Vainio hätyytteli Jämsässä kympin EM-rajaa

Alisa Vainio juoksi 3000 metrin ennätyksensä Vantaalla

Sitkeistä jalkavammoista kuntoutunut Alisa Vainio hätyytteli kauden ensimmäisessä ratajuoksukisassaan jopa Berliinin EM-kilpailujen tulosrajaa.

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Vainio voitti Jämsän karnevaaleilla naisten 10 000 metriä kotimaan vuositilaston toiseksi nopeimmalla ajalla 33.54,37. EM-raja on 33.20,00.

Vainiota kannustivat hurjasti samaan aikaan kentän ulkopuolella juosseet karnevaalien nuoret leiriläiset. Toiseksi tullut Valkeakosken Hakan Mira Tuominen hävisi Vainiolle kaksi ja puoli minuuttia eli noin 700 metriä.   

– Alku sujui jopa liiankin helposti. Vastatuulessa yksin juostuna vauhti kuitenkin hiipui. Taivuin, mutta en katkennut. Olisin varmaan rikkonut EM-rajan, jos olisi ollut selkä edessä, Vainio sanoi ja kiitti leiriläisiä kannustuksesta.  

Vainio oli juossut tällä kaudella ennen Jämsän karnevaaleja yhden puolimaratonin ja kympin tiekilpailun. Hän harjoitteli talvella kuukauden Etelä-Afrikassa.

– Harjoitusleirillä kaikki sujui tosi hyvin. Olen pystynyt harjoittelemaan lähes koko vuoden terveenä. Tavoitteeni on pysyä edelleen terveenä ja juosta nousujohteinen kausi. EM-rajaa alittuu, jos on alittuakseen. Tärkeintä on nauttia juoksemisesta, Vainio kertoi.

Vainio saavutti talvella jääpallon naisten SM-pronssin Mikkelin Kamppareiden joukkueessa sekä pelasi jääkiekkoa Saimaan Pallon joukkueessa naisten Suomi-sarjassa.

– Sain lepuuttaa jalkoja ja pitää mielen virkeänä.  

Vainio, 20, muistetaan parhaiten siitä, että hän juoksi maratonin kolme vuotta sitten 17-vuotiaana huimaan aikaan 2.33.24.

– Maraton voisi nytkin paras matka. Peruskuntoni on nyt parempi kuin koskaan.

Vainiolla on mahdollisuus rikkoa EM-raja vielä ainakin kolmen viikon päästä Jyväskylän Kalevan kisoissa.

Jarmo Viskarin valmentaman Vainion ennätys on kolmen vuoden takainen 32.58,17, joka on rapiat 20 sekuntia parempi kuin EM-tulosraja.

Voitto hymyilytti Pajulahtea, mutta tulos ei   

Viipurin Urheilijoiden Arttu Pajulahti voitti miesten pituushypyn tuloksella 788. Hän jäi tavoitteena olleesta EM-kilpailujen tulosrajasta seitsemän senttiä. Hyppy syntyi 0,5 sekuntimetrin myötätuulessa.

Pajulahti kohensi kauden parastaan 18 sentillä, mutta ei ollut tyytyväinen tulokseen.

– Eipä tällä tuloksella paljon mitään tee.Voitto hymyilyttää, mutta tulos olisi saanut olla seitsemän senttiä parempi. Vauhdin ja ponnistuksen yhdistäminen ei onnistunut, Pajulahti kertoi.

Pajulahti käy EM-rajan kimppuun seuraavan kerran keskiviikkona Joensuun Motonet GP:ssä. Pajulahden ennätys on viimevuotinen 810. 

Pajulahti on Kristian Pullin jälkeen kotimaan vuositilastossa toisena. Kaipolan Vireen Pulli ei osallistunut Jämsässä kotikisaansa.

Toiseksi sijoittui Australian Benjamin Schmidtchen tuloksella 775, kolmanneksi Kajaanin Kipinän Henri Väyrynen tuloksella 767 ja neljänneksi Helsingin Kisa-Veikkojen Roni Ollikainen tuloksella 761.

– Ei ollut hyvää tekemistä. Hypyt menivät läpi ja jäivät liian mataliksi, Väyrynen kommentoi.

 

Taika Koilahti hyppäsi naisten kauden kärkituloksen

Turun Weikkojen Taika Koilahti voitti naisten pituushypyn ennätyksellään ja kauden kotimaisella kärkituloksella 628.

Hän pidensi ennätystään ja kauden kotimaista kärkitulosta seitsemällä sentillä.

– Hyppy alkaa mennä jo vähän sinne päin, Koilahti sanoi.

Koilahti leiskautti pisimpänsä kolmannella kierroksella. Siinä hypyssä tuuli puhalsi myötäisesti tasan metrin sekunnissa.

Koilahti hyppäsi lisäksi viidennellä kierroksella 624 ja kuudennella 622. Kaksi ensimmäistä hyppyä hän astui yli.

-Sen jälkeen askel osui lankulle, kun siirsin merkkiä kunnolla taaksepäin.

Joulukuussa 20 vuotta täyttävän Koilahden kauden päätavoitteet Kalevan kisat ja Ruotsi-maaottelu.

– Harjoittelin koko kevään hyvin. Etenkin juoksuasento on parantunut. Kilpailen seuraavan kerran ehkä vasta kolmen viikon päästä Kalevan kisoissa. Siellä tavoitteeni on tietenkin SM-kulta, Koilahti kertoi.

Jämsässä toiseksi sijoittui 19-vuotiaiden MM-kilpailuihin valmistautuva Australian Celeste Mucci tuloksella 619. Kolmanneksi ponkaisi Kenttäurheilijat-58:n Anne-Mari Lehtiö kauden parhaallaan 602.

Tampereen Pyrinnön Olivia Mäkinen, 18 paransi ennätystään yhdeksällä sentillä tasan kuuteen metriin. Mäkinen ylitti 19-vuotiaiden MM-kilpailujen Suomen Urheiluliiton tulosrajan, 595.

Koukkula ylitti haamurajan ja Pullolakin hyppäsi ennätyksen

Topias Koukkulasta tuli Jämsässä 33:s suomalainen, joka on hypännyt kolmiloikkaa ulkoradoilla tilastokelpoisissa olosuhteissa yli 16 metriä.

Kangasalan Urheilijat-68:n Koukkula voitti karnevaalien miesten kolmiloikan tuloksella 16,14. Hän pidensi ennätystään hurjasti 50 sentillä. Hypyn aikana myötätuulen voimakkuudeksi mitattiin 1,1 metriä sekunnissa.

Koukkula, 22, ylitti edellisen ennätyksensä myös kahdella hypyllä, jotka kantoivat 15,70 ja 15,85. Lisäksi Koukkula astui yli yhden päälle 16 metrin siivun. Koukkula kohosi Suomen vuositilastossa Simo Lipsasen jälkeen toiseksi.

– Olen metsästänyt 16 metrin tulosta viimeiset puolitoista vuotta ja vihdoinkin se onnistui. Värkeissä on kyllä vielä varaa parempaankin, Koukkula iloitsi.

Miesten kolmiloikassa toiseksi sijoittui Janakkalan Janan Iikka Alingue tuloksella 15,42.

Vaasan Vasaman Emma Pullola voitti naisten kolmiloikan ennätyksellään ja kotimaan vuositilaston kolmanneksi parhaalla tuloksella 13,38. Pullola, 21, venytti ennätystään 28 sentillä.

-Loikat olivat tasapainoisia, mutta eivät jää kesän parhaiksi, Pullola vakuutti.

Pullolaa harmitti yksi yliastutuksi tuomittu hyppy.

– Astuin yli vain pari milliä ja se olisi ollut 13,50.

Pullola räväytti voittotuloksensa viimeisellä kierroksella. Hänen toiseksi pisin suorituksensa kantoi 13,32. Toiseksi sijoittui Esbo IF:n Kira Kytölä ennätyksellään 13,13.  

Kekki: ”Mahdollisuudet alittaa 14 minuuttia”

Ossi Kekki ja Jaakko Piesanen kamppailivat tiukasti miesten 5000 metrin voitosta. Lahden Ahkeran Ossi Kekki veti loppukirissä pidemmän korren ajalla 14.12,94. Kekki jäi ennätyksestään vain puolitoista ja Piesanen kolme sekuntia. Arttu Vattulainen veti jäniksenä kaksikolle sopivaa vauhtia ensimmäiset kolme kilometriä.

-Aika on hyvä siihen nähden, että keväällä pystyin juoksemaan liian vähän pohjevamman takia. Arttu veti hienosti ensimmäiset kolme kilometriä, mutta en uskaltanut lähteä täysillä kaksi kilometriä ennen maalia kovaan vastatuuleen, Kekki kertoi.

– Nyt pitää nauttia jokaisesta kisasta. Tänään voittaminen tuntui kivalta. Minulla on mahdollisuudet alittaa 14 minuuttia tänä kesänä, Kekki uskoi.

Rinne aikoo EM-kilpailuihin vuonna 2020

Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne lasketteli miesten 1500 metrin ykköseksi ajalla 3.49,03. Etusuoran vastatuulessa Rinne joutui puristamaan, mutta takasuoran myötätuulessa mies näytti suorastaan lentävän. Isaac Kipkemboi veti jäniksenä puoleen matkaan saakka. Muut hävisivät Rinteelle yli neljä sekuntia.   

Rinne ei ollut tyytyväinen.

– Alussa tuntui hyvältä, mutta sitten juoksu lähti hyytymään. Lämpötila oli sopiva, mutta menköön huono juoksu vastatuulen piikkiin, Rinne jutteli.

Rinne juoksi kuukausi sitten Belgiassa ennätyksekseen 3.45,28. EM-kilpailujen tulosraja on 3.40,00.

– Tavoitteeni on nipistää tänä kesänä ennätyksestä kaksi sekuntia. Tämän vuoden EM-kilpailut on haaveeni, mutta ei vielä realistinen tavoite. Aion juosta EM-kilpailuissa kahden vuoden kuluttua.

Laukkanen rikkoi MM-rajan – Manniselle Suomen ennätys

Naisten 1500 metriä voitti 19-vuotiaiden sarjassa juossut Australian Sarah Eckel ajalla 4.20,92. Toiseksi sijoittui samassa erässä juossut Suolahden Urhon Saija Seppä kauden parhaalla ajallaan 4.23,55.

Naisten 3000 metrin estejuoksun voitti Lahden Ahkeran Salla Laukkanen, 18, ennätyksellään 10.40,19. Hän alitti 19-vuotiaiden MM-rajan lähes kolmella sekunnilla. Miesten 3000 metrin estejuoksun kiireisin oli Limingan Niittomiesten Kari Poutiainen ajalla 9.40,53.

Naisten 5000 metriä voitti Australian Montanna Mc Avoy ajalla 16.31,48. Toiseksi tuli Kenttäurheilijat-58:n 45-vuotias Laura Manninen 45-vuotiaiden Suomen ennätyksellä 16.42,05.

Miesten 10 000 metrin ykköseksi kiri Turun Urheiluliiton 45-vuotias Jaakko Kero ajalla 32.43,50. 

(Jyrki Repola.)

 

JÄMSÄ 30.6.2018 XIX Jämsän karnevaalit

(Lämpötila 14°C.)

Kestävyyskarnevaali:

Miehet,

1500 m: 1) Joonas Rinne SaarijPu 3.49,03, 2) Jaryd Clifford Australia (AUS) 3.53,90, 3) Tommi Sundell PoYU 3.55,93, 4) Antton Launto SauvU 3.56,70, 5) Samuli Hussa LimingNM 3.57,56, 6) Tuomas Puputti IFRaseb 3.58,05, 7) Joonas Harjamäki VU 3.58,60, 8) Otto Loukkalahti IFRaseb 4.00,77 … 11) Aleksi Kivelä 18 LempKi 4.05,88 (B-erän voittaja) … 15) Johannes Helander 16 LimingNM 4.10,63, 18) Santtu Heikkinen 16 LempKi 4.12,34. – Isaac Kipkemboi TuUL (KEN) keskeytti (jänis).

15-v. 2000 m: 1) Heikki Kumara LaihLu 6.13,84, 2) Aarre Paukkeri 14 LimingNM 6.14,71.

5000 m: 1) Ossi Kekki LA 14.12,94, 2) Jaakko Piesanen SaarijPu 14.14,94, 3) Martti Siikaluoma LA 14.41,38, 4) Joshua Torley Australia (AUS) 14.46,15, 5) Mika Kotiranta 18 JoKa 14.54,21, 6) Kennedy Charicha TuUL (SSD) 15.02,71, 7) Mikko Patana SeinäjSU 15.02,86, 8) Matti Rauma TuUL 15.05,51, 9) Leevi Keronen 18 LempKi 15.09,56, 10) Rauno Palmi Viro (EST) 15.14,21, 11) Miika Takala JKU 15.16,99, 12) Pekka Antikainen TuTo 15.25,08, 13) Antti Ihamäki AlajAn 15.38,83 (come-back, ed. kilp. 28.2.2016) … Arttu Vattulainen JoKa & Eero Saleva HKV keskeyttivät.

10000 m: 1) Jaakko Kero 46 TuUL 32.43,50, 2) Tuomas Aho LimingNM 32.44,68, 3) Jan Kaas GamlakarlIF 32.51,12, 4) Janne Niemi JanJa 32.55,58, 5) Toni Valido HRC 33.05,29, 6) Kevin Sandell PedersFa 33.13,70.

3000 m ej: 1) Kari Poutiainen LimingNM 9.40,53, 2) Väinö Klemola KuopRe 9.42,41, 3) Vilho Kilpeläinen 18 PiikKe 9.46,20, 4) Teppo Syrjälä 43 TP 9.59,43.

5000 m kävely: 1) José Gilberto Menjivar El Salvador (ESA) 21.05,20, 2) Jaakko Määttänen KUYU 22.29,68, 3) Jerry Jokinen 16 NaantLö 22.43,09.

15-v. 3000 m kävely: 1) Sajan Irintšejev 14 VU 16.32,64.

Naiset,

1500 m: 1) Sarah Eckel Australia (AUS) 4.20,92, 2) Saija Seppä SuolUrho 4.23,55, 3) Amelia Mazza-Downie Australia (AUS) 4.23,68, 4) Lara Crouch 17 Australia (AUS) 4.25,99, 5) Nathalie Blomqvist 17 PedersFa 4.27,35, 6) Ilona Välimäki UKK 4.33,58, 7) Moona Latvala HKV 4.37,29, 8) Mona Jäppinen HKV 4.37,40, 9) Maria Murtorinne-Taskinen KuopRe 4.38,63, 10) Maija Tukeva ÄhtärU 4.41,35, 11) Heljä-Viivi Unkila 16 TuUL 4.42,12, 12) Lycke Karlsson VasaIS 4.44,83 (kuurojen Suomen mestari), 13) Veera Hakomäki SeinäjSU 4.47,90 (B-erän voittaja), 14) Janette Niemi JKU 4.48,22, 15) Roosa Rantanen KarhKa 4.48,98, 16) Isabella Latva 17 RaisKu 4.50,96,17) Venla Marjanen 16 KaipVi 4.52,82.

15-v. 2000 m: 1) Venla Saari JKU 6.36,43, 2) Enni Petrelius 14 PohjanKo 6.49,49, 3) Elma Hannikainen 13 HKV 6.50,46.

5000 m: 1) Montanna McAvoy Australia (AUS) 16.31,48, 2) Laura (Markovaara-)Manninen KU-58 16.42,05 (40-v. SE, ent. 16.44,75 Manninen 2015), 3) Minna Syvälä EspTa 17.33,34, 4) Anna Haataja OP 17.41,15, 5) Sofia Muinonen EspTa 17.56,53, 6) Jenni Keränen OP 18.01,57, 7) Iida Haataja PudasjU 18.05,86, 8) Emma Hakala EspTa 18.20,51, 9) Paula Oksanen JKU 18.35,29, 10) Lumi Laitinen 17 OP 18.48,15.

10000 m: 1) Alisa Vainio LUM 33.54,37, 2) Mira Tuominen ValkeakHa 36.30,39, 3) Minna Haka-Risku VammSV 37.44,00, 4) Kaisa Vainikka LUM 40.48,37.

3000 m ej: 1) Salla Laukkanen 18 LA 10.40,19, 2) Linnea Harala SomEsa 10.55,62, 3) Oona-Mari Hakulinen JKU 10.56,88, 4) Roosa Hämäläinen KälvTa 11.14,95, 5) Emma Hämäläinen ParikkU 11.19,27, 6) Pihla Hokkanen SavRi 11.20,41, 7) Venla Ranta 18 LempKi 11.37,96.

5000 m kävely: 1) Hele Haapaniemi EspTa 23.08.33 (kkk), 2) Elisa Neuvonen LUM 23.16,43, 3) Anniina Kivimäki LapuanVi 24.10,67, 4) Elina Heikkinen OP 24.24,22, 5) Venla Laiho LaitJy 24.37,15, 6) Heta Veikkola 15 LapuanVi 25.28,21.

15-v. 3000 m kävely: 1) Essi Hietula TapanilErä 16.41,37.

13-v. 2000 m kävely: 1) Melia Palsinajärvi KaipVi 10.20,46, 2) Aino-Maria Tossavainen SavRi 10.24,78.

Hyppykarnevaali:

Miehet,

Pituus: 1) Arttu Pajulahti VU 788 (1,5 m/s), 2) Benjamin Schmidtchen Australia (AUS) 775 (0,1), 3) Henri Väyrynen KajKi 767 (2,6), myös 761 (0,6), 4) Roni Ollikainen HKV 761 (-0,2), 5) Kalle Salminen JoKa 745 (1,3), 6) Gary Hoosbroek Australia (AUS) 744 (1,8), 7) Juha Sola NaantLö 727 (1,1), 8) Julius Toivola JKU 724 (1,0, B-kilpailun voittaja), 9) Janne Etelämäki KuortKu 723 (0,3), 10) Miika Mäkinen RiihimKi 719 (2,6), myös 712 (-0,5), 11) Ville Hakomäki YlihJu 705 (0,6), 12) Konsta Kauppinen OrimJy 694 (1,3), 13) Valtteri Välläri JanJa 680 (0,7). – Pajulahti (748/-0,4, 788/1,5, x, x, -, 782/2,6).

3-loikka: 1) Topias Koukkula KangU 16,14 (1,1 m/s), 2) Iikka Alingué JanJa 15,42 (2,8), myös 15,18 (1,9), 3) (kilp. ulkop.) Veikko Nugraha EspTa 15,21 (1,0), 4) Arttu Tyystjärvi LUM 14,97 (-0,7), 5) Juho Nieminen JKU 14,47 (0,2), 6) Antti Inkinen ImatrU 14,30 (1,6), 7) Daniel Sjölind KronÅs 14,24 (0,5), 8) Joska Tommola LA 14,17 (1,0), 9) Niko Simola VammSV 14,09 (1,6). – Koukkula (15,70/0,7, x, 16,14/1,1, 15,85/1,0, x, 15,53/0,3).

Naiset,

Pituus: 1) Taika Koilahti TuWe 628 (1,9 m/s), (kkk), 2) Celeste Mucci Australia (AUS) 619 (2,8), myös 591 (1,0), 3) Anne-Mari Lehtiö KU-58 602 (-0,2), 4) Olivia Mäkinen TP 600 (1,1), 5) Senni Salminen ImatrU 598 (3,2), myös 577 (0,2), 6) Emmi Mäkinen JKU 590 (2,8), myös 579 (1,8), 7) Camryn Newton-Smith Australia (AUS) 578 (2,9), myös 571 (0,1), 8) Sanni Pajasmaa HIFK 573 (1,2), 9) Henriikka Aaltonen VaasVa 570 (1,6 m/s), 10) Merika Sumanen TP 568 (-1,3), 11) Paula Vihtalahti NoormNo 566 (1,9), 12) Tiina Hakanen TP 565 (3,7), 13) Sini Toivola JKU 561 (0,2), 14) Tilda Lipasti HIFK 543 (0,8). – Koilahti (x, x, 628/1,9, 598/-0,1, 624/1,9,, 622/0,6).

3-loikka: 1) Emma Pullola VaasVa 13,38 (1,4 m/s), 2) Kira Kytölä EsboIF 13,13 (1,8), 3) Jessica Kähärä 17 MiKV 12,78 (1,5), 4) Sini Sanaslahti KaipVi 12,68 (1,7), 5) Jessica Miettinen JoKa 12,52 (1,5), 6) Liisa Naskali NokU 12,36 (3,8), myös 12,04 (1,1), 7) Johanna Hokkanen KangasnKa 12,29 (0,1), 8) Laura Rautiainen LA 12,02 (0,7). – Pullola (x, 13,32/0,3, x, 13,17/1,1, 13,05/1,1, 13,38/1,4). Kytölä (12,85/0,8, 13,08/1,1, 12,60/-0,8, x, 13,13/1,8, 12,77/1,3).

LIVE-Tulospalvelu:

 

 


taika_koilahti.jpg

,


topias_koukkula.jpg

,


kekki_ja_piesanen.jpg

,


emma_pullola.jpg

,


neuvonen_ja_haapaniemi.jpg

,