YAG muuttaa Lahteen 2017, tarjolla huippupuitteet

YAG muuttaa Lahteen 2017

Kansainvälinen nuorisoyleisurheilun suurkisa Youth Athletics Games siirtyy ensi kesäksi Espoosta Lahteen.

Espoon Leppävaaraan YAG kokosi yli 1800 nuorta kilpailemaan ja nauttimaan hyvästä tunnelmasta. Lahdessa tavoite on jatkaa Espoon luomissa jalan jäljissä.

– Vaikka kisat ovat vasta vuoden päästä, järjestelyt ja ideointi ovat jo käynnissä. Tavoite on pitää YAG kasvu-uralla. Nyt paikalla oli yli 1800 osanottajaa, joten Lahdessa tavoitellaan 2000 osanottajan rajaa, sanoo YAG2017 –tapahtuman kilpailutoimikunnassa vaikuttava Matti Hannikainen.

– Meillä on Lahdessa upeat puitteet: iso stadion ja sisäjuoksurata verryttelyyn. Majoituskoulu on stadionin vieressä ja se kuten stadion ovat aivan kaupungin ydinkeskustan tuntumassa.

Lahden kolmipäiväinen YAG tapahtuma kilpaillaan ensi vuonna 9.-11. kesäkuuta. Kisojen järjestelyiden veturina on Lahden Ahkera ja sosiaalisessa mediassa kisat tunnetaan hastageilla #yagLahti ja #maagisetkisat.

Espoossa raikas tunnelma

Espoon kisoissa oli raikas tunnelma ja mainio tulostaso.

– Onnistuimme loistavat. Uskon, että YAG on matkalla lajin nuorten harrastajien vuotuiseksi alkukesän juhlaksi, jossa kaikki alle 17-vuotiaat yleisurheilijat haluavat olla tuki- ja kannustusjoukkueineen mukana, sanoo YAG:n pääsihteeri Marjaana Pöntinen.

Pöntisen mukaan kisoja saatiin kehitetty hyvin viime vuodesta.

– Pystyimme tänä vuonna panostamaan kilpailujärjestelyjen lisäksi muiden muassa kentän äänentoistoon ja musiikkiin, ilmeeseen sekä oheisohjelmaan, Pöntinen sanoo.

– Oli mahtavaa, että saimme seuroista paikalle väkeä bussilasteittain ja sitä kautta huipputunnelman. Se ei olisi ollut mahdollista ilman innokkaita urheilijoita, heidän vanhempiaa, seuraväkeä ja kisaorganisaation vapaaehtoisia. 

 

 


_dsc7096.jpg

_dsc7284.jpg