Vainio ylivoimaiseen voittoon Ruotsi-ottelun 10 kilometrillä – Muuse palasi tositoimiin

Alisa Vainio oli hyvässä vireessä Ruotsi-ottelun avauslajissa 10 kilometrin katujuoksussa Tukholmassa. Hän otti ylivoimaisen voiton ajalla 32.32, jolla hän sivusi otteluennätystä.

Aikaisempi ennätys oli Ruotsin Sarah Lahden nimissä kahden vuoden takaa.

Vainio hallitsi sadekelissä käytyä kilpailua ylivoimaisesti.

– Se meni hyvin. Oli vahva olo, sellainen, että pystyisin pistämään vähän enemmän, mutta ei tarvitse. Alamäet rullasi hyvin. Ylämäissä ja mutkissa otin varovaisemmin, Vainio kertaili.

Maalin jälkeen Vainio jatkoi juoksua 200 metriä, kun hän oletti maaliin olevan samassa paikassa kuin kilpailun lähtöpaikka.

– Ne kusetti meitä. Kun kysyttiin ennen juoksua, että onko maali ja lähtö samassa paikassa. Sanoivat, että on ja minä ajattelin, että kai sitten on, Vainio harmitteli.

Vainio reitistä: ”Se oli sellaista rallia”

Kahden kilometrin paikoin mutkainen ja mäkinen reitti Olympiastadionin ympäristössä vaati Vainion mukaan paikoin varovaisuutta.

– Se oli rynkytystä, sellaista rallia. Sitä vähän pelkäsin, kun itse on tottunut vetämään pitkää suoraa, sellaista puuduttavaa pätkää, mutta reitti oli yllättävän hyvä ja mielekäs. Koko ajan piti olla hereillä, Vainio arvioi.

Vainiolle sopi hyvin, että 10 kilometriä juostiin tiellä ei eikä radalla.

Vainion aikaisempi 10 km:n maantie-ennätys oli 33.36, radalla hän on juossut parhaimmillaan 32.35,87. Vainio tähtää kuukauden päästä juostavalle Tokion MM-maratonille, jonne hänet suurella todennäköisyydellä valitaan. Kilpailukautensa hän pääsi aloittamaan vasta viikko sitten Paavo Nurmi maratonin puolimaratonilla pitkän sairastelun jälkeen. Mutta nyt terveystilanne ja kunto näyttävät lupaavalta.

– Minusta se oli kiva. En tiedä olisinko tullut radalle, kun en ole vielä radalla juossut, Vainio sanoi.

Liina Winborn ja Cecilia Österblad olivat viides ja kuudes ajoin 35.22 ja 36.11

– Oli ihanaa edustaa Suomea. Vähän olin lennon jälkeen väsynyt ja onnellinen, Floridasta torstaina juoksua varten Tukholmaan lentänyt Winborn sanoi.

Österblad harmitteli alavatsaan iskenyttä kramppia, joka hidasti menoa.

– Olin kipeä kaksi päivää viikko sitten ja nyt tuntui, ettei ollut ihan normaali olo vielä, Österblad sanoi.

Muuse piti Saloselle antamansa lupauksen ja täytti minimitavoitteen

Mustafe Muuse täytti oman minimitavoitteensa ja lunasti Suomen joukkueenjohtaja Tuomo Saloselle annetun lupauksen Ruotsi-ottelun 10 kilometrin kilpailussa Tukholmassa. Muuse oli kolmas ajalla 29.37.

Juoksun ruotsalainen kärkikaksikko Andreas Almgren ja Suldan Hassan tulivat sopuisasti yhtä aikaa maaliin ajalla 29.12.

– Olin etukäteen päättänyt, että olen vähintään kolmas. Joukkueenjohtaja Tuomo Saloselle sanoin, että juoksen ihan milloin vain kympin alle puolen tunnin, Muuse veisteli.

Maaottelu oli Muuselle ensimmäinen kilpailu sitten Paavo Nurmi Gamesin 5000 metrin, jonka hän keskeytti polven limapussin tulehduksen aiheuttamiin kipuihin.

– Nyt oli yllättävän hyvä jalka, vaikka olen vasta pari viikkoa ja pari vaillinaista viikkoa treenannut kunnolla, ja mukana on ollut tosi paljon korvaavaa harjoittelua. Siihen nähden meni tosi hyvin, Muuse sanoi.

Muusen mukaan jalka on nyt kunnossa ja katse jo tulevassa kaudessa.

– Olen myös kiitollinen siitä, että minulla on hyvä tiimi, joka sai myös vamman juurisyyt selville. Jalka on kivuton, ja tässä on täysi höyry päällä kohti ensi kautta, Muuse tuumi.

Niko Putkinen oli viides ajalla 30.45 ja Hannu Granberg kuudes ajalla 31.13.

– Oli hieno päästä hyvän kesän jälkeen tänne juoksemaan, mutta olisi sitä mielellään vähän paremmassa kelissä juossut, Putkinen sanoi.

– Pitkän kauden päätös. Ruotsalaiskolmikko oli vahva. Nyt ei ollut siihen kyytiin asiaa, Granberg tuumi.

 

Ruotsi-Suomi -maaottelu, Tukholma

Miehet,

10 km tiejuoksu: 1) Andreas Almgren Ruotsi 29.12, 2) Suldan Hassan Ruotsi 29.12, 3) Mustafe Muuse Suomi 29.37, 4) David Nilsson Ruotsi 30.13, 5) Niko Putkinen Suomi 30.45,  6) Hannu Granberg Suomi 31.13.

Pisteet: Ruotsi 15 – Suomi 7.

Naiset,

10 km tiejuoksu: 1) Alisa Vainio S 32.32,  2) Liv Dinis R 33.30,  3) Eveliina Henriksson R 33.42,  4) Carolina Johnson R 33.48,  5) Liina Winborn S 35.22,  6) Cecilia Österblad S 36.11.

Pisteet: R 12-S 10.