Tähti jälleen alle 14 sekunnin, myös Piispanen iloisen yllättynyt alkukaudestaan

Tähti vaivatta finaaliin

Suomalaiset ratakelaajat olivat sähäkässä iskussa parayleisurheilun Grand Prix -kilpailuiden toisena päivänä Sveitsin Nottwilissa. Voittoihin 100 metrin matkoilla ylsivät Leo-Pekka Tähti (T53–54), Toni Piispanen (T51–52), Amanda Kotaja (T53–54) ja Aino Tapola (T51–52). Tähti ja Piispanen olivat myös ajallisesti hurjassa vauhdissa, sillä Tähti kelasi 13,74 ja Piispanen 20,68.
Tähden jälkeen seuraavaksi paras T54-luokan kelaaja, kolmanneksi sijoittunut Hollannin Kenny van Weeghel jäi aikaan 14,09. Ylivoimainen voitto lähes tyynessä (+0,5 m/s) säässä käydyssä kilpailussa miellytti porilaista suuresti.
– Vahvaa menoa, aika kertoo kaiken oleellisen. Satanen on todella hyvä tällä hetkellä, kelauksena yksi uran parhaista. Pitää olla tässä vaiheessa todella tyytyväinen tuohon tulokseen. Voittomarginaalikin oli aika iso, sekin lämmittää mieltä, Tähti sanoi.
Tähti on ollut vahvassa alkukauden kunnossa, sillä matkan ME-mies on kelannut kaikki kolme kilpailuaan alle 14 sekunnin.
– Varmasti keskiarvollisesti uran paras alku. Siinä mielessä vähän yllättää tämä alku. Loppukevät ei sujunut harjoituksellisesti niin hyvin erilaisten pienten vammojen takia, seuraavan kerran Paavo Nurmi Gamesissa kisaava Tähti sanoo.
Samassa kilpailussa Esa-Pekka Mattila kelasi 14,91 ja oli 15:s. Mattila hukkasi hänelle ominaisen vahvan startin 1,5 vuodeksi, mutta nyt lähtö on saatu jälleen takaisin vahvuudeksi. Se toimi Nottwilissä, mutta MM-kisoja kohden tekemistä riittää vielä.
– Ekat 30 metriä oli parastani tämän kisamatkan aikana, mutta sitten meni tukkoisemmaksi. Henkilökohtainen moka tuli 90 metrin kohdalla, löin oikealla kädellä aika pahasti ohi. Sitten tuli omassa keskittymisessä paha katkeaminen, viimeiset 5–8 metriä jäivät vähän rullailuksi. Aika ei ole mikään huono, mutta olisin voinut sen 14,7 kelata, joten harmittaa, Mattila sanoi.

Piispanen työstää vielä ensimmäistä 30 metriään kohti MM-kisoja

Vastaavassa naisten luokkien kilpailussa Amanda Kotaja oli ykkönen ajalla 16,67.
– Taas vähän parempaa tekemistä kuin viime viikolla. Aika ei ole mikään huippu. Asennon muutoksia on ollut kevään aikana ja niitä on viritelty täälläkin aika paljon. Siihen nähden OK.
Tähden tavoin myös Toni Piispanen oli yllättynyt omasta vahvasta alkukauden vireestään. Hän kelasi T51–52-luokkien kilpailun voittoon ajalla 20,68.
– Ihan superhyvä veto! Satasella maailmassa ei ole kelattu kuin kerran kovempaa, oma ME:ni. Ihan täydellinen veto. Kisat ovat menneet yli odotusten, en yhtään tiennyt, kuinka hyvässä kunnossa olen. Taas on uusi ilo kelaamiseen, Piispanen iloitsi.
Hän on syksyisen olkapääleikkauksen jälkeen päässyt mainioon vireeseen.
– Yleisesti ottaen starttia ja ensimmäistä 30 metriä ei ole taustaani vasten juurikaan treenattu. Siihen ensimmäiselle 30 metrille keskitytään nyt ennen MM-kisoja.
Tammikuussa mukaan tullut uusi valmentaja Heini Sistonen sekä muu taustatiimi ovat tehneet tuloksekasta työtä.
– Hän on tuonut paljon uutta lisää. On tullut rytmitystä, liikkuvuuden kehittämistä ja kokonaisrasituksen huomioon ottamista.

Tapola sai tärkeää oppia, Mannilla haasteita tuolinsa kanssa

Aino Tapola on vasta ratakelausuransa alussa, joten kansainväliset kilpailut ovat tärkeitä kokemuksia monin tavoin. Tapola kelasi T51–52-luokkien naisten kilpailussa voiton ajalla 30,31.
– Paras mitä olen kelannut, hyvältä tuntui. Nyt katsellaan uusia hanskoja ja asentoa paremmaksi, hän suuntasi eteenpäin.
T33–34-luokkien kilpailussa Henry Manni oli kahdeksas ajalla 16,11. Hänellä on ollut haastetta vuodesta 2011 hyvin palvelleen kelaustuolinsa kanssa.
– Alavireistä on ollut, Arbonissa oli yksi hyvä kasi. Tuolin kanssa on ollut ongelmia, vähän jännittää kelatessa. Pitää Suomessa viedä tuoli korjattavaksi, että se kestäisi vielä MM:iin. Olen ihan luottavainen ja uskon, että olen MM:ssä kunnossa.

 

Nottwil, Sveitsi:

Parayleisurheilun Grand Prix, 2. kilpailupäivä:

Miehet:
T33–34, 100 m: 1) Ahmad Almutairi Kuwait 16,46 (+0,9),…8) Henry Manni Suomi 16,11 (+0,6)
T51–52, 100 m: 1) Toni Piispanen Suomi 20,68 (+0,3).
T53–54, 100 m: 1) Leo-Pekka Tähti Suomi 13,74 (+0,5), 2) Brent Lakatos Kanada 14,34 (+0,4), 3) Kenny van Weeghel Hollanti 14,09,…15) Esa-Pekka Mattila Suomi 14,91.
Naiset:

tahti_leo-pekka_doha_200_m-n_ae.jpg

tahti_leo-pekka_doha_200_m-n_ae.jpg, nimellä Riku Valleala

T51–52, 100 m: 1) Aino Tapola Suomi 30,31 (+0,7)
T53–54, 100 m: 1) Amanda Kotaja Suomi 16,67 (+0,0).

Kaikki tulokset