Hilla Uusimäki juoksi 400 metrin aidoissa kakkoseksi Ruotsin Sollentunassa. Uusimäen aika 54,85 on hänen uransa toiseksi paras. Ennätyksensä 54,63 hän juoksi keskiviikkona Lahden Motonet GP:ssä.
Uusimäki kävi koko juoksun ajan tiukkaa kamppailua Ranskan Louise Maravalia vastaan, joka sai puristettua voittoon vaadittavan eron vasta viimeisellä aidalla ja loppusileällä ajalla 54,80.
– Lopputulos oli tosi hyvä. Urani toiseksi paras aika ja alle 55 sekunnin. Olen tosi tyytyväinen tulokseen, mutta juoksuna se oli vähän erilainen kuin keskiviikkona Lahdessa. Nyt kyllä loppu hyytyi jonkin verran, mutta oli myös kovempi alku mitä Lahdessa, Uusimäki kommentoi kilpailuaan.
Uusimäki katsoi, että vielä ei ollut aika kokeilla juosta alkumatkan aitavälejä 14 askeleen rytmillä.
– Takasuoralla oli vastatuulta ja ennen juoksua tuli välillä kovempia puuskiakin, joten ei tuntunut turvalliselta lähteä kokeilemaan mitään uutta. Juoksin samalla tavalla kuin Lahdessa.
Uusimäki oli hieman yllättynyt siitä, että taso näyttää vakiintuneen 55 sekunnin alle jo nyt.
– En minä oikeasti ajatellut, että pystyn kesäkuussa juoksemaan tällaisiin tuloksiin. Se on tosi positiivista.
Seuraava kisa ei Uusimäen mukaan ole vielä tiedossa.
– Seuraava varma aitakisa on kalenterissa heinäkuun puolella. Pitää katsoa, pääsenkö mahdollisesti johonkin juoksemaan vielä kesäkuussa, mutta yhtä hyvä vaihtoehto on myös mahdollisesti juosta jotain muita matkoja. Kiinnostaisi juosta esimerkiksi joku kakkosen kisa tässä välissä.
Junnila keskeytti kilpailunsa
Korkeushyppääjä Ella Junnila keskeytti kilpailun Sollentunassa kahden yrityksen jälkeen aloituskorkeudesta 181. Valmentajansa Tia Hellbautin mukaan Junnila ei varsinaisesti venäyttänyt nilkkaansa ensimmäisessä hypyssä, mutta nilkassa on pieni sellainen tuntemus ja kisa päätettiin keskeyttää toisen yrityksen jälkeen.
– Katsottiin, ettei ole syytä ottaa riskejä tulevia kisoja ajatellen, kun edelliset kilpailut ovat menneet hyvin. Se ei ole mitään vakavaa, Hellbaut sanoi.

Sainion kauden avaus toi tuloksen 50,30 ja viidennen sijan
Antti Sainio aloitti kautensa 400 metrin aidoissa. Tuloksena oli viides sija ajalla 50,30. Kisan voittoon juoksi Ruotsin Oskar Edlund tuloksella 48,56.
– Ensimmäinen 250–300 metriä tuli hyvin. Sen jälkeen tuli seinä vastaan. Nopeus toimii, mutta nyt pitää olla kärsivällinen, että jaksaa juosta loppuun asti, Sainio viittasi siihen, että kyse oli kauden avauksesta ja takana on harjoittelua rajoittanut jalkavaivan kuntoutus.
– Takasuoralla oli kova vastainen, ja törmäsin ensimmäinen aitaan aika kovaa, joten jouduin kiihdyttämään uudestaan. Takasuoran välit olivat muuten tosi nopeita, ja tulin kärjen mukana sinne 300 metriin, mutta sitten tuli seinä vastaan. Ei jaksanut juosta.
Sainion takareiteen tuli harjoituksessa pieni repeämä toukokuun alussa. Se siirsi kilpailukauden alkua. Aiturin mukaan nyt on takana vasta pari hyvää aitajuoksutreeniä.
– Pari tosi hyvää treeniä olen saanut alle, mutta ei tässä ihan hirveästi ole päässyt juoksemaan. Tosi paljon huonomminkin voinut mennä.
Sainion kauden toinen kilpailu on juhannuksena Kuortaneella.
Suni ennätykseensä 3000 metrillä – Rinne 3.38,96
Aino Suni paranteli 3000 metrin ennätystään lukemiin 9.08,44, jolla irtosi yhdeksäs sija. Aikaisempi ennätys oli viime vuonna juostu 9.14,00.
Sollentuna kisan voittotaistelu ratkesi vasta maalilinjalla, kun Yhdysvaltain Margot Appleton kurotti voittajaksi huippuajalla 8.38,20 ennen Etiopian Melknat Wudua, joka hävisi vain sekunnin sadasosalla.
Joonas Rinne juoksi 1500 metrillä viidenneksi ajalla 3.38,96, joka on jo hänen kolmas 3.40:n alitus tällä kaudella. Kisan ykköseksi kiri britti Henry McLuckie ajalla 3.37,65 ennen Yhdysvaltain Sam Parkelia, jolle kirjattiin 3.37,69.
Sollentuna, Ruotsi:
Folksam Grand Prix:
Miehet,
200 m (+1,3): 1) Yassine Hssine Marokko 20,25, 2) Ronal Longa Kolumbia 20,31, 3) Erik Erlandsson Ruotsi 20,81, 4) Linus Pihl Ruotsi 20,92, 5) Oskars Grava Latvia 20,97, 6) Alexander Oliver Ruotsi 21,58. B-erä (+0,8): 1) William Trulsson Ruotsi 21,07.
400 m: 1) Thandazani Ndlovu Zimbabwe 46,12, 2) Samuel Reardon Iso-Britannia 46,18, 3) Andreas Ofstad Kulseng Norja 46,48. B-erä: 1) Marcus Tornée Ruotsi 47,51.
1500 m: 1) Henry McLuckie Iso-Britannia 3.37,65, 2) Sam Prakel Yhdysvallat 3.37,69, 3) Ignacio Fontes Espanja 3.37,76, 4) Valentin Soca Uruguay 3.38,40, 5) Joonas Rinne Suomi 3.38,96, 6) Melese Nberet Etiopia 3.39,21.
400 m aj: 1) Oskar Edlund Ruotsi 48,56, 2) Clement Ducos Ranska 48,97, 3) Kemorena Tisang Botswana 49,28, 4) Sabelo Dhlamini Etelä-Afrikka 50,01, 5) Antti Sainio Suomi 50,30.
Pituus: 1) Anvar Anvarov Uzbekistan 823 (+3,0), 2) Henrik Flåtnes Norja 803 (+1,8), 3) Kristof Pap Unkari 779 (+0,3).
Kuula: 1) Scott Lincoln Iso-Britannia 20,50, 2) Wictor Peterson Ruotsi 20,44, 3) Eric Maihöfer Saksa 19,94.
Kiekko: 1) Roje Stona Jamaika 67,79, 2) Steven Richter Saksa 67,44, 3) Daniel Ståhl Ruotsi 64,88. B-kilpailu: 1) Antti Pränni Suomi 55,89, 2) Teo Paganus Ruotsi 53,19.
Naiset,
100 m (+1,5): 1) Arialis Gandulla Portugali 11,41, 2) Christania Williams Itävalta 11,42, 3) Ciara Neville Irlanti 11,42, 4) Jolina Ernst Saksa 11,43, 5) Julia Henriksson Ruotsi 11,57, 6) Sara Wiss Ruotsi 11,67.
800 m: 1) Anita Horvat Slovenia 2.00,97, 2) Nina Vukovic Kroatia 2.01,51, 3) Julia Jaguscik Puola 2.02,96.
3000 m: 1) Margot Appleton Yhdysvallat 8.38,20, 2) Melknat Wudu Etiopia 8.38,21, 3) Idaira Prieto Espanja 8.44,87, 4) Carmen Cernjul Ruotsi 8.54,26, 5) Anna Marie Nordengen Sirevåg Norja 8.59,52, 6) Madelène Wanvik Holum Norja 8.59,78, … 9) Aino Suni Suomi 9.08,44.
400 m aj: 1) Louise Maraval Ranska 54,80, 2) Hilla Uusimäki Suomi 54,85, 3) Lina Nielsen Iso-Britannia 55,22, 4) Daniela Ledecká Slovakia 56,13, 5) Tyra Landin Ruotsi 59,76.
Pituus: 1) Maja Åskag Ruotsi 666 (+2,3), 2) Ayla Hallberg Hossain Ruotsi 662 (+2,5), 3) Ida Beiter Bomme Tanska 657 (+3,4).
Korkeus: 1) Louise Ekman Ruotsi 191, 2) Dacsy A. Brisón Kuuba 188, 3) Michaela Hrubá Tshekki 185, … Ella Junnila Suomi ei tulosta.
Kuula: 1) Fanny Roos Ruotsi 19,16, 2) Danniel Thomas-Dod Jamaica 18,79, 3) Abria Smith Yhdysvallat 18,27.
Kiekko: 1) Silinda Morales Kuuba 62,60, 2) Vanessa Kamga Ruotsi 62,16, 3) Kristin Pudenz Saksa 61,75.



