Suomen Yleisurheilun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysely yleisurheilun parissa toimiville on käynnistynyt. Linkki kyselyyn on lähetetty kyselyn kohderyhmille sähköpostilla. Vastausaikaa on 10.4.2026 saakka.
Vastaamalla kyselyyn voit vaikuttaa siihen, miten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa edistetään suomalaisessa yleisurheilussa. Kyselyn tulokset ja johtopäätökset julkistetaan kesäkuussa 2026. Kyselyn toteuttaa Suomen Yleisurheilu yhteistyössä liiton vastuullisuusvaliokunnan kanssa.
Edellinen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysely toteutettiin keväällä 2023. Kyselyn tuottaman tilannekuvan ja esiin nousseiden kehittämistarpeiden pohjalta yleisurheilussa on sen jälkeen muun muassa kehitetty vastuullisuusohjelmia, luotu turvallisemman tilan periaatteet sekä sosiaalisen median käytön ohjeet. Lisäksi on järjestetty transurheilua käsittelevä tilaisuus ja käynnistetty sukupuolten moninaisuuden huomioivien lasten kilpailusääntöjen valmistelu.
Toimenpiteisiin kuuluvat myös Yhdenvertaista ja tasa-arvoista yleisurheilua -hankkeen käynnistäminen, anonyymin ilmoituskanavan käyttöönotto, Tähtiseura-toiminnan kehittäminen sekä yleisurheilun parissa toimivien kannustaminen yhdenvertaisuutta ja turvallista toimintaympäristöä käsittelevien verkkokoulutusten suorittamiseen.
KYSELYYN VASTAAMINEN
Vastauksia kerätään ja tarkastellaan kolmen vastaajaryhmän mukaan. Vastaajaryhmät ovat:
1) Urheilijat
2) Valmentajat ja ohjaajat
3) Seurojen johtohenkilöt, Suomen Urheiluliiton hallituksen tai liittovaltuuston jäsenet sekä liiton työntekijät
Riippuen valitusta roolista, kysely ohjaa vastaamaan osin eri kysymyksiin. Kysymykset eivät näin ole kaikki täydellisessä numerojärjestyksessä.
Vastaa kyselyyn omasta näkökulmastasi siinä roolissa, minkä olet valinnut kysymyksessä 3. Toimintaympäristöllä tarkoitetaan erilaisia tilanteita, joissa toimit yleisurheilun parissa (esimerkiksi harjoitukset, kilpailut, seuran tai liiton järjestämät tapahtumat sekä seuran tai liiton tilat työpaikkana).
Suurin osa kysymyksistä on monivalintoja, minkä lisäksi avoimissa kysymyksissä pystyt tuomaan omin sanoin esille tärkeäksi kokemiasi asioita. Kyselyyn vastaaminen vie noin 5-10 minuuttia.
Kysely on auki 10.4.2026 saakka.
Jos et ole saanut kyselyä sähköpostiin ja kuulut johonkin yllä olevista ryhmistä, voit ilmoittautua kyselyn vastaanottajaksi s-postilla toimisto@sul.fi.
Lisätietoja:
Katri Hanslian
Hallinto- ja vastuullisuuspäällikkö
+358442544033




