Maratonin historiaa Lontoossa – Sawe ja Kejelcha alle 2 tunnin – Assefalle Women´s Only ennätys

Nyt se on sitten nähty, maraton alle kahden tunnin! Vieläpä kahden miehen voimin!

Lontoon maratonilla tehtiin yleisurheilun ja maratonjuoksun historiaa, kun Kenian Sabastian Sawe alitti ensimmäisenä juoksijana maagisen 2 tunnin rajan ajalla 1.59.30.

Hyvää kiriapua hänelle antoi Etiopian Yomif Kejelcha, joka roikkui ensimmäisellä maratonillaan Sawen rinnalla aina viimeiselle kilometrille saakka ja juoksi myös historiallisen ajan 1.59.41.

Entinen ME-tulos, Kelvin Kiptumin 2.00.35 vuodelta 2023, alittui kolmen juoksijan voimin, kun myös Ugandan Jacob Kiplimo paineli ajan 2.00.28.

Myös naiset korjailivat ennätyskirjoja, kun Etiopian Tigst Assefa juoksi ajan 2.15.41. Se on ME-tulos naisten omalla, Women´s Only -maratonilla, jossa naisjuoksijat kilpailevat vain keskenään ilman miesjuoksijoiden mahdollista vetoapua.

Myös entinen ME oli Assefan nimissä, 2.15.50, jonka hän juoksi voittaessaan Lontoon maratonin viime vuonna.

Olosuhteet kohdillaan?

Lontoon maratonia ei olla perinteisesti pidetty kaikkein nopeimpana reittinä vaikkapa Berliiniin tai Valenciaan verrattuna, vaikka sielläkin on paineltu huippuaikoja läpi historian, varmaan myös kovan osallistujalistan ansiosta. Reitillä on runsaasti jyrkkiä mutkia ja kadunkulmia ja juoksualusta on miljoonakaupungin kaduilla välillä epätasainen ja jatkuvasti vaihteleva.

Nyt juostut tulokset osoittavat, että tämän vuoden kilpailussa olosuhteet ovat olleet ilmeisen poikkeuksellisen suotuisat, muun muassa tuulen takia.

Miesten juoksua vauhditti myös kovatasoinen kilpailu, kun puolimatkassa kärkiryhmässä oli mukana peräti kuusi miestä, vaikka väliaika 1.00.29 lupaili 2.01-aikaa.

Pian 30 kilometrin jälkeen Sawe ja Kejelcha alkoivat hivuttautua eroon muista, ja kiihtyvä vauhti alkoi enteillä ensin ME-tulosta ja lopulta myös 2h-alitusta.

Naisten kilpailu alkoi loppuaikaan nähden vauhdikkaammin, ja puolimaratonin kohdalla kellot näyttivät aikaa 1.06.12. Naisjänikset joutuivat luopumaan urakastaan hieman ennen 30 kilometriä, jonka jälkeen myös kärkikolmikon vauhti rauhoittui ja ennakoi 2.15:n aikaa.

Assefa teki loppuratkaisunsa viimeisillä sadoilla metreillä. Hänen askeleensa oli joutuisa, kuten entiselle 2 minuutin alittajalle 800 metrillä sopii odottaakin.

Sawe ja Assefa

Sawe on iältään 31-vuotias. Arvokisoissa häntä ei olla vielä nähty, ainoa sellainen on puolimaratonin MM-titteli 2023, mutta kolmella aikaisemmalla maratonillaan Berliinissä, Valenciassa ja Lontoossa hän on ottanut ykkössijat ja kaikissa niissä 2.02-ajoin.

Tigst Assefan ennätys on kova 2.11.53. Juostuaan sen Berliinissä syksyllä 2023 aika oli myös silloinen ME-tulos.

2 h-ennuste oli 2030-luvulle

Kahden tunnin maratonista on haaveiltu jo pitkään. Jo parikymmentä vuotta sitten tilastolliset ennusteet laskivat, että raja saavutetaan joskus 2030-luvulla. Nyt se tapahtui 10 vuotta etuajassa. Syynä oletettavasti juoksukenkien kehitys ja maratonkilpailujen ammattimaistuminen viimeisen vuosikymmenen aikana.

Kahden tunnin maraton nähtiin jo vuonna 2019, kun Kenian Eliud Kipchoge juoksi Wienissä näytösjuoksussa ajan 1.59.40,2. Sääntöjenvastaisena kilpailuna, mm. vaihtuvin jäniksin ja tuulta edessä halkovien autojen takia, tulosta ei alun perinkään hyväksytty viralliseksi.

(Artikkelikuva TCS London Marathon)

Lontoo, Iso-Britannia (26.4.)

TCS London Marathon

Miehet, maraton: 1) Sabastian Sawe Kenia 1.59.30, 2) Yomif Kejelcha Etiopia 1.59.41, 3) Jacob Kiplimo Uganda 2.00.28, 4) Amos Kipruto Kenia 2.01.39, 5) Tamirat Tola Etiopia 2.02.59, 6) Deresa Geleta Etiopia2.03.23, 7) Addisu Gobena Etiopia 2.05.23, 8) Geoffrey Kamworor Kenia 2.05.38, 9) Peter Lynch Irlanti 2.06.08, 10) Mahamed Mahamed Iso-Britannia 2.06.14.

Naiset, maraton: 1) Tigst Assefa Etiopia 2.15.41, 2) Hellen Obiri Kenia 2.15.53, 3) Joyciline Jepkosgei Kenia 2.15.55, 4) Degitu Azimeraw Etiopia 2.19.13, 5) Catherine Reline Amanang’ole Kenia 2.21.20, 6) Eunice Chebichii Chumba Burundi 2.23.44, 7) Eilish Mccolgan Iso-Britannia 2.24.51, 8) Julia Paternain Uruguay 2.25.47, 9) Rose Harvey Iso-Britannia 2.26.14, 10) Marta Galimany Espanja 2.27.38.

Hampuri, Saksa

Haspa Marathon Hamburg

Miehet, marathon: 1) Othmane El Goumri Marokko 2.04.24, 2) Samuel Fitwi GER 2.04.45, 3) Kennedy Kimutai Kenia 2.04.56, 4) Hunde Lechisa Etiopia 2.05.01, 5) Taresa Tolosa Etiopia 2.05.17, 6) Mohamed Reda El Aaraby Marokko 2.05.18, 7) Abelom Kesete Eritrea 2.05.21, 8) Belay Tilahun Etiopia 2.05.22, 9) Tsedat Abeje Etiopia 2.05.47, 10) Balew Yihunle Etiopia 2.05.57, 11) Timothy Misoi Kenia 2.06.07, 12) Benard Kimeli Kenia 2.06.26, 13) Gashau Ayale ISR 2.06.52, 14) Vincent Nyageo Kenia 2.07.21, 15) Bernard Koech Kenia 2.08.10, 16) Aaron Bienenfeld Saksa 2.08.47, 17) Sezgin Ataç Turkki 2.08.55, 18) Felix Kibitok Kenia 2.08.57, 19) Matthew Lagat Kenia 2.10.10, 20) Joseph Whelan Yhdysvallat 2.11.09.

Naiset, maraton: 1) Brillian Kipkoech Kenia 2.17.05, 2) Rebecca Tanui Kenia 2.18.25, 3) Kasanesh Ayenew Etiopia 2.19.39, 4) Marion Kibor Kenia 2.21.12, 5) Lomi Muleta Etiopia 2.24.39, 6) Selamawit Teferi Israel 2.26.58, 7) Aselef Amare Etiopia 2.28.47, 8) Tabea Themann Saksa 2.30.32, 9) Tsiyon Abebe Etiopia 2.32.37, 10) Manon Coste Ranska 2.33.02.

Dûsseldorf, Saksa

Kv. maraton

Miehet: 1) Dmitrii Nedelin. Venäjä. 2.08.54, 2) Samuel Kiplimo Naibei. Kenia. 2.11.45, 3) Geoffrey Kimutai Koech. Kenia. 2.12.01

Naiset: 1) Tecla Jelimo Kibet. Kenia. 2.25.15, 2) Rebecca Kangogo Chesir. Kenia. 2.27.27, 3) Rebecah Jeruto Cherop. Kenia. 2.27.46.

Madrid, Espanja

Kv. maraton

Miehet: 1) Mike Chematot Kenia 2.08.45, 2) Asefa Mengisa Etiopia 2.09.05, 3) Dechasa Alemu Etiopia 2.09.10.

Naiset: 1) Kena Girma Etiopia 2.25.59, 2) Amente Sorome Negash Kenia 2.27.42, 3) Leonida Mosop Kenia 2.32.48.

Share post