Samuel Purolan ja Riku Illukan kilpailukausi alkaa kapula kädessä. Miesten ja naisten 4 x 100 metrin viestimaajoukkueet kilpailevat lauantaina ja sunnuntaina Brysselissä. EM-kisoihin tavoittelevat nelikot juoksevat kevätkesällä Brysselin ohella Kööpenhaminassa ja Kreikan Varissa yhteensä neljä kilpailua.
– Viestiprojekti on hyvin käynnissä. Meillä hyvät mahdollisuudet juosta kova aika. Suomen ennätys on tavoite, Purola sanoo.
Viestimaajoukkueiden valmentaja Petteri Jouste on samaa mieltä. Hiljattain päättyneellä Monte Gordon leirillä viestiharjoitukset sujuivat hyvin. Miesten joukkue aloittaa Brysselissä kokoonpanolla Topi Huttunen, Riku Illukka, Valtteri Louko ja Samuel Purola.
– Minusta näiden miesten pitäisi juosta Suomen ennätys. En ymmärrä mikseivät he juoksisi sinne 38,5:n lähelle. Sen luokan aika on mahdollinen, kun he onnistuvat hyvin, Jouste arvioi.
– Voi tietenkin olla, että sellainen aika tulee vasta EM-kisoissa, mutta jo nyt alkukesästä pitäisi mennä alle 39 sekunnin, mikä varmistaisi EM-kisapaikan.

Naisten 4 x 100 metrin joukkue aloittaa Brysselissä kokoonpanolla Saara Keskitalo, Emma Tainio, Tessa Moisio ja Aino Pulkkinen. Pikaviestissä Birminghamin EM-kisoihin pääsee 16 joukkuetta rankingin perusteella, jossa vertaillaan kahden parhaan juoksun yhteisaikaa.
Purola: Nyt alkaa löytyä sitä kisavirtaa
Purola odottaa ulkoratakautta nälkäisenä. Hän oli erinomaisessa kunnossa hallikauden korvalla, mutta pään yli taakse -kuulanheitossa Purola kaatui selälleen kovalle pinnalle, joka toi ristiselkään vaivaa, joka heijasteli muualle, ja kilpailukausi jäi torsoksi.
– Pari kertaa kävin viivalla kokeilemassa, mutta molemmilla kerralla vähän nappasi. Siksi jätin hallikauden ja aloin treenata kohti kesäkautta, Purola sanoo.
Hallikauden jääminen käytännössä väliin harmitti, sillä treenijuoksujen perusteella Purola oli ennätysvireessä.
– Varsinkin tuo lähtöpää oli erityisen hyvässä kunnossa. Luulen, että kisoissa 60 metriä olisi voinut mennä noin 6,5:n ala-osien puolelle. Semmoinen kunto siinä oli, Purola sanoo.
Kevään harjoittelun Purola avasi puurtamalla peruskuntotreenien parissa.
– Pikkuhiljaa lähdettiin rakentamaan. Heti hallikauden jälkeen ei ollut kovia juoksutreeniä. Tehtiin muutama viikko peruskuntoa matalilla tehoilla. Siitä lähdettiin nostamaan vauhteja ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että alkaa löytyä sitä kisavirtaa, Purola sanoo.

EM-kisoihin 100 ja 200 metrille
Kesän kilpailukaudella Purola juoksee 100 ja 200 metriä. Hänen ennätyksensä ovat 10,27 ja 20,45, joka on myös SE. Tavoite on startata EM-kisoissa molemmille matkoille.
– Juoksen kesällä molempia matkoja. Ne menevät aıka lailla 50–50. Jos vaikka miettii EM-kisoja ja rankingia, kisoja tulee kummallakin matkalla sen verran, että saan niistä kasaan tarvittavat pisteet, mutta aion toki juosta tulosrajan molemmilla matkoilla, Purola sanoo.
Tulosrajat EM-kisojen 100 ja 200 metrillä ovat 10,15 ja 20,45.
– Aika hyvää ennätysparannusta haen molemmilta matkoilta. Kunto on tällä hetkellä sen verran hyvä, että edellytykset on juosta ihan oikeasti kovaa, Purola arvioi.

Juoksuun haettu ja löydetty helppoutta
Samaa kieltä Purolan kunnosta kertoivat leirillä omasta lähdöstä, napakkaan myötätuuleen alle 15 sekuntiin juostut 150-metriset.
– Leirillä Purola juoksi myös kovimmat 30 metrin lentävät mitä hän on koskaan juossut. Toki se täytyy huomioida, että leirillä oli kova myötätuuli. Tietyllä tavalla siinä päästiin ylinopeusharjoitteluun, mitä ei ole tehty aikaisemmin, Purolaa valmentava Petteri Jouste sanoo.
Purolan mukaan juoksuun on haettu rentoutta ja elastisuutta. Sen sijaan puntinoston hän kertoo jättäneensä nyt minimiin välttääkseen ”juntturapäiviä”.
– Leirin mittauksissa askeleen puoliero oli pienentynyt aika kivasti. Ja kun juostiin 30 metrin lentäviä, tuntui ettei tarvitse edes yrittää, kun ne kulkivat ennätysvauhtia. Nyt täytyy vain keskittyä siihen, että paikat pysyvät kunnossa. Se on se, joka tämän voi vielä sotkea.

Riku Illukka: Kunto on pysynyt yllä aika lailla hyvin
Riku Illukan talvi sujui sikäli eri merkeissä kuin Purolan, että hän pääsi näyttämään kuntonsa. 60 metrillä ennätys putosi 6,60:een, ja Espoossa tuli Suomen mestaruus.
– Hallikausi meni tosi hyvin. Pääsin MM-halleihin ja sain siellä ok juoksun. Toki se ei riittänyt välieriin, mutta hyvä juoksu, ennätystasolle, Illukka muisteli Toruńin alkuerää, jossa hän sivusi uran toiseksi parasta 60 metrin aikaansa 6,64.
– Siitä lähdettiin rakentamaan kohti kesää sillä tavalla, että otettiin peruskuntakausi heti hallikauden jälkeen. Vasta vajaat kolmisen viikkoa sitten aloitin kilpailuun valmistavan kauden.
Ilukka oli hallikauden lopussa ennätyskunnossa ja kertoo sen säilyneen hyvin läpi pk-jakson.
– Kunto on pysynyt yllä aika lailla hyvin, vaikka oli peruskuntajakso tuossa välissä.

”Ajatuksena on ollut, että 200 metriä olisi ehkä se päämatka”
Purolan tapaan Illukka juoksee kesällä 100 ja 200 metriä.
– Juoksen ehdottomasti kaikkia matkoja, 100 ja 200 metriä sekä viestiä. Leirillä viestivaihdot ja viestitreenit menivät tosi hyvin. Jos kilpailussa kaikki onnistuu hyvin, sieltä voi tulla hyvää tulosta, Illukka ennakoi pikaviestimaajoukkueen näkymiä.
– Henkilökohtaisilla matkoilla ajatuksena on ollut, että 200 metriä olisi ehkä se päämatka, eli juoksisin enemmän 200 metriä, kun se on jäänyt viime vuosina vähäiselle. Jos nopeus on hyvä, eli jos 100 metriä kulkee, silloin minulla kulkee 200 metriäkin.
Kevään harjoittelu on Illukalta onnistunut. 150-metrisiä hän kiiti koko lailla samoja vauhteja Purolan kanssa.
– Harjoituksissa on menty aika samalla tyylillä kuin aiemmin. Se on toiminut hyvin, joten ei ole hirveästi mitään muutettu. Kun vaan pysyy ehjänä ja pääsee viivalle. Se on se tärkein asia, Illukka sanoo.
Illukan 100 ja 200 metrin ennätykset ovat 10,26 ja 20,76. Sprintterin toiveena on juosta Birminghamin EM-kisoissa molemmat pikamatkat ja viesti.
– 100 metrillä rankingissa lienee ihan hyvä tilanne, kun 60 metriltä saa hyvin pisteitä, ja viime kesäkin meni ihan ok:sti, mutta haluaisin EM-kisoissa juosta myös viestin ja 200 metriä. Niitä rankingpisteitä haetaan alkukesästä ja miksei suoraa rajaakin, jos oikein hyvin kulkee.
Purola ja Illukka ovat ilmoittautuneet Brysselissä viestin ohella 200 metrille, joka juostaan sunnuntaina 24.5.



