Virjonen otteli 19-v. SE:n – Savolainen miesten mestari – Mikkola ylivoimainen korkeushypyssä – Kujanpää voitti uusinnan – Lahtonen, Alingué ja Kostiainen kultaa

Turun Urheiluliiton Enni Virjonen voitti naisten viisiottelun pistein 4450 SM-halleissa Espoon Kameleonten-hallissa. Se on kauden kotimainen kärkitulos ja 19-vuotiaiden Suomen ennätys. Virjonen paransi omaa aiempaa SE:tään 79 pistettä.

– Aika usein toivon sellaista tasaista ottelua. Tämä ei todellakaan ollut sellainen. Aamupäivä oli haasteellinen, pituushyppy aivan erinomainen ja 800 metriä tasapaksu, Virjonen sanoi.

Virjonen hyppäsi pituutta loistavan uuden ennätyksensä 638. Tulos oli sentilleen sama kuin Taika Koilahden voittotulos naisten pituushypyssä päivää aikaisemmin. Virjosen askel osui televisiokuvasta arvioiden aivan täsmälleen ponnistuslankun etureunaan.

19-vuotiaiden ikäluokassa ovat Virjosta pidemmälle aiemmin hypänneet vain Johanna Halkoaho ja Heli Koivula 1990-luvun puolessavälissä. Halkoahon 19-vuotiaiden Suomen ennätys on 643.

– Reippaasti olen plussan puolella, kun sain tähän ehjän hallikauden, Virjonen sanoi.

Pituushypyn lisäksi Virjonen voitti kuulantyönnön ja 800 metrin juoksun uusilla ennätyksillään 14,15 ja 2.20,24. Aitajuoksunkin tulos oli mainio 8,40. Korkeutta hän hyppäsi 167.

Suomen naisten kaikkien aikojen tilastossa Virjonen kohoaa uudella ennätyksellään viidenneksi.

– Toivon että saan ensi kesänä nostettua tasoa, tehtyä lajiennätyksiä ja voin nauttia urheilusta. Päätavoite on alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa Eugenessa.

Muutkin ottelivat valtavasti uusia ennätyksiään

Vuosien 2020 ja 2024 hallimestari Esbo IF:n Jessica Rautelin aloitti viisiottelun uudella aitajuoksun ennätyksellään 8,55 ja päätti urakkansa hopeamitaliin uudella yhteispisteiden ennätyksellään 4112. Aiempi ennätys koheni 24 pistettä.

Hyvätasoisen kilpailun kolme seuraavaakin kokosivat uudet ennätyksensä, nimittäin Hämeenlinnan Tarmon Emmi Hietanen 3851, Sauvon Urheilijoiden Saima Kossa 3812 ja Toholammin Urheilijoiden Mimosa Wirkkala 3777. Wirkkala palasi moniotteluiden pariin lähes neljän vuoden tauon jälkeen.

Helsingin IFK:n Miia Lindholm otteli seitsemänneksi pistein 3542, joka on 35-vuotiaiden naisten Suomen ennätys. Kaikkein eniten omaa ennätystään kohensi kahdeksanneksi otellut Ilmajoen Kisailijoiden Sanni Säntti, jonka ennätys parani lähes 200 pistettä.

Viimekesäinen Kalevan kisojen seitsenottelun voittaja Vilma Itälinna Tampereen Pyrinnöstä voitti avauslajin 60 metrin aitajuoksun upealla ennätyksellään 8,32, mutta astui pituushypyssä kaikki kolme yritystään yli.

Ella Mikkola oli ylivoimainen korkeushypyssä

Tampereen Pyrinnön 18-vuotias lahjakkuus Ella Mikkola voitti ylivoimaisesti naisten korkeushypyn. Hän teki kilpailussa seitsemän suoritusta ylittäen 178 ja 182 ensimmäisellään, voittotuloksen 185 toisellaan ja yrittäen lisäksi kolmesti 19-vuotiaiden Suomen ennätystä 191.

Mikkolan hypyt korkeudesta 191 nousivat erittäin hyvin riman päälle, eikä uusi SE jäänyt kauaksi.

Lopulta vain kahden kilpailun mittaiseen hallikauteen Mikkola ei erityisemmin valmistautunut, koska alkutalvesta iski lonkan koukistajan tulehdus, joka muutti talven suunnitelmia. Lajinomaiset hyppyharjoituksetkin jäivät minimiin.

– Ihan kelpo suoritus, kuinka tämä pariviikkoinen hallikausi meni. Olen ihan tyytyväinen, Mikkola kertoi.

Vähäisen lajiharjoittelun kanssa hyppääjä ei alkanut kiirehtiä.

– Nuorten SM-hallikisoissa viikko sitten sain hyvän treenin. Tällä viikolla mallailin vauhtia, mutta ei tässä välissä hirveästi mitään muuta voinut tehdä.

SM-halleissa hyppyvire oli lopulta hyvä.

– Sanoisin, että ne olivat potentiaalisia yrityksiä. Vaikka niissä oli omasta ja varmaan valmentajani Laurankin (Moisio) mielestä vielä paljon hiottavaa. Mutta siihen nähden, etten päässyt vauhtiani hirveästi hiomaan, ne olivat ihan hyviä yrityksiä, hyppääjä analysoi.

Harjoittelussa seuraa nyt pieni kevennys, jonka jälkeen jatkuu normaali harjoittelu.

– Totta kai haluan, että saan kehitettyä ominaisuuksiani niin, että oman ennätyksen parantaminen on mahdollista kesällä ja että saisin tehtyä sellaista kovaa tulosta, mihin voin itse olla tyytyväinen.

Toiseksi sijoittui Turun Urheiluliiton vasta 16-vuotias Alisa Launonen tuloksella 178.

Pronssimitalin jakoivat keskenään 173 ylittäneet Turun Urheiluliiton Aino Aalto ja ensi kerran viime kesäkuun jälkeen kilpaillut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Sini Lällä.

Viisiottelun hallitseva maailman- ja Euroopan mestari Saga Vanninen Tampereen Pyrinnöstä ylitti pudotuksitta avauskorkeutensa 168, muttei päässyt enää seuraavaa korkeutta 173. Vannisen sijoitus oli jaettu viides.

Aleksi Savolainen otteli mestariksi ennätyspistein

Vuoden 2024 mestari Aleksi Savolainen Tampereen Pyrinnöstä palasi miesten seitsenottelun mestariksi. Savolainen voitti kuulantyönnön tuloksella 14,87 ja seiväshypyn komealla ennätyksellään 506. Hän kokosi 5526 pistettä parantaen ennätystään roimasti 97 pistettä.

– Mestaruutta täällä haetaan ja olen todella onnellinen siitä. Viisi viime viikkoa on aika huonosti treenailtu jalkavamman takia. Oli paljon hyvää, mutta aika heikkojakin suorituksia tuli, Savolainen sanoi.

– Seiväs oli huippuhetki, kun sain viimeisellä taisteltua 506. Kuula oli toinen oikein hieno onnistuminen. Kesällä tavoite on lähelle 8000 pistettä ja isoissa kisoissa on tarkoitus olla.

Avauspäivän jälkeen johtanut Ähtärin Urheilijoiden Ville Toivonen oli toinen pistein 5399. Hän saavutti jo seitsemännen SM-kilpailuiden mitalinsa, mutta yksikään niistä ei vielä ole kultainen. Ville teki ennätyksensä kuulantyönnössä ja korkeushypyssä.

Villen kaksi vuotta vanhempi veli Juuso Toivonen nousi sunnuntaina viidenneltä tilalta kolmanneksi pistein 5319. Juuso teki uuden ennätyksensä 60 metrin aitajuoksussa.

Mestari Savolaisen ohella hyvätasoisessa kilpailussa uuden ennätyksensä ottelivat myös Lauttakylän Lujan Aleksi Hakanen, Kenttäurheilijat-58:n Leo Rautiainen, Helsingin Tarmon Jere Liskojärvi ja Hyvinkään seudun Urheilijoiden Olavi Halonen pistein 5215, 5153, 5015 ja 4975.

Kymmenottelun kolme viimeisintä Suomen mestaruutta voittanut Turun Urheiluliiton Tarmo Savola joutui keskeyttämään seitsenottelun johtoasemassa kolmen lajin jälkeen.

Kujanpää löi Alasaaren kuuden hypyn uusinnassa

Miesten seiväshypyssä käytiin historiallisesti merkillinen kilpailu, joka päättyi vasta kuuden uusintakierroksen jälkeen. Mestaruuden voitti Tampereen Pyrinnön Urho Kujanpää, ja toiseksi samalla tuloksella tuli Laihian Lujan Juho Alasaari.

Kun korkeudesta 538 oli enää yksi kierros jäljellä, Kujanpään sijoitus oli vasta neljäs ja Alasaaren kuudes. Molemmat kuitenkin ylittivät 538 viimeisellä yrityksellään. Kummankin tämän jälkeen pudotettua kolmesti 548:sta jouduttiin heidän keskenään uusintaan.

Uusinnassa molemmat saivat ensin ylimääräisen yrityksen 548:sta, jonka kumpikin ylitti ja tämä kirjattiin heidän tuloksekseen.

548:n ylityksen jälkeen rimaa korotettiin 553:een, mutta molemmat pudottivat. Tämän jälkeen rimaa laskettiin kierros kierrokselta, mutta väsyneet miehet eivät enää päässeet yli korkeuksista 548, 543 eivätkä 538, kunnes Kujanpää kuudennella uusintahypyllä ylitti 533 ja voitti kultamitalin.

Pronssimitalin tuloksella 526 jakaneet Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 20-vuotias Tommi Järvenpää ja 15 senttiä ennätystään parantanut Pihtiputaan Tuiskun Joonatan Kemppainen saavuttivat molemmat ensimmäisen SM-kilpailujen mitalinsa.

Turun Urheiluliiton Tommi Holttinen, Joensuun Katajan 18-vuotias Topias Mustonen ja Vasa Idrottssällskapin Albin Lundberg ylittivät korkeuden 511. Holttinen palasi kilpakentille ensi kerran viime kesäkuun jälkeen.

Kahdeksanneksi sijoittui Turun Urheiluliiton 16-vuotias Robin Helenius ennätyksellään 491. Tasan vuosi sitten Heleniuksen ennätys oli lähes metrin vähemmän 410.

Miika Lahtonen uusi kuulamestaruutensa

Turun Urheiluliiton Miika Lahtonen uusi viimevuotisen mestaruutensa miesten kuulantyönnössä tuloksella 18,44. Lahtonen työnsi myös kilpailun kaksi lähinnä pisintä työntöä 18,39 ja 17,92.

– Tämä oli se suunnitelma, kun en ollut hallikaudella ihan parhaassa kunnossa, niin sitten hain yhteen kisaan hyvän latauksen, Lahtonen sanoi.

Lahtosen kahden perättäisen halliratojen mestaruuden väliin mahtuu viime keväänä harjoituksissa tullut jalkapöydän luun murtuma ja pitkä kuntoutus.

– Näihin lähtökohtiin, sen vamman jälkeen, tuo oli tosi loistavaa. Toki odotukset olivat kovat jo tälle kaudelle, mutta totuus on, ettei se ole niin helppoa tuollaisen vamman jälkeen. Mutta olen ihan tyytyväinen, Lahtonen tuumi.

Viimekesäinen Kalevan kisojen voittaja Eero Ahola Porin Yleisurheilusta kilpaili ensi kerran viime kesän jälkeen ja sijoittui toiseksi tuloksella 17,86.

Kolmanneksi sijoittui Espoon Tapioiden 20-vuotias Aatu Kangasniemi, joka pitää hallussaan kauden kotimaista kärkitulosta 18,47. Tällä kertaa kuula lensi Kangasniemen kädestä 17,60.

– Nyt on ollut vähän niin, että kun hyvä päivä, kuula lentää, ja kun on huono päivä niin ei, ja nyt oli huono päivä, Kangasniemi sanoi.

Kiekonheittäjä Juho Suominen Piikkiön Kehityksestä rikkoi ensi kerran 17 metrin rajan ja sijoittui neljänneksi tuloksella 17,05.

Alinguén ensimmäinen Suomen mestaruus

Janakkalan Janan Marc Alingué voitti miesten kolmiloikassa ensimmäisen Suomen mestaruutensa avaushypyllään 15,21. Tätä ennen hän oli 2020-luvun hallimestaruuskilpailuissa yltänyt jo kolmeen muuhun mitaliin.

– Aika paljon on viime vuosina ollut kaikenlaista terveysongelmaa. Suomen mestaruus, se on kyllä tärkeä, Alingué sanoi.

– En ihan saanut kaikkea ulos. Kauden eka kisa ihan täysiä, niin ajoitukset eivät ihan osuneet. Keskeneräisyys näkyi. Harjoituskausi kesää ajatellen on käynnissä ja kohti Birminghamin EM-kilpailuja.

Toiseksi tullut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Juho Nieminen loikki tasan 15 metriin ja kolmas oli Vaasan Vasaman Oliver Kärki tuloksella 14,93.

Kilpailijoita oli vähän ja kilpailu hyvin rikkonainen. Vain kuusi miestä sai tuloksen ja 42 suoritetusta hypystä mitattiin ainoastaan 14.

Veteraanin voitto naisten kolmiloikassa

Naisten kolmiloikassa kokemus puhui. Mestaruuden voitti 33-vuotias Vihdin Viestin Elina Kostiainen, toiseksi sijoittui 30-vuotias Mikkelin Kilpa-Veikkojen Lotta Kirvesmies ja kolmanneksi Turun Urheiluliiton 25-vuotias Siri Savolainen.

Kostiainen voitti pitkän uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Entuudestaan hänellä oli SM-kilpailuista jo kuusi muuta mitalia ulko- ja hallikausi mukaan lukien. Voittotulos 12,96 oli hänen pisin hyppynsä kolmeen viime vuoteen.

Kostiaisen ensimmäinen mestaruus korkealla iällä on varsinainen työvoitto, jota kuvaa hyvin hänen oma kommenttinsa:

– Vasta nyt olen saanut parhaat saavutukseni. On oltava pitkäjänteinen, pysyttävä terveenä ja kirkastettava tavoitteensa. Sen jälkeen vaaditaan vain työtä!

Kirvesmiehen hopeamitalitulos oli 12,56 ja Savolaisen pronssimitalitulos 12,52. Kirvesmiehen viimeinen yritys oli mahdollisesti koko kilpailun pisin, mutta se painui tuuman verran yliastutuksi.

Paras nuoren polven hyppääjä oli neljänneksi ennätyksellään 12,34 sijoittunut Espoon Tapioiden 18-vuotias Mia Flink. Hyvin tasaisessa kilpailussa täysi tusina naisia loikki yli 12 metriä.

 

ESPOO, Leppävaara 1.3.2026 Suomen hallimestaruuskilpailut, 2. päivä

(Lyhyt 200 m rata.)

Miehet,

200 m: 1) Eljas Aalto SibVa 21,37 (kkk), 2) Konsta Alatupa JKU 21,54 (ae. 21,50), 3) Elias Mäkikokko JKU 21,59 (B-finaalin voittaja), 4) Juho Venäläinen LUM 21,80 (ae. 21,76), 5) Valtteri Louko LapuanVi 21,97 (ae. 21,91), 6) Tuomas Lehtonen LiePa 21,97 (ae. 21,95), 7) Yousif Joseph EspTa 22,14 (ae. 21,99), 8) Zaid Lafine EspTa 22,73 (ae. 22,04).

Alkuerät:
1. erä: 1) Elias Mäkikokko JKU 21,90, 2) Anton Tallbacka HIFK 22,79, 3) Jussi Wesanko EspTa 23,30.
2. erä: 1) Rasmus Vuonoranta EsboIF 22,45, 2) Oliver Enqvist SibVa 22,74.
3.erä: 1) Yousif Joseph EspTa 21,99, 2) Tomas Jatsko TapanilErä 22,93, 3) Viljami Lestinen HKV 23,21.
4.erä: 1) Juho Venäläinen LUM 21,76, 2) Petros Pieskä KuivasjAu 22,79, 3) Elias Kerälä HämTa 23,06.
5.erä: 1) Simeon Vorselman HKV 22,64, 2) Christian Vänttinen TuUL 22,85, 3) Joel Turkka TP 23,00.
6. erä: 1) Valtteri Louko LapuanVi 21,91, 2) Joni Vainio-Kaila LaitJy 22,81, 3) Henrik Lounela HKV 30,94.
7. erä: 1) Armas Uusitalo OP 22,17, 2) Teemu Holttinen TuUL 22,47.
8. erä: 1) Tuomas Lehtonen LiePa 21,95, 2) Pyry Heiskanen KU-58 22,35, Aleksi Lehto SeinäjSU hylättiin.
9. erä: 1) Eljas Aalto SibVa 21,43, 2) Teemu Tuomela AlajAn 22,70, 3) Tomas Vasylenko TU-38 22,80.
10. erä: 1) Konsta Alatupa JKU 21,50, 2) Luka Veselinovic EspTa 22,49, 3) Johan Grönroos SjuIF 23,66.
11. erä: 1) Jaakko Linnus TP 22,43, 2) Noel Nikulainen LempKi 22,59, 3) Kalle Kompuinen LiePa 22,91.
12. erä: 1) Zaid Lafine EspTa 22,04, 2) Leevi-Kalle Heikkilä TU-38 22,82, 3) Simo Laine HIFK 23,45.
13. erä: 1) Verneri Marttila LA 22,94, 2) Otso Nyyssönen JoKa 22,96, Mikael Granqvist SibVa hylättiin.

800 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 1.48,21 (kkk), 2) Justus Korvenpää KU-58 1.49,62, 3) Oliver Asikainen HKV 1.49,96, 4) Joonas Kumpulainen OrimJy 1.50,99, 5) Mikko Rahkola HKV 1.51,17, 6) Joona Heiskanen KU-58 1.52,39, 7) Lauri Mononen SavRi 1.53,23 (B-erän voittaja), 8) Joonatan Venäläinen ImatrU 1.53,44, 9) Sisu Saarinen TuUL 1.53,97, 10) Leonard Markén IFVOM 1.54,12, 11) Aapo Mäkiniemi LimingNM 1.54,53, 12) Onni Mäkelä GamlakarlIF 1.55,36 (D-erän voittaja), 13) Aleksi Kivelä LempKi 1.55,63 (C-erän voittaja), 14) Tatu Palokangas AlatornPi 1.56,18, 15) Junnu Korvenpää KU-58 1.56,25, 16) Jerry Vilenius HKV 1.56,26, 17) Pyry Laine TuUL 1.56,67, 18) Samu Mikkonen TP 1.56,69, 19) Lassi Kuva LA 1.56,70, 20) Veeti Savolainen LA 1.57,08, 21) Sisu Moilanen TuUL 1.57,51, 22) Martti Majuri LUM 1.57,53, 23) Konsta Uuttera TP 1.57,83, 24) Kaarlo Strandström SibVa 1.58,12, 25) Taavi Manner TP 1.58,44, 26) Antton Launto SauvU 1.58,78, 27) Teemu Pihlajamäki LapuanVi 2.02,37, 28) Veikko Ylönen HKV 2.03,76, Elmo Ylä-Kotola KarhKa keskeytti.

3000 m: 1) Tuomas Heikkilä KU-58 7.55,56 (kkk), 2) Mika Kotiranta JoKa 7.58,41, 3) Eemil Helander JKU 8.05,64, 4) Eero Heinonen TuUL 8.09,15, 5) Mikko Kauppinen VieremKo 8.09,26, 6) Aleksi Ahlfors RaumU 8.09,37, 7) Akseli Ruohola LiePa 8.10,86, 8) Niko Putkinen LA 8.11,06, 9) Eemeli Hirvonen JoKa 8.11,23, 10) Leo Rajaniemi LA 8.15,15 (lyhyiden ratojen 17-v. SE, ent. 8.19,19 Rajaniemi 14.2. Kerava), 11) Konsta Saksola LUM 8.18,21, 12) Hannu Granberg LA 8.18,86, 13) Jarkko Järvenpää TP 8.21,58 (B-erän voittaja), 14) Antti Ihamäki AlajAn 8.26,33, 15) Väinö Venetjoki GamlakarlIF 8.30,10, 16) Ali Abdulrahman TuUL 8.31,17, 17) Jussi Karkkulainen PyhäselU 8.33,09, 18) Elias Virtanen HauhSi 8.33,44, 19) Henri Säisä IisVi 8.33,79, 20) Rasmus Krogell KU-58 8.37,18, 21) Joni Virkkala LA 8.38,12, 22) Oskari Kangasniemi IkaalU 8.38,87, 23) Tommi Lintala VaasVa 8.40,90, 24) Otto Kaario JKU 8.44,11, 25) Otto Ruuskanen LUM 8.45,27, 26) Jussi Raasakka HausjU 8.48,63, 27) Hannes Nikkinen LUU 8.57,10.

60 m aj: 1) Elmo Lakka JKU 7,74 (ae. 7,69), 2) Santeri Kuusiniemi JKU 7,78, 3) Juuso Peltola JKU 7,96 (ae. 7,90), 4) Rasmus Vehmaa LUM 8,06, 5) Konsta Kankainen TP 8,08 (ae. 8,05), 6) Aapo Nikkola HKV 8,24, 7) Adrian Björkgren JakobstDr 8,27, 8) Matias Komi SibVa 8,50 (ae. 8,30).

Alkuerät:
1. erä: 1) Elmo Lakka JKU 7,69, 2) Juuso Peltola JKU 7,90, 3) Matias Komi SibVa 8,30, 4) Lauri Kylmäpuro HKV 8,52, Pyry Santahuhta KankaanpSL hylättiin.
2.erä: 1) Santeri Kuusiniemi JKU 7,78, 2) Konsta Kankainen TP 8,05, 3) Rasmus Vehmaa LUM 8,18, 4) Adrian Björkgren JakobstDr 8,39, 5) Aapo Nikkola HKV 8,42, 6) Eetu Ylikunnari KuivasjAu 8,49.

Seiväs: 1) Urho Kujanpää TP 548, 2) Juho Alasaari LaihLu 548, 3) Tommi Järvenpää JKU 526, 3) Joonatan Kemppainen PihtipTui 526, 5) Tommi Holttinen TuUL 511, 6) Topias Mustonen JoKa 511, 7) Albin Lundberg VasaIS 511, 8) Robin Helenius TuUL 491, 9) Eeli Mustonen JoKa 471, Juuso Tornberg RaahVe & Vilho Haaksluoto RiihimKi ilman tulosta. – Kujanpää voitti 6. uusintahypyllä. Kujanpää (511-o, 526-xo, 538-xxo, 548-xxxo, 553-x. 548-x, 543-x, 538-x, 533-o). Alasaari (511-xo, 538-xxo, 548-xxxo, 553-x. 548-x, 543-x, 538-x, 533-x).

3-loikka: 1) Marc Alingué JanJa 15,21, 2) Juho Nieminen JKU 15,00, 3) Oliver Kärki VaasVa 14,93, 4) Jamie Okafor VU 14,47, 5) Deshawn Holopainen JoKa 14,01, 6) Viljami Launonen TuUL 13,29, Emil Nylund SibVa ilman tulosta.

Kuula: 1) Miika Lahtonen TuUL 18,44, 2) Eero Ahola PoYU 17,86, 3) Aatu Kangasniemi EspTa 17,60, 4) Juho Suominen PiikKe 17,05, 5) Linus Nurminen TeuvRi 15,68, 6) Panu Tirkkonen KeitKu 15,62, 7) Hannu Jalonen ParkU 15,44, 8) Valtteri Paksuniemi JKU 15,27, 9) Jussi Tukeva JalasjJa 14,92, 10) Mico Ekman PiikKe 14,60, Mikko Toiviainen LoimJa ilman tulosta.

7-ottelu (60 m, pituus, kuula, korkeus, 60 m aj, seiväs, 1000 m): 1) ) Aleksi Savolainen TP 5526 (kkk / 7,26, 673, 14,87, 190, 8,55, 506, 2.55,26), 2) Ville Toivonen ÄhtärU 5399 (7,23, 685, 13,91, 196, 8,36, 446, 2.57,62), 3) ) Juuso Toivonen ÄhtärU 5319 (7,21, 651, 11,34, 193, 8,40, 486, 2.51,28), 4) Aleksi Hakanen LauttakLu 5215 (7,29, 690, 13,18, 187, 8,71, 416, 2.46,25), 5) Eelis Kuusjärvi LempKi 5208 (7,21, 703, 12,38, 187, 8,81, 426, 2.48,31), 6) Leo Rautiainen KU-58 5153 (7,34, 666, 13,72, 175, 8,53, 436, 2.48,07), 7) Jere Liskojärvi HeTa 5015 (7,44, 650, 11,24, 178, 8,40, 466, 2.53,89), 8) Olavi Halonen HyvinkSU 4975 (7,37, 670, 12,60, 178, 9,18, 486, 3.01,60), 9) Antti Miihkinen VihdHM 2685 (8,59, 500, 11,85, 154, 12,55, 326, 3.43,48). – Tarmo Savola TuUL keskeytti (2366 / 7,15, 717, 13,25).

4×200 m: 1) LA 1.29,01 (kkk / B-erän voittaja / Touko Tarvonen, Lesley Mahlakoane, Karim Echahid, Verneri Marttila), 2) SibVa 1.29,32 (D-erän voittaja / Eljas Aalto, Mikael Granqvist, Matias Komi, Oliver Enqvist), 3) TuUL 1.29,62 (C-erän voittaja / Riku Uusitalo, Teemu Holttinen, Christian Vänttinen, Peetu Toivonen), 4) HKV 1.29,70 (Aapo Nikkola, Elias Jrad, Viljami Lestinen, Simeon Vorselman), 5) LiePa 1.29,75 (Tuomas Lehtonen, Kalle Kompuinen, Markus Hurri, Aleksi Viitamäki), 6) TP 1.29,85 (Joel Turkka, Konsta Kankainen, Konsta Uuttera, Taavi Manner), 7) OP 1.29,97 (A-erän voittaja / Armas Uusitalo, Topi Timonen, Juho Fyrstén, Noa Korhonen), 8) LUM 1.30,35 (Kasperi Vehmaa, Rasmus Vehmaa, Martti Majuri, Juho Venäläinen), 9) EspTa 1.30,99 (Zaid Lafine, Luka Veselinovic, Jussi Wesanko, Juho Räsänen), 10) TapanilErä 1.31,20 (Tomas Jatsko, Samu Laakso, Sami Bärlund, Micke Bärlund), 11) KU-58 1.31,43 (Pyry Heiskanen, Justus Korvenpää, Junnu Korvenpää, Joona Heiskanen), 12) JoKa 1.31,84 (Otso Nyyssönen, Deshawn Holopainen, Topias Mustonen, Toivo Takanen). – Jyväskylän Kenttäurheilijat hylättiin (ratarikko / 1.28,05 / Juuso Peltola, Konsta Alatupa, Eero Hirvinen, Elias Mäkikokko).

Naiset,

200 m: 1) Nora Lindahl HIFK 23,14 (kkk), 2) Emma Tainio PaimU 23,78 (B-finaalin voittaja), 3) Heidi Salminen JKU 23,83 (ae. 23,73), 4) Tessa Moisio KaipVi 24,30 (ae. 24,13), 5) Elsa Keinonen RaisKu 24,72, 6) Emma Juntunen KuivasjAu 24,81, 7) Priscilla Boateng JakobstDr 24,94, 8) Inka Räsänen KarhKa 25,04 (ae. 24,88), Emmi Savenius EspTa ei osallistunut finaaliin (ae. 24,88).

Alkuerät:
1. erä: 1) Tessa Moisio KaipVi 24,13, 2) Iida Kastarinen TP 25,46, 3) Jenni Väänänen LA 26,10.
2.erä: 1) Priscilla Boateng JakobstDr 24,91, 2) Taru Väisänen KuivasjAu 25,00.
3.erä: 1) Heidi Salminen JKU 23,73, 2) Minttu Rinne SaarijPu 25,48, 3) Tilda Korhonen SillinjPo 25,71.
4.erä: 1) Inka Räsänen KarhKa 24,88, 2) Reetta Ryynänen JoKa 25,12, 3) Jandeh Jallow HKV 25,15.
5.erä: 1) Emmi Savenius EspTa 24,88, 2) Eeva Samberg HKV 25,25, 3) Aava Raudaskoski KokkTU 26,22.
6. erä: 1) Emma Juntunen KuivasjAu 24,85, 2) Jonna Aalto JoKa 25,06, 3) Sandra-Sofia Nieminen OP 25,20.
7. erä: 1) Emma Tainio PaimU 23,79, 2) Maria Räsänen KuopRe 25,62, 3) Nelli Anttonen JKU 25,78, 8. erä: 1) Nora Lindahl HIFK 24,11, 2) Elina Ruusuvuori JoKa 25,60, 3) Tuuli Kämäräinen LapinlVe 25,78.
9. erä: 1) Elsa Keinonen RaisKu 24,77, 2) Daniela Kahugu EspTa 25,86, Milja Thureson LA hylättiin (vilppilähtö).

800 m: 1) Veera Mattila VammSV 2.04,68, 2) Veera Perälä LA 2.06,02, 3) Teresa Perttilä HIFK 2.07,70, 4) Heini Ikonen JKU 2.08,20, 5) Milja Thureson LA 2.10,49, 6) Veera Mensonen MaaningMa 2.12,65, 7) Sini Karjalainen JoKa 2.13,36 (B-erän voittaja), 8) Sofie Lövdahl VasaIS 2.13,49, 9) Kaisa Honkaharju KälvTa 2.13,61, 10) Oona Immonen SavRi 2.14,36, 11) Taimi Vallinoja HKV 2.14,47, 12) Iina Saranpää NokU 2.14,83 (C-erän voittaja), 13) Katri Tuorila HimangU 2.14,85, 14) Ilona Pulkkinen TuUL 2.15,27, 15) Winnie Markén IFVOM 2.17,85, 16) Matleena Sivén LA 2.18,12, 17) Venla Virrantuomi HKV 2.18,69, 18) Minea Lindén LoimLe 2.19,60.

3000 m: 1) Ilona Mononen LA 8.55,17 (kkk), 2) Nathalie Blomqvist PedersFa 8.58,33, 3) Alisa Virtanen JKU 9.34,58, 4) Emilia Jousimaa LA 9.46,17, 5) Iiris Koski KuopRe 9.46,51, 6) Julia Lahnajärvi TuUL 9.52,32, 7) Ella Sorvisto LimingNM 9.53,88, 8) Iida Reini TuUL 9.54,16, 9) Noora Hukka JoKa 9.56,80 (B-erän voittaja), 10) Pinja Laasanen SillinjPo 9.58,46, 11) Cecilia Österblad VasaIS 10.01,09, 12) Ella Hulkki VasaIS 10.03,85, 13) Heidi Haapamäki JKU 10.07,06, 14) Heidi Mustonen VarkKV 10.09,10, 15) Iida Haataja OP 10.09,70, 16) Pihla Pekkola JKU 10.13,09.

60 m aj: 1) Lotta Harala TP 8,00 (ae. 7,99), 2) Saara Keskitalo EspTa 8,01, 3) Reetta Hurske TP 8,03, 4) Essi Vehmaa LUM 8,27, 5) Sonja Stång KuivasjAu 8,28, 6) Anni Siirtola HKV 8,36 (ae. 8,35), 7) Niina Karttunen SavRi 8,37, 8) Saga Vanninen TP 8,53 (ae. 8,40).

Alkuerät:
1. erä: 1) Lotta Harala TP 7,99, 2) Anni Siirtola HKV 8,35, 3) Saga Vanninen TP 8,40, 4) Minja Kurtti OP 8,63, 5) Anna Pyykkö LUM 8,73, 6) Wilma Grannas JakobstDr 8,87, 7) Martta Valtonen EspTa 9,01, Vilma Mäki KuortKu hylättiin (vilppilähtö).
2.erä: 1) Reetta Hurske TP 8,08, 2) Sonja Stång KuivasjAu 8,32, 3) Niina Karttunen SavRi 8,39, 4) Roosa Toivonen HKV 8,49, 5) Pinja Lehtinen LempKi 8,54, 6) Laura Koivukoski EurajVe 8,74, 7) Aada Aarnio TP 8,95.
3.erä: 1) Saara Keskitalo EspTa 8,29, 2) Essi Vehmaa LUM 8,32, 3) Emmi Valtonen TuUL 8,43, 4) Vilma Väliharju TP 8,46, 5) Vilma Koski PoYU 8,63, 6) Jessi Landström TP 8,73, 7) Charlotte Kajander HIFK 8,91, 8) Iida Kujanpää TP 9,01.

Korkeus: 1) Ella Mikkola TP 185, 2) Alisa Launonen TuUL 178, 3-4) Sini Lällä JKU & Aino Aalto TuUL 173, 5-7) Mia Känsäkangas GamlakarlIF & Vilma Knutar GamlakarlIF & Saga Vanninen TP 168, 8) Pirkko Järvikylä JKU 168, 9) Katri Katainen KeurKi 160.

3-oikka: 1) Elina Kostiainen VihdVi 12,96 (kkk), 2) Lotta Kirvesmies MiKV 12,56, 3) Siri Savolainen TuUL 12,52, 4) Mia Flink EspTa 12,34, 5) Saana Peura TervolTe 12,30, 6) Kerttu Rantakangas KaipVi 12,26, 7) Jessica Miettinen JoKa 12,24, 8) Wilhelmiina Harju JKU 12,23, 9) Siiri Nyyssönen JoKa 12,08, 10) Silvia Dvorak VU 12,07, 11) Lotta Häkkänen MiKV 12,04, 12) Milla Kangas OP 12,03, 13) Tilda Lipasti HIFK 11,75, 14) Alisa Rauhamaa LA 11,60, 15) Sofia Ylinen JKU 11,57, Piia Kalliomäki LUM ilman tulosta.

5-ottelu (60 m aj, korkeus, kuula, pituus, 800 m): 1) Enni Virjonen TuUL 4450 (kkk & 19-v. SE, ent. 4371 Virjonen 1.2. Tallinna), (8,40, 167, 14,15, 638, 2.20,24), 2) Jessica Rautelin EsboIF 4112 (8,55, 164, 12,75, 583, 2.20,72), 3) Emmi Hietanen HämTa 3851 (8,75, 161, 11,99, 573, 2.28,37), 4) Saima Kossa SauvU 3812 (8,68, 155, 12,31, 577, 2.29,92), 5) Mimosa Wirkkala ToholU 3777 (8,92, 164, 12,28, 552, 2.30,97), 6) Iina Holopainen HIFK 3652 (8,80, 167, 9,07, 543, 2.26,84), 7) Miia Lindholm HIFK 3542 (35-v. SE, ent. 3493 Lindholm 2025) (9,20, 170, 11,55, 526, 2.41,48), 8) Sanni Säntti IlmajKi 3470 (9,02, 152, 9,98, 539, 2.27,58), 9) Minttu Mattinen LUM 3445 (9,33, 158, 11,24, 529, 2.34,27), 10) Janette Hanski KarhU 3437 (9,08, 143, 12,60, 518, 2.30,19), 11) Moona Heikkinen JKU 2902 (9,59, 146, 11,10, 495, 2.57,75), 12) Vilma Itälinna TP 2524 (8,32, 164, 12,35, ilman tulosta, keskeytti).
Keskeyttivät: Isabella Tuulari EspTa (2935 / 8,74, 170, 10,53, 497), Elisabeth Lehtola OP (2801 / 9,71, 158, 11,94, 538), Ilona Nordman RaumU (2718 / 9,20, 161, 9,78, 510), Elizabeth Fogde MalaxIF (2620 / 9,65, 164, 8,72, 519), Jutta Heino KarkkPo (1966 / 9,36, 149, 9,85).

4×200 m: 1) JKU 1.39,29 (kkk / B-erän voittaja / Heidi Salminen, Aino Pulkkinen, Nelli Anttonen, Iina Alatupa), 2) JoKa 1.39,62 (C-erän voittaja / Reetta Ryynänen, Jonna Aalto, Elina Ruusuvuori, Aino Venäläinen), 3) KuivasjAu 1.39,75 (A-erän voittaja / Emma Juntunen, Veera Paasovaara, Sonja Stång, Taru Väisänen), 4) TP 1.40,00 (Lotta Harala, Iida Kastarinen, Jessi Landström, Vilma Väliharju), 5) TuUL 1.40,35 (Emmi Valtonen, Siri Savolainen, Iida Verainen, Alisa Launonen), 6) LUM 1.40,95 (Essi Vehmaa, Kristiina Halonen, Piia Kalliomäki, Anna Pyykkö), 7) HKV 1.41,25 (Anni Siirtola, Eeva Samberg, Jandeh Jallow, Roosa Toivonen), 8) EspTa 1.43,41 (Daniela Kahugu, Olivia Kirjonen, Irene Helminen, Martta Valtonen), 9) EsboIF 1.47,58 (Salla Parviainen, Saga Andersson, Alexandra Nylund, Frida Blomfelt), 10) KUYU 1.49,97 (Adela Puurunen, Lumi Simonen, Liina Viitala, Aino Rajanen), LA hylättiin (1.43,5e / Emma Koponen, Milja Thureson, Suvi Reunanen, Veera Perälä).