Vainio Pariisin maratonin kuudes uransa kolmanneksi parhaalla tuloksella 2.21.35. – ”Vähän yllätyin, että oli noin hyvä tuo aika”

Alisa Vainio jatkoi hyviä maratonjuoksujaan Pariisissa. Nyt tuli kuudes sija ajalla 2.21.35, joka on hänen uransa kolmanneksi paras tulos.

Kaksi kuukautta sitten Vainio juoksi Espanjan Sevillassa SE-tuloksen 2.20.39 ja viime joulukuussa Valenciassa 2.20.48. Pariisin maratonin reittiä pidetään raskaampana ja hitaampana nopeimpiin maratoneihin verrattuna.

Naisten juoksun nopein oli Etiopian Shure Demise reittiennätyksellä 2.18.34. Alle 2.20:n painelivat myös etiopialaiset Misgane Alemayehu ja Enatnesh Tirusew ajoin 2.19.18 ja 2.19.08, ja heidän väliinsä kiri Kenian Magdalyne Masai ajalla 2.19.27.

Vetoapua ei tullut

– Minä vähän yllätyin, että oli noin hyvä tuo aika. Oli kyllä aika raskas tuo reitti, ja juoksin oikeastaan koko matkan yksin, Vainio kommentoi kilpailuaan heti tuoreeltaan.

Vainio katsoi järkeväksi alkumatkasta, ettei lähtenyt kärjen kiristyvään vauhtiin.

– Minä jättäydyin siitä ryhmästä pois. Jotenkin ajattelin, että siinä olisi ollut muitakin, tai että takaa olisi tullut vaikka miehiä, joista olisin saanut vetoapua. Mutta sieltä ei tullutkaan missään vaiheessa ketään.

– Sitten ajattelin, että minä vedän sitten itse. Eiköhän sieltä jossain vaiheessa tule selkiä vastaan, mutta vasta sitten lopussa niitä alkoi tulemaan. Aika paljon siinä kyllä sai taivaltaan yksin.

Raskas reitti söi vauhtia

Vainio juoksi tasaisesti ja oli edellä ennätysaikaansa aina 30 kilometriin saakka, mutta sen jälkeen hänen vauhtinsa hiipui hieman. Puolimatka taittui ajassa 1.10.16.

Vainion 5 kilometrin osuudet sujuivat aikaan 16.41-16.30-16.38-16.47-16.43-16.52-17.08-17.06 ja viimeiset 2,195 km aikaan 7.10.

Reitin lopussa oli aika mäkisiä osuuksia?

– Joo. Ne mäet olivat aika pitkiä ja uuvuttavia. Ja sitten 40 kilometrin kohdalla oli vielä aika jyrkkä mäki, Vainio kertoi miljoonakaupungin reitistä.

Minkälainen reitti oli muuten teknisesti juosta? TV-kuvan perusteella matkalla oli mukulakiveä ja käännöksiä.

– Kyllä se minun mielestäni se oli aika haastavaa. Mutta ihan kiva kokemus ja hyvä kisa, vaikka olikin aika raskas.

”Haluan ottaa nyt vähän aikaa happea”

Vainiolla on nyt takanaan kolme kovaa huipputason maratonia peräkkäin. Minkälaiset ovat suunnitelmat tästä eteenpäin? Oletettavasti EM-maraton Birminghamissa elokuun alussa on kauden pääkilpailu.

– Kyllä se todennäköisesti on. Haluan ottaa nyt vähän aikaa happea maratonharjoittelusta ja tehdä enemmän vauhtitreeniä. Sitten myöhemmin taas maratonharjoittelua ja yrittää saada kunnon ajoitettua sinne EM-kisoihin, juoksija pohtii.

Mitä se tarkoittaa kilpailujen osalta?

– En ole ihan vielä päättänyt, juoksenko radalla. Voi olla, että en. Mutta ehkä jos menen ratakisaan, teen sen vähän huvikseni. Mutta luulen, että menen nyt aika lailla fiiliksen mukaan. Yritän kehittää sitä vauhtia, kun olen tässä nyt kisaillut aika paljon. Ainakaan ei ole semmoista tilannetta, että on pakko mennä jonnekin.

Voisi kuvitella, että voit olla hyvin tyytyväinen, kun ajatellaan kisojasi viime syyskuun MM-Tokiosta Pariisiin?

– No joo, kyllä minä olen aika ylpeä itsestäni. Olen nyt elänyt ja hengittänyt tätä maratonharjoittelua ja vähän vältellyt ihmiskontaktejakin ja keskittynyt oikeastaan vaan siihen, että pysyn terveenä, treenit menevät hyvin, ja saan tarpeeksi lepoa ja ruokaa. Tosi tarkkaan olen tehnyt myös kaiken lihashuollon. Voi sanoa, että ei ole jäänyt mitään jossiteltavaa, Vainio sanoi.

Myös valmentaja Jarmo Viskari oli tyytyväinen suojattinsa menoon.

– Kaiken kaikkiaan loistava juoksu. Tuo reittihän ei ole läheskään niin nopea kuin Sevilla tai Valencia. Tämä oli juoksuna vähintään yhtä hyvä kuin nuo aikaisemmat 2.20-juoksut.

Pariisi, Ranska:

Schneider Marathon de Paris:

Maraton, miehet: 1) Yeman Crippa Italia 2.05.18, 2) Bayeling Teshager Etiopia 2.05.23, 3) Sila Kiptoo Kenia 2.05.28, 4) Mohamed Ismail Djibouti 2.05.38, 5) Awet Nftalem Kibrab Norja 2.05.58, 6) Emmanuel Levisse Ranska 2.05.58, 7) Bethwel Kibet Kenia 2.06.08, 8) Hillary Kipkoech Kenia 2.06.33.

Maraton, naiset: 1) Shure Demise Etiopia 2.18.34, 2) Misgane Alemayehu Etiopia 2.19.08, 3) Magdalyne Masai Kenia 2.19.27, 4) Enatnesh Tirusew Etiopia 2.19.18, 5) Sharon Chelimo Kenia 2.20.03, 6) Alisa Vainio Suomi 2.21.35, 7) Girmawit Gebrzihair Etiopia 2.24.20, 8) Mekdes Woldu Ranska 2.26.25.

Share post