Suomen toiseksi suurimman vuosittaisen maratontapahtuman Finlandia Marathonin parhaan suorituksen Jyväskylässä teki ultrajuoksun ME-nainen Satu Lipiäinen, joka voitti naisten maratonin ajalla 2.46.48. Tapahtuma sai tänä vuonna lisäväriä myös veteraaniurheilijoiden EM-kilpailuista.
Joensuun Ultrajuoksuseura Sisua edustava Lipiäinen voitti naisten maratonin lähes viiden minuutin erolla ajallaan 2.46.48. Toiseksi tuli 40-vuotiaiden veteraaniurheilijoiden Euroopan mestaruuden voittanut Bulgarian Tanya Dimitrova ajalla 2.51.44.
29-vuotias Lipiäinen synnytti viime uudenvuodenaattona esikoisensa ja on sen jälkeen lyhyessä ajassa noussut jälleen huippukuntoon. Hän pitää hallussaan 12 tunnin juoksun maailmanennätystä ja kilpailee seuraavaksi vuorokaudenjuoksun MM-kilpailuissa Ranskassa 18.-19. lokakuuta.
Miesten maratonin Jyväskylässä voitti Irlannin Alexander Wallace ajalla 2.25.27. Himangan Urheilijoiden Sami Pahkala oli kolmas parannettuaan ennätystään lähes 23 minuuttia aikaan 2.32.07. Pahkala on aiemmin tehnyt maantiepyöräilyn ultramatkoilla useita Suomen ennätyksiä.
Finlandia puolimaratonien voittoon juoksivat Lappeenrannan Urheilu-Miehien Julius Taskinen ajalla 1,09.20 ja triathlonin moninkertainen Suomen mestari Kuopion Reippaan Heidi Hyvärinen ajalla 1.24.14.
(Mikko Nieminen. Suomen Yleisurheiluarkisto SYUA.)
JYVÄSKYLÄ 6.9.2025 Finlandia Marathon & Aikusurheilijoiden EM-maraton
Miehet,
Puolimaraton: 1) Julius Taskinen LUM 1.09.20, 2) Kimmo Randelin 50 LapinlVe 1.17.38, 3) Mikko Marjamaa 32 PosPy 1.17.41, 4) Veli-Matti Räsänen 31 JoutsPo 1.18.12, 5) Heikki Jarva 34 VaajakKu 1.19.10 … 7) Ilkka Riihijärvi 57 LusinLu 1.22.12.
Maraton: 1) Alexander Wallace 46 Irlanti (IRL) 2.25.27, 2) Jesper Faurschou 42 Tanska (DEN) 2.29.09, 3) Sami Pahkala 30 HimangU 2.32.07 (ent. ennätys 2.54.58 -14), 4) Tom van Ongeval 53 Belgia (BEL) 2.32.11, 5) José Manuel García Barragán 43 Espanja (ESP) 2.32.26, 6) Pierre Lavernhe 38 Ranska (FRA) 2.33.36, 7) Otto Laitinen 41 KuusamEV 2.33.49, 8) Francisco Urbano 39 Espanja (ESP) 2.33.54, 9) Lorenzo Perlo 46 Italia (ITA) 2.35.13, 10) Jordi Carrasco 51 Espanja (ESP) 2.36.12, 11) José Verdugo 55 Espanja (ESP) 2.37.42, 12) Andreas Wenger 46 Sveitsi (SUI) 2.37.44, 13) Jonas Ingvardsen 44 Tanska (DEN) 2.38.53, 14) Antti Hyttinen 42 VaajakKu 2.39.16, 15) Alberto Pérez 45 Espanja (ESP) 2.42.19, 16) Tomi Forsblom 50 LempKi 2.42.31, 17) Joni Perälä 43 VallentunaFK 2.42.36, 18) Miguel Araque 41 Espanja (ESP) 2.43.18, 19) Tuomas Hyttinen 50 LA 2.43.49, 20) Francisco de Sala 45 Espanja (ESP) 2.44.05 … 23 Eric Storvall 36 KronÅs 2.47.12, 26) Jan Kaas GamlakarlIF 2.48.24, 28) Jaakko Kero 53 TuUL 2.49.07, 29) Juha Laitinen 43 LapuanVi 2.49.21, 30) Aki Tuovinen 46 KuopSV 2.49.45, 31) Lasse Hakulinen 43 JoUlSi 2.49.48, 32) Harri Parkkonen 49 RauhalRR 2.50.04, 37) Veijo Honkaniemi 59 RovanRR 2.53.52, 39) Kari Kinnunen 60 JoutsKu 2.53.57, 45) Olli Ohtonen 46 KajKi 2.59.18 (Vuoden valmentaja 2017 & 2018), 53) Marc Sempels 65 Belgia (BEL) 3.00.34*, 54) Martin Rapp 66 Saksa (GER) 3.00.33*, 56) Jari Hakola 61 KyyjKy 3.01.11, 65) Kimmo Oinas 62 FinMR 3.04.38, 66) Jukka Kauppila 68 PudasjU 3.05.02. – (Martin Rappin nettoaika oli parempi kuin Marc Sempelsin, mutta Sempels oli ennen Rappia maalissa ja voitti 65-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.)
Naiset,
Puolimaraton: 1) Heidi Hyvärinen 39 KuopRe 1.24.14, 2) Kaisa Laapas 49 NurmijYU 1.26.28, 3) Lumi Laitinen OP 1.28.49, 4) Katri Niemistö 31 JKU 1.29.35, 5) Elsi Konstari 19 KaipVi 1.31.49, 6) Salla Simachev 48 VU 1.33.02, 7) Kirsti Hietaoja 38 HippMK 1.33.03, 8) Karoliina Kaasalainen 37 NokU 1.33.48.
Maraton: 1) Satu Lipiäinen JoUlSi 2.46.48, 2) Tanya Dimitrova 44 Bulgaria 2.51.44, 3) Ester Rodríguez 40 Espanja (ESP) 2.53.36, 4) Heli Sampolahti-Hänninen 37 HippMK 3.00.31, 5) Ginevra Stoneley 51 Britannia (GBR) 3.05.31 , 6) Ruth Jaeger-Manatschal 56 Ranska (FRA) 3.05.40, 7) Henna Vanhanen 47 PudasjU 3.07.01, 8) Katja Järvelä 53 JKU 3.07.24, 9) Leena Mäkäräinen 37 KU-58 3.13.25, 10) Satu Uuttu 38 KU-58 3.17.03, 11) Tanja Rauma-Pinola 51 GamlakarlIF 3.18.06, 12) Emma Burckhardt 36 Britannia (GBR) 3.18.11, 13) Fátima de la Llave Espanja (ESP) 3.20.23, 14) Ivana Jedličková 53 Tšekki 3.20.35, 15) Raija Schmidt 51 Saksa (GER) 3.21.58, 16) Amira Hidar Tunisia (TUN) 3.23.23, 17) Katja Päivärinta 52 PorvU 3.24.23, 18) Milla Koistinen HyvinkSU 3.24.37, 19) Kirsi Kivelä 49 PudasjU 3.25.07, 20) Elina Junnila 48 Naantali 3.25.32 … 22) Eva-Lena Wikström 52 JakobstDr 3.25.57, 26) Christin Ehrke 61 Saksa (GER) 3.26.45, 29) Satu Hyytiäinen 56 RauhalRR 3.30.28, 31) Jaana Saarela 61 KuntoPi 3.33.12, 39) Kariina Kauppinen 64 PudasjU 3.39.42, 41) Aila Arell 62 RaJu 3.40.47, 43) Riitta Ristikangas 67 JoutsKu 3.43.24, 59) Seija Nurmi 70 KerkkU 3.52.38.
TULOSKATSAUS 6.-7.9.
6.9.
ALAVUS, Töysä 6.9.2025 Kesän ennätysten murskajaiset
Miehet,
Kuula: 1) Hannu Jalonen 36 ParkU 15,35, 2) Jussi Tukeva 38 JalasjJa 14,91, 3) Olli Niemi KangKi 14,20.
Kiekko: 1) Juuso Sillanpää 46 JKU 44,81.
Kiekko (1,75 kg): 1) Hannez Sarin 17 MalaxIF 49,71.
Kiekko (1,5 kg): 1) Hannez Sarin 17 MalaxIF 56,45.
Moukari: 1) Markus Kokkonen 30 JoKa 68,21, 2) Risto Kauppinen 31 KangKi 59,95, 3) Fredrik Fröberg 30 SjuIF 58,94.
Moukari (6 kg): 1) Valtteri Paksuniemi 18 JKU 61,49.
Moukari (5 kg): 1) Olli Huttunen 17 JKU 60,90, 2) Arttu Syväkoski 15 KaustPV 51,51.
Moukari (4 kg): 1) Arttu Syväkoski 15 KaustPV 59,81.
Keihäs: 1) Johan Sebastian Teikari 31 SeinäjSU 70,08.
Naiset,
Kiekko: 1) Taija Tirkkonen KeitKu 45,57, 2) Linn Sund VasaIS 43,54.
Moukari: 1) Kati Ojaloo 35 NoormNo 63,77, 2) Hanna Siirilä 16 AlajAn 50,18, 3) Anni Syväkoski 17 KaustPV 49,84, 4) Aliisa Pollari 15 AlavuU 49,20.
Moukari (3 kg): 1) Aliisa Pollari 15 AlavuU 58,27, 2) Hanna Siirilä 16 AlajAn 57,98, 3) Anni Syväkoski 17 KaustPV 56,65, 4) Minttu Luoma 13 KauhWi 53,11.
IISALMI 6.9.2025 Avoimet Visan mestaruuskilpailut
Miehet,
Kuula (5 kg): 1) Samuli Romakkaniemi 17 KuopRe 14,61.
Moukari: 1) Arttu Väänänen 31 VarpaisjVi 62,74.
Moukari (5 kg): 1) Niko Sutinen 16 SiilinjPo 54,09.
Naiset,
Kuula (3 kg): 1) Liisa Mäkitörmä 68 VarpaisjVi 9,69.
Moukari (3 kg): 1) Venla Siekkinen 16 KeitNu 58,05, 2) Liisa Mäkitörmä 68 VarpaisjVi 33,70, 3) Saija Vornanen 56 IisVi 18,19 (luokka 11).
JOENSUU 6.9.2025 Pohjois-Karjalan keihäskoulu
Tytöt,
Keihäs (500 g): 1) Martta Muuttoranta 17 LiperTa 41,58.
KEMPELE 6.9.2025 Niittomiesten kiekkokilpailut
Miehet,
Kiekko: 1) Ville Posio 30 PudasjU 46,14.
KIRKKONUMMI 6.9.2025 Avoimet Kirkkonummen mestaruuskilpailut
Miehet,
3000 m: 1) Aki Nummela 40 HKV 9.07,14.
Naiset,
100 m (1,7 m/s): … 8) Sinikka Illaru 71 VihdHM 15,95.
3000 m: 1) Jonna Railio 38 HeJy 10.26,50 … Emma Granberg 32 EspTa keskeytti.
LEPPÄVIRTA 6.9.2025 Avoimet Työväen Urheiluliiton Järvi-Suomen junnumestaruuskilpailut
Tytöt,
Korkeus: 1) Inga Ikonen 15 KuvansKu 160.
7.9.
ALAVIESKA, Taluskylä 7.9.2025 Virin syyskilpailut
Miehet,
Kiekko: 1) Eetu Jokela AlavVi 42,39, 2) Jere Murto 16 AlavVi 41,63 (debyytti).
Kiekko (1,5 kg): 1) Jere Murto 16 AlavVi 56,09.
Moukari (6 kg): 1) Jere Murto 16 AlavVi 59,47.
Moukari (5 kg): 1) Arttu Syväkoski 15 KaustPV 50,96.
Moukari (4 kg): 1) Arttu Syväkoski 15 KaustPV 57,06.
Naiset,
Moukari (3 kg): 1) Anni Syväkoski 17 KaustPV 54,96.
KARSTULA 7.9.2025 Kivan syyskilpailut
Tytöt,
Kiekko (750 g): 1) Ella Sarén 15 SaarijPu 40,09.
MAALAHTI 7.9.2025 Malax IF:n 80-vuotiskilpailut
Miehet,
Kuula: 1) Linus Nurminen TeuvRi 14,98.
Kuula (6 kg): 1) Alexander Broman 18 VasaIS 16,67, 2) Niilo Torvi 18 HimangU 14,34.
Kuula (4 kg): 1) Pentti Torvi 14 HimangU 17,30.
Kiekko: 1) Benjamin Holmbäck KronÅs 44,98, 2) Petteri Peitso 38 SeinäjSU 33,95 (luokka 11).
Kiekko (1,5 kg): 1) Hannez Sarin 17 MalaxIF 52,98, 2) Einari Reunamo 16 PoYU 46,80.
Kiekko (1 kg): 1) Pentti Torvi 14 HimangU 50,59.
Moukari: 1) Juhana Karjanlahti AlajAn 65,44.
Moukari (5 kg): 1) Paavo Jaakkola 16 NakkVire 52,19.
SAVONLINNA, Kerimäki 7.9.2025 Kerimäen Urheilijoiden hyppy- ja heittokilpailut
Tytöt,
Keihäs (500 g): 1) Lilli Tiainen 17 KerimU 44,41.
Keihäs (400 g): 1) Venla Mattinen 14 JoutsKu 42,90.
TAMPERE 7.9.2025 XXXIII Hervannan juhlakisat
Miehet,
Pituus: 1) Rasmus Majuri 15 KiukaistKi 613 (-0,2 m/s).
Kuula (5 kg): 1) Miska Jeromaa 17 TP 14,18.
Naiset,
200 m (1,2 m/s): 1) Pinja Lehtinen LempKi 25,84.
10000 m: 1) Veera Vainio 33 HeJu 38.08,63, 2) Marianne Halonen 31 TuUL 38.32,46 … Vera Tattari HRC keskeytti.
Korkeus: 1) Emilia Hänninen 14 NokU 159.
Kuula (3 kg): 1) Wilhelmiina Mäkelä 16 MarttMu 14,32.
VIRRAT 7.9.2025 KieKuMo-kilpailut
Miehet,
Kuula: 1) Olli Niemi KangKi 14,34.
Kiekko: 1) Olli Niemi KangKi 44,41, 2) Panu Tirkkonen KeitKu 44,14.
Moukari (5 kg): 1) Janne Verho 16 KangKi 63,02.
Naiset,
Kuula (2 kg): 1) Rauha Ervalahti 81 KuntoPi 8,99.
Kiekko: 1) Taija Tirkkonen KeitKu 44,02.
Moukari (3 kg): 1) Hanna Siirilä 16 AlajAn 58,42, 2) Aliisa Pollari 15 AlavuU 56,09 … 6) Anne Virtanen 51 JKU 40,09.