Charlton sivusi ME-aikaansa – Walshille neljäs mestaruus – De Sousa haki vain 7 metrin hyppyä

Devynne Charlton juhli Puolan Torunissa kruunu tummien kiharoiden päällä ja Bahaman lippu harteillaan 60 metrin aitojen halliratojen maailmanmestaruutta ja huippuaikaa 7,65, jolla hän sivusi omissaan nimissä olevaa maailmanennätystä. MM-hallien mestaruus oli Charltonille jo kolmas perättäinen.

– Lähtöni ei ollut paras mahdollinen. Kompuroin hieman, mutta yritin korjata tilanteen niin nopeasti kuin pystyin. Tämä on niitä asioista, joita varten harjoittelen, Charlton sanoi.

Charlton oli nopein jo välierissä ajalla 7,74 ja tykitti finaalissa täysin ylivoimaiseen voittoon. Hollannin Nadine Visser oli toinen ajalla 7,73 ja kotiyleisön suosikki Pia Skrzyszowska kolmas Puolan ennätysajalla 7,73.  Sveitsin Ditaji Kambundji oli neljäs ajalla 7,75.

Maailmanennätys ei Charltonin mukaan ollut yllätys.

– Tiesin juosseeni maailmanennätyksen jo maaliviivan ylittäessäni. Tiedän, että olisin voinut juosta hieman nopeamminkin, mutta koska lähtöni ei ollut paras mahdollinen, otan tämänkin, Charlton tuumi 

De Sousa: Ajatuksissani kilpailin vain itseni kanssa

Portugalin Agate De Sousa piti tilastosuosikin aseman naisten pituushypyssä. Hän ponnisti talvella 697 ja jahtasi Torunissa omien sanojensa mukaan vain 7 metrin rajaa. Voittohypyn De Sousa ponkaisi viidennellä kierroksella.

– Hyppynä minun parhaani oli tänään toisen kierroksen hyppy, joka meni rikki, De Sousa sanoi.

Tasaisessa ja tasokkaassa kilpailussa Italian Larisssa Iapichino oli toinen venytettyään viimeisellään 687. Kolumbian Natalia Linares oli kolmas 680 kantaneella hypyllä ja Ruotsin Khaddi Sagnia neljäs kauden parhaallaan 678.

– Nyt en ajatellut vastustajia. Omissa ajatuksissani kilpailin vain itseni kanssa, en kenenkään muun. Tulin kilpailuun rikkomaan 7 metriä. Se oli ainoa asia, joka minulla oli mielessä, De Sousa sanoi.

De Soudan tulossarja kilpailussa oli: 673, X, 682, 681, 692 ja 665. Hypyistä ensimmäinen ja kolmas olisivat olleet 690:n tuntumassa, mutta ponnistus ei osunut kohdilleen.

De Sousalla, 26, on ulkoradoilta EM-mitali toissa vuoden kisoista Roomassa. Hänen alkuperäinen kotimaansa on Afrikan saarivaltio São Tomén ja Príncipe.

Sofie Dokter yllätti itsensä ja peittosi Anna Hallin

Hollannin Sofie Dokter sinetöi tasaisen hyvällä tulossarjallaan viisiottelun MM-hallien voiton, kun kisan suursuosikki Anna Hall ei löytänyt parasta virettä.

Dokter otteli kauden kärkituloksen 4888 pistettä tuloksin 60 metrin aidat 8,19, korkeus 187, kuula 13,92, pituus 652 ja 800 metriä 2.12,27.

Hall kokosi 4860 pistettä ja oli toinen tuloksin 8,11, 184, 12,23, 612 ja 2.06,26.

Dokter tarrasi voiton syrjästä kiinni jo voitettuaan korkeushypyn ja teki lisää eroa selkeällä lajivoitolla pituushypyssä.

– En vieläkään voi uskoa, että olen maailmanmestari – tämä on ehdottomasti urheilu-urani tähän mennessä paras päivä. Mitali oli tavoitteeni ennen kilpailua, ja ajattelin olevani siihen kykenevä, mutta kulta ei tuntunut realistiselta, Dokter totesi.

– Hetki, jolloin uskoin voivani voittaa, oli pituushypyn jälkeen. Viimeisen yrityksen jälkeen sanoin itselleni, että se on mahdollista, mutta tiedän, että Anna on supernopea 800 metrillä, joten en voinut pitää sitä itsestäänselvyytenä, ja 800 metrillä minun piti antaa kaikkeni. 

Irlannin Kate O’Connor oli kolmas maansa ennätyksellä 4839 pistettä ja tuloksin 8,23, 181, 14,70, 638 ja 2.10,26.

Walsh: Hienoa, että pystyn edelleen kilpailemaan nuorempia vastaa

Uuden-Seelannin Tom Walsh liitti meriittilistaansa uransa neljännen halliratojen kuulantyönnön mestaruuden. MM-halleista 34-vuotiaalla Walshilla on myös hopea ja kaksi pronssia.

– Minun kansainvälinen urani alkoi pronssimitalilla vuoden 2014 MM-halleista Puolan Sopotissa. Jos olisit silloin sanonut minulle, että olen täällä edelleen 2026 voittamassa mitaleja, olisin sanonut, että näet unia, mutta hienoa, että pystyn edelleen kilpailemaan nuorempia vastaan, Walsh sanoi.

Walsh nousi kisan johtoon vasta viidennellä työnnöllä, joka kantoi 21,66. Sillä hän ohitti Yhdysvaltain Jordan Geistin, joka työnsi ensimmäisellään 21,64. Geist ei siitä parantanut ja oli toinen. Walsh sen sijaan työnsi viimeisellään mestaruuden jo ratkettua 21,82. Yhdysvaltain Rogers Steen oli kolmas tuloksella 21,49.

– Ajattelin, että ensimmäinen työntöni voisi tuoda mitalin, mutta en uskonut, että se riittäisi voittoon. Aloin sitten hakemaan pitkää työntöä, ja vaikka seuraavat kolme työntöä olivat 22 metrin tuntumassa, en pystynyt pitämään niitä ringissä, Geist kertaili.

– Tuntui mahtavalta voittaa mitali. Olen työntänyt kuulaa 20 vuotta, ja olin nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain MM-joukkueessa. Kilpailu paikoista on erittäin kovaa, joten tästä täytyy nauttia.

Ruotsin Wictor Petersson oli viides työnnettyään 21,12. Työnnön tulos tosin mitattiin ensin väärin, ja tulokseksi ilmoitettiin 20,37, mutta se korjattiin hetimiten.

Maailmantilaston kärkimies Italian Leonardo Fabbri hiipui seitsemänneksi työnnettyään 20,92. Hänen kauden kärkituloksensa on 22,50. Myös Geist ja Steen ovat talven mittaan rikkoneet 22 metriä tuloksin 22,04 ja 22,07.

García yllätti maailmanmestari Naderin

Hidasvauhtisessa miesten 1500 metrin kisassa viime kesän maailmanmestarin Portugalin Isaac Naderin kiri ei tällä kertaa riittänyt, vaan voiton otti Espanjan Mariano García ajalla 3.39,63. Ruotsin Samuel Pihlström oli mitalissa kiinni vielä viimeiselle suoralle saakka, mutta Australian Adam Spencer kiri viime metreillä ohi.

Garcia on tunnettu tähän saakka 800 metrin erikoismiehenä. Vuonna 2022 hän otti sillä matkalla MM-hallien mestaruuden, ja samana vuonna tuli myös ulkoratojen Euroopan mestaruus.

Miehen 1500 metrin ennätys on tänä talvena juostu 3.35,53. Kasi on kulkenut aikaan 1.43,62. Onko tulevaisuus paremminkin eurooppalaisella maililla.

Hunter Bell liiteli maailman kärkiaikaan

Naisten 1500 metrillä Etiopian Birke Haylom aloitti rohkealla vauhdilla ja oli pitkään 20-30 metriä karussa kilpailijoiltaan. Britti Georgia Hunter Bell johti pääjoukkoa ja kuroi viimeisellä kierroksella ohi karkulaisen perässään Australian Jessica Hull ja Yhdysvaltain Nikki Hiltz, kuten myös yllätysvalmis ranskatar Agathe Guillemot.

Hunter Bellin kepeä askellus oli lopussa muille liikaa ja hän kiri helposti kultaan tämän kauden maailman kärkiajalla 3.58,53. Hullin hopea-aika 3.59,45 on Oseanian lyhyen ratojen ennätys.

Hodgkinson hätyytteli jopa omaa ME-aikaansa

Lyhyen radan naisten 800 metrin maailmanennätyksen (1.54,87) haltija, britti Keely Hodgkinson voitti ensimmäisen maailmanmestaruutensa hallissa kisaennätyksellä 1.55,30. Kakkoseksi juoksi Sveitsin Audrey Werro maansa ennätyksellä 1.56,64. Pronssi meni Yhdysvaltain Addison Wileylle, 1.58,36.

Hodgkinson otti johdon heti alussa ja teki kovat väliajat: 200 m 27,26, 400 m 56,96 ja 600 m 1.26,46. Etiopian Nigist Getachew yritti pysyä britin perässä, mutta maksoi lopulta kovan hinnan ja mitalin.

Hodgkinson oli mukana vielä kisojen päätöslajissa 4 x 400 metrillä brittien ankkurina.

Balde yllätti suosikit pituudessa

Italian Mattia Furlani ja Bulgarian Bozhidar Sarâboyukov olivat suursuosikit miesten pituudessa. Hyvin he hyppäsivätkin, Furlani ennätyksensä 839 ja Sarâboyukov 831, mutta takaa tuli Portugalin Gerson Baldé, joka räväytti viimeisellään tämän kauden kärkituloksen 846.

Miehen aikaisempi ennätys oli 832, ja vuosi sitten hän oli MM-halleissa kahdeksas. Nyt hänen sarjaansa tulivat myös tulokset 819, 817 ja 807.

Kilpailu oli kovatasoinen, kun yli 8 metrin hyppyjä nähtiin peräti 27 kertaa.

Hämmästyttävä Lutkenhaus

Miesten 800 metrin kiinnostavin nimi tästä lähtien saattaa olla nuori jenkki Cooper Lutkenhaus. Poika on vasta 17-vuotias (s. joulukuussa 2008), mutta nyt hän oli jo valmis MM-titteliin.

Lutkenhausin nimi nousi esiin jo viime kesänä, kun hän oli maansa MM-karsinnoissa kakkonen huippuajalla 1.42,27 – siis vain 16-vuotiaana! Myös 400 metriä kulki mainiosti 46,30.

Tokion MM-kisoissa Lutkenhaus oli vielä taktiikkajuoksussa kuutamolla ja harhaili juoksun aikana edes takaisin ja ulommilla radoilla, mutta nyt tahti oli jo aivan toisenlaista. Tosin vauhtipoukkoilua oli vieläkin, mutta kunto oli sen verran rautaa, että siirtyminen jo 300 metriä ennen maalia kärkeen ei vienyt voimaa loppukiristä.

Loppuaikakin oli komea 1.44,24, jolla tuli voitto vahvasta suosikista Belgian Eliot Crestanista. Pronssia otti Espanjan Mohamed Attaoui, joka on ollut vakionimi arvokisojen finaaleissa jo pari vuotta.

TORUŃ (POL) 22.3.2026 MM-hallikilpailut, 3. päivä

Finaalit:

Miehet,

800 m: 1) Cooper Lutkenhaus Yhdysvallat 1.44,24, 2) Eliott Crestan Belgia 1.44,38, 3) Mohamed Attaoui Espanja 1.44,66 (ae. 1.44,48), 4) Peter Bol Australia 1.45,14 (Oseanian ennätys), 5) Marino Bloudek Kroatia 1.45,31, 6) Allon Tatsunami Clay Japani 1.45,42.

1500 m: 1) Mariano García Espanja 3.39,63, 2) Isaac Nader Portugali 3.40,06, 3) Adam Spencer Australia 3.40,26, 4) Samuel Pihlström Ruotsi 3.40,59, 5) Samuel Chapple Hollanti 3.40,59, 6) Nathan Green Yhdysvallat 3.40,78, 7) Federico Riva Italia 3.40,98, 8) Carlos Saez Espanja 3.42,46, 9) Titouan Le Grix Ranska 3.42,69.

Pituus: 1) Gerson Baldé Portugali 846 (kk), 2) Mattia Furlani Italia 839, 3) Bozhidar Sarâboyukov Bulgaria 831, 4) Jorge Hodelín Kuuba 826, 5) Jeremiah Davis Yhdysvallat 821, 6) Militiádis Tentóglou Kreikka 819, 7) Tajay Gayle Jamaika 812, 8) Eusebio Cáceres Espanja 804 … 14) Kristian Pulli Suomi 771. – Pulli (741, 761, 771).

Kuula: 1) Tom Walsh Uusi-Seelanti 21,82, 2) Jordan Geist Yhdysvallat 21,64, 3) Roger Steen Yhdysvallat 21,49, 4) Scott Lincoln Britannia 21,13, 5) Wictor Petersson Ruotsi 21,12, 6) Josh Awotunde Yhdysvallat 20,96, 7) Leonardo Fabbri Italia 20,92, 8) Konrad Bukowiecki Puola 20,62.

4×400 m: 1) Yhdysvallat 3.01,52 (kk & kisaennätys / Justin Robinson 46,2, Chris Robinson 45,2, Demarius Smith 45,6, Khaleb McRae 44,6), 2) Belgia 3.03,29 (Jonathan Sacoor 45,8, Christian Iguacel, Julien Watrin, Alexander Doom), 3) Jamaika 3.05,99 (ae. 3.05,68 / Reheem Hayles, Delano Kennedy, Tyrice Taylor, Kimar Farquharson), 4) Hollanti 3.06,05 (ae. 3.04,66), 5) Portugali 3.08,34 (ae. 3.04,75), 6) Unkari 3.09,51 (ae. 3.05,67). – Alkuerät: 7) Puola 3.06,30, 8) Venezuela 3.07,05.

Naiset,

800 m: 1) Keely Hodgkinson Britannia 1.55,30 (kisaennätys), 2) Audrey Werro Sveitsi 1.56,64, 3) Addison Wiley Yhdysvallat 1.58,36, 4) Nigist Getachew Etiopia 1.59,73, 5) Hayley Kitching Australia 2.00,50, 6) Clara Liberman Ranska 2.03,30.

1500 m: 1) Georgia Hunter-Bell Britannia 3.58,53 (kk), 2) Jessica Hull Australia 3.59,45 (Oseanian ennätys), 3) Nikki Hiltz Yhdysvallat 3.59,68, 4) Agatha Guillemot Ranska 3.59,71, 5) Birke Haylom Etiopia 4.01,34, 6) Klaudia Kazimierska Puola 4.02,80, 7) Gracie Morris Yhdysvallat 4.03,75, 8) Susan Ejore-Sanders Kenia 4.04,05.

60 m aj: 1) Devynne Charlton Bahama 7,65 (kk & sivuaa ME:tä, aik. Charlton 2024), 2) Nadine Visser Hollanti 7,73, 3) Pia Skrzyszowska Puola 7,73, 4) Ditaji Kambundji Sveitsi 7,75, 5) Megan Simmonds Jamaika 7,82, 6) Alia Armstrong Yhdysvallat 7,85, 7-8) Denisha Cartwright Bahama & Marlene Meier Saksa 7,90.

Seiväs: 1) Molly Caudery Britannia 485, 2) Tina Šutej Slovenia 480, 3-5) Amálie Švábíková Tšekki & Imogen Ayris Uusi-Seelanti & Angelica Moser Sveitsi 470, 6) Eliza McCartney Uusi-Seelanti 470, 7-8) Juliana Campos Brasilia & Marie-Julie Bonnin Ranska 470, 9) Jessica Mercier Yhdysvallat 470 … 11) Wilma Murto Suomi 455. – Murto (435-xo, 455-xo, 470-xxx).

Pituus: 1) Agate de Sousa Portugali 692, 2) Larissa Iapichino Italia 687, 3) Natalia Linares Kolumbia 680, 4) Khaddi Sagnia Ruotsi 678, 5) Nia Robinson Jamaika 675, 6) Ramona Verman Romania 672, 7) Jasmine Moore Yhdysvallat 670, 8) Monae Nichols Yhdysvallat 666.

5-ottelu (60 m aj, korkeus, kuula, pituus, 800 m): 1) Sofie Dokter Hollanti 4888 (kk / 8,19, 187, 13,92, 652, 2.12,27), 2) Anna Hall Yhdysvallat 4860 (8,18, 184, 14,23, 621, 2.06,32), 3) Kate O´Connor Irlanti 4839 (8,23, 181, 14,70, 638, 2.10,26), 4) Adrianna Suľek- Schubert Puola 4638 (8,44, 181, 14,89, 598, 2.13,10), 5) Szabina Szücs Unkari 4618 (8,21, 178, 12,76, 629, 2.12,28), 6) Paulina Ligarska Puola 4557 (8,31, 172, 14,11, 613, 2.12,54), 7) Sveva Gerevini Italia 4522 (8,25, 172, 13,10, 615, 2.11,69), 8) Sandrine Sprengel Saksa 4475 (8,40, 169, 13,79, 620, 2.14,32).

4×400 m: 1) Yhdysvallat 3.25,81 (Bailey Lear 51,5, Rosey Effiong 50,8, Paris Peoples 52,0, Shamier Little 51,5), 2) Hollanti 3.26,00 (Lieke Klaver 51,2, Myrte van der Schoot, Nina Franke, Eveline Saalberg), 3) Espanja 3.26,04 (Paula Sevilla, Ana Prieto, Rocio Arroyo 51,2, Blanca Hervas), 4) Puola 3.26,17 (Natalia Bukowiecka 1. osuus 51,2), 5) Britannia 3.28,09 (Dina Asher-Smith 2. osuus 51,3, Keely Hodgkinson 4. osuus 50,1), 6) Slovakia 3.32,77 (ae. 3.29,87). – Alkuerät: 7) Portugali 3.31,37, Tšekki hylättiin (7:s 3.30,61).

Share post