Helander säväytti Vantaalla, Pitkämäki: Oliverilla eväät 90 metrin heittoon

Helander säväytti Vantaalla

Oliver Helander yllätti Vantaan Kultainen Keihäs -kilpailussa kaikki paitsi Tero Pitkämäen. Moninkertainen arvokisamitalisti oli nähnyt sosiaalisessa mediassa Helanderin harjoitusheittoja, joten karjaalaisen hulppeasti 85,46 kantanut heitto ei yllättänyt.

– Yhdeksiköllä alkava tulos on hänelle tällä kaudella täysin mahdollinen. Tuollainen tulos vastatuuleen on kova, Pitkämäki totesi Helander mahtiheitosta.

Helander nousi Kultainen Keihäs -kilpailun voittoheitollaan kevään maailmantilastossa viidenneksi. Oma ennätys koheni kerralla reilut viisi metriä.

– Se tuntui helpolta. Oli aika helppoa heittää. Tärkeintä oli saada keihäs hyvään asentoon. Se ei vastatuuleen muuten lennä, Helander sanoi.

Keihään saaminen hyvään lentoasentoon on Helanderin vahvuuksia. Myyrmäen kentällä jo ensimmäinen heitto, joka kantoi 82,73 näytti hyvältä. Kauniissa kaaressa lensi myös toinen heitto, joka toi voiton. Sen jälkeen Helander ei enää heittänyt.

Karjaalaisella on ollut kyynärpäässä vaivaa, joka nyt kevään aikana on saatu ongelmattomaksi.

– Juuri kyynärpään takia lopetin toiseen heittoon, ettei se pahenisi, kun se nyt tuntui niin hyvältä ja tuli niin hyviä tuloksia, Helander sanoi.

Helander itse piti yli 85 metrin heittoa yllätyksenä, vaikka harjoituskauden aikana kaikki fyysiset ominaisuudet ovat kehittyneet, heittomäärät kasvaneet ja heitto teknisesti kehittynyt.

– Tuo oli yli odotusten. Odotin sellaista vähän päälle 80 metrin heittoa, Helander sanoi.

Vaikka Pitkämäki näkee, että 21-vuotiaalla lahjakkuudella on mahdollisuudet yli 90 metriin, Helander ei sellaisia mieti.

– Voin olla tyytyväinen, jos pysyn kesän muissakin kisoissa tällaisissa tuloksissa, Helander sanoi.

Helander on EM-kisoihin jo valitun Pitkämäen lisäksi ainoa suomalainen, joka on tällä kaudella rikkonut 80 metrin EM-tulosrajan.


1dx_6682.jpg

,

Pitkämäki: Aloin jo saada keihästä asentoon

Pienen kevätflunssan kiusaama Pitkämäki oli Vantaalla toinen heitettyään 82,64 ja toiseksi parhaallaan sentin vähemmän.

– Ei tullut huippuheittoa, mutta neljän yli 80 metrin heiton sarja oli hyvä, Pitkämäki sanoi.

Pitkämäen mukaan vastatuuleen ei tällä kertaa löytynyt aivan oikeanlaista heittoa.

– Parilla viimeisellä heitolla aloin jo saada keihästä oikeaan suuntaan, Pitkämäki sanoi.

Pitkämäen ja Helanderin kausi jatkuu kesäkuun 5. Turun Paavo Nurmen kisoissa.

Lassi Etelätalo oli Myyrmäessä kolmas 78,38 kantaneella heitolla. Hän tekee kyynärpää – ja nilkkavaivojen jälkeen paluuta lajin kärkikaartiin.

– Tuo oli paras heitto neljään vuoteen, Etelätalo tuumi.

,


1dx_6543.jpg

,

Kangas heitti voiton ja puhkaisi EM-rajan

Jenni Kangas sai kolmannella ja kuudennelle heitolla 59 metriä puhki Vantaalla. Hän voitti naisten kisan heitettyään 59,33. Tulos rikkoo Berliinin EM-kisojen tulosrajan.

– Sain noihin kahteen heittoon hyvän, nyt mennään -fiiliksen. Ei tarvinnut puristaa, Kangas riemuitsi.

Kankaan mukaan vielä kisojen aattopäivänä kauden avauskilpailu jännitti rajusti, mutta kentällä tekeminen oli helppoa ja rentoa. EM-rajan rikkominen oli helpotus myös jatkoa ajatellen, vaikka Kankaan tavoitteet ovat tuntuvasti yli 60 metrin.

– Pidin 59 metrin rajaa helppona, mutta silti se on helpotus, kun se meni heti ensimmäisessä kilpailussa.

Kangas kertoo, että valmennustyö nuorten kanssa Lahden Ahkeran riveissä on auttanut omaakin heittämistä ja poistanut turhaa jännittämistä.

– Siinä, kun muita opettanut, on tajunnut, ettei tämä keihäänheitto mitään niin ihmeellistä ole, Kangas sanoo.

Kisan voittoa puolustanut Heidi Nokelainen oli toinen, muttei tyytyväinen. Mataliksi jääneistä sivalluksista pisin kantoi 56,05.

– Tuskailin askelmerkin kanssa, enkä tiedä mitä tuossa heiton lopussa tapahtui, Nokelainen sanoi.

,


7d2_7401.jpg

,

Kinnunen rikkoi MM-tulosrajan

Sara Lipsanen oli kolmas sentin Nokelaiselle jääneenä.

– Ei huono aloitus. Loppua kohden heitto alkoi löytyä, Lipsanen sanoi.

Elina Kinnunen oli kahdeksas heitettyään 50,73, mutta iloinen, sillä tulos rikkoi Tampereella heinäkuussa käytävien MM-kisojen tulosrajan.

– Hyvä aloitus. Olen tyytyväinen. Teknisesti heiton kanssa on vielä tekemistä, mutta nyt olemme jatkaneet kovempaa harjoittelua hieman normaalia pidempään, Kinnunen sanoi.