Suomen Urheiluliiton (SUL) arvokilpailutoiminnan yleiset periaatteet vuosille 2026-2028 on julkaistu, ja ne löytyvät täältä. Arvokilpailutoiminnan yleiset periaatteet kuvastavat arvokilpailukokonaisuutta ja listaavat niitä arvokilpailuja ja maaotteluita, joita arvokisaohjelmassa on.
– Yleisten periaatteiden tarkoitus ei ole tehdä tarkkoja valintalinjauksia itsessään. Niillä luodaan kehys, millaisia yleisen tason linjauksia kuhunkin arvokisaan tai arvokisakategoriaan liittyy, sanoo SUL:n huippu-urheilujohtaja Tuomo Salonen.
Yleisellä periaatedokumentilla luodaan suuntaa myös sille, miten erilaiset arvokilpailut huomioidaan liiton toiminnassa ja miltä pohjalta kilpailukohtaisia valintajärjestelmiä ja niiden sisältöjä lähdetään rakentamaan, kun uusia arvokilpailuja syntyy tai ne muuttavat muotoaan.
– Vaikka kyse on laajemman kuvan yleisdokumentista, sisällöt kuvastavat sitä, kuinka suuresta kokonaisuudesta arvokilpailuiden ja maaotteluiden kohdalla on kyse. Tehty ryhmittely jäsentää osaltaan arvokilpailukokonaisuuden kokonaisrakennetta liiton näkökulmasta, Salonen sanoo.
Eugenen MM-kisan ja Rietin EM-kisan valintakriteerit päivitetty
Yleisurheilu.fi -sivuston arvokisojen valintajärjestelmä 2026 -sivulle (https://www.yleisurheilu.fi/arvokilpailut-ja-maaottelut/arvokisojen-valintajarjestelma2026/) on päivitetty lisää kuluvan vuoden yksittäisten arvokisojen valintakriteereitä. Lisää päivityksiä tehdään 9. helmikuuta alkavalla viikolla.
Nyt sivulle päivittyivät mm. Eugenessa Yhdysvalloissa (5.-9.8.) kilpailtavien alle 20-vuotiaiden MM-kisojen sekä Rietissä Italiassa (16.–19.7.) kilpailtavien alle 18-vuotiaiden EM-kilpailuiden valintajärjestelmät.
– Tulosrajat alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuun ovat totuttuun tapaan kovat, mutta uskallan ennustaa, että näilläkin tulosrajoilla Yhdysvaltoihin lähtee elokuun alussa erittäin iskukykyinen 20-25 urheilijan joukkue, sanoo SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Alle 18-vuotiaiden EM-kisojen valintakriteeristön ohella sivustolta löytyvät myös Helsingissä kilpailtavan Nuorten Ruotsi-ottelun valintakriteerit.
– Rietin EM-kisat ja Nuorten Ruotsi-ottelu ovat kesällä 17-sarjan kansainväliset päätapahtumat. Tässä ikäluokassa tavoitteena menestyksen ohella on saada mahdollisimman moni nuori urheilija tekemään arvokisadebyytti, joten Rietin tulosrajat mukailevat Euroopan yleisurheiluliiton tulosrajoja, sanoo SUL:n nuoruusvaiheen valmennuspäällikkö Aapo Räntilä.

