Veikkola taisteli Dublinissa – Nesteen imeytymisongelma pakotti keskeyttämään

Kilpakävelijä Heta Veikkolan sisukas taistelu 35 kilometrin kilpailussa helteisessä Dublinissa sunnuntaina päättyi keskeytykseen noin 32 kilometrin kohdalla.

Veikkola ei halunnut antaa periksi, joten helle ja ongelmat nesteiden imeytymisessä ehtivät kertaalleen kaataa hänet loppuhetkillä, ennen kuin Veikkola siirtyi radan sivuun.

– Olin päättänyt tulla loppuun asti, Veikkola sanoi.

Veikkolalla oli ongelmia heti 10 kilometristä lähtien nesteen imeytymisen suhteen. Veikkolan mukaan vauhti oli pitkään ok, kunnes helle ja imeytymisongelmat vaativat veronsa.

– Muutama kilometri ennen maalia kävin oksentamassa. Sitten kävin kerran hakemassa maasta vauhtia, ennen kuin järjestäjät tulivat sanomaan, olısiko paras keskeyttää, Veikkola kertaili jo kisarasituksista palautuneena.

Veikkolan toiveissa oli kävellä kunnon mukainen tulos 35 kilometriltä. Oma ennätys on kevättalvella Dudincessa kävelty 3.13.54, joka syntyi aikasakon rasittamana.

Dublinin kilpailun voitti Meksikon Alegna González ennätyksellään 2.44.28. Veikkolan kilpailukausi jatkuu alkavalla viikolla alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Bergenissä, Norjassa. Siellä ohjelmassa on 10000 metrin ratakävely.

 

DUBLIN (IRL) 13.5.2025 Kv. kävelykilpailut

Naiset,

35 km kävely: 1) Alegna González Meksiko 2.44.28, 2) Karla Olivares Meksiko 2.44.45, 3) Antigóni Ntrismpióti Kreikka 2.47.28 … Heta Veikkola Suomi keskeytti (32 km).

LIVE-Tulospalvelu: