Peiponen viritteli EM-kuntoaan 3000 metrin ennätyksellä

Peiponen viritteli EM-kuntoaan 3000 metrin ennätyksellä

Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen pudotti 3000 metrin ennätyksensä lukemiin 9.14,82 ja Tampereen Pyrinnön Jussi Viita hilasi korkeushypyn kotimaisen kärkituloksen lukemiin 217 Saarijärven juhannuskisoissa.

Miesten keihäänheitossa kisojen kansainväliset vieraat Ruotsin Gabriel Wallin ja Latvian Ziginmuds Sirmais veivät kaksi kärkisijaa tuloksin 82,81 ja 81,57. Wallinin, 34, tulos on kokeneen heittäjän uran toiseksi paras. Hänen ennätyksensä kolme vuotta sitten heitetty 83,23.

Peiponen juoksi ensimmäisen kilometrin Saija Sepän tahdittamana kolmeen minuutin ja jatkoi sitten kaksi kilometriä paahtavassa helteessä omalla vedolla. Toinen kilometrin kesti 3.08.

Peiposelle juoksu oli käytännössä yksi viimeistelyharjoituksista ennen Amsterdamin EM-kisojen 10 000 metriä.

– Ei se tuntunut missään. Viikko vielä tehoharjoittelua ja sitten voi mennä hyvillä mielin EM-kisoihin, Peiponen totesi.

 

Viidalle ja Mustolalle tuli kiire

Viita on saanut alkukesän mittaan tulokset nousemaan, mutta tavoitteena ollut EM-raja 226 jäi kauas. Tuon korkeuden Viita on ylittänyt toissa vuonna, ja edellytyksiä siihen olisi hänen mukaan nytkin.

– Olen ennätyskunnossa, mutta juoksun kanssa on vielä tekemistä. Jos hyppään paljon, jaloista katoaa tehoa, ja se verottaa hypystä 10 senttiä, Viita setvi ongelmaa, joka juontuu selkävaivasta.

– Oikein hyvän levon jälkeen tulos on sen kymmenen senttiä parempi, jos hyppy muuten onnistuu.

Alkukesän mittaan Viidalla on omien sanojen mukaan tullut kiire, koska EM-tulosraja piti tehdä varhain. Saman ongelman kanssa paini Kalajoen Junkkareiden varttimaileri Katri Mustola.

Saarijärvellä Mustola voitti 400 metriä ajalla 54,21, mutta EM-raja 53,40 jäi rikkomatta.

– Nyt on alkukesästä ollut niin paljon reissua ja rytinää, että alkaa olla aika väsynyt. Tuo juoksu tosin tuli helposti, Mustola totesi.

Kuopion Reippaan Kirsi Pekkanen pinkaisi Saarijärvellä aimo urakan. Hän voitti 400 metrin aidat ajalla 59,28 ja pinkaisi kohta perään 400 metriä aikaan 55,98, joka toi kolmannen sijan.

 

Torro palasi, Kaasalainen kehittyy

Naisten kolmiloikassa Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elina Torro palasi kolmiloikkakilpailuun ensi kertaa sitten vuoden 2014. Hän ponkaisi voittoon ensimmäisellä hypyllään, joka kantoi 13 metriä.

Naisten moukariringissä Riihimäen Kiskon Inga Linna ja Soinin Sisun Merja Korpela viimeistelivät EM-kisakuntoaan. Linna vei voiton neljällä sentillä heitettyään 66,64.

– Oli vähän kropan olotilasta johtuvia tekniikkaongelmia. Kun toisesta paikasta kiristää, toisesta fuskaa, tuumi kesän kotimaista kärkitulosta 69,15 halussaan pitävä Korpela.

Miesten kolmiloikassa Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsanen kimmahteli voiton tuloksella 15,95. Kesän paras on toistakseksi 16,16.

– Tässä kisassa oli ongelmia askelmerkin kanssa. Hypyt lähtivät lankun takaa, Lipsanen totesi.

Mikkelin Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalainen juoksi Kuortaneen Eliittikisoissa 100 metriä 10,47 napakkaan myötätuuleen. Päivä myöhemmin Saarijärvellä hän voitti matkan ajalla 10,80.

Atte Pettisen valmentama juoksija on omien sanojensa mukaan päässyt pikku havereiden pilaamien kilpailukausien jälkeen taas nauttimaan kilpailemisesta.

– Ei se Kuortane mikään nappijuoksu ollut. Tulossa ollaan, Kaasalainen vakuutti.

Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen veti kotiyleisön edessä soolojuoksuna kovassa helteessä 3000 metrin voittoon ajalla 8.42,02. Juoksijan silmissä siintää Kalevan kisojen 10 000 metriä ja paikka Ruotsi-ottelussa nykyisessä opiskelukaupungissa Tampereella.

 

SAARIJÄRVI 26.6.2016 LXXX Saarijärven juhannuskisat, SUL:n Tähtikisat 4/8

Miehet,

100 m (-0,4 m/s): 1) Viljami Kaasalainen MiKV 10,80, 2) Kalle Hämäläinen 19 LapinlVe 11,17. – 1. alkuerä (-1,9): 1) Kaasalainen 10,88 … 3) Leo Uusimäki 18 KU-58 11,71 (moniottelija). – 2. alkuerä (-2,0): 1) Hämäläinen 11,27. – M15 100 m (-1,1 m/s): 1) Pål Haugen Lillefosse 15 Norja (NOR) 11,49.

400 m: 1) Antti Kokkonen 30 OP 48,55, 2) Filiph Johansson 19 GamlakarlIF 49,19, 3) Jaakko Lehtilä EsboIF 49,50, 4) Jouko Juntunen 35 TP 50,13. – B-erä: … 2) Leo Uusimäki 18 KU-58 51,07, 4) Kaapo Kangas 17 JKU 54,42 (moniottelijoita). – Ikätasoitus: Juntunen 48,40.

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.54,53, 2) Simon Haglund PedersFa 1.55,03, 3) Tuomas Puputti 19 IFRaseb 1.57,34, 4) Daniel Lundmark 18 HIFK 1.57,87.

1000 m: 1) Antti Juvonen 13 OP 3.02,37 … 5) Joona Savukoski 10 KeurKi 3.21,29.

3000 m: 1) Jaakko Piesanen SaarijPu 8.42,02, 2) Miika Tenhunen 20 NivalU 8.59,82 … 5) Teppo Syrjälä 41 TeivoSt 9.10,49.

Korkeus: 1) Jussi Viita 31 TP 217 (kkk), 2) Mika Hietaniemi EspTa 211, 3-4) Richard Östman IFVOM & Valtteri Mattila ÄänekU 200, 5) Samuli Sievi-Korte ViialVa 200, 6) Arttu Mattila 15 ÄänekU 195, 7) Matias Mustonen 19 LempKi 195, 8) Aleksi Klemola UllavKi 190, 9) Juho Nieminen 16 JKU 190, 10) Otto Takala JoutsPo 190 … 13) Roni Luokkanen 10 HimangU 140. – Viita (204-xo, 208-o, 211-o, 214-xo, 217-o, 220-x). Hietaniemi (195-o, 200-o, 204-xo, 208-o, 211-xxo, 214-x).

Pituus: 1) Samuli Pitkänen ÄänekU 716 (1,8 m/s), 2) Juho Nieminen 16 JKU 649 (1,8), 3) Pål Haugen Lillefosse 15 Norja (NOR) 622 (2,2).

3-loikka: 1) Simo Lipsanen LUM 15,95 (1,3 m/s), 2) Tuomas Kaukolahti KU-58 15,61 (0,7), 3) Dmitry Reznikov KuopRe 14,78 (2,0), 4) Ville Mylläri 31 HeinävYU 14,72 (2,1), myös 14,34/1,4, 5) Tomi Litendahl ViitasVi 14,55 (1,2), 6) Mikko Rummukainen RistiinU 14,35 (1,0), 7) Emil Storlund IFVOM 14,22 (3,5), 8) Veikko Nugraha 19 EspTa 14,13 (0,6). – Lipsanen (15,32/1,9, 15,50/0,9, 15,64/0,5, 15,63/1,1, 15,95/1,3, x). Kaukolahti (15,32/1,0, x, 15,56/2,6, 15,61/0,7, x, x).

Kuula: 1) Panu Tirkkonen 19 KeitKu 16,63 (19-v. IAAF-raja, SUL:n MM-raja on 6 kg kuulalla 18,60), 2) Matti Kahilainen PihtipTu 15,12, Ville Savolainen KeitNu ilman tulosta.

Keihäs: 1) Gabriel Wallin 35 Ruotsi (SWE) 82,81, 2) Zigismunds Sirmais Latvia (LAT) 81,57, 3) Harri Haatainen 38 LapuanVi 74,84, 4) Jani Kiiskilä VeitsilKV 72,63, 5) Eetu Vanhamäki SeinäjSU 72,33, 6) Jami Kinnunen ÄänekU 71,68, 7) Joni Karvinen TP 71,38, 8) Tuomo Marttila KälvTa 68,21, 9) Patrik Torn 19 PyhäselU 65,02, 10) Jaakko Hauta-aho 19 TöysVe 64,59. – Ikätasoitus: Wallin 83,85, Haatainen 79,01.

Naiset,

100 m (-0,9 m/s): 1) Anna Julin IFNykarl 12,38, 2) Mette Baas 16 VeitsilKV 12,55, 3) Essi Väänänen 18 KuopRe 12,56, 4) Juulia Ojala LappajVe 12,72 (moniottelija). – 1. alkuerä (-1,7): 1) Baas 12,64. – 2. alkuerä (-2,4): 1) Julin 12,64.

400 m: 1) Katri Mustola KalajJu 54,21, 2) Jeanine Nygård JakobstDr 55,43, 3) Kirsi Pekkanen KuopRe 55,98, 4) Jonna Julin IFNykarl 56,17, 5) Aleksandra Niiranen 17 LUM 56,75. – B-erä: 1) Sara Kuivisto PorvU 57,13, 2) Ida Ravaska VeitsilKV 57,49, 3) Nathalie Nystrand KorsnFy 57,88. – D-erä: 1) Jatta Salmela VasaIS 61,34.

800 m: 1) Lotta Mäkinen 15 JKU 2.21,57. – N17 800 m: 1) Veera Mensonen 17 MaaningMa 2.17,76, 2) Enni Katajalaakso 14 KannUra 2.18,14, 3) Veera Hakomäki 14 VähänkVi 2.18,78.

1000 m: 1) Venla Saari 13 JKU 3.06,98.

3000 m: 1) Johanna Peiponen RovanLa 9.14,82, 2) Mira Tuominen 35 ValkeakHa 10.13,68, 3) Emma Katajalaakso 17 KannUra 10.20,97 … 5) Lycke Karlsson 18 VasaIS 10.47,06 (kuurojen Suomen mestari), Saija Seppä 18 SuolUrho keskeytti (1000 m 3.00e). – 2000 m Peiponen 6.08e.

400 m aj: 1) Kirsi Pekkanen KuopRe 59,28, 2) Anniina Laitinen HKV 60,02.

Seiväs: 1) Ida Beate Østhus Norja (NOR) 375 … Anni Halko JKU ilman tulosta (350).

Pituus: 1) Iida Kalliomäki 18 EsboIF 605 (1,3 m/s), 2) Sini Toivola JKU 577 (2,0) … 4) Juulia Ojala LappajVe 534 (1,4). – Kalliomäki (x, 600/0,9, x, 605/1,3, 601/0,9, 590/0,2).

3-loikka: 1) Elina Torro 30 LUM 13,00 (1,4 m/s), (come-back, ed. kilp. 31.8.2014), 2) Laura Rautiainen 18 SaarijPu 12,08 (0,6), 3) Salli Kokkinen JKU 11,93 (1,8), 4) Johanna Hokkanen KangasnKa 11,81 (1,6), 5) Roosa Mähönen 16 KU 11,80 (2,5). – Torro (13,00/1,4, 12,55/1,0, -, -, -, -).

Moukari: 1) Inga Linna RiihimKi 66,64, 2) Merja Korpela 35 SoinSi 66,60, 3) Johanna Salmela JKU 63,19. – Linna (66,64, x, x, 64,99, x, ?). Korpela (62,69, 62,76, 64,50, 65,40, 65,89, 66,60) Salmela (x, 61,11, x, 62,43, 63,10, ?). – Ikätasoitus: Korpela 72,87.

Keihäs: 1) Līna Mūze Latvia (LAT) 57,85, 2) Katerina Derun Ukraina (UKR) 52,72, 3) Piia Pyykkinen ÄänekU 49,77, 4) Matleena Nenonen RuovPi 45,54, 5) Sofia Pölkky 16 SeinäjSU 44,25, 6) Noora Ruuska 19 KannonkKi 43,10, 7) Miia Makkonen SysmSi 42,87, 8) Jenna Jaakkola SoinSi 42,08.