Tähti on Vuoden yleisurheilija: ”EM-kisoissa ehkä neljä lajia”

Tähti SE-ajalla toiseen mestaruuteensa

Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti on valittu Vuoden yleisurheilijaksi. Valinnan teki Suomen Urheiluliiton (SUL) hallitus. Tähti voitti kesällä Lontoossa parayleisurheilun MM-kisoissa T54-luokan 100 metriä ja oli 200 metrillä kolmas. Ensi kesän EM-kisoissa hän saattaa urakoida neljä matkaa.

– Olen vähän mietiskellyt, että osallistuisin EM-kisoissa myös 800 metrille, Tähti sanoo.

Parayleisurheilun EM-kilpailut kilpaillaan Berliinissä 20.-26. elokuuta. Tähden EM-ohjelmassa ovat Lontoon MM-kisojen tapaan 100, 200 ja 400 metriä. Kun EM-kilpailujen lopullinen ohjelma valmistuu, Tähti katsoo, onko Berliinissä mahdollista kelata myös 800 metriä.

– Matkavalikoima täytyy järkeillä sitten, kun on aikataulu käsissä. Jos EM-kisoissa aikoo 800 metriä kelata, keväällä Sveitsissä pitäisi ensin rikkoa kisojen tulosraja, Tähti sanoo.

Mistä syntyi innostus lisätä 800 metriä omaan EM-kisaohjelmaan?

– Aloin miettiä sitä, kun paransin kesällä viisi sekuntia omaa 800 metrin ennätystäni. Toki 100 metrille tulen panostamaan edelleen ja harjoittelussa mennään nopeuden ehdoilla, Tähti sanoo.

Tähti kelasi viime kesänä Sveitsin Arbonissa 800 metriä 1.37,68. Se on kaikki ratakelausluokat huomioiden nopein suomalaisen kelaama 800 metrin aika. Tähti arvioi, että jos ajasta pystyy pudottamaan pari sekuntia, ollaan sillä tasolla, jolla EM-kisoissa voi menestyä.

– Arvokisoissa 800 metriä on aika taktinen matka, Tähti muistuttaa.

Kyynärpää kunnossa, koripallokausi käynnissä

Päättyneellä kilpailukaudella Tähti, 34, kamppaili monenlaisten vaikeuksien kanssa, mutta Lontoon MM-kisoissa kaikki napsahti kohdalleen. Hän kelasi 100 metrin MM-tittelin kolmatta kertaa urallaan. Se heltisi ajalla 13,95, joka oli Tähdelle yllätys varsinkin, kun tuolin selkäremmi petti finaalissa.

– Sadan metrin voitto ei ollut yllätys, mutta se tuli yllätyksenä, että pystyin niin lähelle ME-aikaa 13,63. Minulle henkilökohtaisesti 200 metrin pronssi Lontoossa oli jopa isompi asia kuin 100 metrin voitto. Olin edellisissä MM-kisoissa kuudes ja nyt takana oli vaikea kesä, Tähti sanoo.

Tähden kiusana kilpailukaudella olivat kevättalvella todettu murtuma kylkiluussa ja kyynärpäävaiva, joka korjattiin leikkauksella kohta MM-kisojen jälkeen.

– Kyynärpää operoitiin elokuun alussa. Siellä oli neljä irtokappaletta, joista yksi saatiin pois. Loput hiottiin sileäksi. Lääkärin mukaan ne olivat niin syvällä arpikudoksessa, etteivät ne ala enää vaivata, Tähti sanoo.

Harjoittelun Tähti aloitti lokakuun alussa. Syksy on kulunut tuttuun tapaan Espanjan Fuengirolassa. Tähti pelaa talvella kelausharjoittelun lisäksi pyörätuolikoripalloa Malagan joukkueessaan.

– Joukkueella on nyt koossa neljä voittoa ja kolme tappiota. Kauden alku on ollut ihan hyvä. Joukkue on vahvistunut viime kaudesta ja oma rooli on hieman pienempi, mutta hyvin on tullut peliaikaa. Myös kelausharjoitukset ovat sujuneet hyvin, Tähti sanoo.

Tähti: Olen iloinen ja otettu

Vuoden yleisurheilijaksi SUL valitsi Porin Tarmoa edustavan Tähden jo kolmatta kertaa. Aiemmin hän on pokannut saman tittelin vuosina 2011 ja 2016.

– Olen tosi iloinen ja otettu, että valinta kohdistui minuun. Oma kausi oli loistava. Arvokisat onnistuivat niin hyvin kuin mahdollista. Sen päälle tällainen tunnustus lämmittää, Tähti sanoo.

Vuoden parhaat 2017:

Suomen Urheiluliiton hallitus on valinnut yleisurheilukauden 2017 parhaat seuraavasti:

Vuoden 2017 yleisurheilija: Leo-Pekka Tähti (valmentaja Juha Flinck)

Vuoden pikajuoksija: Samuli Samuelsson (Mauri Salomäki)

Vuoden kestävyysjuoksija: Anne-Mari Hyryläinen (Simo Wannas)

Vuoden hyppääjä: Simo Lipsanen (Petri Ruotsalainen)

Vuoden heittäjä: Tero Pitkämäki (Hannu Kangas)

Vuoden moniottelija: Elmo Savola (Raine Savola)

Vuoden kilpakävelijä: Aleksi Ojala (Jani Lehtinen, Juha Kinnunen, Antti Kempas)

Vuoden Eliittikisa: Lapinlahti

Vuoden yleisurheilujournalisti: Mikael Nordman Vasabladet