
Kilpailun seitsemäs ja kahdeksas olivat tulevia toiveita herättävästi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 18-vuotias Valtteri Paksuniemi ja Savonlinnan Riennon 17-vuotias Teo Hietalahti.

Karell sai heiton jengoilleen viidennellä kierroksella
Naisten keihäänheiton SM-finaali heitettiin Harjun stadionilla puuskittaiseen vastatuuleen. Sjundeå IF:n Emilia Karell avasi takkuisesti, mutta nousi viidennellä heitollaan kärkeen ja uusi viimevuotisen mestaruutensa.
Karell avasi vaatimattomalla 47,20 metrin heitolla, paransi toisella kierroksella tulokseen 51,86 ja neljännellä kierroksella tulokseen 52,97, kunnes kiskaisi viidennellä voittoheiton 54,59. Karell on heittänyt parilla viimeisellä kierroksella neljässä viidestä viimeisestä kierroksestaan
– Se on ollut tavoitteena, että lähtee rauhassa liikkeelle ja parantaa kisan aikana. En kuitenkaan olisi halunnut, että liikkeelle lähtö olisi niin vaikeaa kuin se nyt oli, sanoi Karell.
Kilpailu heitettiin vaihtelevassa vastatuulessa. Se ei Karellin mukaan kiusannut.
– Tuulta oli, mutta se on sama kaikille, Karell sanoi.
Karell: ”Tiedän että parempaa on luvassa”
Karell on tällä kaudella heittänyt ennätyksensä 58,59. Kauden seuraavaksi parhaat heitot ovat pyörineet hieman alle tai yli 57 metriä. Parempaa on heittäjän mukaan luvassa.
– Se yli 58 metrin ennätysheitto oli aika onnistunut. Kesän muut heitot eivät ole tuntuneet yhtä hyvältä. Tiedän kuitenkin, että parempaa on luvassa. En ole vielä tänä kesänä saanut heittoihin sellaista fiilistä, joka oli viime kesänä jokaisessa kisassa, Karell sanoi,.
Toiseksi sijoittui Turun Urheiluliiton kokenut Jatta-Mari Jääskeläinen, joka saavutti jo uransa kuudennen Kalevan kisojen mitalin tuloksella 53,80. Jääskeläisen kolme pisintä heittoa kantoivat yli 53 metriä ja kaikki viisi mitattua heittoa yli 52 metriä.
Nelimarkka: ”Selkä on nyt kunnossa”
Kolmas oli Noormarkun Nopsan nuori Rebecca Nelimarkka kolmannen kierroksen heitollaan 53,60.
– Olen aika tyytyväinen, kun nyt ei ollut selän kanssa ongelmia. Nyt oli ongelmana vain heittojen puute, kun en selän takia ole päässyt heittämään. Ei tiedetä, mikä selässä oli, mutta se alkaa taas kunnossa. Nyt ei sattunut heitoissa olenkaan
Rauman Urheilijoiden Julia Valtanen kiskaisi avauskierroksella johtoon tuloksella 53,53, joka toi lopulta neljännen sijan.

Kososelle neljäs mestaruus
Daniel Kosonen voitti miesten korkeushypyn mestaruuden. Kauden toisen kilpailunsa takareisivaivojen kuntoutuksen jälkeen ponnistanut Kosonen ylitti 207, kuten muutkin mitalistit Länsi-Uudenman Urheilijoiden Julius Kuusela ja Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Arttu Mattila.
Kilpailu alkoi kuivassa säässä, mutta jatkui sadekuuron keskellä. Sen aikana kukaan ei onnistunut yrityksissään korkeudesta 210.
– Perussetti. Ei se sade oikeastaan niin paljon hypystä vienyt. Enemmän sytytti. Oma tekeminen oli sellaista sohlaamista, se ei ollut muotissa, Kosonen sanoi ja tunnusti hetken mietittyään, että sade vaikutti enemmän kuin hän halusi myöntää.
– Vähän jännitti, että jos käy jotakin tuossa kelissä, mutta mestaruutta tultiin hakemaan, Kosonen sanoi.
Kososella on tukeva ote paikasta EM-kilpailuihin ja hän on valmis sinne lähtemään.
– Mielelläni lähden ja uskon, että pystyn tekemään tulosta, Kosonen sanoi.
Kolmanneksi tasatuloksella kärkikaksikon kanssa sijoittunut Mattila kilpaili nyt ensi kerran yli vuoteen akillesjänneleikkauksen jälkeen.

Liipola moukaroi omalle kymmenluvulleen
Miesten moukarinheitto päättyi Harjun stadionin viileässä ja sateisessa illassa viimeisenä lajina. Suvereenin mestaruuden voitti Tammelan Ryskeen Henri Liipola toisen kierroksen heitollaan 72,44. Liipolan toiseksi pisin viidennen kierroksen heitto oli vain 16 senttiä voittoheittoa lyhyempi.
Kaikki muut kilpailijat jäivät alle 70 metrin tuloksiin. Noormarkun Nopsan 40-vuotias Tuomas Seppänen saavutti kunnioitettavan uransa jo 15:nnen Kalevan kisojen mitalin sijoittumalla toiseksi tuloksella 69,75.
Esbo IF:n Roope Auvinen oli kolmas tuloksella 69,33. Pronssimitalista vain 12 sentin päähän viimeisellä heitollaan ylsi Savonlinnan Riennon Arttu Härkönen.
Erittäin tasaväkisen mitalikamppailun viides oli Kenttäurheilijat -58:n Max Lampinen, kuudes HIFK:n Marco Kammer ja seitsemäs Kankaanpään seudun Leiskun Aaron Kangas.

Venla Väliharju pituushypyn yllätysmestari
Sateessa ja kylmässä hypätyn naisten pituushypyn yllätysmestari oli Tampereen Pyrinnön Venla Väliharju toisen kierroksen hypyllään 617. Hän ylsi haastavissa olosuhteissa viiden sentin päähän omasta ennätyksestään ja saavutti ensimmäisen henkilökohtaisen SM-kilpailuiden mitalinsa.
Kauden tilastoykkönen Taika Koilahti Turun Weikoista oli ennen viimeistä kierrosta vasta viidentenä, mutta onnistui viimeisellä yrityksellään nousemaan toiseksi hypättyään 610.
Palkintokorokkeelle hyppäsi Väliharjun ja Koilahden lisäksi Oulun Pyrinnön Minja Kurtti, jonka pisin ponkaisu kantoi 607.

Turun Urheiluliiton 16-vuotias Alisa Launonen venyi neljänneksi sentin päähän mitalista tuloksella 606. Vain viikko sitten Launonen voitti seitsenottelussa alle 18-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.
Kilpailun viides oli Kenttäurheilijat -58:n kokenut Anne-Mari Lehtiö tämän kesän ensimmäisellä kuuden metrin hypyllään. Lehtiö on ylittänyt kuusi metriä jo 13 vuotena peräkkäin.
Perjantaina karsinnassa yllättäen pisimmän hypyn 611 ponnistanut Lahden Ahkeran Ilona Saarikunnas joutui finaalissa tyytymään kahdeksanteen sijaan tuloksella 587.

Tarmo Savola uusi kymmenottelun mestaruutensa
Kalevan kisojen kymmenottelun toinen kilpailupäivä urheiltiin kovassa tuulessa ja illalla myös sateessa, mikä aiheutti teknisiä haasteita varsinkin kiekonheitossa ja seiväshypyssä. Turun Urheiluliiton Tarmo Savola teki kymmenen tasaista suoritusta ja voitti 219 pisteen erolla.
Savolan yhteispisteet olivat 7655. Sunnuntaina hän voitti 110 metrin aitajuoksun ajalla 14,75, heitti kiekkoa 38,37 ja hyppäsi seipäällä 450 sentin korkeudessa olleen riman yli. Keihäs lensi ennätyssarjaa paremmin 55,49 ja 1500 metriä oli varaa juosta jo varman päälle 4.47,09.
Tampereen Pyrinnön Aleksi Savolainen otteli toiseksi onnistuttuaan erityisesti lauantaina kuulantyönnössä ja sunnuntaina seiväshypyssä. Savolainen kokosi 7436 pistettä. Hänen ennätyksensä on viime vuoden Universiadien hopeamitalitulos 7619 pistettä.
Ähtärin Urheilijoiden Ville Toivonen nousi sunnuntaina kolmanneksi voitettuaan keihäänheiton komealla tuloksella 67,25 ja juostuaan 1500 metrillä uuden ennätyksensä 4.42,69. Toivosen yhteispisteet olivat 7401.
Oulun Pyrinnön Joni Heikkinen taisteli päätöslajin 1500 metrin ylivoimaiseen voittoon ajalla 4.26,99, mutta epäonnistuminen seiväshypyssä pudotti hänet mitaleilta neljänneksi. Heikkinen kokosi 7358 pistettä.
Hyvinkään seudun Urheilijoiden 19-vuotias Olavi Halonen voitti kiekonheiton ja seiväshypyn uusilla ennätyksillään 490 ja 46,02 sekä teki ennätyksensä keihäänheitossa ja 1500 metrillä. Kymmenottelun ennätyksensä Halonen murskasi 409 pisteellä ja sijoittui viidenneksi pistein 7111.
Espoon Tapioiden 20-vuotias Matias Tapanainen jäi loukkaantumisen vuoksi ilman tulosta seiväshypyssä, mutta kamppaili kaikki muut lajit maaliin asti ja sijoittui kymmenenneksi.
Eveliina Lehtola yllätysjohdossa naisten seitsenottelussa
Kalevan kisojen naisten seitsenottelusta puuttuu eri syistä koko joukko Suomen parhaimmistoa, mm. Saga Vanninen, Enni Virjonen, Alisa Launonen ja Vilma Itälinna. Osallistujamäärä on kuitenkin suuri ja kamppailu mitaleista käy ankarana.
Parhaiten on aloittanut Oulun Pyrinnön Eveliina Lehtola, joka lauantaina voitti 100 metrin aitajuoksun kelpo ajalla 13,69 ja 200 metrin juoksun ylivoimaisesti uudella ennätyksellään 24,49. Korkeutta Lehtola hyppäsi 158 ja työnsi kuulaa 11,63. Lehtola on koonnut 3306 pistettä.
Toisena on kuusinkertainen Kalevan kisojen mitalisti Esbo IF:n Jessica Rautelin, joka tavoittelee vihdoin ensimmäistä mestaruuttaan. Eroa johdossa olevaan Lehtolaan ei ole kuin 46 pistettä. Rautelinin erityisvahvuus on sunnuntaina kilpailtava päätöslaji 800 metrin juoksu.
Vain kuusi pistettä Rautelinista ottelee Hämeenlinnan Tarmon Emmi Hietanen, joka lauantaina sijoittui aitajuoksussa toiseksi ja korkeushypyssä kolmanneksi. Molemmissa lajeissa Hietanen teki uudet ennätyksensä 13,86 ja 167.
Mitalikamppailussa on myös kolme ensimmäistä lajia mainiosti otellut Sauvon Urheilijoiden Saima Kossa, jonka asema kärkikolmikkoon kuitenkin hieman heikkeni 200 metrin juoksussa.
Oman värinsä kilpailuun antaa vuoden 2013 mestari Helsingin IFK:n 38-vuotias Miia Lindholm, joka voitti korkeushypyn tuloksella 170 ja on avauspäivän jälkeen kahdeksantena. Kilpailijoita on yhteensä mukava määrä 20.
JYVÄSKYLÄ 25.7.2026 Kalevan kisat, 2. päivä
(Aamukilpailut: 16-19° C. Tuuli 5-7 m/s. Puuskissa 10 m/s.)
(Iltakilpailut: 14-18° C. Tuuli 2-6 m/s. Puuskissa 10 m/s. Kello 19-21 satoi rankasti.)
Miehet,
100 m (-0,2): 1) Riku Illukka VantSa 10,38, 2) Samuel Purola OP 10,46 (ae. 10,44/1,6), 3) Valtteri Louko LapuanVi 10,52 (ae. 10,46/2,1), 4) Eino Vuori HämTa 10,57 (ae. 10,49/2,1), 5) Topi Huttunen VieremKo 10,60, 6) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,61 (ae. 10,54/1,6), 7) Santeri Örn PolvijU 10,69 (ae. 10,60/0,8), 8) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 10,86 (ae. 10,69/2,1).
400 m: 1) Konsta Alatupa JKU 46,34 (kkk), 2) Elias Mäkikokko JKU 46,63, 3) Eemeli Välimäki NoormNo 47,18, 4) Asseri Välimäki NoormNo 47,33, 5) Lesley Mahlakoane LA 47,81, 6) Simeon Vorselman HKV 48,26, 7) Jaakko Linnus TP 48,58, 8) Mikael Granqvist SibVa 48,92.
Korkeus: 1) Daniel Kosonen TP 207, 2) Julius Kuusela LUU 207, 3) Arttu Mattila JKU 207, 4) Alec Isaacs MalaxIF 204, 5-6) Teemu Koskela OP & Matias Mustonen LempKi 200, 7) Johan Grönroos SjuIF 200, 8) Lauri Sinkkonen JKU 195, 9) Jesse Huttunen SavitU 195, 10) Elias Kurumaa KankaanpSL 190.
Kuula: 1) Aatu Kangasniemi EspTa 18,45, 2) Miika Lahtonen TuUL 17,99, 3) Eero Ahola PoYU 17,12, 4) Juho Suominen PiikKe 16,61, 5) Linus Nurminen TeuvRi 16,16, 6) Mikko Toiviainen LoimJa 15,98, 7) Valtteri Paksuniemi JKU 15,02, 8) Teo Hietalahti SavRi 14,99, 9) Olli Niemi KangKi 14,91, 10) Alexander Broman VasaIS 14,90, 11) Pyry Selin TP 14,83, 12) Jesse Kaipiainen KUYU 14,56, 13) Hannu Jalonen ParkU 14,18, 14) Mico Ekman PiikKe 14,10, 15) Mika Flinkkilä SeinäjSU 13,84, Panu Tirkkonen KeitKu ilman tulosta.
Moukari: 1) Henri Liipola TammRy 72,44, 2) Tuomas Seppänen NoormNo 69,75, 3) Roope Auvinen EsboIF 69,33, 4) Arttu Härkönen SavRi 69,21, 5) Max Lampinen KU-58 68,71, 6) Marco Kammer HIFK 68,31, 7) Aaron Kangas KankaanpSL 67,84, 8) Markus Kokkonen JoKa 66,68, 9) Mico Lampinen KU-58 64,75, 10) Juhana Karjanlahti AlajAn 61,10.
10-ottelu (100 m, pituus, kuula, korkeus, 400 m, 110 m aj, kiekko, seiväs, keihäs, 1500 m): 1) Tarmo Savola TuUL 7655 (11,01/-1,4, 733/0,2, 13,20, 196, 48,63, 14,75/-0,2, 38,37, 450, 55,49, 4.47,03), 2) Aleksi Savolainen TP 7436 (11,36/-1,4, 689/1,1, 15,00, 193, 51,83, 15,79/0,0, 39,79, 490, 55,24, 4.46,40), 3) Ville Toivonen ÄhtärU 7401 (11,34/1,4, 701/-0,5, 13,73, 190, 53,17, 15,35/0,0, 40,71, 430, 67,25, 4.42,69), 4) Joni Heikkinen OP 7358 (11,27/-1,4, 719/0,4, 13,57, 193, 50,41, 15,23/-0,2, 39,27, 400, 51,23, 4.26,99), 5) Olavi Halonen HyvinkSU 7111 (11,87/-0,5, 665/0,2, 13,14, 172, 53,07, 15,54/0,0, 46,02, 490, 54,03, 4.42,33), 6) Jere Liskojärvi HeTa 7059 (11,68/-0,5, 652/0,8, 11,80, 172, 52,41, 15,50/0,0, 44,06, 480, 62,30, 4.49,58), 7) Eelis Kuusjärvi LempKi 7038 (11,39/-1,4, 721/0,4, 12,93, 193, 51,62, 15,96/0,0, 30,60, 440, 51,66, 4.37,37), 8) Juuso Toivonen ÄhtärU 6913 (11,29/1,4, 692/0,2, 11,43, 190, 51,63, 15,70/0,0, 28,23, 470, 53,70, 4.47,42), 9) Aleksi Hakanen LauttakLu 6831 (11,67/-0,5, 673/-0,1, 12,74, 184, 51,78, 15,57/0,0, 36,36, 400, 54,97, 4.46,86), 10) Matias Tapanainen EspTa 5588-9 (11,42/-0,5, 648/-0,5, 12,00, 184, 51,83, 15,24/0,0, 34,85, ilman tulosta, 18,05, 4.51,46). – Keskeyttivät: Leo Rautiainen KU-58 2748-4 (11,80/-0,5, ilman tulosta, 14,01, 181, 52,75), Aleksi Hilska LUM keskeytti 1. lajissa.
Naiset,
100 m (0,8): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,51, 2) Tessa Moisio KaipVi 11,59, 3) Emma Tainio PaimU 11,81 (ae. 11,69/1,3), 4) Silja Kempas JoKa 11,87 (ae. 11,72/1,8), 5) Priscilla Boateng JakobstDr 11,89 (ae. 11,75/1,8), 6) Taru Väisänen KuivasjAu 11,91 (ae. 11,77/1,3), 7) Jonna Aalto JoKa 11,92 (ae. 11,90/0,2), Nooralotta Neziri JKU hylättiin (ae. 11,76/1,3).
400 m: 1) Mette Baas JoKa 52,39, 2) Aino Pulkkinen JKU 53,53, 3) Jeanine Nygård VasaIS 54,37, 4) Milja Thureson LA 54,43, 5) Ella Räsänen EsboIF 54,64, 6) Reetta Ryynänen JoKa 55,06, 7) Vanessa Store KälvTa 56,09, 8) Iina Alatupa JKU 56,54.
3000 m ej: 1) Ilona Mononen LA 9.46,76, 2) Alisa Virtanen JKU 9.54,83, 3) Pihla Pekkola JKU 10.30,13, 4) Astrid Snäll TuUL 10.34,53, 5) Klaara Mertsalo EspTa 10.52,25, 6) Fanni Äyrä AlahKi 10.52,65, 7) Amanda Virtanen TuUL 10.58,83, 8) Katariina Kärkkäinen EspTa 10.59,49, 9) Kia Sairanen EspTa 11.01,61, 10) Heidi Haapamäki JKU 11.02,14, 11) Kerttu Huttunen SiilinjPo 11.18,06, 12) Elsi Konstari KaipVi 11.18,26, 13) Aino Tengvall RekolRa 11.21,70.
Seiväs: 1) Wilma Heltelä SalVil 470, 2) Saga Andersson EsboIF 445, 3) Elina Lampela OP 445, 4) Tuuli Järvinen KeurKi 425, 5) Laura Ollikainen VarkKV 395, 6) Edith Rikala VasaIS 385, 7) Frida Blomfelt EsboIF 385, 8) Elli Rantala EspTa 385, 9) Ellen Andtfolk VasaIS 385, 10) Venla Salminen JKU 385, 11) Tuuli Kujala SeinäjSU 375, 11) Pinja Koivumäki HimangU 375. – (Kilpailu keskeytettiin tunniksi rankkasateen vuoksi.)
Pituus: 1) Venla Väliharju TP 617 (0,2), 2) Taika Koilahti TuWe 610 (-0,2), 3) Minja Kurtti OP 607 (0,4), 4) Alisa Launonen TuUL 606 (-0,2), 5) Anne-Mari Lehtiö KU-58 602 (0,7), 6) Saana Peura TervolTe 589 (-0,1), 7) Gia Reinholm JKU 588 (0,4), 8) Ilona Saarikunnas LA 587 (-0,2), 9) Elina Kostiainen VihdVi 570 (-0,1), Ella Wallin VasaIS ilman tulosta.
Keihäs: 1) Emilia Karell SjuIF 54,59, 2) Jatta-Mari Jääskeläinen TuUL 53,80, 3) Rebecca Nelimarkka NoormNo 53,60, 4) Julia Valtanen RaumU 53,53, 5) Vivian Suominen HIFK 51,03, 6) Cecilia Österberg Korsh5 49,95, 7) Veera Sauna-aho KuortKu 49,60, 8) Malin Karell SjuIF 48,82, 9) Sanni Utriainen TP 48,81, 10) Minna Hollanti YlivKu 48,15, 11) Helmiina Kynnäs SaarijPu 47,88, 12) Lumia Laakso HKV 47,52, 13) Salla Koskimäki KaustPV 44,14, 14) Rebekka Petro LempKi 44,06, 15) Fanny Taira KurikRy 43,23, 16) Minea Kumlander RaisKu 42,63.
7-ottelu (100 m aj, korkeus, kuula, 200 m), tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Eveliina Lehtola OP 3306 (13,69/1,1, 158, 11,63, 24,49/0,5), 2) Jessica Rautelin Esbo IF 3260 (14,15/1,1, 164, 12,48, 25,66/0,5), 3) Emma Hietanen HämTa 3254 (13,86/1,1, 167, 11,93, 26,17/0,5), 4) Saima Kossa SauvU 3179 (14,32/1,1, 167, 12,13, 26,47/0,5), 5) Mimosa Wirkkala ToholU 3096 (14,88/1,3, 170, 11,97, 26,85/0,5), 6) Iina Holopainen HIFK 3027 (14,09/1,1, 164, 9,35, 26,07/0,5), 7) Minttu Mattinen LUM 2960 (14,91/1,3, 158, 11,36, 26,26/0,5), 8) Miia Lindholm HIFK 2916 (15,13/1,3, 170, 11,72, 28,49/1,1), 9) Janette Hanski KarhU 2904 (14,82/1,3, 152, 12,65, 27,27/0,5), 10) Sanni Säntti IlmajKi 2818 (14,85/1,3, 155, 9,88, 26,48/0,5), 11) Ilona Nordman RaumU 2795 (15,20/1,3, 158, 9,72, 26,46/0,5), 12) Milja Mahlavuori LUM (14,61/1,1, 152, 8,03, 25,50/0,5), 13) Laura Lepistö PoYU 2696 (15,85/-0,6, 146, 12,06, 26,89/1,1), 14) 2689 Katariina Leppäaho AlajAn (15,63/-0,6, 158, 9,91, 27,23/1,1), 15) Anna Pyykkö LUM 2628 (14,68/1,1, 140, 9,13, 26,44/0,5), 16) Jutta Heino KarkkPo 2615 (15,04/1,3, 149, 8,79, 26,93/0,5), 17) Jessica Kosonen TP 2590 (15,61/-0,6, 161, 8,83, 28,05/1,1), 18) Ronja Koivisto JoKa 2529 (16,90/-0,6, 149, 11,29, 27,18/1,1), 19) Janika Långsjö LapuanVi 2509 (15,51/-0,6, 140, 9,23, 26,63/1,1), 20) Aada Määttälä ToholU 2489 (15,38/-0,6, 140, 8,52, 26,52/0,5).
Alkukilpailut:
Miehet,
100 m, alkuerät:
1. erä (0,8): 1) Riku Illukka VantSa 10,38, 2) Santeri Örn PolvijU 10,60, 3) Topi Huttunen VieremKo 10,65, 4) Matias Salminen LA 10,87, 5) Arttu Tauriainen PernU 10,97, 6) Adrian Björkgren JakobstDr 11,05, Arttu Peltola JKU keskeytti.
2. erä (1,6): 1) Samuel Purola OP 10,44, 2) Oskari Lehtonen NurmijYU 10,54, 3) Zaid Lafine EspTa 10,70, 4) Erno Mehtonen SavRi 10,70, 5) Rasmus Vuonoranta EsboIF 10,73, 6) Verneri Marttila LA 10,76, 7) Axel Nisula MalaxIF 10,80, 8) Jonatan Heikkilä TuUL 10,91.
3.erä (2,1): 1) Valtteri Louko LapuanVi 10,46, 2) Eino Vuori HämTa 10,49, 3) Aleksi Ala-Prinkkilä NärpKr 10,69, 4) Niko Kangasoja OP 10,74, 5) Matias Ahtinen PolvijU 10,74, 6) Romary Pavlikov EsboIF 10,78, 7) Alexander Björkgren JakobstDr 10,91, Nikola Bäck VasaIS hylättiin (vilppilähtö).
800 m, alkuerät:
1. erä: 1) Niko Viljola HKV 1.52,79, 2) Joonatan Venäläinen ImatrU 1.53,23, 3) Konsta Uuttera TP 1.53,28, 4) Ville Lampinen KU-58 1.54,04, 5) Lauri Mononen SavRi 1.54,17, 6) Martti Majuri LUM 1.54,49, 7) Daniel Lundmark HIFK 1.55,21, 8) Veeti Savolainen LA 1.56,12.
2. erä: 1) Aapo Mäkiniemi LimingNM 1.53,40, 2) Joonas Rinne SaarijPu 1.53,41, 3) Leonard Markén IFVOM 1.53,83, 4) Joona Heiskanen KU-58 1.54,01, 5) Lassi Kuva LA 1.54,07, 6) Jerry Vilenius HKV 1.55,21, 7) Onni Huovinen JoKa 1.55,47, 8) Onni Mäkelä GamlakarlIF 1.57,32, 9) Junnu Korvenpää KU-58 1.58,54.
3. erä: 1) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.51,77, 2) Oliver Asikainen HKV 1.51,85, 3) Justus Korvenpää KU-58 1.52,19, 4) Veikka Ylihärsilä SeinäjSU 1.53,33, 5) Mikko Rahkola HKV 1.55,17, 6) Sisu Saarinen TuUL 1.55,33, 7) Rasmus Laapas LA 1.56,81, 8) Jimi Alastalo JoKa 1.56,89.
400 m aj, alkuerät:
1. erä: 1) Jere Haapalainen TP 51,68, 2) Jaakko Linnus TP 53,33, 3) Oliver Enqvist SibVa 53,44, 4) Tomas Jatsko TapanilErä 54,88, 5) Miska Anttonen ImatrU 55,10, 6) Markus Hurri LiePa 55,79, 7) Topi Niemi RiihimKi 56,12, 8) Santeri Tanner LUU 58,33.
2. erä: 1) Kalle Kompuinen LiePa 54,31, 2) Tomi Laakso TapanilErä 54,88, 3) Riku Uusitalo TuUL 54,99, 4) Juuso Mäkelä OP 55,92, 5) Benjamin Stendahl BorgåAk 55,99, 6) Kristian Hautakoski AlavVi 57,56, Veikko Valovirta EspTa hylättiin, Antti Sainio TP hylättiin (virheellinen aidanylitys / 53,25).
3. erä: 1) Tuomas Lehtonen LiePa 52,45, 2) Joni Vainio-Kaila LaitJy 52,99, 3) Anton Tallbacka HIFK 53,99, 4) Sakari Vallius JoKa 54,08, 5) Samu Laakso TapanilErä 54,46, 6) Aapeli Oila EspTa 56,23, 7) Kalle Raitala TP 56,47, 8) Arsi Niskanen ÄänekU 57,28.
Seiväs, karsinta: 1) Juho Alasaari LaihLu 490, 2) Urho Kujanpää TP 490, 3-9) Topias Mustonen JoKa & Anton Purola OP & Arttu Haaksluoto RiihimKi & Olavi Sivén LA & Oskari Henttinen TuUL & Joonatan Kemppainen PihtipTu & Albin Lundberg VasaIS 475, 10) Tommi Järvenpää JKU 475, 11) Iiro Suutarinen ÄhtärU 460, 12) Otto Junnila SibVa 460, 13) Eeli Heikkilä TuUL 460, Atte Kuusela TammRy & Juuso Tornberg RaahVe ilman tulosta (460).
Keihäs, karsinta: 1) Teemu Narvi KankaanpSL 75,74, 2) Eemil Porvari HartVo 74,66, 3) Tino Mäkelä PyhäselU 74,22, 4) Oliver Helander MiKV 73,51, 5) Topi Parviainen TuupovU 73,36, 6) Topias Laine HKV 72,61, 7) Aku Parviainen TuupovU 72,54, 8) Toni Kuusela VimpVe 72,07, 9) Janne Läspä OP 71,92, 10) Jarmo Marttila VasaIS 69,41, 11) Aleksi Yli-Mannila AlajAn 69,36, 12) Taneli Juutinen PudasjU 68,12, 13) Ville Miettinen JuuanU 65,23, 14) Jaakko Hauta-aho TöysVe 64,70, 15) Eetu Peltokangas ToholU 64,10, 16) Oskari Leppäaho AlajAn 63,68, 17) Eemeli Aarnio RaisKu 62,86.
Naiset,
100 m, alkuerät:
1. erä (1,3): 1) Emma Tainio PaimU 11,69, 2) Nooralotta Neziri JKU 11,76, 3) Taru Väisänen KuivasjAu 11,77, 4) Essi Vehmaa LUM 12,04, 5) Veera Paasovaara KuivasjAu 12,07, 6) Annika Haverinen MiKV 12,08, 7) Jessi Landström TP 12,21.
2. erä (0,2): 1) Lotta Kemppinen HIFK 11,51, 2) Jonna Aalto JoKa 11,90, 3) Anna Pursiainen EspTa 11,98, 4) Milla Kangas OP 12,06, 5) Aada Aarnio TP 12,07, 6) Sonja Stång KuivasjAu 12,18, 7) Meeri Riiali ImatrU 12,39.
3. erä (1,8): 1) Tessa Moisio KaipVi 11,61, 2) Silja Kempas JoKa 11,72, 3) Priscilla Boateng JakobstDr 11,75, 4) Elmiina Siikala HIFK 11,80, 5) Katja Luukkola LeppävaarSi 12,05, 6) Essi Niskala KuivasjAu 12,45.
800 m, alkuerät:
1. erä: 1) Hannah Anderson HIFK 2.09,51, 2) Eveliina Määttänen EspTa 2.09,60, 3) Taimi Vallinoja HKV 2.09,93, 4) Saija Seppä SuolUrho 2.11,33, 5) Karoliina Olli TuUL 2.12,16, 6) Minea Lindén LoimLe 2.12,41, 7) Sofie Lövdahl VasaIS 2.14,82, 8) Inka Peltola LA 2.17,15.
2. erä: 1) Veera Mattila VammSV 2.11,50, 2) Teresa Perttilä HIFK 2.11,69, 3) Katri Tuorila HimangU 2.11,81, 4) Ronja Koskela KuivasjAu 2.12,21, 5) Oona Immonen SavRi 2.13,51, 6) Sini-Minea Saarikoski KeravU 2.14,41, 7) Sini Karjalainen JoKa 2.14,76, 8) Erika Utriainen VeitsilKV 2.15,27, 9) Venla Virrantuomi HKV 2.18,07.
3. erä: 1) Elle Ceder HKV 2.08,30, 2) Heini Ikonen JKU 2.08,33, 3) Veera Perälä LA 2.08,72, 4) Winnie Markén IFVOM 2.11,46, 5) Senni Koski HyvinkSU 2.11,69, 6) Iina Saranpää NokU 2.12,54, 7) Ilona Pulkkinen TuUL 2.13,04, 8) Siiri Latva-Hirvelä KurikRy 2.19,88.
400 m aj, alkuerät:
1. erä: 1) Hilla Uusimäki KU-58 58,51, 2) Emma Juntunen KuivasjAu 60,45, 3) Laura Loponen LA 60,97, 4) Elin Mickos SibVa 62,49, 5) Silja Kemppainen TP 64,10, 6) Mari Heinonen JKU 64,60, Irene Helminen EspTa keskeytti.
2. erä: 1) Heidi Salminen JKU 59,27, 2) Iida Verainen TuUL 59,99, 3) Martta Rautala VU 61,19, 4) Hilla Tuominen LA 61,82, 5) Iida Kastarinen TP 62,62, 6) Salla Tarkiainen LUM 62,73, 7) Emmi Pennanen JKU 63,06.
Korkeus, karsinta: 1) Ella Mikkola TP 175, 2-8) Nuppu Willman NoormNo & Ella Junnila TP & Johanna Nieminen JKU & Mia Känsäkangas GamlakarlIF & Sini Lällä JKU & Saara Sinervo SalVil & Venla Pulkkanen JKU 170, 9) Saimi Lithovius OP 170, 10) Jemina Eskola KannUra 170,
11) Hillamaria Kovaniemi OP 170, 12) Vilma Knutar GamlakarlIF 170, 13-15) Vilma Metsälä EsboIF & Sofia Kokko MiKV & Selma Pollari ÄänekU 165, 16) Ida Saarinen VilpVe 165, 17) Katri Katainen KeurKi 165, 18-19) Iina Suomäki SaarijPu & Pirkko Järvikylä JKU 160.
3-loikka, karsinta: 1) Senni Salminen ImatrU 13,43 (0,4), 2) Alexia Myllymäki RaumU 12,79 (1,6), 3-4) Emma Pullola VaasVa 12,71 (-0,3) & Elina Kostiainen VihdVi 12,71 (1,6), 5) Lotta Kirvesmies MiKV 12,70 (1,4), 6) Jessica Miettinen JoKa 12,68 (-0,6), 7) Kerttu Rantakangas KaipVi 12,60 (0,1), 8) Kira Kytölä EsboIF 12,50 (0,6), 9) Siiri Nyyssönen JoKa 12,42 (-0,5), 10) Siri Savolainen TuUL 12,39 (-0,2),
11) Lotta Häkkänen MiKV 12,26 (-1,5), 12) Silvia Dvorak VU 12,07 (1,2), 13) Hanna Peltola TP 12,01 (1,8), 14) Tilda Lipasti HIFK 11,95 (-0,9), 15) Sofia Ylinen JKU 11,94 (1,9), 16) Mia Flink EspTa 11,75 (1,1).
Moukari, karsinta: 1) Suvi Niiranen KauhajKa 65,41, 2) Pinja Kärhä NoormNo 64,93, 3) Emmi Mäkäläinen JKU 64,68, 4) Aada Koppeli JKU 61,45, 5) Silja Kosonen TuUL 60,84, 6) Charlotta Sandkulla KronÅs 60,62, 7) Andrea Österman HIFK 58,84, 8) Johanna Witka TammRy 58,44, 9) Ilona Verho KangKi 58,25, 10) Tiina Rinnekari NurmijYU 57,56,
11) Emmi Malo LopenU 56,13, 12) Hanna Siirilä AlajAn 55,14, 13) Marika Virtanen TuUL 52,91, 14) Tahiti Ojansivu TuUL 52,02, 15) Aliisa Pollari AlavuU 52,00, 16) Aino Ikäheimo EspTa 50,96, 17) Oona Korhonen EsboIF 48,67.
Näytöslaji:
Tytöt,
Pituus: 1) Aada Kuukkanen 12 LaukU 487.



