Suomi kilpailee iskukyisellä joukkueella maajoukkueiden EM-kilpailun ykkösdivisioonassa Madridissa, Espanjassa 27.–29. kesäkuuta.
Suomen kanssa Madridissa kilpailevat Tshekki, Ranska, Saksa, Britannia, Kreikka, Unkari, Italia, Liettua, Hollanti, Puola, Portugali, Espanja, Ruotsi, Sveitsi ja Ukraina.
– Suomen joukkue rakentuu lajien kärkinimistä, joista monilla on tämän kauden tähtäimenä MM-kilpailut Tokiossa syyskuussa. Kilpaileminen 1. divisioonassa Euroopan parhaiden maiden kanssa tarjoaa erinomaisen kovatasoisen kilpailun kaikissa lajeissa, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen.
– Alkukauteen on tullut laajalla skaalalla hyviä tuloksia suomalaisilta ja sen myötä lähtökohta Madridiin on positiivinen. Joukkue-EM myös osuu kalenteriin ja kausisuunnitelmiin kotimaisesta näkökulmasta pääosin mukavasti, mikä näkyy myös urheilijoiden lähtöhalukkuudessa tähän kilpailuun.
Salonen: Ruotsi, Kreikka ja Sveitsi kamppailevat samoista sijoista Suomen kanssa
Maajoukkueiden välisessä kilpailussa lasketaan yhteen miesten ja naisten pisteet. Kaksi vuotta sitten edellisessä maajoukkueiden EM-kilpailussa Chorzówissa Puolassa Suomen joukkue oli yhdestoista ja sivusi kaikkien aikojen parasta sijoitustaan nykyisessä 1. divisioonan kilpailussa.
Tuo sijoitus on sama, jonka Suomen joukkue otti aiemmin Superliigana tunnetun EM-joukkuekisan ykköskategorian kilpailussa vuosina 2015 ja 2019.
– Yleisesti voi sanoa, että Euroopassa on noin tusina sellaista yleisurheilumaata, jotka ovat viimeaikaisessa katsannossa perustasoltaan olleet Suomea edellä. Näistä maista Venäjä ja Valko-Venäjä ovat tällä hetkellä suljettuina pois kansainvälisestä kilpailutoiminnasta. Suomen kanssa varsin tasapäisesti samoista kokonaissijoituksista kamppailevat muun muassa Ruotsi, Kreikka ja Sveitsi, Salonen sanoo.
– Kun 1.divisioonasta tippuu kolme viimeistä maata (eli 14., 15. ja 16.), päällimmäinen tavoite on, että Suomi säilyttää paikkansa, mutta ihan vihellellen se ei onnistu vaan vaatii koko joukkueelta vähintäänkin hyvää perussuoriutumista.
Helsinki:
Valintoja/Suomen joukkue EM-joukkuekilpailuun
Suomen Urheiluliitto (SUL) on valinnut seuraavan joukkueen maajoukkueiden EM-kilpailuun, joka kilpaillan Madridissa, Espanjassa 27.–29. kesäkuuta.
Miehet,
100 m: Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat
200 m: Samuel Purola Oulun Pyrintö
400 m: Konsta Alatupa Jyväskylän Kenttäurheilijat
800 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus
1500 m: Joonas Rinne Saarijärven Pullistus
5000 m: Eemil Helander Jyväskylän Kenttäurheilijat
110 m aj: Santeri Kuusiniemi Jyväskylän Kenttäurheilijat
400 m aj: Antti Sainio Tampereen Pyrintö
3000 m ej Topi Raitanen Oulun Pyrintö
Korkeus: Daniel Kosonen Tampereen Pyrintö
Seiväs: Urho Kujanpää Tampereen Pyrintö
Pituus: Kalle Salminen Joensuun Kataja
3-loikka: Aaro Davidila Lapin Lukko
Kuula: Eero Ahola Porin Yleisurheilu
Kiekko: Mico Lampinen Kenttäurheilijat-58
Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku
Keihäs: Toni Keränen Limingan Niittomiehet
4 x 100 m Samuli Samuelsson Ikaalisten Urheilijat, Valtteri Louko Lapuan Virkiä Samuel Purola Oulun Pyrintö, Santeri Örn Polvijärven Urheilijat.
4 x 400 m sekaviesti: Konsta Alatupa Jyväskylän Kenttäurheilijat, Eljas Aalto IF Sibbo-Vargarna, Antti Sainio Tampereen Pyrintö
Naiset,
100 m: Lotta Kemppinen HIFK Friidrott
200 m: Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat
400 m: Mette Baas Joensuun Kataja
800 m: Veera Mattila Vammalan seudun Voima
1500 m: Siiri Rainio Jyväskylän Kenttäurheilijat
5000 m: Nina Chydenius HIFK Friidrott
100 m aj: Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat
400 m aj: Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet
3000 m ej: Ilona Mononen Lahden Ahkera
Korkeus: Heta Tuuri Turun Urheiluliitto
Seiväs: Saga Andersson Esbo IF
Pituus: Jessica Kähärä Mikkelin Kilpa-Veikot
Kolmiloikka: Senni Salminen Imatran Urheilijat
Kuula: Eveliina Rouvali Kuopion Reipas
Kiekko: Helena Leveelahti Virtain Urheilijat
Moukari: Silja Kosonen Turun Urheiluliitto
Keihäs: Pilke Kössi Paimion Urheilijat
4 x 100 m: Lotta Kemppinen HIFK Friidrott, Emma Tainio Paimion Urheilijat, Aino Pulkkinen Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen Espoon Tapiot
4x 400 m sekaviesti Mette Baas Joensuun Kataja, Viivi Lehikoinen HIFK Friidrott, Kristiina Halonen Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
Lisätiedot:
Tuomo Salonen
Huippu-urheilujohtaja
Suomen Urheiluliitto
050 329 1769
tuomo.salonen@sul.fi