Saksola paranteli ratakympin ennätystään lukemiin 29.38,04 – kotimaan tuloskooste

Lappeenrannan Urheilu-Miehet Konsta Saksola paranteli 10 000 metrin ennätystään lukemiin 29.38,04 Toukokuun kisoissa Helsingin Eläintarhassa. Hänen viime vuonna syyskuussa juoksemansa aikaisempi ennätys, joka oli myös vuoden kärkitulos Suomessa, koheni kymmenellä sekunnilla.

Saksola, 28, aloitti systemaattisen kestävyysharjoittelun vasta aikuisiällä. Kuukausi sitten hän oli puolimaratonin SM-kisoissa neljäs ennätyksellään 1.06.49. Kalevan kisojen kympiltä hänellä on sijoitukset neljä ja viisi.

Tuulinen sää lienee osaltaan vaikuttanut siihen, että keskeytyksiä kertyi Eläintarhan perinteisessä 10000 metrin kilpailussa runsaasti. Niin tekivät muun muassa Niko Putkinen, Antti Ihamäki, Rasmus Krogell ja Hannu Granberg.

Naisten 10 000 metrin kolme parasta olivat Turun Urheiluliiton Iida Reini ajalla 36.25,18, Paimion Urheilijoiden Ida-Emilia Pulkkanen 36.59,25 ja Espoon Tapioiden Julia Kekkonen 37.27,03.

Tuulilukemat pääosassa pikajuoksuissa

Pikajuoksuissa saatiin nauttia myötätuulesta, mutta sitä oli useimmiten valitettavasti liikaakin. Monet tulokset jouduttiin kirjaamaan tilastoihin tuulimerkinnällä.

Miesten 100 metrillä (+3,4) nopeimmat olivat Espoon Tapioiden Sengan Jobe ajalla 10,55 ja Ruotsin Lion Martinez 10,67. 110 metrin aidoissa (+2,6) HKV:n Aapo Nikkola sai ajakseen 14,35.

Naisten 200 metrillä (+2,3) kolmen kärki oli Roosa Toivonen Helsingin Kisa-Veikot 24,47, Katja Luukkola Leppävaaran Sisu 24,78 ja Mila Heikkonen HIFK Friidrott 24,91.

Miesten 200 metrillä tuulet olivat kuitenkin sallituissa lukemissa, kun Espoon Tapioiden Zaid Lafine ja Luka Veselinovic pinkoivat kelpo ajat 21,59 ja 21,66.

Helsinki:

Toukokuun kisat:

Miehet, 

100 m (+3,4): 1) Sengan Jobe EspTa 10,55, 2) Lion Martinez Ruotsi 10,67, 3) Mortti Metsäkoivu ViipU 11,19.

 Alkuerät: 1. erä (+3,0): 1) Sengan Jobe EspTa 10,64, 2) Lion Martinez Ruotsi 10,77.

 2. erä (+2,4): 1) Nooa Chaisuedi ViipU 11,29.

200 m: (+1,1): 1) Zaid Lafine EspTa 21,59 kkk, 2) Luka Veselinovic EspTa 21,66.

400 m: 1) Tomas Jatsko TapE 49,80.

3000 m: 1) Anssi Mustonen KoivKi 8.34,79 kkk, 2) Jussi Eskola JyväskKU 8.38,97, 3) Matias Mononen LahdA 8.45,72.

10000 m: 1) Konsta Saksola LappUM 29.38,04 kkk, 2) Lauri Miettinen EspTa 32.22,93.

110 m aj(+2,6) 1) Aapo Nikkola HKV 14,35, 2) Leo Rautiainen KU-58 15,11.

17-v. korkeus: 1) Pekka Koskela KangKi 190.

Naiset, 

100 m: (+2,5): 1) Alexandra Nylund Esbo IF 12,50 

Alkuerät: (+3,0) 1) Katja Luukkola LeppSi 11,98, 2) Matilda Tuovinen ViipU 12,02.

200 m (+2,3): 1) Roosa Toivonen HKV 24,47, 2) Katja Luukkola LeppSi 24,78, 3) Mila Heikkonen HIFK 24,91.

400 m: 1) Taimi Vallinoja HKV 57,83, 2) Hannah Anderson HIFK 58,08.

10 000 m: 1) Iida Reini TuUL 36.25,18, 2) Ida-Emilia Pulkkanen PaimU 36.59,25, 3) Julia Kekkonen EspTa 37.27,03, 4) Iida Kuljukka LahdA 37.34,39 kk19, 5) Lumi Laitinen OulPy 37.46,87, 6) Anna Hollingsworth HIFK 37.56,17, 7) Iida Haataja OulPy 38.15,95.

100 m aj (+2,6): 1) Roosa Toivonen HKV 13,46, 2) Maria Djusko HIFK 13,92.

Pituus: 1) Elina Kostiainen VihdVie 586 (+1,1), 2) Noora Hautamäki EspTa 5,71 (+2,5),  Noora Hautamäki EspTa 555 (+2,0).

Kolmiloikka: 1) Silvia Dvorak ViipU 12,48 (+2,7), 2) Lotta Kirvesmies MikkKV 12,47 (+5,6), 3) Lotta Häkkänen MikkKV 11,84 (+2,9), 4) Hanna Peltola TampPy 11,84 (+2,9),  

Virrat: 

KieKuMo 2:

Miehet, moukari: 1) Jaakko Tenhunen LappVei 63,29.

40-v. moukari: 1) Petri Rautio OulPy 58,97.

Oulu: 

Ratakauden avauskisa:

Miehet, 100 m (+0,9): 1) Armas Uusitalo OulPy 10,97, 2) Noa Korhonen OulPy 11,02, 3) Joni Heikkinen OulPy 11,04, 4) Ronni Mäntyranta KuivAu 11,15.

200 m (+2,6): 1) Armas Uusitalo OulPy 21,77, 2) Noa Korhonen OulPy 22,41, 3) Joni Heikkinen OulPy 22,83.

400 m: 1) Joni Heikkinen OulPy 50,13.

800 m: 1) Aapo Mäkiniemi LimNM 1.55,63 kk, 2) Tatu Palokangas AlatPi 1.56,26.

Naiset, 100 m (+2,8): 1) Taru Väisänen KuivAu 11,80, 2) Sandra-Sofia Nieminen OulPy 11,89, 3) Minja Kurtti OulPy 12,22, 4) Vanessa Store KälvTa 12,23.

200 m (+1,5): 1) Sandra-Sofia Nieminen OulPy 24,21, 2) Taru Väisänen KuivAu 24,40, 3) Emma Juntunen KuivAu 24,60, 4) Minja Kurtti OulPy 25,32.

400 m: 1) Vanessa Store KälvTa 56,79, 2) Katri Tuorila HimU 57,35, 3) Sointu Oinas PohjKoi 57,99.

800 m: 1) Saija Seppä SuolU 2.15,70.

Kaikki tulokset:

https://live.tuloslista.com/19350

Share post