Youth Athletics Gamesissa käyntiin Espoossa Leppävaaran stadionilla tänään torstaina. Nuorisoyleisurheilu suurtapahtumaan on ilmoittautunut peräti 1910 nuorta yleisurheilijaa. Aikaisempi ennätys oli 1820 urheilijaa Tampereella kaksi vuotta sitten.
Kun urheilijat osallistuvat keskimäärin kahteen tai kolmeen lajiin, lajisuoritusten määrä voi nousta tulevana viikonloppuna jopa 5000:een.
– Lapset ja nuoret pääsevät nauttimaan yleisurheilun riemuista hienolla viime vuonna remontoidulla Leppävaaran stadionilla, YAG:n pääsihteeri Harri Lammi hehkuttaa.
Edellisen kerran YAG järjestettiin Espoossa vuonna 2018. Silloinkin YAG järjestettiin Leppävaaran stadionilla ja ensimmäistä kertaa yhdellä kentällä.
YAG alkaa tänään 17-vuotiaiden sarjoilla. Lajeina ovat 100 metriä, 400 metriä, 800 metriä, 110 metrin aitajuoksu ja 100 metrin aitajuoksu, 5000 metrin kävely sekä kaikki muut kenttälajit paitsi kolmiloikka ja moukarinheitto.
Ohjelmassa on 5000 metrin kävelyt myös 19-vuotiaiden sarjoissa. 17-vuotiaiden sarjojen kävelyt ovat myös samalla yksi näyttökilpailu alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuihin.
Perjantaista sunnuntaihin kilpailevat kahdeksassa ikäsarjassa 8-15-vuotiaat pojat ja tytöt. Kilpailut alkavat perjantaina kello 12.00 ja lauantaina sekä sunnuntaina kello 8.55. Kilpailut kestävät jokaisena päivänä noin kello 20.30:een. Lajeina on sileitä juoksuja, aitajuoksuja, viestinjuoksuja, kävelyitä ja kaikkia kenttälajeja.
… Lajeja on nyt enemmän kuin YAG:ssä koskaan aikaisemmin. Pyrimme tarjoamaan laajan kattauksen, jotta nuoret pääsevät kokeilemaan mahdollisimman monta lajia, Lammi kertoo.
Vipinää Leppävaaran urheilupuiston alueella riittää. Eniten osanottajia, 86, on ilmoittautunut 13-vuotiaiden tyttöjen pituushyppyyn.
Pikajuoksuja juostaan sekä etusuoralla että takasuoralla. Osa heittolajeista käydään stadionin takana sijaitsevalla heittokentällä. Verryttelyihin on käytössä myös Kameleonten-halli. Palkinnot jaetaan stadionin takana kisatorilla, jossa on paljon muutakin ohjelmaa.
Uutuutena on tänä vuonna sarjat 8-vuotiaille pojille ja tytöille. Näissä sarjoissa kilpaillaan lauantaina ja lajit ovat 40 metrin juoksu, pituushyppy ja kuulantyöntö.
Tämänvuotisen YAG:n järjestävät Suomen Urheiluliitto, Espoon Tapiot ja Esbo Idrottsförening.
– Järjestävistä seuroista on ilmoittautunut yhteensä noin 250 urheilijaa, Lammi mainitsee.
Tämän vuoden YAG:n kummiurheilijat ovat Espoon Tapioiden aitajuoksija Saara Keskitalo ja Esbo IF:n seiväshyppääjä Saga Andersson.
Kisaorganisaatiossa on noin 200 toimitsijaa. Rutiinia löytyy sillä, Tapiot ja Esbo IF ovat järjestäneet aikaisemmin myös Kalevan kisoja, Motonet GP-kisoja ja nuorten EM-kilpailut.
Kisasivut: https://youthathleticsgames.fi
Livetulokset: https://live.tuloslista.com/19616



